Hampuusi: Mother on Netflixin tuore toimintatrilleri. Elokuvassa naispalkkamurhaajan on lopetettava vuosien piileskely, kun pahikset suunnittelevat hänen tyttärensä sieppausta. Siinä idea lyhyesti. Netflix panosti elokuvan markkinointiin aika paljon, sillä ainakin minulle somekanavat ja muutkin aplikaatiot suolsivat mainoksia tästä pari edellistä. Noh! oliko pöhinälle aihetta vai olisiko kannattanut elokuvan antaa hukkua Netflixin kataloogin kätköihin? Lähdetään liikkeelle alusta. Elokuvan ensimmäinen puolisko on mukavan vauhdikasta meininkiä ja toiminta on kivan rujoa. Jennifer Lopezin karisma istuu pääosassa hyvin, kovan luokan palkkamurhaajaksi ja toimintakohtaukset hoituu mallikkaasti.
Sitten tulee elokuvan toinen puolisko ja meininki lässähtää, kun toimintatrillerissä vaihdetaan draamavaihteelle ja äiti ja tytär alkavat viettää ensimmäistä kertaa elämässään aikaa ja muodostamaan tunnesidettä. Oikein toteutettuna tämä olisikin hyvä hengähdyshetki ja samalla nostaisi panoksia loppua kohti, kun äiti-tytär suhde olisi muodostunut, mutta nyt se ei vaan toimi toivotulla tavalla. Elokuva yrittää nostaa vielä lopussa kierroksia, mutta momentum on jo mennyt, eikä siihen saada samanlaista draivia kuin eka puoliskolla. Elokuva kärsii myös uskottavuusongelmista, mutta toisaalta, niin hän toimintaelokuvat aina. Näin lopputulos on hyvin kaksijakoinen, mutta toimii kertakäyttöviihteenä, joten sellaisena tätä voi suositella.
Rabbit hole on SkyShowtimen tuore trillerisarja, jonka 8-osainen paketti sai viimeisen jaksonsa viime perjantaina. Sarjassa seikkaillaan yritysvakoilun maailmassa ja päähenkilömme operoi konsulttina, joka tiiminsä kanssa järjestelee kiristys- ja vaikutustoimia. Kunnes yhdellä keikalla kaikki menee pieleen ja ainoana vaihtoehtona on paeta ja yrittää puhdistaa oma maine. Kiefer Sutherlandillä riittää virtaa ja karismaa tähdittämään tällaista sarjaa, vaikka vetääkin roolinsa välillä samalla otteella kuin 24:ssa aikoinaan.
Voi olla, että sarjassa on muutenkin pieniä 24 fiboja tai sitten se on vaan Kieferin roolisuoritus, mutta kyseessä on korkeaoktaaninen salaliittojännäri, jossa ei kuolleita kohtia juuri ole, vaan tarina pysyy hyvin liikkeessä, eikä käänteitäkään puutu, kun sankarimme vajoaa syvemmelle kaninkoloon yrittäessään päästä kuiville. Hengästyttävän jännärin jokainen käänne ei ollut niin sanotusti mieleinen, vaan tuntuu, että tämä tapahtuu vain, jotta tilanne menisi entistä kiharaisemmaksi ja enemmän solmuun, mutta ehdottomasti viihdyin tämän parissa. Niin ja tarina paketoidaan loppuun mennessä. Näin jos tähän tulee jatkoa, niin kyseessä on uusi tarina. Joten vauhdikkaiden trillerin ystäville suositus.
Ant-Man and the Wasp: Quantumania on nimihirviö ja alkuvuodella ensi-iltansa saanut Marvelin supersankarielokuva, joka lisättiin tällä viikolla Disney+:n kataloogiin. Elokuvassa Scott Lang on palannut Endgamen jälkeen viettämään rauhallisempaa elämää, kunnes hänen puolison ja tyttärensä tutkimukset imaisevat koko perheen kvanttimaailmaan, jossa ulospääsyään odottelee Thanosiakin suurempi uhka. Tällaista tällä kertaa, ei siis pienemmän kaavan seikkailua, kuten aikaisemmissa Ant-Maneissä.
