Hampuusi: Olen pari edellistä joulua tarkastellut Yle Areenasta aloittaen, että löytäisin Jari Halosen ohjaaman ja kirjoittaman kulttielokuvan vuodelta 1996, eli Joulubileet. Tänä vuonna taas kahlattuani suoratoistopalvelut läpi pettyneenä, ehdin jo heittää melkein pyyhkeen kehään, kunnes sain päässäni jonkinlaisen, en sanoisi neronleimaus, mutta leimaus kuitenkin ja keksin kokeilla kirjastoa ja BOOM! Sieltähän se löytyi. Helmet-kirjastoista elokuvaa löytyi DVD-muodossa 6 kappaletta, eikä minun tarvinnut jonottaa lainaa kuin reilun viikon, sain Espoon kirjaston kappaleen ja tässä ollaan.
Näin ollen Hevoshuutaja ei ole ainoa, joka on katsellut jouluelokuvia, vaan minut voi laskea nyt samaan kastiin Joulubileet leffan myötä. Elokuvassa mies päättää järjestää vankilasta vapautuvalle veljelleen joulubileet. Sillä, jos vankilassa jää jostain paitsi niin joulusta, mutta kesällä järjestetty joulu ei mene suunnitelmien mukaan. Siinä elokuva ängettynä pistaasipähkinän kuoreen, enkä minäkään muistanut elokuvasta enää ensikatselusta oikein muuta kuin tämän perusidean. Paitsi, että Oiva Lohtander on joulupukkina ja saunomisen, mutten juuri muuta.
Tämä elokuva tulee suoraan katsojan kimppuun, eikä malta rauhoittua oikein hetkeksikään, vaan se on räjähdysherkkä alusta loppuun. Koko ajan on jotenkin häiriintynyt ja vääristynyt meininki ja juonta on vain nimeksi. Sekoilun sekaan mahtuu mukaan useampikin herkullinen kohtaus ja näyttelijätyö toimii. Siitä osoituksena Jorma Tommila pokkasi parhaan pääosan Jussin ja Oiva Lohtander parhaan sivuosan Jussin, mutta myös Antti Reini on mainio. Ohjaaja-käsikirjoittaja Halosen mukaan tämä perustuu tositapahtumiin, mutta tiedä sitten.
Joulubileet on elokuva, josta joko pitää tai sitten tätä pitää ärsyttävänä älämölönä. Minä kuulun ensiksi mainittuun, sillä tämä on kaikessa rujoudessaan ja Turkkalaisessa teatraalisuuudessaan yhtäaikaa tavallaan sekä, hauska että pohjimmiltaan sydämellinen, mutta vaikea tätä suositella oikein kenelläkään. Sen verran hämmentävästä ja omintakaisesta elokuvasta on kysymys. Paitsi jos kiinnostuksesi heräsi, niin tarkasta rohkeasti onnistaisiko sinuakin kirjastossa tai jostain muualta ja hyppää mukaan Joulubileisiin. Sillä kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista jouluelokuvista. Ai, että kun tämän löytäisi jostain DVD:nä kokoelmiini.
Jatketaan kotimaisella rintamalla, mutta tullaan tähän päivään tai vuoteen ainakin. Nimittäin alkuviikosta lisättiin Viaplayn valikoimiin tämän vuoden keväällä ensi-iltaan tullut, The Twin – Paha kaksonen elokuva ja minähän katselin sen samantien pois kuleksimasta. Kansainvälisellä rahalla, mutta kotimaisin taustavoimin tehty elokuva on Taneli Mustosen ohjaama ja osittain kirjoittama. Elokuvassa amerikkalaisperhe muuttaa Suomeen pieneen kylään, aloittaakseen alusta tragedian jälkeen, sillä auto-onnettomuus vei heidän kaksoispojistaan toisen. Pian kuitenkin eloon jääneen pojan käytös muuttuu huolestuttavaksi ja suomalaiskyläkin tuntuu omituiselta. Siinä lähtöasetelmat jännitysnäytelmään, jonka pääosasta Teresa Palmer selviää kuivin jaloin, äitinä, jonka mielenterveyttä koetellaan.
