Hampuusi: Lähdetään liikkeelle siitä, että katselin Netflixin valikoimiin viime viikolla lisätyn ruotsalaisen scifiseikkailun, UFO Sweden, jonka suomen ensi-ilta ja pieni teatterikierros oli vasta viime kuussa. Elokuvassa teinityttö uskoo, että avaruusoliot ovat kaapanneet hänen kuolleeksi väitetyn isänsä ja yrittää selvittää totuutta, paikallinen UFO-järjestö apunaan. Notta tämmöstä Norrköpingissä tällä kertaa ja täytyy sanoa heti kättelyssä, että yllätyin positiivisesti. Kyseessä ei ole mikään lajityyppinsä moderni klassikko, mutta yllättävän toimiva pläjäys.
Elokuva on mukavan viihdyttävä, eikä ota itseään turhan vakavasti ja näin sen mukaan on helppo heittäytyä. Tarina on sopivan nokkela ja ja sen kuljetuksessa riittää sen verran vauhtia, ettei sen parissa pääse tylsistymään, vaikka hieman karsastin ennakkoon lähes kahden tunnin mittaa. Hahmot jäävät vähän ohkasiksi, mutta näyttelijät saa kuitenkin puhallettua niihin eloa. Tähän kun lisää vielä pohjoismaista lämpöä, niin lopputulos varsin kelpo scifiseikkailu, joka ei tarjolla mitään uutta ja Salaiset kansiot, Stranger things, Interstellar, yms vaikutteet on löydettävissä, mutta apinoinnin sijaan, ennemminkin kunnioittaen näitä esikuviaan. Joten lajityypin ystäville mukavaa viihdettä.
Elisa viihteen/Viaplayn tuoreesta kotimaisesta 8-osaisesta sarjasta, Rosvopankki, tuli viime sunnuntaina viimeinen jakso ja sain katseltua sen. Sarjahan sekoittaa faktaa ja fiktiota, kertomalla 80- ja 90-luvun taitteen kasinotalousvuosista, jotka johti pankkikriisiin ja lamaan. Sarjan päähenkilöinä on fiktiivinen nuori taloustieteen tohtori Sanna Nurminen, joka aloittaa työt pankkitarkastusvirastossa ja toisena päähenkilönä on todellinen SKOP:n toimitusjohtaja Christopher Wegelius, jolla on pankkinsa kanssa tarkoitus tehdä rahaa ja suhmurointi on sen mukaista. Sarja on roolitettu onnistuneesti ja varsinkin Pekka Strang on karismaattinen Wegeliuksena, tehden hahmosta moniuloitteisen, eikä hän ole tässä se todellinen pahis.
Rosvopankkia on vaikea lokeroida mihinkään yhteen lajityyppiin. Se on tavallaan pankkidraamaa, mutta myös taloustrilleriä. Draamaksi panokset kuitenkin kasvaa melko suuriksi ja kulisseissa kuohuu kierrosten noustessa, mutta trilleksi tunnelma ei tiivisty tarpeeksi, eikä asioiden vakavuus tunnu kotisohvalla asti, vaikka lama-ajan lapsena seuraukset on tuttuja uutisista. Sarja ei ole siihen tarpeeksi kylmä ja karu. Jokatapauksessa sarja on parhaimmillaan pyörittäessään tosielämän finanssipeliä ja antaen hahmojen luovia sen lomassa, sen sijaan kerronnan ote herpaantuu, kun fiktiivisten henkilöiden, Sannan ja hänen sisaruksensa tarinaa yritetään syventää sivujuonen ihmissuhdedraamalla.
Kaikesta huolimatta ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kinnunen on tehnyt hyvää työtä sarjan luojana, eikä kova taustatyö ole mennyt hukkaan, sillä tämä toi hyvin esiin niin nousukauden ennen kriisiä, kuin myös sen ettei siihen ollut yhtä syypäätä ja kyllähän ihmisille myös se löysä lainaraha kelpasi. Näimpä tätä voi suositella kotimaisten sarjojen ystäville.
