”Kaikki nuoret tyypit, tahtoo mennä sekaisin, kaikki nuoret tyypit, tahtoo olla jotakin”. Ei varmaan tarvitse kertoa mistä se oli lainaus. Nuorissa on tulevaisuus. Muistatteko sen ajan kun meissä oli tulevaisuus. Minä aina välillä yllätän itseni miettimästä ja muistelemasta sitä. Silloin suunnitelmat olivat suuria ja unelmiin uskoi vielä. Elämä hymyili ja meidän piti muuttaa maailmaa, mutta sitten jossain vaiheessa elämä muuttui haastavammaksi. Piti ottaa vastuuta ja kaikkea. Yhtäkkiä elämä olikin sitä, että tarvitset ruuvimeisseliä, mutta kohtalo antaa vasaran. Silti ollaan kamppailtu itsemme tähän pisteeseen. Asiat voisivat olla paljon paremmin, mutta myös helvetin paljon huonommin. Eikä kaikkien tarvitse olla menestyjiä, vaikka lehdet ovat vähän täynnä ’Näin menestyt’-artikkeleita. Kuten Aki Kaurismäki kerran sanoi -’Ei luusereissa ole mitään vikaa. Heitä vaan ei kiinnosta raha tai valta. He haluavat vain vähän rakkautta ja murkinaa koirallensa.’ On siis lupa olla tavallinen pulliainen. Minäkin olen aivan onnellinen näin yksin asuvana duunarina. Riittää kun saa hyvää ruokaa, musiikkia, kirjoja sekä leffoja ja kuulee välillä sanottavan – ’Kiitos kun olet olemassa’. Eipä sitä meikäläinen muuta tarvi tai en tiedä olisinko varsinaisesti tarvinnut kuulla tuota viimeksi mainittua, mutta se oli mukava kuulla tärkeältä ihmiseltä. Sillä oli merkitystä minulle. Se toi lämpöä ja valoa sieluni pimeään kellariin. Eikä valonlapsi voi tietää miten pimeää ja kylmää siellä on. Siellä ei ole valokatkaisinta eikä vaapukkamehua, mutta ennenkuin tämä karkaa enemmän harhateille, niin tahdon sanoa – Ei tarvitse olla hyvä ihminen, mutta olkaa hyviä ystävillenne. Se on minun neuvoni.
Kuten sanoin olen aivan onnellinen näin. Silti sitä aina vaan ihmiset jaksaa vuodesta toiseen kysellä, että onko ollut mitään kesäromanssia ja vaikka mitä vastaavaa? Niin ei kyllä ole ollut. Sillä tässä asiassa luonto on paljon armollisempi kuin ihminen. Nimittäin esimerkiksi rukoilijasirkka ottaa urokselta hengen heti parittelun jälkeen, kun taas nainen saattaa riuduttaa miestä vuosikymmeniä pihdeissään ennenkuin päästää hänet tuskistaan. Itseasiassa pisin dokumentoitu tapaus on Englannissa Bradfordissa, kun mies ja nainen olivat naimisissa 90 vuotta, kunnes 2.lokakuuta 2016 viimein kuolema vapautti miehen kahleista. Näimpä olen suuressa viisaudessani jättäytynyt siitä touhusta kokonaan ulkopuolelle. Enkä ole edes etsinyt mitään romanssia. Semmonen tulee sitten kohdalle jos on tullakseen, muttei minulla ole hinkua alkaa etsimällä etsimään sellaista. Sitä paitsi naiset tykkää itsevarmoista miehistä ja mikä onkaan itsevarmempaa kuin odotella kotona yksikseen, että joku tulee hakemaan? Vitsi vitsi! Vähän kärjistin, mutta nämä asiat nousee aina pintaan säännöllisin väliajoin, kun erehtyy keskustelemaan ihmisten kanssa.
Sopivassa seurassa ja oikeassa mielentilassa minähän voin puhua mistä vaan. Siis jos keskustelu vaan vie luontevasti aiheeseen ja romansseista puhuttaessa nousee monesti esiin, että onko olemassa mitään kipinää ihmisten välillä? Itseasiassa tänä kesänä se on noussut puheenaiheeksi muutamankin kerran ja olen pöyristynyt miten moni on sitä mieltä ettei ole mitään kipinää? Siis ihan sinkut, tuoreessa parisuhteessa ja pidemmässäkin parisuhteessa olevat sanovat näin. Minä haluan uskoa rakkauteen ja säihkyviin silmiin. Tiedän – On totta, että mikään ilmastointilaite ei viilennä makuuhuonetta samalla tavalla kuin pitkä parisuhde, mutta siinäkin on ollut alussa kipinä. Jos kaikki olisi ollut kädenlämpöistä jo alussa, niin ei se olisi ehtinyt viilentyä vaan tiet olisivat eronneet jo ennen sitä. Näin minä ainakin uskon, vaikken kyllä tiedä. Uskon, että alussa oli rakkaus ja kasvettiin yhteen. Sen jälkeen aika söi poltetta, mutta alussa oli se kipinä. Kun on kasvettu yhteen, niin riittää ettei joka päivä suunnittele lavastavansa omaa kuolemaa ja aloittavansa uutta elämää muualla. Tai vaihtoehtoisesti kuten eräs naispuolinen ystäväni sanoi jotenkin, että rakkaus sitä, että haluaa olla kiva vaikka vituttaakin katsoa toisen naamaa. Comme ci comme ca, siinä vaiheessa huonommatkaan vaiheet ei riko sitä sidettä tai rajansa se on kaikella. Tarviihan sitä hyviäkin jaksoja sekaan tai muuten se ilmapiiri imee kaiken hapen suhteesta.