Kyseessä on varsin perinteinen kauhuelokuva, niin hyvässä kuin pahassa, eikä kliseiltä vältytä. Elokuva kuulostaa ja näyttää tavanomaiselta amerikkalaiselta kauhuleffalta. Joten en tiedä johtuuko se elokuvan vahvasta Suomi-mausteesta vai mistä? Oli myös jännällä tavalla erikoista nähdä suomi pakanakansana, mutta jokatapauksessa tarinan mysteeri jaksoi kantaa ja tunnelmakin tiivistyi paikoin mukavasti. Siitäkin huolimatta, että omaperäisten ideoiden sijaan, elokuva toi mieleen vahvat Rosemary’s baby fiilikset. Myös Wicker man ja monet muutkin tutut kauhuleffa vaikutteet kummittelivat taustalla. Tarina kuitenkin rakentuu sopivan vakaasti ja rauhallisesti, ennen loppuratkaisuaan, joka ei ole hassumpi. Joten vaikka elokuva ei juhli omaperäisyydellään, niin ei myöskään vajoa tusinakauhuelokuvien loputtomaan suohon. Näimpä tätä uskaltaa varovaisesti suositella kauhuelokuvan ystäville.
Katselin myös Netflixistä tuoreehkon sotaelokuvan Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta ei mennä siihen sen syvemmin, sillä Hevoshuutaja on käynyt sen jo ansiokkaasti läpi aikaisemmin. Eikä minulla ole siihen lisättävää, vaikken itse aivan 5/5 elokuvana pidäkään. Silti minunkin mielestä sodan järjettömyys iskee siinä hyvin vasten katsojan kasvoja ja elokuva on onnistunut. Sen sijaan voisin kertoa, kun katsoin vähän jälkijunassa Marvelin Halloween specialin, Werewolf by night, Disney+:n kataloogista. Tunnin mittaisessa tarinassa Jack ottaa osaa hirviönmetsästäjistä koostuvaan tapaamiseen, jossa on tarkoitus mitellä johtajan pestistä. Jackin kiinnostus johtajuuden nappaamisen sijaan on kuitenkin pelastaa hirviöystävänsä, Ted. Siinä lähtöasetelmat tähän kevyeen kauhuviihteeseen. Gael Garcia Bernal tekee pääosassa hyvää työtä Jackina, jonka sisältä löytyy myös hirviö. En ole nähnyt Gael Garcia Bernalia vähään aikaan elokuvissa ja onkin ollut ikävä sitä miten luontevasti hän osaa kanavoida herkkyyttä rooleihinsa.
Werewolf by night pläjäyksessä ei nähdä supersankareita, vaan tässä on haettu vaikutteet 1930- ja 40-luvun kauhuelokuvista. Sitä korostetaan mustavalkoisuudella ja vanhan ajan tyyppisellä musiikilla sekä äänimaailmalla. Tämä oli kivan erilainen ja raikas täsmäisku Marvelilta tähän väliin, kun itse Marvel-elokuvissa on ollut jo pitkään matkaväsymystä ilmassa. Ainakin minä viihdyin tunteroisen tällaisen ihmissusi-tarinan parissa, vaikkei tässä ehditty syventyä oikein mihinkään. Sillä yksinkertainen tarina jää ohueksi, mutta kun tapahtumat sijoittuvat ”nykyaikaan”, niin veikkaankin, että sarjakuvien sivuilta tuttuja, Jackiä ja Tediä tullaan näkemään vielä uudestaankin Marvelin tuotannoissa, viimeistään Avengers: Secret wars elokuvassa. Joten suosittelen tätä kaikille Marvelin ystäville, niillekin jotka ovat jo supersankari ähkyssä.
Hattara: Gael Garcia! En oo moneen julkkikseen ollut ihastunut, mutta Gael. Mä muistan, kuinka mä katselin Gaelin kuvia, huokailin ja toivoin osaavani espanjaa. Mun on varmaan katsottava tämä ja kurkattava, vieläkö perhoset lepattaa.
Mä katselin Netflixistä uuden mini-sarjan Oni: Thunder God’s Tale. Mähän oon tunnetusti tosi huono katselemaan sarjoja, mutta tää tuntui sopivalta haasteelta, sillä sarja koostui neljästä jaksosta. Katselin nää sitä paitsi viikossa, joka tarkoittaa mun mittarilla sitä, että kyseessä oli poikkeuksellisen hyvää viihdettä!
Mä en tavallaan haluaisi kertoa mitään tästä sarjasta. Tästä pitää tai ei. Mutta kyllä kaikkien kuuluisi pitää. Katso tämä vaikka sitten edes huikean animoinnin takia. Tai jos japanilainen mytologia kiinnostelee, niin tykkäät.
Sarjaan on onnistuttu luomaan taianomainen maailma, joka kumartaa luonnolle. Kun Ponyo oli ylistys merelle, niin Oni on ylistys metsälle. Välillä pitää pinnistää, että muistaa itse elävänsä ihan oikean ihmeen keskellä.