Ei kahta ilman kolmatta. Näimpä tarkastin myös Netflixin tuoreen 4-osaisen brittiläisen minisarjan, Obsession. Sarjassa huippukirurgi ja muutenkin kaikin puolin täydelliseltä aviomieheltä sekä isältä vaikuttava mies, hullaantuu poikansa tyttöystävästä ja ajautuu suhteeseen tämän kanssa. Siinäpä lähtökohdat tähän eroottiseen trilleriin tai semmoisena tätä mainospuheissa puhutellaan, vaikka trillerin aineksia tässä on vain mausteeksi. Sarjaan on kuitenkin ladattu intohimoa paljon enemmän kuin esimerkiksi viime viikolla katselemaani Odotus-elokuvaan. Brittiläinen tv-tähti Richard Armitage on karismaattinen pakkomielteisen himon valtaan joutuvana miehenä ja Charlie Murphy on myös uskottava naisena, johon miehet hullaantuvat.
Sarja piti otteessaan kestonsa ajan, tunnelma velloi vahvana ja sähköinen lataus pysyi yllä, enkä näin miettinyt kesken jättämistä kertaakaan, vaan katselin mielenkiinnolla kuinka syvälle pakkomielteisen himon kuiluun tässä mennään, ennenkuin kosahtaa ja kaikilla on paha mieli, sillä niinhän näissä aina lopulta käy. Entä mitä sen jälkeen? Sekin kiinnosti. Sen sjaan jotenkin pääparin lisäksi, muiden hahmojen kohtalo, ei sitten paljoa kiinnostanutkaan. Silti lopulta, kun sarja oli paketissa niin eka fiilis oli, että eihän tämä huono ollut, aivan hyvä
Sitten hetki myöhemmin ajattelin, että miksi oli kirjoitettu täydellisen aviomiehen ja isän hahmo, vaatimatonkin vielä, mutta tehdään siitä samantien täydellinen aasi? Jäin myös kaipaamaan, että suhteen psykologista puolta olisi avattu enemmän ja päähahmoja olisi taustoitettu lisää. Mikä ajoi heidät järjettömään suhteeseen ja sai vielä jäämään siihen, ilman aikomustakaan perääntyä? Eikä siinä kaikki heränneet kysymykset, mutta ne päällimmäiset. Toisaalta kuten naispäähahmo sanoo – Sinun opittava rakastamaan kysymyksiä. Niin ehkä annan olla. Jokatapaksessa tämmöiseksi salasuhdejännäriksi ihan hyvä ja niiden ystävät viihtyvät. Apropoo silmänruokaa oli tarjolla enemmän naisille kuin miehille, sillä britti-könsikäs Richard Armintage oli aatamin asussa useammin.
Hevoshuutaja: Jossain somevirrassa tuli vastaan otsikko jossa kerrottiin että Netflixiin on lisätty ehkä ”kaikkien aikojen pelottavin” elokuva. Sen verran klikkasin paskauutissivuston linkkiä että sain selville kyseessä olevan Korealainen elokuva Unlocked. No hetkeäkään en tietysti uskonut että asian laita oikeasti olisi näin, mutta samahan tuo nyt on katsella kuinka harhaanjohtava otsikko tällä kertaa on keksitty. Lee Na-Mi on nuori nainen joka viettää vauhdikkaan karaokeillan kavereidensa kanssa ja onkin illan päätteeksi melkoisessa mökkyrässä. Ja kuten itsellenikin on joskus käynyt, Lee Na-Mi herää yhtäkkiä bussissa ja eikun samantien ulos ettei vain mene oma pysäkki ohitse. Ja luurihan siinä unohtuu bussiin. On muuten ikävä tunne. Lee Na-Min onneksi eräs nuori mies kuitenkin löytää puhelimen, ja nainen saakin pian puhelimensa takaisin. Mutta mies onkin kiltistä ulkonäöstään huolimatta katala kuin kakkosaamun ensimmäinen jallushotti, ja on asentanut puhelimeen vakoilusovelluksen. Miekkonen näkee kaikki Lee Na-Min viestit ja saa haltuunsa myös puhelimen kameran ja mikrofonin. Pian Lee Na Namin elämästä tulee yhtä helvettiä.
