Hampuusin Hajatelmia osa 51: Joulutarina

Tässä yhtenä päivänä yhdessä whatsapp-ryhmässä sivuttiin lyhyesti joulutarina aihetta, niin pääni alkoi jostain käsittämättömästä syystä samantien kehrätä ideoita omasta joulutarinastani. Kun kaksi ystävääni lupasi lukea tarinan, jos sen kirjoitan, niin annoin ideoiden sinkoilla päättömästi ympäriinsä, muuten niin tyhjässä päässäni. Alkuun tuli mieleen Hitchcock ja filmnoir dekkari -tyylinen jännitystarina, jossa Hampuusi lavastetaan syylliseksi useamman tontun murhasarjaan ja hänen on todistettava syyttömyytensä. Toinen idea farssin piirteitä omaava huumoripitoinen jouluseikkailu, jossa Hampuusi, Jeesus ja Joulupukki yrittävät pelastaa joulun, mutta keskenään erilainen kolmikko ajautuu jatkuvasti kommelluksiin ja sanaharkkaan, mutta lopulta löytävät yhteisen sävelen ja pelastavat joulun. Tällaisia ideoita tupsahteli kuin sieniä sateella, kunnes muistin Charles Dickensin Saiturin joulun ja sain siitä inspiraation. Tarinan runko muodostui pääni sisälle samantien. Sitä tarvitsi sitten enää vain alkaa kasvattamaan ja sekin tapahtui kuin itsestään. Tarina alkoi niin sanotusti keräämään lihaa luidensa ympärille. Sen jälkeen tämä olikin helppo naputella koneelle, kunhan lopuksi vähän väritti ja hioi tekstiä. Lopputuloksena on joulutarina, jonka alkuasetelma ja ensikappale yksin vietetystä joulusta lienee suurella todennäköisyydellä kyllä totista totta, sen takia se on myös tarinan tylsä osuus, mutta muuten kyseessä on jonkinlainen jouluinen fantasiatarina Hampuusin tyyliin. Silti, vaikka kyseessä on fantasiatarina, niin se on vahvasti kiinni tässä ajassa. Eikä tämä silti ole synkkä tarina, kuten on ehditty epäillä, vaan omasta mielestäni tästä tuli melkein jopa hyvänmielen tarina, tavallaan. En kuitenkaan lähtisi lukemaan tätä lapsille iltasaduksi tai mikäpä minä olen neuvomaan. Pitemmittä puheitta, olkaa hyvät!

Hampuusin joulu

23.12 klo.22:00 ja työt ovat ohi. Tallustelen pimeydessä kohti bussipysäkkiä tihkusateen piiskatessa vienosti kasvojani ja tuumaan lakonisesti – mustajoulu. Hyppään bussiin ja katselen Vantaan värivaloja, matkalla kohti ensimmäistä jouluani yksin. Olen viettänyt jokaisen ja kaikki aikaisemmat jouluni Keminmaassa perheen parissa ja äidin joulupöydässä. Totesimme kuitenkin tällä kertaa äidin kanssa puhelimitse, ettei se ole sen arvoista lähteä aattoaamuna istumaan junaan seitsemäksi tunniksi ja heti joulupäivänä sama takaisin. Nyt siis joulu yksin, enkä tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Tavallaan tuntuu haikealta, mutten ole jouluihminen, joten en osaa surkutella asiaa määräänsä enempää. Ehkä se iskee sitten huomenna, kun äidin käristyksen sijaan lämmitän linssikeittoa. En tiedä. Annetaan huomisen näyttää, ajattelen jäädessäni Tikkurilan matkakeskuksen pysäkille ja kävellessäni keskustan läpi kämpille. Vaikka viihdynkin täällä, niin en suostu kutsumaan tätä kodikseni. Kotini on Oulussa. Ripustan kostean takkini naulakkoon, ihmettelen hetken, syön voileivän, menen suihkuun ja pesen hampaat. Ajattelen, että vetäydyn vielä sohvalle, pistän suoratoistopalvelusta jotain pyörimään ja selaan puhelinta, odottaessani, että alkaa väsyttämään sen verran, jotta voin heittäytyä sänkyyn katolleen Ja ovikello soi.

