Hampuusi: Katselin nyt itsekin Disney+:lta Old man sarjan ensimmäisen kauden. Hevoshuutajahan on puhunut tästä jo muutaman viikon. Sarja kertoo entisestä CIA-agentista, joka on sooloillut aikoinaan ja elänyt sitten piilotellen, mutta nyt menneisyys saa hänet kiinni ja hänet yritetään murhata kotiansa. Joten on aika lähteä pakosalle ja pian hänen perässään on myös FBI, joka pestaa miesjahtiin mukaan vanhan jermun, jolla on yhteistä menneisyyttä jahdattavan kanssa. Siinäpä lähtöasetelmat lyhyesti. Jeff Bridges tekee pääosassa väkevää työtä pakenevana seniorina, joka ei iästään huolimatta ole helppo nakki tappajille. Myös John Lithgow on mainio vanhana FBI-pamppuna, joka liittyy mukaan miesjahtiin, eikä halua, että menneisyys saa hänetkin kiinni. Heidän karismansa sähköistää koko sarjan ja siinä on perustus, jonka varaan on hyvä rakentaa.
Sarja alkaa erittäin tehokkaasti, tempaa samantien tiukkaan otteeseensa ja osoittautuukin varsin toimivaksi sekä kivan rosoiseksi agentti-jännäri touhuksi vanhoilla jermuilla. Tosin myönnettäköön, että sarjan taso notkahtaa kauden jälkimmäisellä puoliskolla, kun vauhti hiipuu ja paino siirtyy keskusteluun, mutta pinnan alla kuplii edelleen sen verran jännitystä, että mielenkiinto pysyy yllä. Se myös osoittaa, että kyseessä on aikuisempaa meininkiä, eikä pelkkää rymistelyä. Notkahtamisen lisäksi kausi olisi ollut parempi lopettaa jo kuudenteen jaksoon. Sillä se loppui kuten kaudet monesti loppuvat, toisin kuin nyt seitsemännen jakson jälkeen, kuin kesken. Voin suositella tätä kaikille vähän rauhallisemmasta ja näyttelijävetoisesta agenttijännäri-meiningistä pitäville. Eli olen liikkeellä positiivisemmin miettein kuin Hevoshuutaja. On sitten lukijan vastuulla, kumpaa uskoo.
Tämän viikon keskiviikkona tuli ensimmäisen kauden viimeinen jakso Disney+:n Star wars sarjaan Andor. Sarja on Rogue one: A Star wars story -elokuvan esiosa ja kertoo miten Cassian Andorista tulee vastarintaliikkeen jäsen. 12-osaisen sarjan tapahtumat sijoittuvat noin viisi vuotta ennen Rogue one elokuvaa. Sarja on elokuvan tapaan tapaan maailmaltaan harmaa, tunnelmaltaan synkkä ja ”aikuismaisempi” eli perinteinen Star warsin seikkailuhenki ja pikku hassuttelu loistaa poissaolollaan. Sen voisi kuvitella olevan myös sarjan vahvuus, mutta tämä on liiankin totinen ja kärsii jonkinlaisesta jännitteen puuttumisesta.
Tarkoitan, että vaikka sarjassa on hyviä aihioita ja taustalla kytevä vastarintaliikkeen nousu on mielenkiintoista seurattavaa, niin tarina ei oikein sähköisty missään vaiheessa, eikä tempaise täysillä mukaansa. Tätä tavallaan vaan seuraa, ilman että innostuisi jännittämään hahmojen puolesta. En kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi huono sarja. Innostumisen puutteesta huolimatta katsoin joka viikko uuden jakson ihan mielelläni ja vaikka kyseessä on hahmokeskeisempää ja rosoistakin meininkiä, kuin mihin Star wars maailmassa on totuttu, niin voin suositella tätä Tähtien sota faneille, ainakin jos Rogue one maistui ja vastarintaliikkeen alkutahdit kiinnostelee.
