UMK-Levyraati: Isaac Sene + tulokset

Meiju: Ihan ensin pahoittelut viime viikon ohareista. Mutta nyt olis Tommi Läntiselle arvosana.
Hevoshuutaja: No annahan kuulua.
Meiju: Mä olisin halunnut antaa sille kympin, mutta eihän se oikeesti ollu hyvä 😢 Jäi soimaan kyl päähän, mut tuli sellanen haikea olo että tässä tää nyt oli sitten Tompan elämä. Vähän niinku siitä Dannyn viimevuotisesta, joskaan ei ihan niin karsee myötähäpeä. Mä annan sille kuitenkin 7/10, koska respect.
Hevoshuutaja: No niin, nyt on siis Tommillekin saatu pisteet, eli yhteensä 19.
Sillä mentiin Oliveran ja Rasmuksen väliin.
Hämis: Mites sitten tää Isaac upposi raatilaisiin?
Hevoshuutaja: Videolla on ainakin vähän kuin köyhän miehen Prince.
Hampuusi: Yksi lukijoistamme on odottanut tämän biisin ruotimista. Sattumalta se sitten jäi viimeiseksi. Itse en odota.
Hevoshuutaja: Oon pariin kertaan tän vahingossa kuullut radiosta, ja ei oo kyllä mun musaa. Mutta olihan tää nyt videokin nähtynä selkeesti eniten euroviisukamaa.
Hampuusi: Tähän ei pysty keskittymään yhtään. Tuntuu ettei toi sälli pysy yhtään nuotissa. Aivan kuin laulais eri biisiä kuin soittaa. Ilmeisesti nykynuoriso kuuntelee tommosta, mutta se saa mun aivot sylttyyn. Mutta vissiin se tapasi kuuman jätkän ja niillä synkkas. Kaikkea hyvää heille.
Hattara: Mä näin just unta, et pussailin rappukäytävässä yhden kuumiksen kanssa. Olikohan se sama?
Hampuusi: Oliko se jäbä?
Hattara: Oli.
Hampuusi: Saattoi olla sitten sama.
Hämis: Ei tää Pete Parkkonen nyt oikeen lähe. Eiku Isaac Elliott.
Hattara: Petehän lähtis.
Hampuusi: Tolla biisillä on varmasti oma kuuntelijakuntansa, mutta minä en kuulu siihen. Oon enemmän siellä Cyan kicksin bandwagonissa.
Hattara: Mäkin oon siellä.
Hämis: Mä oon kotona. Kahvit tippuu. Otin testiin K-Menu kahvia.
Hattara: 😬
Hämis: Halpaa mutta pahaa.
Hevoshuutaja: Siihen jos laittaa vaikka dooleys niin vois mennä.
Hämis: 50/50-jaolla.
Hevoshuutaja: Jotain sellasta.
Hämis: Tolle biisille 1/10 iha vaa soundeista. K-Menulle 3/10. Maistuu ja haisee semmoselle 37 tuntia pannussa seisoneelle huoltsikkakahville.
Hevoshuutaja: Toihan ois vielä tuoretta tavaraa huoltsikkakahviks.
Hattara: Siis se Costa Rican tummapaahto on hyvää, ja tosi halpaa.
Hampuusi: Ite lipitän Löfsbergin tummapaahtoa.
Hevoshuutaja: Mulla on sitä Kharismaa yleensä.
Hämis: Varmaan kätevää olle kuuma jäbä. Talvellaki kuuma jäbä voi mennä vaa ulos käveleen ja lumet sulaa ympäriltä.
Hampuusi: En tiedä jäbistä, mutta oikein kuuma mimmi kyllä sulattaa ikiroudan mun sydämestäki.
Meiju: Siilinjärven kuumin jäbä tää laulaja.
Hevoshuutaja: En tunne ketään Siilinjärveläistä. Tää biisi ei kyl mulle toimi. Laulaako se välissä jopa murteella? Niinku ”tännään”. Eli silleen niinku meikäläinen puhuu. Kuulostaa laulussa hassulta.
Hämis: Melko karsee. Videota en oo muuten kattonu.
Hevoshuutaja: Kai se nyt pitäs kattoo.
Hämis: Saako kattoo silmät kii.
Meiju: Mä jotenki vähän lämpenen tälle Iisakille. Täs parikin kertaa kuunnellu. Ei edelleenkään viisukamaa tosin. 5/10.
Hattara: Multa 5½.
Hampuusi: Annan 2/10.
Hevoshuutaja: Sama. En kuuntelisi missään tilanteessa. Mutta onhan tää aika viisamainen. Ja varmaan voisi ihan hyvän shown rakentaa tän ympärille. Vähän paljasta yläkroppaa. Miksei myös ala.
Meiju: Mitä nyt kuuklasin niin ihan mielenkiintoinen tyyppi. Siilinjärveläiseksi.
Hevoshuutaja: Jotenkin en näe itseäni euroviisubileissä joraamassa tän esityksen aikana.
Meiju: Mä näen 🥰.
Hevoshuutaja: Itsesi vai minut.
Meiju: Sinut.
Hevoshuutaja: Damn.
Meiju: Voin laittaa videopätkänkin.

