Hampuusi: Tässä on vedetty pari viikkoa happea tämän palstan parista, joten aika hypätä taas hevosen selkään. Lähdetään liikkeelle siitä, että vaikka edellisestä julkaisusta on aikaa, niin hirveästi en ole mitään hyvää katsonut, mutta voisin tehdä pari nostoa kuitenkin. Startataan joulun alla julkaistuun Netflixin Glass onion: Veitset esiin -mysteeri:llä. Kyseessä on murhamysteeri elokuva, jossa mestarietsivämme matkustaa Kreikkaan yksityissaarelle osallistuakseen kaveriporukan juhlaviikonloppuun, jossa on ’selvitä murha’-teema, mutta kuinka ollakaan ilmassa on sellaisia jännitteitä, että murha ei olekaan pelkkää leikkiä ja käänteitä riittää. Semmosta olisi luvassa siis.
Lähdetään liikkeelle siitä, että tämähän on siis jatkoa Knives out elokuvalle kolmen vuoden takaa. Se oli mielestäni aivan hyvä Agatha Christiemäinen suljetun paikan murhamysteeri, jossa kaikki ovat epäiltyjä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson jatkaa jatko-osassa vahvasti samalla tyylillä, vaikka tarinan rakenne onkin erilainen. Daniel Craig ei oikein edelleenkään istu maailman parhaan etsivän rooliin, vaan vaikuttaa Poirot-parodialta, muttei enää särähdä silmään samalla lailla, ehkä siihen alkaa tottua.
Dekkaritarina on edelleen mielestäni tarpeeksi nokkela, joten jos tykkäsit ensimmäisestä osasta, niin oletettavasti viihdyt tämänkin parissa, vaikka nyt huumoria onkin enemmän. Se on sit makuasia, että onko hassuttelua liikaa. Hahmogalleriassa tällä kertaa kyllä otetaan takkiin verrattaessa ensimmäiseen osaan, sillä nyt epäiltyjä on vähemmän, eivätkä he ole yhtä kiinnostavia. Elokuvaa myös venytetään vähän turhaan. Se tosin johtuu, kun ratkaisua väännetään turhaankin juurta jaksaen rautalangasta, mutta hyvin tämän parissa jaksoi alusta loppuun ja uskallan suositella murhamysteerien ystäville.
Hevoshuutaja: Meikäki katteli tän joululomalla, ja kyllähän tämä aivan laatuisaa viihdettä oli. Ykkösosa mulla meni aikoinaan jotenkin vähän ohi, tai siis katselin sen kyllä, mutta en muista siitä oikein mitään, eikä ole semmosta muistikuvaakaan että olisin siitä hirveästi pitänyt. Mutta Glass Onion sentään jaksoi kiinnostaa alusta loppuun. Mukana kohtalaisen nimekäs ja ammattimainen porukka, ok-tason tarina ja ihan kelpo hassuttelua välillä. Kuten Hampuusikin totesi, mittaa oli vähän liikaa, ja nimenomaan siellä loppupuolella. Loppujakso oli jotenkin vähän kehno, eikä oikein sopinut tähän. Mutta aivan hyvä ja toivottavasti näitä tulee lisääkin.
Hampuusi: Meikäläisen toinen nosto on Disneyn viimeisin animaatio Ihmeellinen maailma (Strange world). Itseasiassa tämä scifi-seikkailu saattaa pyöriä edelleen leffateattereissa ja yllätyin kun se hyppäsi vastaan Disney+:n sovelluksessa. Ja kun ennen joulua hyvä ystäväni kehui tätä, käytyään katsomassa lapsensa kanssa, niin päätin itsekin tarkastaa leffan. Elokuvassa maailman uuteen kukoistukseen nostanut Pando-kasvi alkaa voimaan huonosti, joten on tarpeen perustaa retkikunta matkaamaan maan sisälle selvittämään mikä mullistavaa energia-kasvia riivaa. Siinä se väkisin tungettuna yhteen lauseeseen, vaikkei siitä hahmota koko ideaa.