Lueskelin viimein uusimman Vares kirjan, Hotel California, jonka olin varannut kirjastosta jo kesäkuussa, mutta vasta nyt tuli minun vuoro. Kyseessä on kirjasarjan jo 33 osa, eikä sarjan paras osa, joten en ala suosittelemaan sitä nyt. En, vaikka Jussi Vares on mun voimaeläin. Toki jos jaloviinan huuruinen renttudekkari herättää kiinnostusta, niin suosittelen tarttumaan kirjasarjaan. Mut eteenpäin sanoi mummo baarijonossa. Kävin viime viikon perjantaina lähikapakissani, Old Storyssä, katselemassa Duo Hann:ia. Se muodostui kahdesta metallitaustan omaavasta muusikosta. Heidän musisointinsa oli oikein miellyttävää kuunneltavaa. Naislaulajan ääni oli kaunis ja hän osasi käyttää sitä. Kaksikko revitteli välillä oikein kunnolla rokkibiisejä, mutta maltoivat rauhoittua tunnelmoimaan oikeissa paikoissa. Oli hyvä keikka. Old story paikkana on oikein mukiin menevä rokki- ja sporttibaari, jossa on hyvä käydä päiväsaikaan lukemassa vaikka hesari ja katselemassa illemmalla urheilua. Keikkapaikkana se sopii hyvin juurikin duoille ja trubaduureille. Keikalle mennessä nappasin tiskiltä hanasta Stallhagenin oluen. Tuoppi kustansi 6,5€. Ennen toista settiä huomasin, että siinä oli tarjouksessa perinteisiä Ipoja, kun kaappiin tarvii tilaa jouluoluille, joten nappasinkin semmoisen sopuhintaan vitosella. Kyseessä on siis aivan mukava istuskelupaikka ja soittoruokala.
Hevoshuutaja: Vai että Hampuusi joi keikalla muka vain kaksi olutta? Uskoo ken tahtoo, minä en ainakaan. Itsellä on kyllä menossa harmillisen pitkä kausi ilman livemusiikkia, seuraava näköpiirissä oleva konsertti on vasta joulukuun puolessa välissä. Joten on tyydyttävä viihteeseen kotona. Yellowstonen kauden kolmas jakso on ulkona, ja tässä nähtiin jo vähän perinteisempää cowboy-menoa baaritappelun muodossa. Myös hurjan luonteen omaan Beth oli kunnolla vauhdissa, mutta jotenkin tämä kuvio on ehkä nähty jo aiemminkin. Pientä tasonnostoa, mutta ei aihetta juhlaan.
Uutena sarjana bongasin netflixistä saksalaistuotannon 1899. Jos olen ymmärtänyt oikein, kyseessä on Dark-sarjan luojien uusi tuotos. Darkia tuli aikoinaan katsottua mielenkiinnolla, ensimmäinen kausi oli mielestäni erittäinkin hyvä, ja kakkoskausikin vielä hyvä-kategoriassa. Mutta kun kakkos- ja kolmoskauden välissä meni kuitenkin se ainakin vuosi, niin huomasin etten tajua mistään mitään kun season kolmosta yritin seurata. Taisi jäädä pariin ensimmäiseen jaksoon viimeinen kausi. Harmi. Ehkä joskus vielä yritän uudelleen.
Mutta siis 1899 sijoittuu Kerberos-nimiselle valtamerilaivalle, joka on matkalla euroopasta amerikkaan. Kyydissä on parisentuhatta eri puolilta eurooppaa olevaa matkustajaa. 4 kuukautta aiemmin on mystisesti kadonnut saman laivayhtiön Prometheus-alus, joka yllättäen löytyykin matkan varrelta. Jotain on outoa on kuitenkin tapahtunut, ja sitä sitten aletaan ihmettelemään. Siinä sivussa päähenkilöiden menneisyydestä paljastetaan mielenkiintoisia tapahtumia.
Olen nyt katsellut 3 jaksoa tästä 8 jakson mittaisesta mysteerisarjasta, ja ihan jännä tää kyllä on. Tuotanto on Darkin tapaan laadukasta, ja näyttelijät hyvin valittu. Myös musiikipuoli on hoidettu tyylillä. Lisämausteen tähän tuo matkustajien välinen kielimuuri. Muutamat ymmärtävät englantia, mutta laivalla puhutaan myös ainakin ranskaa, espanjaa, tanskaa ja saksaa. Tässä kannattaakin katsojan olla tarkkana ettei netflix valitse ääniraidaksi kokonaan lontooksi dubattua versiota. Kolmen jakson jälkeen on paljastunut sen verran outoja juttuja, että hieman Lost-fiilikset tästä tulee, ja samalla vähän pelottaa että tarinan kanssa käy kuten Lostille. Toivottavasti sarjaan on jo kirjoitettu lopetus valmiiksi, siis jos tämä ei jää tähän yhteen kauteen. Ja harvoinhan nämä jäävät. Alun jälkeen tämä menee helposti jatkoon, ja ensi viikolla varmasti onkin jo koko sarja katsottuna.
