”Sinä kesänä liikuin tivolin mukana, ja tapasin sinut. Sinä kesänä päätin, että alkaa elämä, kun tapasin sinut…”, noin kauniisti Herra Ylppö lauleskelee Horros-biisissä. Tahtoisin itekkin laitella tähän sanoja kivasti riviin ja nätteihin jonoihin, kuin kiviä polun varteen, mutta minulla on ollut viime aikoina jotain syysmasennusta tai en tiedä, jotenkin pääkoppa ollut ihan mustalla mullalla. En kuitenkaan halua tässä vähätellä masennusta. Se on kuitenkin ihan oikea sairaus, mutta jotain alakuloa minulla ollut ilmoilla, kun syksyn myötä valo vähenee ja keli harmaantuu, siihen vielä aikainen jouluahdistus päälle. Elämäni on nyt syyskuun aikana ollut kuin yösuunnistusta synkkyydessä otsalampun kanssa, jossa paskat patterit vetelevät jo viimeisiään. Joten se ei voi olla näkymättä tekstissä. Teitä on nyt varoitettu, vaikka pahin alkaa olemaan takana ja fiilis vähän kohenemaan, mutta eteenpäin.
Olen ihanasti tirisevä grillimakkara, jota ilman kesän voisi samantien peruuttaa ja siirtyä suoraan syyskuuhun. Olen aina raikas, kylmä ja sihisevä janojuoma helteisellä terassilla, mutten ole yön yli uunissa pötkötellyt kinkku sinappihunnulla. En ole Samu Sirkan joulutervehdys tai joulupukin kuumalinja, jota ilman joulua ei voi viettää. Ilman minua joulu on varmaan parempi. En tiedä, kun olen oman seurani vanki, jouluisinkin. Tästä päästäänkin luontevasti siihen, että mitä helvettiä täällä tapahtuu? Onko ihmiset aloittaneet kollektiivisesti kovien huumeiden käytön vai minkälainen homma? Minulle on raportoitu miten Ikeassa on jo elokuun puolella joulukuuset ja -pallot myynnissä ja miten viime lauantaina Suomipopilta oli kuulunut joululauluja. Ainakin Joulumaa ja Petteri Punakuono. Toissa viikolla näin itse jo joulukalentereita, niin ja jouluvalojakin parvekkeella. Siis syyskuussa!! Miten sekaisin ihmiset oikein ovat? Ja turha tulla sanomaan, että ne on kausivalot. Pimeän ajan valoksi hyväksyn jonku lyhdyn, lampun tai vastaavan hillytymmän ratkaisun, mutta jos parvekkeella on valoja enemmän kuin raskaan liikenteen kokoontumisajoissa tai vanhoissa teknovideoissa, niin ne on jouluvalot eikä ne siitä muuksi muutu, vaikka kutsuisi miksi valoksi. Sitä paitsi en selvästikään ollut ainoa joka niitä valoja ihmetteli. Nimittäin viikon sisällä niistä valoista oli riisuttu 2/3 vähemmäksi ja nyt ne voivatkin olla ”kausivalot”. Varmaan ne radiosta kuuluneet joululaulutkin oli kausilauluja. Aaargh!! Huomaan jo nyt miten Joulu kuristaa minua, enkä saa henkeä. Joka luojan vuosi tämä ruokoton show ja kulutusjuhla välkkyvine valoineen, ärsyttävine renkutuksineen, turhine tavaroineen ja coca-cola pukkineen alkaa aikaisemmin ja aikaisemmin.
Olen herännyt monena aamuna ja todennut joulun takia ensimmäiseksi ”Somebody kill me please”. Nimittäin jos Joulusta ottaa pois kaiken romantiikan, niin jäljelle jää vain kapitalistin leveä hymy, jumalaton hössötys, verenpainelääkitys, muutama lisäkilo sekä vitunmoinen visalasku. Joulu on irvokas Disney-show, jossa kaiken pitää kiiltää ja välkkyä ärsyttävän pimputuksen tahtiin. Show, jonka pääosassa on länsimainen demoni, Coca-colapukki, joka painostaa ihmisiä ostamaan aina vaan lisää ja lisää. Toivon, että sitten kun aika minusta jättää, niin se tapahtuu ennen joulua. Edes minä en ansaitse sitä, että joudun ensin sietämään tämän irvokkaan näytelmän ja kuolen vasta sitten. Herättäkää Green dayn laulaja, kun syyskuu loppuu, mutta minut vasta kun joulu on ohi. On tuntunut taas kuin elämä olisi näytelmä, en vaan tiedä olenko komediassa vai tragediassa. Tässä tulee ihan mieleen se kohtaus elokuvasta 300, jossa kuningas Kserkseksen hallitseman Persian viestintuoja tulee sanomaan, Spartan kuningas Leonidakselle, että minkälainen homma? Täällä on täys jouluhulina käynnissä, ennen ruskaa jo. This is madness! Siihen Leonidas vastaa huutamalla – Madness? THIS IS CHRISTMAS!! ja potkaisee persialaisen syvään jouluvaloilla vuorattuun kuiluun. Jotenkin noin se muistaakseni meni ja siitä sai alkunsa Spartan ja Persian välinen sota sekä kuuluisa Thermopylain taistelu. Eiköhän siinä ollut minun osaltani taas kaikki joulusta tälle vuotta. Eikä siinä, onhan joulussa paljon hyvääkin. Se vaan peittyy tämän hulluuden alle, valitettavasti.
