”Oli aika kuuma kesä tää, Nyt on jo vähän viileempää, Tulee paljon omenaa, Kohta mehua taas saa, On kaikki niin kuin ennenkin”. Aloitin päiväni kuuntelemalla J Karjalaista, joten oli luontevaa aloittaa Hajatelmat siteeraamalla häntä. Sen sijaan siitä on vaikea keksiä aasinsiltaa seuraavaan, joten en edes yritä vaan kompuroin tekstini suoraan siihen, missä alan kertomaan miten hiukseni olivat jälleen alkaneet elämään omaa elämäänsä. Ne olivat muodostaneet autonomisen saarekkeen päähäni, eivätkä suostuneet asettumaan paikoilleen aseella uhattunakaan. Paitsi jos oli tarpeeksi ripeä, niin vihkivedellä pestyt hiukset sai vielä vahalla, joten kuten aisoihin, mutta sekin oli arpapeliä ja eteläsuomen parturiin oli korkea kynnys. Sillä olin kuullut kauhutarinoita miten ne ovat täällä enemmänkin taiteilijoita kuin partureita, eikä ikinä tiedä minkälaisen hiustyylin kanssa sieltä kävelee ulos. Tästäkin huolimatta vaihtoehdot alkoivat olemaan vähissä, joten ei auttanut eilen, kuin kävellä suden suuhun ja toivoa parasta. Heti ensivaikutelma sai minut epäröimään ja katumaan päätöstäni istua parturin penkkiin, sillä en ollut lainkaan varma ymmärsikö hän yhtään mitä sanoin ja hiusten leikkaaminen alkoi jotenkin takaperin siihen nähden mihin olin Oulussa tottunut. Nimittäin tämä tyylikkään näköinen mies aloitti leikkaamaan varsin huolettomasti päältä, kun olin tottunut, että ensin otetaan sivut. Katselin hermostuneena miten hänen kädet vispasivat ympäri päätäni, saksien terien louskuessa hirveää tahtia ja mietin hiljaa itsekseni -”ei vitun vittu, ei vitun vitun vitun vittu, ei nyt saatana, onneks mulla on toi lätsä ja kun ilmat kylmenee niin Välimäki designea oleva uusi pipo viime talvelta, niin saan lopputuloksen ainakin piiloon”. Jossain vaiheessa sakset vaihtuivat koneeseen ja katselin huolissani, kun hän ei löytänyt koneeseen sitä muovista osaa, jolla voi säätää minkä mittaiseksi hiukset ajelee. Kyllästyttyään etsimään parturismies alkoi kylmän viileästi viuhtomaan koneella ilman ”pituusrajoittimia” ja siinä vaiheessa puristin käsinojaa ja muistin Jaanan. Samalla ajattelin – ”Perkele miksen muistanut, että Jaanahan lupasi leikata mun hiukset sitten kun tulee tarvis, senkin tyhmä tyhmä tyhmä tyhmä Hampuusi, enskerralla sitten soitetaan Jaanalle, ei helevetti”. Kaikesta huolesta ja jännityksestä huolimatta lopputulos olikin aivan hyvä. Siitäkin huolimatta, vaikka kommunikointimme tuntui olevan kuin molemmat puhuisi munkkilatinaa eikä kumpikaan ymmärtäisi toista, eikä hintakaan ollut kuin 18€, mutta olihan se henkisesti sen verran raskas kokemus, että vaati oluen siihen päälle rauhtoittaakseen hermojani.
Varsinkin kun pilvet väistyivät taivaalta, vesisade loppui ja aurinko valaisi koko Tiksin kauttaaltaan. Otin jääkaapista Pink grapefruit ipan ja parvekkeella auringonpaisteessa nautittu olut oli raikas ja kesäinen. Ei yhtään tunkeileva tai luotaantyöntävä, vaan enemmänkin tervetullut ja viettelevä. Ei, ei sittenkään viettelevä, vaan kun pyörittelin sitä suussani, niin se oli enemmänkin flirttaileva. Ei sittenkään, vaan kun annoin makunystyröiden hetken kylpeä oluessa, niin se paljastuikin leikkisäksi. Kyllä! Se oli maultaan nimenomaan leikkisä, tervetullut ja iloisen seurallinen. Sen lisäksi mukana on hyppysellinen tunnelman kohotusta. Huomasin, että pian rentouttavan janojuoman jälkeen, auringon kuiskutellessa korvaani ja kehottaessa vaihtamaan arjen johonkin raikkaaseen, alkoi jalastani vetämään suonta ja se on oli oikein paha, sillä se alkoi vetämään baariin päin. Tuollaiset suonenvedot päiväsaikaan lisäävät aina valtavasti riskiä venähdyksiin, nimittäin baari-illan venähdyksiin. Tämä vaara konkretisoitui, kun puolihuolimaton heittoni Hevoshuutajalle whatsappiin aiheutti ketjureaktion, jonka myötä hän olikin pian matkalla kohti Tiksiä. Paitsi, että voimassa olevat ravintolarajoitukset estävät sen tyyppisten venähdysten tapahtumisen, sillä soittoruokalat on suljettava jo kello hyvissä ajoin. Näimpä sen sijaan, että makoilisin sohvalla itseäni soimaten ja kysellessä itseltäni 10000 kertaa miksi, niin naputtelenkin näitä Hajatelmia.