Ja sitten onkin taas aika jatkaa joululeffojen parissa. Mitä tulee suoratoistopalveluiden jouluelokuviin, niin ilmeisesti määrä korvaa laadun. Esimerkiksi viaplayssa on kymmeniä joululeffoja joissa kaikissa on käytännössä sama kansi. Todennäköisesti näiden elokuvien tekijät kiertävätkin suoratoistojen toimistoja, ja myyvät jouluelokuvia auton takakontista kilohintaan. En edes muista mistä tämän leffan katsoin, mutta kyseessä on kuitenkin elokuva nimeltä The Perfect Christmas Present. Tom järjestää työkseen ihmisille täydellisiä joululahjoja, ja onkin saanut lempinimen Mr. Christmas. Tom ei pidä hirveästi meteliä työstään, mutta silti hänen kaverinsa Paul saa tietää asiasta, ja pyytää Tomia avuksi järjestämään tyttöystävälleen täydellisen joululahjan. Tom ei yleensä auta tuttuja, mutta tekee nyt kuitenkin vastahakoisesti poikkeuksen. Täydellistä lahjaa varten Tomin on opittava tuntemaan Paulin tyttökaveri Jenny, ja he päätyvätkin viettämään aikaa yhdessä. Eikä Tom pääse edes ensimmäistä päivää loppuun kun hän jo tuntee housunlahkeessa jännittävää värähtelyä. Tunne ei ole suinkaan yksipuolinen, ja pian tilanne muuttuukin kimurantiksi kun Tom ja Jenny huomaavat molemmat haluavansa toistensa kanssa kröyhimään.
Ihan helvetin originaali ja kiinnostava juoni ei tätä leffaa valitettavasti onnistu pelastamaan. Jos jo elokuvan kansikuvasta tietää miten elokuva etenee, niin on sitä vähän tylsää kyllä seurata. Siinä missä A Very Corgi Christmas tiesi itsekin olevansa hömppäleffa, ja käyttäytyi myös siten, niin tässä yritetään luoda jotain illuusiota vakavasta leffasta. Siinä onnistutaan tosi huonosti. Ei tätä oikein voi suositella kellekään, eikä tämä ollut edes kovin jouluinen.
Sitten onkin vuorossa kotimaista tuotantoa, nimittäin kävimme työporukan kanssa katsomassa yksityisnäytöksenä kohtalaisen tuoreen Kulkuset kulkuset-komedian. Oskari ja Joona ovat juuri muuttaneet uuteen isoon asuntoon, ja pyytäneet vanhempansa joulunviettoon. Varsinkin Oskarin isä Olavi on hyvinkin vanhanaikainen, ja hänen onkin vaikea suhtautua poikansa elämänvalintoihin ymmärtävästi. Myös Joonan vanhemmilla on omat oikkunsa, ja kasassa onkin kohta melkoisen erikoinen katras joulunviettäjiä, joten konflikteilta ei voida välttyä.
