Joululeffat osa 5

My Dad’s Christmas Date (2020)

Viaplay

Isä-Davidin vaimo on joitain vuosia sitten siirtynyt ajasta ikuisuuteen, ja tämä asuu yhdessä tyttärensä kanssa englantilaisessa Yorkin kaupungissa. Tytär-Jules kaipaa myös äitiään, ja tavallaan kai myös isäänsä, joka on aika onneton. Jules päättää tekaista isänsä nimissä feikkiprofiileja deittipalveluihin, josko sieltä löytyisi iskälle uusi vaimo ja elämänilo.

Kannen perusteella odotin kevyttä romanttista komediaa, mutta yllättäen tää olikin lähinnä draamaelokuva. Tyttären järkkäämät sokkotreffit jäävät aivan sivuosaan, ja tarinan keskiössä onkin isän ja tyttären välinen vaikea suhde, ja varsinkin Davidin taistelu itsensä kanssa. Komediaa tästä ei meikälle oikein irronnut, mutta draamana aivan pätevä elokuva. Jeremy Piven ja Olivia-Mai Barrett vetävät päärooleissa aivan kelpo suoritukset, ja elokuva menee jopa hieman tunteisiin. Jotain käsittämätöntä on täytynyt markkinointiosastolla tapahtua kun tämä on yritetty brändätä kevyeksi jouluhassutteluksi. Tästä kertoo myös elokuvan alhainen imdb-score, ihmiset ovat selvästi odottaneet jotain muuta kuin hyvää draamaa. Jouluisuutta tässä on lähinnä taustalla satunnaisesti soivat joululaulut, ja Yorkin kaupunki vaikuttaa tavallaan myös hienolta joulukaupungilta. Positiivisesti yllättyneenä annan tälle 3½/5. Jouluelokuvana kuitenkin aika kehno 1½/5.

Christmas Around the Corner (2018)

Viaplay

Kovan luokan businessnainen Claire on painanut duunia ihan helvetisti ja toteaa että nyt vois olla pikku tauon paikka. Vermontissa olisi kiva pieni kaupunki joka on kuuluisa joulutunnelmastaan, ja kappas, huoneitakin on saatavilla vielä! Claire varaa pariksi viikoksi huoneen pienen kirjakaupan yhteydestä, jossa saa päiväsaikaa toimia myyjänäkin. Perillä taksikuski kertoo että kaupungissa oli syksyllä jotain tulvahommia ja turismi kärsi sen verran että kaikki joulusysteemit on peruttu. Voi pahus. Claire kuitenkin innostuu kirjakaupan pyörittämisestä, mutta kaupan omistava Andrew ei ole yhtä innoissaan. Claire yrittää luoda kaupunkiin joulun tuntua mutta se ei ole helppoa sillä kylän asukkaat ovat pääsääntöisesti ihan perseestä. Pikkuhiljaa nainen kuitenkin saa muitakin mukaan jouluintoiluunsa, ja siinä sivussa syntyy pientä romanssipoikasta Andrewn kanssa. Andrew jättää kuitenkin jotain tärkeää kertomatta ja paha mielihän siitä tulee! Lopussa jännätäänkin että näinköhän rakastavaiset ikinä saavat toisiaan.

Christmas Around the Corner on kevyt ja särmätön televisioon tehty liukuhihnaleffa. Palaan muuten tähän liukuhihna-asiaan myöhemmässä julkaisussa, kunhan meidän kuvankäsittelijä saapuu levin reissultaan. Tää elokuva oli jotenkin niin harmiton, että se ei oikeestaan edes ärsyttänyt kaikessa laimeudessaan, mutta ei myöskään herättänyt missään vaiheessa minkäänlaisia muitakaan tunnereaktioita. Asia ehkä olisi voinut olla toisin, jos miespääosan esittäjällä olisi ollut edes jonkinlaista karismaa. Naispääosan esittäjä oli sentään ihan sympaattinen. Tarina ei juurikaan yllätyksiä sisältänyt, mutta pari kohtaa aiheutti ihmetystä. 1) Kaupunki siis perui joulujuhlat syksyllä sattuneen äkillisen turismikuopan takia. En ymmärrä logiikkaa, eikö nimenomaan nyt olisi aika saada turistit takaisin hinnalla millä hyvänsä? Kaupunki oli jopa erikseen kieltänyt laittamasta joulujuttuja kadulle. 2) Claire näkee asiakkaan varastavan liikkeestään, ja rangaistukseksi pyytää tämän kauppaan töihin. Ei kukaan voi olla niin sinisilmäinen, ja tarinan opetus on myrkkyä nuorille katsojille. No se siitä. Tää oli hyvin helppo katsottava ja sopii varmasti hyvin juuri joulupyhien ajaksi kun aikaa pitäisi jotenkin tappaa pukkia odotellessa. Kaikki voivat tämän katsoa ja kukaan ei seuraavana päivänä muista siitä mitään. Elokuvana 1/5, joululeffana 2½/5.

Joululeffat osa 1
Joululeffat osa 2
Joululeffat osa 3
Joululeffat osa 4
Joululeffat osa 6

Jätä kommentti