Mietin kuka helvetti siellä on? Varsinkin tähän aikaan ja aatonaattona. Emmin hetken, mutta kävelen kuitenkin avaamaan oven. Hämmästyksekseni huomaan, että oven takana on Jeesus. Jeesus on menossa Vantaan Tulisuudelmaan juhlimaan synttäreitään ja poikkeaa pyytämään, että liittyisin seuraan. Opetuslapset menivät kuulemma jo. Jeesushan siis asuu Vantaan Korsossa nykyään. Hän vetäytyi sinne siinä vaiheessa, kun Joulupukki ja kulutushysteria nousi Joulun pääosaan. Se Jeesuksen historiasta tähän väliin, sillä nyt hän on ovellani. Pyydän sisään ja kuulen, että Maria Magdalena oli käskenyt kysymään minuakin mukaan, sillä tykkään notkua baareissa eikä kenenkään pitäisi viettää joulua yksin. Mehän ollaan Marian kanssa sillai kavereita, että käydään joskus keikoilla. Toki myös jutellaan elokuvista, musiikista ja kirjoista whatsappissa, muttei hirveästi nähdä keikkojen lisäksi. Pari kertaa vuodessa ehkä käydään istumassa parilla. Niin ja hänhän ei oikeasti ollut prostituoitu, vaikka isossa kirjassa niin sanotaan, vaan paikalliset naiset levittelivät kyseistä ilkeätä juorua. Sillä siihen aikaan ei katsottu hyvällä, jos sinkkunainen pyörii jatkuvasti miesporukoissa, kuten Maria kaveripohjalta siinä Jeesuksen köörissä hengasi.

Niin tai näin, hankaan Jeesukselle vastaan, enkä meinaa liittyä juhlaseurueeseen. Otamme kuitenkin yhdet lasilliset vettä, jotka Jeesus muuttaa viiniksi. Kysynkin, että onko hän yhden tempun poni vai pystyykö muuttamaan veden vaikka Kemiläiseksi Mojitoksi? ’Kaikki onnistuu’, kajahtaa vastaus kuin pyssyn suusta ja samalla hän kertoo, että pysyttelee viinissä siksi, että opetuslapsille ja varsinkaan Juudakselle, ei viina sovi. Se sekoilee sitten niin pahasti, eikä siihen voi siinä vaiheessa luottaa tippaakaan. Olet varmaan kuullut siitä miten päädyin kerran ristillekin Juudaksen takia, kun erehdyin muuttamaan veden jalluksi, Jeesus kertoilee. Vaihdamme puheenaihetta joululeffoihin. Nimittäin Die hard on Jeesuksen suosikki joululeffa, johon minä jouduin sanomaan, että teknisesti ottaen se ei ole joululeffa. Nimittäin sen ensi-ilta oli kesällä ja on näin ollen perinteinen kesähitti-leffa, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sitten lasit rupeaakin olemaan tyhjänä ja Jeesus alkaa tekemään lähtöä. Tiedustelen, että onhan koronapassi kunnossa? Sillä Tulisuudelmassa ei pääse ovea pidemmälle ilman. ’On veikkosten’, kuuluu iloinen vastaus ja samalla hän kertoo, että miten rokotusasiat pistettiin kuntoon heti etujoukoissa.

Kysäsen vielä lopuksi, että pitääkö paikkansa, että hänen toinen nimensä on ’Fucking’? Sillä niin monesti on vuosien saatossa kuullut sanottavan Jeesus ”Fucking” Christ. Jeesus vahvistaa tämän todeksi. Joosef oli vielä pitkin hampain nieleskellyt neitseellisen syntymän, mutta kun kolme outoa jätkää tulee samantien syntymän jälkeen tuomaan lahjaksi kultaa, mirhamia ja ties mitä niin se oli kuulemma vähän liikaa ja se näkyy sitten nimessä. ”Mut Hampuusi, sano Jesse vaan ja jos muutat mielesi, niin liity vaan seuraan. Antti Tuisku ja muitakin on tulossa vielä myöhemmin. Tässä voi mennä parikin päivää juhliessa. Ja ystävämme Maria Magdalena oli siinä oikeassa, ettei kenenkään pidä olla joulua yksin vastentahtoin”, Jeesus sanoo vielä lähtiessään samalla kun painaa oven kiinni. ”Asia kunnossa ja mukava kuulla, mutta kyllä minä pärjäilen”, yritän hihkaista perään, oven ollessa jo kiinni.