Julkaisimme eilen ’Kemi – Kiva kesäkaupunki’ jutun. Siitä tuli mieleen miten natsit yrittivät aikoinaan pistää Kemin kaupungin talon matalaksi, mutta eihän siitä tullut lasta eikä paskaa ja kyllä kemiläisiä nauratti. Eihän sitä monoliittia murra mikään. Jotenkin sitä kautta ajatuksiini tupsahti Jatulintarha, joka on siis kivien muodostama labyrintti. Vanhimmat jatulintarhat ovat pronssikautisia ja Jatulintarha nimityshän on peräisin Kemistä. Tiedän, useimmat ajattelee, että Hampuusi taas keksii omia ”Kemifaktojaan”, mutta tämänkin voitte googlata. Se pitää kutinsa ja Jatulihan meinaa jättiläistä, joiden uskottiin asuvan pohjoisessa ennen saamelaisten tuloa. Ilmeisesti myös viikinkimytoligiassa jatulilla samanlainen merkitys. Jokatapauksessa kun eletään kaikkien hullujen salaliittoteorioiden aikaa, niin miten olisi, kun Lalli nappasi kirveen ja juoksi Piispa Henrikin perään järven jäälle? Niin siinä olisikin ollut kysymys vähän isommista asioista, kuin maksamattomista ruuista, oluista ja heinistä? Entäpä jos Lalli olikin Piispan sauvan perässä, jonka taikavoimilla pystyi hallitsemaan sen ajan maailmaa. Maailmaa, jonka herruudesta taistelivat niin pohjoisen jumalat ja jättiläiset Odinin johdolla, kuin idästä Väinämöinen kanteleineen ja rinnalla Lemminkäinen joukkoineen. Sekä etelässä Velhot, haltiat ja kääpiöt armeijoineen, että lännestä Targaryenin klaanin johdolla Starkit ja Lannisterit tukenaan, mutta Lallin surmattua piispan Köyliöjärven jäälle. Niin samalla sauva putosi tumman veden syvyyksiin ja maata ympäröivä taika murtui muuttaen kaiken vaatimattoksi ja näin kaikki maaginen katosi ympäriltämme. Ihmiset saivat vallan ja tarinat eri ilmansuunnista jäivät elämään myytteinä. Jopa niin vahvasti, että monet teistä tunnistavat nuo tarinat vielä tänäkin päivänä. Tiedän, että nykyään historioitsijat pitävät alkuperäistäkin Piispa Henrikin ja Lallin tarinaa epäuskottavana, mutta näen, että sepittämäni kertomus on uskottavampi kuin useimmat nykyiset salaliittoteoriat. Ja Jotta totuus ei unohtuisi, niin rakastan edelleen Daenerystä, jopa vielä kahdeksannen kauden jälkeenkin.
Tiedän kyllä, että on ollut ihan oikeita salaliittoja, kuten Julius Caesarin murha tai epäonnistunut Operaatio Valkyyria Hitlerin murhaamiseksi, mutta näitä nykyisiä salaliittoteorioita lukiessa tulee monesti miettineeksi, että miten ihmeessä ihmiskunta on päässyt näin pitkälle, kun me ollaan ihan helevetin tyhmiä. Tai jos tarkastelee lähemmin ihan vaan meitä täällä Suomessa. Niin siihen nähden, että meillä on maailman paras koulujärjestelmä. On jotenkin käsittämätöntä miten moni ihminen vaikuttaa silti siltä, kuin olisi koulun sijasta nakattu kellariin, annettu perunoiden hoitaa koulutus ja päästetty sitten 18 vuotiaana ulos. Nimittäin nykymaailman menoa seuratessa olen tullut siihen johtopäätökseen, että tahdon sitten joskus tulevaisuudessa kuolinvuoteellani, että siihen tuodaan viereen koronadenialisti luennoimaan hulluimmista rokotteisiin liittyvistä salaliittoteorioista faktoina ja valehtelemaan suu vaahdossa miten joka viidennellä rokotetulla miehellä kulli putoaa jalkovälistä ja miten milloin missäkin on nähty kaivinkone kaivamassa joukkohautaa, johon rahdataan ambulansseilla ruumiita rokotuspisteiltä. Vastaavien sakeiden luentojen tauoilla ohjelmassa voisi olla maahanmuutto väittelyitä, joissa molemmat ääripäät ainoastaan huutavat naama punaisena toisilleen, suvakkia ja natsia vuorotellen. Jos haluaa, niin välillä voivat syytellä kuinka kaikki on toisen syytä, mutten halua kuulla ainuttakaan järkevää argumenttiä kummaltakaan, en ensimmäistäkään. Jos tilaisuuden vielä kruunaisi laittamalla soimaan taustalle Mambaa, niin voisin poistua ajasta iäisyyteen rauhallisin mielin. Sillä silloin tiedän, että on se ja sama mitä kuoleman jälkeen on? Vai onko mitään, niin ei se ainakaan voi olla huonompi paikka. No joo, onneksi hyvyyttäkin on aika paljon ja ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse keskustella tai kuunnella järjettömyyksiä, vaikka omalla tavalla kaheleita ollaankin. Jahas! Eiköhän pistetä homma pakettiin ja avaan uuden vissyn. Sen verran kuitenkin eilinen Hevoshuutajan kanssa terassilla istuskelu tuntuu, että suuta kuivaa, vaikkei tässä muuten sillai paha olo olekaan. Ollaampa kuulolla ja palataan taas ensikerralla tai kuten Kemiläinen muusikkoystäväni tapaa sanoa – ’Joo joo, soitellaan soitellaan, mutta eri bändeissä’.
Satunnaistoisto 