Kyseessä on siis moderni seikkailu, joka tuo kuitenkin mieleen vanhat seikkailuelokuvat ja se on iso osa tämän viehätystä. Tarina vie katsojan ja hahmot tuntemattomaan maailmaan ja vauhdikkaisiin tilanteisiin, jotka tempaavat mukaansa. Sen lisäksi elokuvalla on vahva luonnonsuojelullinen sanoma, aina luonnonvarojen riistämisestä, ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen. Samalla käsitellään myös sukupolvien välisiä kommunikaatio-ongelmia. Joten elokuvassa on mukavasti syvyyttäkin, plus sen maailma on mielenkiintoinen. Ja kun koko paketti on mielenkiintoinen sekoitus vanhoja ideoita, mutta tuoreella otteella, niin lopputuloksena on jälleen yksi hyvä ja takuuvarma moderni animaatio Disneyltä, vaikka tämä ilmeisesti onkin flopannut lippuluukuilla.
By the way tämä on käsittääkseni ensimmäinen Disneyn animaatio, jossa yksi päähahmoista on avoimesti homoseksuaali. Siitä ei kuitenkaan tehdä numeroa, eikä lähdetä alleviivaamaan, vaan se on tarinassa ihan normaali asia, kuten vaikkapa punatukkaisuus tai vasenkätisyys, osa ihmisistä on. Kun tiedetään miten iso tekijä Disney voi olla lasten asenteiden muokkaamisessa, niin tämä on hyvä asia suvaitsevaisuuden kannalta. Tätä onkin helppo suositella koko perheelle.
Hevoshuutaja: Jos vielä jatketaan leffojen parissa, niin meikä katteli tossa viikolla pari kauhuleffaa. Kuten olen aiemminkin todennut, kauhuleffoista suurin osa on ihan huonoja, mutta jotenkin sitä aina haluaa uskoa parempaan ja jos leffa on saanut imdb:ssä edes yli kutosen niin annan mielelläni mahdollisuuden. Ensimmäisenä katselin juuri vuokralle tulleen Smilen. Leffasta ei jälleen etukäteen mitään tietoa, muutakuin että joskus luin että nuoriso olisi käynyt tätä paljon katsomassa teatterissa, ja jostain syystä metelöinyt näytöksen yhteydessä huomattavan paljon. Toivottiinpa jopa omia näytöksiä varttuneemmalle väelle. Eli olisko jonkinlainen meemileffa kyseessä tai jotain, mistä näistä tietää.
Elokuvan päähenkilö Rose työskentelee sairaalan psykiatrisella osastolla, ja saa potilaaksi hysteerisen nuoren ihmisen, joka kertoo että hän kuolee kohta. Höpsisköpsis toteaa Rose, mutta eipä aikaakaan kun nuori ihminen tappaa itsensä Rosen silmien edessä. Kokemus on tietysti Roselle traumaattinen, ja nainen alkaakin näkemään ja kuulemaan ahdistavia asioita. Pian alkaa näyttää siltä että kyseessä onkin jonkinlainen ikävä henki joka piinaa Rosea.
Noooh, alotetaan vaikka sillä että ei tää nyt ihan huono ollut. Hampuusi oli kuullut paikallisen kuppilan kusilaarilla että olisi kunnon jump scare-orgiat luvassa, mutta en mä nyt tiedä. Toki kauhu oli tässä rakennettu vain niiden varaan, muttei niitä nyt mitenkään erikoisen paljon ollut. Pääosan Sosie Bacon tekee aivan mainion työn mielenterveytensä kanssa kamppailevan Rosena, muut roolit olivatkin sitten aivan yhdentekeviä, tosin Rosen miestä näytellyt Jessie T. Usher oli todella huono. Sosie Bacon on muuten Kevin Baconin tytär. Hirveän pelottava elokuva Smile ei ole, ehkä pari kertaa vähän puistatti, mutta kun säikyttelyyn johtavat kohtaukset pystyi ennakoimaan jo eilisen lehdestä, niin eihän ne silloin säikytä. Pari hyvää twistiä kuitenkin oli jotka silleen vähän pääsi yllättämään. Smile on lähes kaksituntisena aivan liian pitkä keskinkertaiseksi kauhuelokuvaksi, lopussa alkoikin jo vähän tympimään. Keskimääräistä parempi kauhuleffaksi, mutta pelkästään elokuvana keskimääräistä huonompi. Jatko-osia tälle lienee luvassa runsaasti.
Smile herätti sen verran toivoa paremmasta että pienen googlettelun jälkeen videonauhuriin päätyi toinen vuoden 2022 kauhuelokuva nimeltään X. Eletään vuodessa 1979, ja kuusihenkinen nuorekas porukka lähtee maaseudulle kuvaamaan pornoleffaa. Kuvauspaikaksi on vuokrattu jonkinlainen vierastalo vanhan pariskunnan pihapiiristä. Jynkkyä aletaan kuvailemaan ja tunnelma on rento, mutta vanha pariskunta käyttäytyy vähän oudosti. Ja kun pimeys saapuu niin johan siinä ensimmäinen elokuvantekijä pääsee hengestään kun hommat alkaa perkelöitymään.