Itseasiassa elokuva kasvaa liiankin isoksi, jotta toimisi Ant-Man leffana toivotulla tavalla. Sillä kasvukipujen mukana menee jonkin verran sitä viihdyttävää ja hupaisevaa huumoria, jotka ovat olleet osa viehätysvoimaa aiemmin ja meininki on hieman totisempaa. Kyseessä on kuitenkin MCU:n viidennen vaiheen käynnistys ja matka kohti Avengers: Kang dynastya ja Avengers: Secret warsia starttaa myös toden teolla ja samalla näyttämölle tuodaan iso paha susi, Kang, josta yksi versio on nähty Loki sarjassa, mutta valloittaja Kang on julmempi, joten siinä mielessä on ymmärrettävää, että kun panokset kasvaa, niin vitsit vähenee.
Toki sitä huumoria edelleen on, mutta se ei toimi samalla lailla ja varsinkin Michael Penan näyttelemää Luisia tulee ikävä. Eikä toimintakohtauksetkaan ole yhtä kekseliäitä kuin aiemmin, vaikkakin näyttäviä, kuten Marvel-leffoissa odottaa saattaa. Näimpä ilman oikeanlaisia ja kivoja piristysruiskeita elokuva tuntuu vähän tasapaksulta. Vaikka elokuva jättää vähän kylmäksi, niin lopputulos on kuitenkin ok scifi-seikkailu ja lopputekstien jälkeen nähdään vanhan suosikkihahmoni paluu. Joten jos et kärsi Marvel-ähkystä, niin kyllä tämä kannattaa katsoa matkana kohti seuraavia valtavien panosten Avengers-leffoja.
Hevoshuutaja: Anna Nicole Smith: You Don’t Know Me on netflixin tuore dokumentti jonka katselin paremman katseltavan puutteessa. Nimensä mukaisesti dokkari kertoo malli/playboymalli/näyttelijä Anna Nicole Smithin elämästä ja kuolemasta. Itselle kyseinen hahmo on aika etäisesti tuttu, joten ajattelin että ehkä tästä saisin irti paljonkin. Dokumentti käsittelee naisen uraa pääosin kronologisessa järjestyksessä, alkaen teinivuosista ja päättyen siihen kun Anna Nicole lähtee kohti seuraavia seikkailuja.
Vaikka Anna Nicolen tarina oli itselleni tuttu lähinnä joistain satunnaisista lööpeistä vuosien takaa, niin aika vähän tässä silti tuli mitään uutta esille. Tietysti vaikkapa jotkin Anna Nicolen perheeseen liittyvät asiat olivat itselleni uutta tietoa, mutta tässä tapauksessa kaikkien juttujen todenperäisyyttä on syytä vähintäänkin epäillä. Dokumentti oli hyvin yksipuolinen, naisen elämästä olivat kertomassa lähinnä hänen ystävänsä ja sukulaisensa, joten ikäviä asioita ei kaiveltu esiin. Toki kuolleista ihmisistä ei ole syytäkään kaivella ikäviä asioita, mutta en ymmärrä sitäkään että esitetään ystävien mielipiteitä kuin faktoina. Toisaalta kun luin dokkarin esittelytekstin jälkikäteen, niin siinä nimenomaan sanottiin että tarina kerrotaan läheisten kautta. Että siinä mielessä tämä oli meikän oma moka. Dokumentissa oli kuitenkin ihan koskettaviakin kohtia, joten ei tämä nyt aivan tuhnuksi jäänyt. Tavallaan haluaisin suositella tämän sijaan katsottavaksi Marilyn Monroesta kertovaa puolifiktiivistä kertomusta Blonde, jos se on vielä näkemättä.