Painelen pehkuihin, eikä unta tarvitse hirveästi houkutella vaan vajoan tirsamaahan alta aikayksikön. Herään kesken unien ovikellon soittoon, jolle ei tule loppua. Poijuni alkaa punottamaan ja marssin silmät sikkuralla ovelle, valmiina lukemaan madonluvut, oli oven takana sitten kuka tahansa. Hämmästyksekseni ovella seisoo Joulupukki jatkoroikka kädessään. Kysyn, että minkälainen homma ja onko Pukki paran pää nykyään niin pehmeä, ettei ymmärrä paljonko kello on? Saan kuulla miten hän on parkkeerannut tuliterän ’Coca cola’-rekkansa kadun varteen ja tuli pyytämään sähköä, ladatakseen menopelin. Tontut olivat kertoneet, että Hampuusi viettää joulun yksin yksiössä, eikä Pukki ollut halunnut häiritä kenenkään perheen tai pariskunnan joulurauhaa. Kysäsen, että mihin se on Petteri Punakuonon jättänyt, kun on rekalla liikkeellä? Saan kuulla miten Mikko Kärnä oli lokakuussa luullut Petteriä valkoposkihanheksi ja ampunut alas taivaalta. Siihen päättyi Petterin päivät. Ei auttanut, kuin pistää lihoiksi. Coca cola sitten sponsoroi upo uuden sähkörekan Punakuonon tuuraajaksi. Päästän Pukin sisään ja tarjoan pistorasiaa. Hänellä on jokin seuraavan sukupolven adapteri jatkoroikkaansa ja rekan lataaminen verkkovirrasta alkaa.

Keskustelemme joululauluista. Joulupukin suosikki on luonnollisesti ’Kun Joulupukki suukon sai’ ja minulla yhtä luonnollisesti Herra Ylpön ’Hei tonttu-ukot hyppikää’. Joululauluista tuli mieleen, että Joulupukin suosikki bändi on Popeda. Josta taas tuli mieleen, että muistan katkeran suloisesti miten Pukki aikoinaan hurmasi Joulumuorin laulamalla tamperelaisen rakkauslaulun, eli Popedan ”Tahdotko mut tosiaan suhteeseen vakavaan, pitkin polkuu poloista rinnallasi tarpomaan? Elinkautistani seurassasi päivästä päivään lusimaan, aamuteesi kanssas jakamaan?”. Minullahan oli ollut Joulumuorin kanssa lyhyt, mutta sitäkin palavampi kesäromanssi, ennenkuin hän tapasi Pukin. Muistelen edelleen Muoria kaiholla. Ajattelin heti kun näin Muorin ensikerran, etten tahdo hänen olevan mikään yhden illan juttu, vaan yhden elämän juttu, siinä oli meinaan syli johon voisin vaan unohtua ikuisuudeksi, mutta toisin kävi. Meillä on kuitenkin aina se kesä. Rakkauden kesä. Me Pukin kansa muistelemme sen sijaan, kuitenkin hänen villejä Retropukki vuosia. Aikoja jolloin Pukilla meni sen verran lujaa, että vahva viinan tuoksu seurasi häntä, joulukuuset kaatuili, vaimoja saatettiin kähmiä ja ynnä muuta sellaista paheksuttavaa. Siihen aikaan ei olisi voinut hypätä rekan rattiin, eikä Petteri ollut ainoa, jonka nenä oli punainen, mutta se oli sitä villiä nuoruutta.