Jokatapauksessa Minun on ainakin mahdotonta kuvitella mitään muuta kuin puhdasta kaveruutta naisen kanssa, jonka kanssa ei ole sitä kipinää. Ehkä minä olen sitten erinlainen mies, mutta toista se on kun löytyy nainen, joka aiheuttaa minussa ilmastonmuutoksen ja sulattaa napajäätikön sisältäni. Siihen ei pysty kuumimmat helteetkään, mutta nainen, jota kunnioitan ihmisenä. Nainen, jonka kanssa arvomaailma ja huumorintaju kohtaa. Nainen, joka saa minut nauramaan. Silloin se on menoa, mutten ymmärrä sitä kun ihmiset puhuvat ettei ole olemassa mitään kipinää. Se on muka romantikkojen haihattelua. Minä olen kuitenkin kyynikko, ja olen sitä mieltä, että jos en voi sanoa vilpittömästi naiselle, että tässä on sata kiloa sulaa laavaa, niin se ei oo mielestäni reilua kumpaakaan kohtaan.
Paitsi tieten jos ollaan yhteisymmärryksessä pitämässä yhteistä hauskaa ilman sitoumuksia. Silloin it’s whole new ball game. Silloin se on eriasia, mutta se mitä minä yritin sanoa on, että olen mieluummin yksin, kuin vaihdan oman rauhan mihinkään kädenlämpöiseen. Sen verran hyvin viihdyn näin. Enkä tarkoita sillä kipinällä mitään rakkautta ensisilmäyksellä, vaan jotain joka saa alkunsa pikku hiljaa kun tutustuu ja huomaa, että ei jumalauta, haluan viettää tuon kanssa aikaa enemmänkin. Hänen takia haluan olla parempi mies. Olen tavannutkin tämmöisiä naisia vuosikymmenten saatossa useampiakin. Eli se ei ole haihattelua, vaikka siellä nyt ne kipinän vastustajat epäileekin. Eikä viime kerrastakaan ole niin mahdottoman kauaa, kun olisin ollut valmis pistämään rakkauden pitkävedon vetämään ja saamaan onnellisuudelle hurjan voittokertoimen, mutta siitäkin selvittiin yhdessä puhumalla. Olisin seurannut häntä vaikka palavaan taloon. Ehkä jossain toisessa elämässä sitten, mutta uskon kipinään enkä mihinkään kädenlämpöiseen. Minä uskon, että ihmissuhteiden alku on jauhopölyä. Se tarvitsee kipinän syttyäkseen tuleen tai sitten siitä tilanteesta kävellään pois ennenkuin altistuu niin pahasti, että saa allergisen nuhan toisesta tai jopa astman.
Pitkävedosta tuli mieleen, että jalkapallon em-kisojen aikaan löimme hyvän ystäväni kanssa vetoja. Saimme lentävän lähdön ja alkuun tuli voittoja, mutta sitten onni alkoi kääntymään ja huomasimme olevamme jälleen olevamme epäonnensotureita. Varsinkin Espanjan runkkarit olivat aina meitä vastaan. Joten lopulta jäimme uhkapeleistä tappiolle. Jalkapallon arvokisathan kiinnostaa aina ihmisiä laajalla rintamalla ja lätkäihmiset ovat saaneet huomata, että vaikkei jääkiekkopelejä voiteta boxista, niin jalkapallossa asia on periaatteessa päinvastoin. Samalla moni, joka ei seuraa jalkapalloa aktiivisesti on kysellyt minulta englanti-fanin ominaisuudessa, että miksi Englanti ei ole pärjännyt jalkapallossa? Onhan sillä toki yksi maailman mestaruus vuodelta 1966, mutta sekin on useiden asiantuntijoiden mielestä tullut FIFA:n suosittua Englantia. Toki olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että Englanti olisi voittanut 1986 kisat ilman Maradonan käsimaalia. Silloin Bobby Robsonin alaisuudessa englanti pelasi hyvää futista. Oispa ollut VAR jo 86, mutta palatakseni siihen kysymykseen.