Tää oli huono sekä kauhuelokuvana, että elokuvana. Ymmärrän että tekijät ovat yrittäneet tehdä jotain erilaista, ja siinä on kyllä tavallaan onnistuttu. Ensimmäisen puolen tunnin aikana mistään ei voi oikein aistia että kyseessä edes olisi kauhuelokuva. Pornon kuvauskohtauksia on taiteellisista syistä laitettu mukaan, mutta mitään järkeä niiden näyttämisessä ei ole. Paitsi tietysti ajankuvana, ja varmaankin ne jäävät ihmisten mieleen, esitettynä pornon alkuaikojen tyyliin. Jännityksen rakentamisen sijaan elokuvassa käydään läpi päähenkilöiden välisiä suhteita, ja uskoisin että jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä näihin keskusteluihin on upotettu, mutta itse en ainakaan jaksanut niitä mietiskellä. X pääsee lopulta tietysti siihen varsinaiseen asiaankin, joka tässä tapauksessa on veristä slasher-kauhua. Moneen kertaan nähtyä ja yllätyksetöntä. Mitään jump scare-hommia tästä on turha etsiä. Oli tässä sentään ainakin yksi itseäni inhoittanut kohtaus, ei sillä että olisi pelottanut mitenkään, oli vain jotenkin niin visto. Sai miettimään että miksi helvetissä kukaan on tämmöistä edes kirjoittanut. Tälle on jo tehty jonkinlainen esiosa, ja lisääkin on tulossa, joten kai tämä sitten joillekin on toiminut kun näitä kannattaa liukuhihnalta tehdä. Ja nimenomaan liukuhihnalta, sillä ei tän tekemiseen nyt voi viikkoa pidempään mennä, kun ollaan vain yhdessä mökissä eikä kuvauksellisesti haeta mitään erikoista. En voi suositella.
Hampuusi: Minäkin yritin katsoa tätä joskus, mutta luovutin puolivälin krouvissa. Totesin, että alkaa passaamaan, mutta kunnioitan, että taistelit rainan loppuun asti.
Hampuusi: Lueskeluosastolla on mennyt muutamia kirjoja taas, joista pari ansaitsee tulla nostetuksi esiin. Aloitetaan Arttu Tuomisen Hyvitys kirjalla. Kyseessä on Delta-sarjan toinen osa ja edelleen ollaan Porin poliisiyksikössä. Tarinassa seksuaalivähemmistön suosimassa yökerhossa räjähtää pommi ja viisi ihmistä kuolee sekä kymmeniä loukkaantuu. Pommi-iskun tekijäksi ilmoittautuu Lähettilääksi itseään kutsuva henkilö, joka saarnaa videoilla maailman moraalisesta rappiosta. Tuominen kertoo jälleen dekkaritarinaansa vetävästi. Pommimiehen uhka tulevista iskuista välittyy lukijalle ja jännitys sivuilla tiivistyy, mutta kyseessä ei ole ainoastaan taidokkaasti kerrottu rikostarina. Sillä kirja kertoo myös hienosti sateenkaariväestöstä monesta eri näkökulmasta. Näin tarina saa myös syvyyttä, eikä jää pintapuoliseksi. Hahmotkaan eivät jää yksiulotteiseksi, vaan niissä on kerroksia ja se tekee niistä kiinnostavia ja vaikka Tuominen piirtää synkkää kuvaa maailmasta, niin se ei ole lohduton. Sillä mukana on inhimillinen kosketus pimeyteen. Lopputulos onkin jälleen todella kovan luokan dekkari Tuomiselta, joka toimii itsenäisenäkin teoksena, sillä viittaukset Delta-sarjan edelliseen Verivelkaan jäävät muutamaan kertaan. Joten tätä on helppo suositella kaikille dekkareiden ystäville.