Meillä oli töissä oikein äänestys mitä leffaa mennään katsomaan, ja tämä voitti äänestyksen selvästi, itsekin valitsin tämän. Osin siitä syystä että sopii mun joululeffaprojektiin, ja osin siksi koska jostain luin että olisi ihan hyväkin elokuva. Hieman varautuneesti kuitenkin menin tätä katsomaan, ja pääsin yllättymään positiivisesti. Kulkuset kulkuset on dialogivoittoinen elokuva, joka tapahtuu melkein kokonaan parissa huoneessa. Hahmot ovat keskenään erilaisia, jopa karikatyyrimäisiä, ja sanailevat toisilleen välillä hyvinkin kärkkäästi, kun erilaiset kulttuurit ja arvot kohtaavat. Leffan kirkkaimpana tähtenä loistaa Martti Suosalo, mutta muukin väki vetää ihan kiitettävät suoritukset. Suurimpina yllättäjinä Eeva Litmanen ja Ali Jahangiri. Kulkuset kulkuset on täysverinen komedia, joka onnistuu naurattamaankin. Osansa oli varmasti ympäristöllä, itse ainakin huomaan huvittuvani helpommin jos ympärillä olevilla ihmillä on hauskaa. Ainesta tässä olisi ollut draamallisempaankin otteeseen, käsiteltävät asiat kuitenkin ovat vakavia ja ajankohtaisia. Mutta kukapa sitä haluaisi synkistellä ennen joulua. Välillä meno on aika kliseistä, mutta kokonaisuus jää kuitenkin selvästi plussalle. Täytyy vielä mainita että nykypäivän menoon nähden elokuvassa käytetään melkoisen rohkeasti sellaisia sanoja, joita noin niinkuin oikeassa elämässä ei kannata kenenkään käyttää. Pisteet siitä, vaikka varmasti palautetta on tullutkin. Mitään ei kuitenkaan lausuta tarkoituksella provosoiden, vaan harkiten ja kontekstiin sopien. Leffan lopussa jonkin verran ihmetytti kun eräs henkilö antaa kaikkien kuulla kunniansa, ja vain hetkeä myöhemmin kaikki ovat kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ehkä olisin tiivistänyt elokuvaa hieman alkupäästä ja sijoittanut tämän purkauksen tapahtumaan aiemmin, jotta sitä olisi voitu vähän edes jotenkin käsitellä. Varsinaisesti joululeffaksi tätä ei voi suositella, sillä lapsille tämä ei oikein sovi, ja tunnelma on pääosin kaikkea muuta kuin jouluinen. Kiitos työnantajalleni leffaillasta, viihdyin.
AppleTv+ palveluun saapui juuri Will Ferrellin ja Ryan Reynoldsin tähdittämä Spirited. Tarina perustuu Charles Dickensin klassikotarinaan Joulukertomus, jossa joukko haamuja saapuu käännyttämään inhoittavan Ebenezer Scroogen hyvisten puolelle. Itse muistan lukeneenki tarinan ainakin aku ankka-versiona joskus nuorena, ja tästä onkin varmasti satoja erilaisia tulkintoja. Joista Spirited siis on tuorein. Will Ferrell on Present, hahmo jostain tuonpuoleisesta, joka ottaa tehtäväkseen käännyttää pinnallinen ja muiden kärsimyksellä rahaa tekevä Clint, jota esittää Ryan Reynolds. Vaikka Present näyttääkin Clintille inhoittavia hetkiä miehen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, niin ei Clint tunnu millään tajuavan että kannattaisi välillä ajatella muutakin kuin itseään. Niin ja välissä lauletaan, sillä tämä on musikaali.
Kyllä, musikaali. Miksi tästä tehtiin musikaali, sen haluaisin tietää. Will Ferrell ja Ryan Reynolds samassa komediaelokuvassa ja siitä päätetään tehdä musikaali. En ymmärrä. Toisaalta musikaalit eivät koskaan ole olleet meikäläisen suosikkeja, että voihan tämä joillekin muille olla päräyttävä kokemus, itse en saanut lauluosuuksista mitään irti. Ei niitä kuitenkaan lopulta ihan mahdottomasti ollut, mutta yksikin oli tässä tapauksessa liikaa. Toisaalta, ei tämä mitenkään loistanut siinä perinteisessäkään kerronnassa, Will Ferrell ja Ryan Reynolds näyttelevät samat roolit kuin monesti aiemminkin, ja kun tarinakin on kaikille tuttu niin yllätyksiä ei pääse syntymään. Kavereiden sanailu on paikoin ihan ok+ tason hupaisaa, mutta noin muuten tämä oli aika puuduttavaa katseltavaa. Varsinkin kun mittaa tälle oli saatu yli kaksi tuntia, missä oli ehdottomasti se puoli tuntia liikaa. Joululeffana tää kai voisi toimia jollain tavalla, mutta oudoksuttaa miksi rajulla kielenkäytöllä on rajattu kohderyhmästä lapset pois.
Hampuusi: Näihin kuviin ja tunnelmiin paketoidaan marraskuun viimeinen viihdepaketti.
Satunnaistoisto 