Nuoruudesta päästäänkin puhumaan miten Pukki ei uskalla Korvatunturilla kotikoneella käyttää Googlea, ettei Piilaakson pääkonttorissa saada tietää hänestä liikaa. Sillä Googlehan tunnetusti tuntee ihmiset paremmin kuin he itse itsensä, eikä Pukki halua, että hänen mystisyytensä katoaa, kun joku hakkeroi Googlen tietojärjestelmät ja systeemit ja vuotaa ne nettiin. Sanon, että minun silmissäni hänessä ei ole mitään mystistä ja jos nyt soittaisin Altavistalle vai mikä se hakukone oli ennen Googlea, niin osaisivat kertoa vanhoista arkistoista kaivamalla, että Joulupukkia kiinnostaa pillu ja Popeda, muttei välttämättä tuossa järjestyksessä. Repeämme yhdessä nauramaan ja lämmitän Pukille herkullista linssikeittoani, sillä onhan hänellä vielä pitkä päivä edessä.

Keskustelumme kääntyy jouluruokaan ja antamisen iloon. Kommentoin lyhyesti miten ajatus on tärkein ja turhan krääsän ostamista pitäisi välttää, mutten ala saarnaamaan aiheesta. Sillä en halua kuulostaa siltä, että olisin tässä ”canceloimassa” Pukkia. Pian lautanen on tyhjä ja rekassa sen verran virtaa, että Pukin matka voi jatkua. Lähtiessään Joulupukki toivottaa hyvät joulut ja antaa paketin Petterikäristystä, glögiä, muorin leipomia joulutorttuja sekä Aki Kaurismäki Collection Blu-ray boxin ja mainitsee, että siinä on niitä Matti Pellonpään elokuvia, joista tykkään, muttei hyllyssä näkynyt kovinkaan montaa. Kiittelen lahjoista, toivottelen hyvät joulut, työn iloa ja turvallista matkaa. Oven kolahtaessa kiinni, painelen suorilta takaisin sänkyyn, josko nyt saisi nukkua rauhassa?

Ja kissan vitut! Taas ovikelloa soitetaan niin maan perusteellisesti, kesken unien. Ei hetken rauhaa. Jos etelän joulut on aina tätä, niin tämä on ensimmäinen, viimeinen ja ainoa kerta, kun vietän jouluni pääkaupunkiseudulla. Raahaudun avaamaan oven ja sieltä löytyy Samu Sirkka ja Lumiukko. Kyselen, että onko arvon herrasväki tietoinen mitä kello on? Sällit pahoittelevat ikävää vierailuaikaa ja tiedustelevat voisiko Lumiukko tulla jäähdyttelemään pakastimeen? Jätkät ovat matkalla Pasilaan Ylen studiolle, sillä tänäkin jouluaattona telkkarista tulee perinteinen Samu Sirkan joulutervehdys ja Lumiukon nimikko puolituntinen. Eikä nyt tosiaankaan olisi hyvä hetki sulaa, mutta ilmastonmuutos ajaa Lumiukon ahtaalle, kun vielä näin aattoyönäkin plussakelit. Lasken jätkät sisään ja päästän Lumiukon pakastimeen. Lumiukkohan on vanha tuttu. Hänen kanssaan bailattiin nuorempana paljon tuntureissa. Vedettiin pelkkää after skitä. Eihän meillä ollut suksia mukana edes kulissina.

Those were the days, mutta Samua en tunne ennestään. Siis henkilökohtaisesti. Tokihan mies on tuttu tv:stä. Tarjoan Samulle vissyn jääkaapista ja pian selviää, että hän asuu nykyään Keravalla. Kuulemma joskus 10 vuotta sitten Pinokkiolla alkoi kuulo heikentyä sen verran, ettei kuullut enää heinäsirkkojen siritystä. Sittempä Pinokkiolla tulikin muutama pahempi hölmöily ja ylilyönti, kun Samu Sirkan puhe olkapäällä kaikui kuin kuuroille korville. Joten ei aikaakaan siitä, kun Samu sai sitten potkut Pinokkion omantunnon pestistä. Sen jälkeen Samu muutti Kontulaan, masentui ja ajautui huumekoukkuun. Hän vajosi pohjalle, eikä muista esimerkiksi vuoden 2016 joulutervehdyksestä mitään. Se oli kuulemma sekavaa aikaa. Sittemmin hän on saanut taas elämän syrjästä vahvasti kiinni ja päässyt irti huumeista. Eikä siinä kaikki, vaan löytänyt myös elämänsä rakkauden, saanut kaksi lasta ja elää idyllistä perhe-elämää rivitalossa Keravalla. Hän kertoilee innostuneena miten pohjalla käytyään ja tuijotettuaan pimeyttä silmiin liian pitkään, osaa nyt katsoa maailmaa positiivisemmassa ja kirkkaammassa valossa.