Amazon Primessä on äskettäin julkaistu Ben Affleckin tuorein ohjaus Air, joka pyörii elokuvateattereissakin tällä hetkellä. Air sijoittuu vuoteen 1984 ja pääosin Niken päämajaan, jossa huonosti kannattava koripallokenkäosasto yrittää keksiä miten saada kenkiä myydyksi. Affleckin paras kaveri Matt Damon esittää Sonny Vaccaroa, jonka tehtävä Nikellä on etsiä uusia mainoskasvoja koriskengille. Ongelmana on todella tiukka budjetti, ja Sonny päättääkin keskittää kaikki rahat vain yhteen mainoskasvoon, Michael Jordaniin, joka ei vielä tässä vaiheessa ole pelannut peliäkään NBA:ssa. Jordan on kuitenkin jo käytännössä valinnut diilin Adidaksen kanssa, joten Sonnylla on edessä melkoinen vuori kiivettäväksi.
Itselle tämä koko elokuva tuli ihan puskista, en oikeastaan ollut kuullutkaan tästä ennenkuin Hampuusi jossain yhteydessä asiasta mainitsi. Voi olla että tästä saadaan myöhemmin vielä Hampuusikin arvio, mene ja tiedä. Mutta joo, tää oli aivan hyvä elokuva. Semmonen hyvän mielen elokuva joka on varustettu hyvillä näyttelijöillä. Mukavaa ja hauskaa sanailua eri hahmojen välillä riitti, eikä mitään ylidramaattisia juttuja oltu tungettu väkisin mukaan, vaan tarina taisi noudattaa melko tarkastikin oikeita tapahtumia. Täytyy toisaalta sanoa että elokuvan tunnelma on siinä määrin kepeä, että ei tästä oikein klassikoksi ole, alusta loppuun mennään samaa tasaista kevyttä polkua eikä erityisen muistettavia kohtauksia ole. Jonkin verran tuli mietiskeltyä elokuvan aikana että kuinkahan paljon Nike on ollut tukemassa/rahoittamassa elokuvaa? Niken koko porukka esitetään kovin sympaattisena porukkana, kun taas kilpailijoiden johtajia ei niinkään mukavina. Ja miten esim. Adidas on antanut luvan käyttää nimeään tässä? Kun elokuvan viimeinen kuva on vieläpä Niken logo, niin kyllä se pistää miettimään oliko tässä kuitenkin kyseessä vain pitkä ja hyvin tehty lenkkarimainos.
Niinikään Amazon Primestä osui silmiini Steve Carellin ja Timothée Chalametin tähdittämä, ja hieman typerästi nimetty draama Beatiful Boy. Nic on nuori mies jonka mieli on rikki, eikä hän näe maailmassa värejä. Paitsi erilaisten päihteiden avulla. Mutta huumeet eivät ole ihmiselle hyväksi, ja Nicin elämä onkin melkoista alamäkeä. Isä David yrittää kaikin keinoin saada poikansa kuiville, ja välillä näyttää siltä että onnistuukin siinä. Kunnes taas tulee seuraava retkahdus, ja Davidin on päätettävä onko enää mitään mitä hän voi tehdä auttaakseen poikaansa.
En ollut tähän törmännyt koskaan missään, mutta laadukkaat näyttelijät ja kohtalainen imdb-arvosana herättivät kiinnostukseni. Ja kyllähän tämä pääsi yllättämään. Näyttelijät vetävät oikein hyvin kautta linjan, ja tarina on koskettava ja todentuntuinen. Steve Carell kipuilee isänä elämänsä roolin, ja Timothee Chalamet on oma vakuuttava itsensä. Soundtrack on myös oikein mainio, extrapisteet Sigur Rosin musiikista. Mitään hyvänmielen elokuvaa on turha odottaa, vaan Beautiful Boy pistää ajattelemaan, ja välillä sai vähän silmäkulmaakin pyyhkiä. Suosittelen.
Satunnaistoisto 