No eihän tämä nyt sitten vähemmän yllättäen ollut mitenkäänpäin pelottava. Heti alkuun aloinkin epäillä että pelottavuuskulma tässä viittaa lähinnä siihen että kuinka helposti ihmisen elämä voidaan nykyään tuhota tekniikan avulla. Mutta kun tämänkaltainen skenaario, ja paljon mielenkiintoisempiakin esiteltiin jo 10 vuotta sitten Black Mirror-sarjassa, niin ei tämä nyt hirveän omaperäinen ollut. Lisäksi katsojan naamaan hierotaan oikein urakalla viestiä siitä että ei kannattaisi kaikkea elämää jakaa siihen kännykkään. Lähes kaksituntisena Unlocked on semmoisen puoli tuntia liian pitkä, ja keskittyminen meinasikin elokuvan aikana herpaantua useasti. Pääosakaksikon lisäksi leffassa seurataan kahden poliisin murhaajajahtia, ja täytyy sanoa että kuvitteellinen Pekka ja Pätkä Nimismiehinä olisi varmasti antanut paremman kuvan poliisityöstä. Itse en elokuvan aikana juurikaan mitään jännityksen tunteita kokenut, mutten sano etteikö tämä jollekin voisikin toimia hieman paremmin, ei tämä nyt sentään ihan sysihuono ollut. Mutta kuitenkin liian pitkä ja ennalta-arvattava. Lopetus jätti myös toivomisen varaa. Elokuvan jälkeen olikin aika etsiä se otsikko joka minut tämän pariin johdatti. Kyseessä oli näemmä Iltalehden juttu, joka on otsikoitu maltillisesti ”Netflixin kauhuelokuva säikäytti katsojat – Pidetään jopa kaikkien aikojen pelottavimpana”. No katsotaas sitten vähän pidemmälle millainen raati tätä on pelottavana pitänyt. Ahaa, eli siis muutama nimimerkki Twitterissä on ollut sitä mieltä. No sittenhän asian on varmasti oltava juuri näin. Saatanan saatana.
American Manhunt: Bostonin maratonin pommi-isku on Netflixin kolmiosainen dokumenttisarja, joka nimensä mukaisesti kertoo Bostonin maratonilla 10 vuotta sitten sattuneesta terroriteosta. Tapausta käsitellään perinteiseen tapaan aidon kuvamateriaalin ja puhuvien päiden yhdistelmällä. Vaikka aihe olikin itselleni aika tuttu, niin silti pääsi yllättämään kuinka paljon tähän oli löydetty videomateriaalia sekä terroriteosta, että mittavasta miesjahdista sen jälkeen. Tapahtumia käydään läpi kronologisessa järjestyksessä, ja kolmannessa jaksossa pureudutaan jonkin verran tekijöiden taustoihin. Tämä kolmannen jakson osuus ei sinänsä ollut mitenkään kovin mielenkiintoista sisältöä, sillä siinä jouduttiin turvautumaan melkoiseen mutu-puheeseen. Poliisin toiminta ei ainakaan wikipedian mukaan ollut mitenkään esimerkillistä, mutta sitä tässä lähinnä vain raapaistiin, liekö olisivat viranomaiset suostuneet mukaan jos olisi esitetty rajua kritiikkiä heidän toimiaan kohtaan. Eräs toimittaja pisti hieman silmään kun puheensa vaikutti osittain puolustelevan ainakin toista syyllisistä. Muutenkin netflixin tyyliin osa näkökulmista ja mielipiteistä on vähän väkisin tungettu mukaan, koska syyt. Ihan perusdokkari netflixiltä, jonka itse olisin ehkä tiivistänyt pariin osaan.
Hampuusi: Oiskohan siinä taas kaikki tältä erää.
Satunnaistoisto 