Hampuusi: Tämä herätti mielenkiintoni. Pitääpä lisätä tämä omalle listalle.
Hevoshuutaja: Aloitetaas meikän viikko Apple Tv:n Slow Horses-sarjasta. Sarjan nimi viittaa Slough House-nimisessä rakennuksessa majaansa pitävään Brittien salaisen palvelun yksikköön. Yksikkö ei kuitenkaan koostu mistään valioyksilöistä, vaan sinne sijoitetaan tiedustelupalvelu MI5:ssa epäonnistuneet agentit. Yksikköä johtaa Gary Oldmanin tulkitsema Jackson Lamb, itsekin entinen huippuagentti, joka nykyisellään kuitenkin keskittyy tupakoimaan, juomaan ja vihaamaan alaisiaan. Nyt on siis julkaistu kakkoskauden pari ensimmäistä jaksoa. Ensimmäinen kausi oli kuuden jakson mittainen, ja siinä Slough Housen porukka joutui vähän vahingossa keskelle suurempaa salaliittoa, josta selvittiin, mutta suurin menetyksin. Kakkoskauden alussa nähdään kun entinen agentti kuolee bussiin. Virallinen syy on luonnollinen kuolema, mutta Lamb ei tätä usko ja löytääkin todisteen että murhahan tässä on kyseessä. Normaalisti mies yrittää välttää kaiken mahdollisen oikean duunin, mutta nyt kyseessä on Lambin vanha ystävä joten asiaa on tutkittava.
Briteissä sitä osataan tehdä laadukkaita sarjoja. Ja varsinkin pitää ne järkevässä mitassa. Ensimmäisessä kaudessa ei ollut muistaakseni juurikaan joutokäyntiä, enkä usko että sitä tässäkään tulee vastaan. Varmaan laadun tekemisessä auttaa myös Applen pohjaton kassa, ja ainakin vielä Applella on menossa asiakkaidenhankintakausi, joten varmaan hirveitä tulospaineitakaan ei ole. Apple Tv+:n hinta nousi tuossa taannoin 7,99 euroon, mikä on mielestäni liikaa, kun palveluun kuitenkin tulee sisältöä aika harvakseltaan, ja varsikaan leffapuolella ei ole mitään nähtävää. Onneksi kuitenkin aina jostain löytyy tähän palveluun ilmaisia kuukausia, nyt otin 2kk ilmaista katselua, ja sen perään voin käyttää vielä Xbox game passin 3kk ilmaisen kokeilun. Mutta tästä sarjasta siis sen verran että kyseessä on oikein viihdyttävää agenttimeininkiä yhdistettynä toimivaan brittihuumoriin. Sarjan tähti Gary Oldman on mainiossa vedossa vittuilevana luuserijoukon esimiehenä. Tätä uskallan kyllä suositella kaikille.
Sit ihan tuossa eilisiltana katselin Disney plussan uutta The Patient-sarjaa. Kolme jaksoa on tähän mennessä tullut julki, en ole selvittänyt montako osaa tätä kaiken kaikkiaan on tulossa. Sarjan idea lyhykäisyydessään: Steve Carellin esittämä psykoterapeutti Alan joutuu asiakkaansa Samin vangitsemaksi. Sam vaatii että Alan hoitaa hänet kuntoon, ennenkuin hän tappaa lisää ihmisiä. Alania tilanne tietysti ahdistaa, mutta minkäs siinä tekee kun on kahlittuna sänkyyn.
Tää vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta näin alkuun, saa nähdä mitä tuleman pitää. Jaksot ovat vain noin 20 minuutin mittaisia, mikä on mielestäni aika vähän tämmöselle jännärisarjalle, mutta ehkä tätä sitten esitetään jenkeissä jossain salkkareiden slotissa telkkarissa. Semmonen pisti silmään että mikä helvetti siinä on että jenkit pitävät aina sisätiloissa kenkiä. Tässäkin ollaan oltu panttivankina päivätolkulla, eikä päästä liikkumaan sänkyä pidemmälle, mutta kengät silti pysyvät jalassa nukkuessakin. Aivan käsittämätöntä. Sairasta.