Niin menestymättömyyden syyt juontaa juurensa kauas taaksepäin jalkapallon historiassa. Nimittäin Englanti on jalkapallon kotimaa ja kun jalkapallo lähti englantilaisten merimiesten ja muiden siirtolaisten mukana leviämään maailmalle. Niin englantilaiset olivat jalkapallossa, yhdessä skotlantilaisten kanssa, maailman parhaita. Sillä vain he tiesivät, miten jalkapalloa pelataan. Kaikille muille se piti opettaa. Tämä johti absurdiin asetelmaan. Sillä Englantilaiset eivät ainoastaan opettaneet jalkapalloa maailmalle. He loivat samalla opettamisen sivutuotteena jalkapallovalmentamisen kulttuurin muihin maihin. Englanti ei kuitenkaan itse nähnyt valmentamisen tärkeyttä. Pelillisissä ja taktisissa asioissa valta oli pitkään pelaajilla. Manageri oli ns. päävalmentaja, mutta hän oli periaatteessa vain joukkueenjohtaja. Managereista on kyllä myyttisiä sankaritarinoita, mutta todellisuudessa niiden tarinoiden takana olleet oivallukset ovat tulleet pelaajilta. Valmentaminen oli pitkään lähinnä sitä, että vanhemmat pelaajat opettivat nuorempia, eikä niin sanottua taktista valmennusta ollut ollenkaan. Englantihan ei edes osallistunut arvokisoihin ennenkuin vasta vuonna 1950, sillä se ei pitänyt niitä minään. Vaan olivat mielestään lajin parhaita muutenkin, mutta osallistuttuaan heitä nöyryytettiin varsinkin Unkarin toimesta.
Englanti oli tippunut jalkapallon evoluution kelkasta. 1966 kotikisoihin Englanti pestasi ensimmäisen oikean päävalmentajan ja voitti maailmanmestaruuden. Tarinoiden mukaan he eivät voittaneet, koska olivat paras joukkue vaan koska saivat pelata kotonaan ja vielä Wembleyllä. Pahat kielet kertovat myös tuomareiden olleen suosiollisia. Maailmanmestaruuden jälkeen Englanti putosi ylimielisyyttään jälleen jalkapallon evoluution kelkasta eikä selviytynyt 1970-kisojen jälkeen karsinnoista ennen 80-lukua. Eikä Englanti vielä tänäkään päivänä pelaa moderneinta jalkapalloa, mutta sumusaarille on Valioliigan synnyn myötä rantautunut paljon ulkomaisia huippuvalmentajia ja pelinymmärrys on noussut. Tosin vaikka Englannin Valioliigassa valmentaa aivan maailman huippuvalmentajat, niin maajoukkueessa se ei ole näkynyt. Siellä on silti ollut penkinpäässä pelkkiä kakkoskorin koutseja. Capello oli toki nimimies, mutta hänestäkin oli aika ajanut jo ohi siinä vaiheessa ja parasta ennen päiväys takanapäin. Nyt toki Southgaten valmentama nykyenglanti pelaa tai ainakin flirttailee vahvasti modernin jalkapallon kanssa. Silti Englannilla meni näissäkin kisoissa liian monesti sormi suuhun, kun olisi pitänyt murtaa vastustajan viimeinen linja. Luotettiin liikaa esimerkiksi Sterlingin yksi vastaan yksi pelaamiseen. Englanti ei yksinkertaisesti päässyt tarpeeksi usein vastustajan boxiin pallon kanssa. Sen sijaan kisojen voittaja Italia laukoi vastustajan boxin sisältä eniten, tasan yhdeksän kertaa ottelua kohden. Joten Euroopan mestaruus meni ihan oikeaan osoitteeseen. Entä se alkuperäinen kysymys? Noh Englanti ei ole pärjännyt arvokisoissa ylimielisyyttään. Se ei ole osannut olla nöyrä pelille, ennenkuin vasta nyt viime vuosina. Annettuaan muille ensin etumatkaa. Tämä on mun mielipide, eikä se poista sitä tosi asiaa, että olen Englannin kannattaja jalkapallossa viimeiseen asti.
Eiköhän pistetä pillit pussiin taas tältä erää. Tänä viikonloppuna on muuten lempifestarini ja jokavuotinen kesän kohokohta Qstock. Se muuten myytiin nyt loppuun jo kahdeksannen kerran putkeen. Harmi, että se on lupaillut koko kesän huonointa syyssäätä viikonlopulle, mutta tulkoot vaikka meteoriittisade niin se ei estä ilonpitoa. Sitä paitsi antaa sääukkojen ja -akkojen ennustella mitä ennustavat. Ei olisi ensimmäinen kerta kun on luvattu, että Qstockissa sataa niin paljon, että tammukat ui silmien korkeudella, mutta päivän valjettua on ollut pelkkää aurinkoa. Sen takia tahdonkin lopettaa tämän kertaiset Hajatelmani lainaamalla Irwinin laulua – ”Maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja mielen vapaus”. Nähdään Qstockissa tai jossain! Rock, rauha ja rakkaus!!
Satunnaistoisto 