Hevoshuutaja: En perkele kato.
Hampuusi: Eli yhteensä Isaacille 15½ pistettä.
Hevoshuutaja: Jäi toiseksi viimeiseksi.
Meiju: Näin siinä nyt kävi.
Hämis: Ja lopullinen pistetilanne on seuraavanlainen:

Younghearted – 30
Cyan Kicks – 28+
BESS – 27
The Rasmus – 25-
Tommi Läntinen – 19
Isaac Sene – 15½
Olivera – 8½ + Mira tykkää

Hämis: Meikän suosikki voitti.
Hampuusi: Kuka me sitten laitettas viisuihin?
Hevoshuutaja: Näillä näytöillä mä laittasin Cyan Kicksin. Younghearted ei varmaan kielestä johtuen iske vaikka ihan ok biisi onkin.
Meiju: Vastustan. Eikö viisuihin pitäisi laittaa sellainen artisti jolla olisi rahkeita vaikka pärjätäkin?
Hevoshuutaja: Ai Rasmus?
Meiju: Nii.
Hämis: Mitä mieltä muut raatilaiset on?
Hampuusi: Mulle on aivan sama ketä te sinne meinaatte lähettää. Minä oon jo aikaisemmin ilmoittanut olevani Syaani potkujen bändivaunussa, enkä meinaa kelkkaani kääntää. Cyan kicks, that’s it ja loput postissa.
Hevoshuutaja: Kyllä meikäkin hyppää niihin kärryihin sit.
Hattara: Joo mä kans laittasin sen. Mua harmittaa kun annoin Cyan Kicksille 6+ ja se oli nyt näistä paras.
Hevoshuutaja: Sulla oli huonosti kalibroitu asteikko.
Hattara: Haluaisin muuttaa pisteitäni.
Meiju: Ei lähetä nyt siihen. Eiks se kuiten ollu paras.
Hattara: No joo.
Hämis: Minäkin haluan muuttaa pisteitäni. Nimittäin annan viime vuoden Blind Channelille 0/10.
Meiju: Jahas.
Hämis: Kuka voitti viime vuoden raadin nyt kun noilta lähti pisteitä?
Hevoshuutaja: Ilta.
Hämis: Hyvä. Mun top tälle vuodelle:

Younghearted Poista mun numero

Dixie Chicks Harry Kane

Bess Rasputin

Loput

Hampuusi syömässä kukkakaalia.

Hämis: Laittasin kuitenki viisuihin Bessin ton kertsin takia. Kaikki ulkomaanelävätki osaa laulaa sitä rasputinta.
Hevoshuutaja: Totta.
Hämis: Muuten oisin laittanu Hampuusin Sarkan terassilla laulamaan jammajammaa viisuihin, mutta se kukkakaalikommentti pilasi kaiken. Maailma on pilalla.
Hampuusi: Parantaakseni maailmaa pöhöttelin just vöneriä riisin kaveriksi.
Hämis: Myöhästä.
Hevoshuutaja: Itekin oon tällä viikolla valmistanut ruokaa ainoastaan pöhöttimellä.
Meiju: Kai se on sitten se Cyan Kicks lähetettävä kun enemmistö sitä mieltä on.
Hevoshuutaja: Ei meikällä siihenkään kyllä kovin kova luotto ole.
Hattara: No jännä nähdä. Suomen finaalihan on nyt lauantaina.
Meiju: Siellä nähdään!
Hampuusi: Joo näin tehdään.
Hevoshuutaja: Palataanpa sitten taas vuoden päästä viimeistään asiaan.
Hämis: Näin tehdään.


UMK-Levyraati: Tommi Läntinen
UMK-Levyraati: Younghearted & Olivera
UMK-Levyraati: The Rasmus
UMK-Levyraati: Cyan Kicks
UMK-Levyraati: BESS












Jätä kommentti