Sitten katsoin pitkästä aikaa hyvän elokuvan, eikä ollut muuten jouluelokuva. Everything Everywhere All at Once on kirjoitushetkellä arvosteltu imdb:ssä kovalla 8,1 keskiarvolla. Lukema on siinäkin mielessä suuri, että uskoisin monen myös vihaavan tätä elokuvaa. Itse törmäsin tähän ensimmäistä kertaa joskus kesällä, ainakin Hattara oli käynyt teatterissa katsomassa ja kehui kovasti. Muuallakin tuli vastaan ylistäviä arvioita, toki joidenkin mielestä kyseessä oli luokaton elokuva. Kukaan ei kuitenkaan sen kummemmin tarinaa avannut, sanottiin vain että ”se on nähtävä itse”. Ja toden totta, en minäkään tästä osaa, enkä oikeastaan edes halua kertoa mitään tarkemmin. Everything Everywhere All at Once on varmaankin parhaiten luokiteltavissa toimintakomediaksi, jossa nimenomaan huumori on suuressa roolissa. Ja voi että millaista huumoria. Vinksahtanutta, odottamatonta ja ennen kaikkea hauskaa sellaista. Välillä mennään monty pythonmaisissa tunnelmissa, välillä taas tulee mieleen vanhat kunnon top secret ja mies ja alaston-elokuvat. Ja välillä sitten jotain aivan muuta. Kreisiksi voisin jopa luonnehtia. Mutta kreisinkin voi vetää aivan metsään, tässä kreisissäkin menossa pysyi ajatus mukana, sanoisinko että älykkäällä tavalla kreisiä? En tiedä. Toiminnan osalta oli ehkä hieman supersankarileffojen meininkiä, mutta paljon uskottavammin toteutettuna. Elokuvassa pysähdytään kaiken tykityksen keskellä vähän herkistelemäänkin, joka kuitenkin oli sen verran vähäistä että tuntui vähän päälleliimatulta. Siitä ehkä ainoat miinukset tälle muuten loistavalle leffalle. Itse vuokrasin Apple Tv:stä, ja hieman tunsin oloni petetyksi kun tämä ei ollutkaan HDR eikä 4K. Everything Everywhere All at Once olisi ansainnut parhaan mahdollisen kuvanlaadun. Elokuva tulee myös viaplayn valikoimiin juurikin tänään 9.12, joten suunnatkaahan sinne.
Noniin ja sitten niitä jouluelokuvia! HBO maxista löytyi tuleva klassikko A Hollywood Christmas. Jessica on nuori lupaava ohjaaja Hollywoodissa, joka on luonut uraa jouluelokuvilla. Uutta elokuvaa ollaan parhaillaan kuvaamassa kun tuotantopaikalle porhaltaa firman uusi taloushemmo Christopher. Christopher kertoo ensitöikseen että on muuten sellanen homma että näiden joululeffojen teko loppuu tähän elokuvaan. Jessica on tietysti näreissään, mutta aikoo kuitenkin antaa elokuvalle kaikkensa. Jessican yllätykseksi Christopherkin alkaa pyörimään kuvauspaikoilla ja jopa avustaa naista mäessä. Ja romanssiltahan siinä sitten alkaa näyttämäään! Mutta ei helvetti yhtenä päivänä mies ilmoittaakin että budjetti oli sitten tässä, loppuelokuvan kuvaat ilman rahaa. Kauhea konflikti ja pariskunnan välit näyttävät suorastaan tyrehtyvän. Kuinkahan tässä käy.
A Hollywood Christmas on eräänlainen joululeffojen metaelokuva, sillä siinä käydään läpi tavallaan kahteen kertaan kaikki ne asiat mitä tapahtuu joka ikisessä joululeffassa. Ensin kuvasten kautta, ja sitten myös päähahmojen suhteen kautta. Oikeastaan asetelma on aika omaperäinen, josta tietysti pisteet. Pääosakaksikon kemiat on ihan kohdillaan, eikä näyttelykään hirveästi silmiin sattunut. Mutta parasta tässä oli muutamat hervottomat sivuhahmot, jotka oli vedetty niin yli että olivat oikeasti hauskoja. Hirvittävän paljon romantiikkaa leffasta ei löydy joten romantiikannälkäiset kääntäkää katseenne ärrän pokkarihyllyä kohden. Komedia tämä oli enimmäkseen. Jouluisuutta nyt ei silleen ihan hirveästi löydy kun tapahtumat sijoittuvat kesään.