Toisena nostan esiin Mikko Välttilän Mitä meistä jää. Tarina alkaa kun Sami löytää parhaan ystävänsä, joka on tehnyt itsemurhan. Avioliittokin on rakoillut jo pitkään. Eli tarinan lähtötelineissä ollaan syvissä vesissä, mutta lohduttomuuteen ei jäädä vellomaan, sillä tämä tarina on matka pimeydestä valoon. Samalla tämä on tarina kotimaisen maatalouden murroksesta ja siitä miten raadollista ruokabisnes on ikuisen kilpailutuksen maailmassa. Kirjan päähenkilö Sami ja hänen kasvutarinansa on kirjoitettu hyvin, sen mukana on helppoa ja mukavaa myötäelää. Kyseessä on varsin monikerroksinen tarina, joka antaa ajattelemisen aihetta, että mitä jää jäljelle, jos multaa ja mehiläisiä ei enää ole? Kirjailija Mikko Välttilä on itse maanviljelijä ja yrittäjä ja kokemuksen rintaääni paistaakin kirjan sivuilta. Kirjan voi nähdä lämpimänä kasvutarinana, mutta myös eräänlaisena maaseudun hätähuutona maailmassa, jossa kaksi suurinta kauppaketjua käy hintasotaa. Näimpä tätä voikin suositella kaikille.
Hevoshuutaja: Pikainen katsaus myös sarjarintamalle. Yellowstone haistatti vitut lopuille jäljellä oleville seuraajilleen. Kauden aikana ei ole tapahtunut mitään, ja nyt kasijakso olikin MIDSEASON FINALE, ja kausi jatkuu vasta kesällä. Taylor Sheridan voi pitää länkkärisarjansa ja tunkkinsa, aivan hirveää katsojien aliarviointia ja vanhoilla hyvillä jaksoilla ratsastamista koko kausi. Yellostonen esisarja 1923 alkoi joulukuussa, mutta jostain syystä suomen Skyshowtime ei ole sitä vielä valikoimiinsa lisännyt. Miksipä olisi.*avautuminen alkaa* Tää suoratoistosysteemi on kyllä mennyt aivan vituiksi. Palveluita on ihan älytön määrä, ja vaikka meillä Hampuusin kanssa onkin ne melkein kaikki tilauksessa, niin siltikään kaikkia uutuuksia ei ole mahdollista nähdä. Skyshowtime on onneksi halpa, muuten olisi lähtenyt menemään jo ajat sitten. Skyn sovellus on ihan paska, eikä siellä oikein ole Sheridan-sarjojen ulkopuolella mitään katseltavaakaan. Uusi Top Gun sentään saapui viimein, sillä koko palvelua kuitenkin mainostettiin joskus kesällä. Toki sitäkään ei ole tarjolla millään nykyaikaisella kuvanlaadulla, koska nythän eletään vasta vuotta 2023. Hbo taas poistaa valikoimistaan omia tuotoksiaan, koska kai niille näyttelijöille pitää sitten jotain maksaa jos niitä sarjoja katalogissa on. Hbo sentään saa jotain uusimpia elokuvia tarjolle 4k-laadulla, mutta sarjoista ei taida olla ainuttakaan. Miten olisi vaikka Taistelutoverit remasteroituna? Taitaa olla turha toivo kun kohta koko sovellus lanseerataan taas uudelleen ja eiköhän meidän halpa tilauskin mitätöidä siinä samalla. Netflix ei uusinut mystisen 1899-sarjan sopparia, ja suunnitellun kolmen kauden jälkeen sarjaa tehtiin vain yksi kausi. 1899 oli julkaisun aikaan katselluimpia sarjoja kymmenissä maissa, ja vaikka itse en tästä niin välittänyt, niin moni piti, ja olisin nyt mielelläni nähnyt miten tarina päättyy. Mutta jos sarja ei trendaa tiktokissa niin turha kai sitä on enää jatkaa. Sen sijaan uusi Witcher-sarja kannatti varmasti tehdä, sitä ei inhoa kuin katsojat ja kriitikot. En ymmärrä miksi edes maksaa miljoonien ihmisten rakastamasta kirja/pelimaailmasta, ja todeta sen jälkeen että täähän on ihan paskaa ja julkisesti kertoa siitä, ja sen jälkeen tehdä siitä sarja jossa ei ole jäljellä mitään alkuperäisestä maailmasta. Ei ihme että Henry Cavillin ja Netflixin tiet erosivat. Jos netflixin aikeet perhetilien rajoittamisesta toteutuvat, loppuu samalla meikäläisen vuosia kestänyt tilaus. 16€/kk on sen verran suolainen hinta että ehkä kerran vuoteen voi ottaa tilauksen ja katsella vuoden aikana ilmestyneet kolme hyvää elokuvaa. Disney plussasta ei ole juuri pahaa sanottavaa, vuositilauksen hinta on sopiva, ja yhtiön omat elokuvat tulevat palveluun nopeasti. Jopa kymmeniä vuosia vanhoja elokuvia on saatavilla nykyaikaisella resoluutiolla. AppleTv+ on tavallaan myös onnistunut palvelu kun se keskittyy määrän sijaan laatuun. Hinta vain on ihan naurettavan korkea, kun sisältöä tosiaan tulee niin maltillisesti että kaiken ehtisi jopa katsoa helposti. Toisaalta AppleTv:n ilmaiskuukausia on aina saatavilla jostain, joten siitä ei varsinaisesti ole pakko maksaa.*avautuminen päättyy*
Noniin mihinkäs sitä jäätiin. Niinjoo, Slow Horsesin kakkoskausi päättyi ja aivan 4/5. Gary Oldmanin dominanssia alusta loppuun. Echo 3 on kai paria jaksoa vaille paketissa, ja lupaavan alun jälkeen sarjan idea on kyllä ollut välillä aivan hukassa. Jaksoja on kulutettu ties mihin turhaan, sarjan olisi voinut tiivistää helposti johonkin viiteen jaksoon. No kohta onneksi tulee sarjan päätös niin katsotaan sitten lopullinen tuomio.
