En nyt muista olenko täällä blogin puolella kirjoittanut Batmanista muuta, kuin jossain Hajatelmissa, että hän on synkistelevä miljardööri, joka sen sijaan että rahoittaisi Gothamin alirahoitettuja sosiaali- ja terveyshankkeita, kuvittelee auttavansa kotiseutuaan parhaiten pukeutumalla lepakoksi ja vetämällä porukkaa turpaan. No nyt viimeistään kirjoitan muutakin. Nimittäin jo Bob Kanen vuonna 1939 luoma Batman on ollut lapsuudesta saakka suosikki supersankarini. Kaikki alkoi kohdallani Tim Burtonin Batmanistä. 60-luvun telkkari Batman oli lähinnä naurattanut, mutta Tim Burtonin synkkä visio teki Batmanista sen yön tumman ritarin, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Burtonin jälkeen elokuvasarja lähti luisumaan 60-luvun tv-sarjan suuntaan ja farssiksi menneen neljännen osan jälkeen onneksi ymmärrettiin vetää töpseli seinästa ja viheltää peli poikki. Kahdeksan vuotta myöhemmin Christopher Nolan herätti Batmanin jälleen eloon Dark knight trilogiallaan. Nolanin Batman oli jälleen synkkä kuten Burtoninkin. Siinä samalla syntyi kaikkien aikojen paras supersankari elokuva ja viiden tähden mestariteos The Dark knight. Viimeisimpänä Lepakkomiehen viitassa on nähty Ben Affleck ja hän suoriutui roolistaan hyvin kaksijakoisesti. Nimittäin Batman V Superman leffassa hän oli oikein hyvä, mutta Justice leaguessa huono. Jokatapauksessa jälleen kerran aloitetaan Batman alusta ja nyt on Robert Pattisonin vuoro pukeutua Yön ritariksi. Kävin eilen selvittämässä, miten hän selvisi roolissaan. Siinähän sitä johdantoa onkin yllin kyllin, joten mennään asiaan ja matkataan Gothamin synkkään kaupunkiin.
Uusimman Batmanin on ohjannut Matt Reeves. Hän on ollut vahvasti mukana myös kirjoitusprosessissa. Reeves on parhaiten tunnettu kahden uuden Apinoiden planeetta elokuvan ohjaamisesta. Tällä kertaa ei kerrota Batmanin syntytarinaa, sillä se on nähty jo useamman kerran, vaan Bruce Wayne on ollut jo pari vuotta Batman elokuvan alkaessa. Elokuvassa sadistinen sarjamurhaaja Arvuuttaja pistää Gothamin merkkihenkilöitä kylmäksi ja jättää jälkeensä kryptisiä arvoituksia. Batman ja poliisipäällikkö Gordon yrittävät ratkoa tätä mysteeristen murhien vyyhtiä. Olin lukenut jo ennakkoon, että tarinaan on haettu vaikutteita vanhoista Batman Detective sarjiksista ja joku tiesi kertoa, että tarina pohjaisi eniten Long Halloween sarjakuvaan. Toinen asia mikä oli noussut esiin aikaisemmin, että tämä olisi vähän kuin Batman goes Se7en leffa. Eikä se ollut ollenkaan huono vertaus. Nimittäin vaikka elokuvassa on Batman ja se on Batman-leffa, niin kyseessä on enemmän sarjamurhaaja trilleri, kuin supersankari elokuva. Eli kyseessä on maanläheisempää meininkiä, kuin viime vuosina supersankaririntamalla totuttu. Elokuva on todella synkkä. Jos ajattelit, että Burtonin ja Nolanin Batmanit olivat synkkiä, niin tämä ylittää synkkyydessään nekin, kun synkkyys nostetaan uudelle tasolle.