Viikon toisena joululeffana katsoin netflixiin juuri saapuneen Angel Falls Christmas. Ally on pirun kiireinen lääkärisnainen, mutta on kuitenkin luvannut seurustelukumppanilleen että nyt ollaan joulu yhdessä kun ei koskaan olla. No siinä sitten ollaan ravintelissa, ja Allyn mies Josh on aikeissa kosia, kun Ally nostaa kissan hännästään pöydälle ja kertoo että lupasin sitten kuitenkin mennä töihin, katellaan sitä joulua sitten syksymmällä. Joshin mieli apeoituu ja tämä ilmoittaakin Allylle että tää tais olla sitten tässä. Josh painelee kotiin ja Ally ottaa ruuat foliossa mukaan. Ihmettelin hieman että kihloihin ollaan menossa mutta ei edes asuta samassa osoitteessa. No mitäpä se minulle kuuluu. Mitäs tuosta, Ally kertoo erostaan seuraavana päivänä työkaverilleen joka sanoo että ei tuo ole mikhään, lähetään illemmalla kaupungille joulujuhlaan katteleen kolleja. Ja kas, siellähän törmätäänkin oikein miellyttävään miekkoseen, jonka kans sitten hengaillaankin seuraavat päivät. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, minka olisin itsekin tiennyt jos olisin etukäteen lukenut elokuvan juonikuvauksen. Mutta en tietyti lukenut, kansikuvan perusteella nämä valitaan.
Angel Falls Christmas oli ikävä kyllä tämän vuoden huonoimmistoa. Ensinnäkin on vaikea käsittää että kolmen vuoden seurustelusuhteen päättymisen jälkeisenä päivänä ei tunnu missään ja lähdetään kylille katteleen uutta seuraa. Miespääosan vetäjä on tuttu jostain takavuosien teinisarjoista, en saa päähäni mistä, enkä jaksa selvittää. Miehen karisma on tasoa pahvilaatikko, naispääosan vetäjä sentään on aivan kelpo valinta. Tää ei hirveästi (yhtään) naurattanut, ja kun asetelma sit kuitenkin lopulta oli vähän poikkeava, niin jotenkin se romantiikkapuoli myös kusahti aivan täysin. Ja sen varmaan piti olla tämän vahvuus. Tässä oli aika paljon huonoutta, ja tosi vähän hyvyyttä. MUTTA!. Kerrankin elokuvan kansi ei kerro aivan koko tarinaa. Ja jouluisuutta tässä oli ihan kivasti, koristeltiin kuusi ja räplättiin piparia muun muassa. Erityismaininta täytyy antaa vielä elokuvan mainoskatkoleikkauksista , miten semmosia voi vielä nykyaikana olla.
Hampuusi: Kuvan perusteella toi sälli näyttää Chad Michael Murraylta. Se tosiaan oli joskus jossain teinisarjassa tai useammassakin, mutta muistan sen parhaiten Lindsay Lohanin Freaky Friday leffasta sekä jostain Elisha Cuthbertin kauhurainasta. Mitähän se kertoo minusta, että Chadin leffat ovat jääneet mieleeni lähinnä naistähtiensä kautta? Vai kertooko se sittenkin hänen karismastaan ja urakehityksestä? Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä itse, mutta voisin tähän loppuun vielä kertoa, miten minulla oli hyvä ystävä kylässä viime viikonlopun ja kunnon isäntänä vein hänet keikalle. Nimittäin kuinka ollakaan Tulisuudelmassa sattui olemaan ennestään vanha tuttu, Mr Hyde orkesteri, 20-vuotisjuhlakiertueellaan. Muistelen, että bändi markkinoi itseään joskus Oulussa maailman parhaana, ellei jopa liki suomen toiseksi parhaana bilebändinä. Ja tykkään tuosta itseironisesta otteesta, sen lisäksi, että bändissä on yksi suomen kovimmista kitaristeista, ellei liki jopa maailman kovin Teemu Sarkkinen. Kitaravelho, joka tuo biisiin kuin biisin Sarkkisefektin ja huomaat olevasi täysin myyty. Muistan miten yksi hyvä kitaristiystäväni, joka haukkuu aina muun muassa Kirk Hammettin räpeltäjäksi, niin on sanonut, että Sarkkis Teemu on taikuri ja onhan se sitä. Ja Kyllähän Oulun sällit pisti Tusussa kovat bileet pystyyn ja ennen ensimmäisen setin loppua paikka oli turvoksissa, vaikkei se näy vielä eka biisin aikana otetusta kuvitus kuvasta. Suosittelen Mr. Hydea kunnon bileitä kaipaaville, jos sattuvat paikkakunnalle. Eiköhän tässä ollut kaikki tältä erää, joten palataan astialle taas ensiviikolla.
Satunnaistoisto 