Tähän loppuun voitaisiin vähän katsella taaksepäin, aina vuoteen 2022 asti. Mikä viihdytti Satunnaistoistoa eniten?
Hevoshuutaja: Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen Toolin keikka köpiksessä. Yksi parhaista keikoista keikoista missä olen ollut. Ainiin oltiinhan kesällä taas Rammsteinia katsomassa, se oli kans kova. Placebo jäähallissa oli älytön. Klubikeikoista Maj Karma ja Paradise Lost varmaan kovimmat. Kovin montaa leffaa ei kyllä edellisvuodelta jäänyt mieleen. Maverick, Everything Everywhere All At Once, Länsirintamalta ei mitään uutta, siinäpä ne melkein on mitä saan päähäni. Sarjoista ykkönen Severance, tosin olen alkanut epäilemään että johtuuko tämä vain hienosta viimeisestä jaksosta. Pitäisi varmaan katsella koko sarja alusta uudelleen. The Bear pääsi myös yllättämään positiivisesti.
Hampuusi: Vuoden vaihde on kyllä top-listojen luvattua aikaa, joten mikäpä ettei. Jos seuraamaan Hevoshuutajan esimerkkiä ja aloitan keikoista, niin Top 5 oli Viikate Tavastialla alku kesästä. Kissa yllätti meikäläisen ihan täysin Rock in the city Vantaa festareilla kesällä. Eikä tämmöistä listausta voi tehdä ilman Tehosekoitinta, en vaan tiedä kumpi oli parempi keikka, kesällä Tikkurila festareiden keikka, jolloin näin orkesterin ekaa kertaa elämässäni vai jäähallikeikka syksyllä, joka oli kyllä pidempi, mutta ilman sitä ensihuumaa. Apulanta heitti kovimman keikkansa vuosikausiin Tikkurila festareilla, siis niistä kun olen ollut paikalla. Loppukesästä tunnelmallisella Krapin pajalla oli järkyttävän kova Herra Ylppö & Ihmiset. Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä alltime suosikkini Maj Karma Tavastialla 30-vuotis juhlakiertueellaan. Siinäpä alkaakin olemaan viisi, eiku hetkinen kuusi. No nyt kävi näin.
Keikat eivät olleet parhaus järjestyksessä, eikä välttämättä nämäkään, mutta jatketaan elokuvilla ja sarjoilla. Näistäkin viisi parasta. Lähdetään liikkeelle leffoista. Metsurin tarina oli vuoden ainoa 5/5 leffa, joten se on itse oikeutetusti paras. The Batman, Father (tää on kyllä 2020:lta, mutta näin vasta nyt), Power of the dog ja jotta nyt pysytään laskuissa mukana, niin viimeisenä Pig (tää oli 2021:lta, mutta näin vasta nyt). Sitten sarjat ja ilman sen kummempia selittelyitä nämäkin eli Riget 3.kausi, Stranger things 4.kausi ja The Offer olivat ehkä se viisikon terävin kärki ja siinä perässä tulle sitten kotimaiset Made in Finland ja Munkkivuori. Se oli siinä. Nyt ei enää katsota taakse, vaan käännetään katse eteenpäin.
Satunnaistoisto 