”Onhan tää joulu sillai perseestä, että ihmiset syövät, juovat ja ostavat turhaa krääsää, siis kuluttavat helvetisti ja me kuitenkin eletään keskellä ekokriisiä. Pitäisi toimia päinvastoin ja vähentää luonnonvarojen tuhlaamista, mutta täällä me vaan painetaan kaasua”, Samu Sirkka toteaa. Vastaan hänelle – ”Ihmiset selvästikin pitävät näyttävistä lähdöistä. Nimittäin nyt vaikuttaa siltä, että ihmiskunta lähtee kuin Thelma ja Louise: avoautolla, kaasu pohjassa ja rotkon reunalta”. Samu nyökkäilee ja vastaa – ”Me saamme sen mitä me ansaitsemme. Ei pidä kuitenkaan vaipua synkkyyteen näin joulunakaan. Polku pimeyteen ei ole koskaan pitkä ja sinne on helppo eksyä, mutta sieltä voi löytää myös pois. Eikä mikään kuoppa ole niin syvä, ettei sieltä pääsisi ylös, kunhan vain pyytää apua. Elämän ei tarvitse olla neliön muotoisen palan sovittamista pyöreään reikään ja onhan joulussa kuitenkin paljon hyvääkin. Tavallaan. Muista se Hampuusi! En ala kuitenkaan listaamaan mitä kaikkea hyvää, muttei tämä ole pelkkää kulutushysteriaa. Kyllä sinä tiedät, vaikka oletkin vähän tuollainen joulumörökölli. Pistä vaikka viestiä ystäville, äläkä erakoidu jouluksi, sekin lämmittää mieltä”. Nyökkäilen ja jutustelu jatkuu hyvässä hengessä, kunnes pakastimesta alkaa kuulua sen luokan koputusta, että Lumiukko pysynee sulamatta ainakin lähetyksen alkuun. Joten kaksikko lähtee jatkamaan matkaa Pasilaan. Sovimme Lumiukon kanssa, että jos tästä vielä talvi tulee, niin lähdetään pitkästä aikaan ottamaan mykkyrät johonkin. Samu huutaa oven raosta – ”Pistä viestiä jos oot käymässä Keravalla, niin se on mun vuoro tarjota vissyt. Pidä lippu korkealla ja anna joululle mahdollisuus”, ja painaa oven kiinni.

Kello lähestyy jo aamukuutta. Puntaroin mielessäni, että jäänkö jo pystyyn ja alan kahvin keittoon, mutta päätän kokeilla vielä nukkumista, toivoen josko nyt saisi nukkua hetken rauhassa. Odotellessani unta sängyssä, totean hiljaa pääni sisällä, että taidan laittaa joulumuorille viestiä jossain vaiheessa herättyäni. Kiittelen tortuista, toivotan hyvät joulut ja kyselen kuulumisia ystävänä. Olemmehan molemmat joulun yksin, kun Pukilla pitkä päivä. Ehkä kuitenkin teen ensin sen käristyksen ja keittelen potut. Hyvin syöneenä sitten parempi mieli ja viestitkin lähtee iloisempina. Illalla otankin pakasteesta Ben & Jerrys jäätelöä ja pistän Rakkautta vain elokuvan pyörimään. Vois varmaan kiehauttaa glögitkin, kun sitäkin kerta tuli Pukilta lahjaksi. Viimeinen ajatukseni, ennenkuin vajoan uneen – Aivan hyvä joulu tästä tulee, mutta joululauluja en kyllä helvetti vieköön kuuntele…

The End

Sellaista tällä kertaa ja kukaan ei tiedä millaista ensikerralla. Rokkia, rauhaa ja rakkautta joulun odotukseen.