Minulla oli omat epäilykseni Robert Pattisonia kohtaan Lepakkomiehenä, vaikka hän olikin viimeistään Lighthouse elokuvalla karistanut Twilight muistot minunkin kohdallani. Toki epäilyksien lisäksi pohdiskelin hänen potentiaaliansa nuoren Batmanin rooliin, mutta ehkä kuitenkin näin uhkia enemmän kuin mahdollisuuksia. Batman on niin tärkeä hahmo itselleni. Onneksi uhkakuvat eivät toteutuneet, vaan Pattison tekee tyylikkään vähäeleisen suorituksen eristäytyneena ja synkistelevänä Yön ritarina. Tällä kertaa ei tuoda esiin sitä miten Bruce Wayne kipuilee kolmen roolinsa: Traumatisoituneen ns. oikean Bruce Waynen, playboy Bruce Waynen ja Batmanin roolin välillä, mutta Pattisonin suorituksesta voi hyvin aistia Bruce Waynen sisäisen tuskan. Entäs muut?Noh, Paul Dano on hyytävä kylmän ja psykoottisen Arvuuttajan roolissa ja Colin Farrell tekee myös herkullisen sivuroolin tunnistamattomaksi meikattuna Pingviininä. Itseasiassa Pingviinin ulkonäkö tuo mieleen enemmän Robert DeNiron kuin Colin Farrellin. Andy Serkis on hyvä Alfredina, kuten niin ikään Jeffrey Wright poliisipäällikkö Gordonina. Eikä sovi unohtaa Zoe Kravitzia rahaa ja kostoa janoavana Kissanaisena. Hän onnistuu sähköistämään monta kohtausta läsnäolollaan ja kemiat Lepakkomiehen kanssa pelaa mainiosti yhteen. Mukana on muitakin hyviä hahmoja ja suorituksia, mutta lienee aika mennä aiheessa eteenpäin.
Elokuva on siis synkkä ja rosoinen kuten aikaisemmin mainitsin. Matt Reevesin Gotham on likainen, pimeä ja sateinen kuten Se7en elokuvan maailma. Rappio ja rikollisuus kukoistaa Gothamissa, eikä huumoria tai valoa ole tarjolla kuin pilkahduksena elokuvan lopussa. Reeves kuljettaa tarinaa rauhalliseen tahtiin, kiristäen jännityksen ruuvia koko ajan. Toimintakohtauksia ei ole paljon, mutta ne ovat kouriintuntuvan rujoja. Tunnelma velloo vahvana läpi elokuvan ja mukana olevat psykologisen trillerin ja vanhojen noir-leffojen elementit sopivat hyvin palettiin. Näin tuntuukin, ettei lähes kolmen tunnin kestossa ole minuuttiakaan löysää, vaan jännite kantaa lopputeksteihin asti. Lopputuloksena on hitaasti kytevä, kova ja rujo Batman leffa, joka ei ole paras Batman, mutta synkin se on ja jättää ilmoille kysymyksen. Nimittäin jos huhut uudesta trilogiasta pitävät paikkansa, niin jätetäänkö Colin Farrellin Pingviini kasvamaan korkoa kolmatta osaa varten ja tuodaan Jokeri heti kakkososaan, kuten Nolan teki? Vai säästetäänkö tällä kertaa Jokeri kirsikaksi kakun päälle? Toki on mahdollista, että elokuvien puolella Pingviini jää sivuhahmoksi. Sillä HBO Max on aloittanut kehittelemään Pingviinille omaa spin-off sarjaa, jonka inspiraationa toimii Al Pacinon tähdittämä Scarface elokuva. Colin Farrell on lupautunut jo kyseisen sarjan pääosaan. Näihin kysymyksiin vastaukset selviää ajanmyötä.
Apropoo elokuvan soundtrackiltä pomppaa esiin Nirvanan ’Something in the way’ biisi ja varsinkin sen soidessa eka kerran tulee ihan kylmät väreet. Se iskee täydellisesti siihen kohtaan, kun tuntee Lepakkomiehen historiaa. Biisistä saakin aasinsillan knoppiin, että Matt Reeves on kuulemma käyttänyt Kurt Cobainia inspiraationa kirjoittaessaan elokuvansa Bruce Waynea.
4+/5
Satunnaistoisto 