Tämä taisi karata aika negatiiviseksi, mutta joskus käy näin, kun ei hirveästi suunnittele etukäteen. Joku on sanonut, että parasta keskustelua on se kun pakottaa toisen kuuntelemaan ja on itse hiljaa. Entä oliko se Pelle Miljoona, joka lauloi, että hiljaisuus kauneinta musiikkia on? Olisiko minunkin pitänyt olla vaan vaiti ja jättää tällainen saarna väliin. Sitä paitsi hiljaisuus ravitsee ihmistä. Toisin kuin tällainen messu. Ei turhaan sanota miten vaikeneminen on kultaa. Toisaalta on kyllä tilanteita, joissa se on romurautaa. Niissä tilanteissa on parempi puhua, ennenkuin on liian myöhäistä, ja välillä tarvii hälinää ja puheensorinaa ympärilleen, että tuntee elävänsä. En tiedä paljonko liittyy asiaan, ei varmaan ollenkaan, mutta minähän tykkään puhelimella kommunikoida paljon enemmän viestitellen kuin soitellen. Sillä viesti antaa vastaajalle mahdollisuuden pohtia ja puntaroida vastausta. Toiseksi, viesti ei anna vastaanottajalle mahdollisuutta keskeyttää asiaa, sillä kaikki on jo siinä. En tahdo jäädä kuitenkaan tähänkään aiheeseen. Olen keskustellut asiasta niin monta kertaa, liikaakin. Joten antaa sen tällä kertaa olla, mutta kuuntelin lauantaina taas Zen cafeeta. Niiden toiseksi viimeisen albumin nimi on Laiska, tyhmä ja saamaton. Pohdiskelin sitä levyä ja varsinkin samannimistä biisiä kuunnellessani, että se on aika harmiton yhdistelmä, vaikkakin lähipiirille varmaan raskas ja ärsyttävä yhdistelmä, mutta isossa kuvassa harmiton yhdistelmä.
Sen sijaan ahkera, tyhmä ja itsevarma on yksi vaarallisimpia yhdistelmiä mitä mieleen tulee. Semmonen voi saada isoakin tuhoa aikaan kun ei tajua mitä on tekemässä, mutta itseluottamus on tapissa ja vielä toimelias luonne. Vastaavasti jos ahkeruus ottaa kaverikseen luovuuden ja kateuden, tai vihan, niin lopputulos voi olla jotain aivan huikeaa tai el katastrof. Kateus ja viha on nimittäin sellaisia polttoaineita, että niiden siivittäminä ihminen voi päätyä tekemään ihan mitä vaan, niin hyvässä kuin pahassa, mutta luova kaveri voisi saada aikaan jotain todella näyttävää. Tämä on muuten semmonen aihe, että lähtisi helposti rönsyilemään ja laukalle, jos vaan antaisin ajatusten valua näppäimistölle. Joten eiköhän pistetä tämä tajunnanvirraksi lipsahtanut touhu pakettiin ja aleta lopettelemaan. Otetaan enskerralla pirteämpi ote ja iloisempi sävel. Sen verran alkaa olemaan kalenterissa kaikkea kivaa täytettä, että pysyy mieli plussalla. Tänä viikonloppuna matkaan Pirkanmaalle, ensviikolle olen järjestänyt itselleni kulttuurin superpäivän ja löytyyhän kalenterista merkintä Neiti Hattaran emännöimästä viikonloppu spektaakkelistakin. Näin pari esimerkkiä mainitakseni. By the way kuka muistaa sen Kaj Hyttisen kappaleen, jossa lauletaan – Ei vapaata vangita voi, me kumpikin tiedämme sen? Kenet muun sitä sitten muka vois vangita, jos ei vapaata? Heissulivei!
Satunnaistoisto 