Kisaeväät kuntoon-sarjassa tehdään ruokaa jokaisesta futiksen em-kisojen isäntämaasta
Hattara: Pikaisesti laskettuna mä oon käynyt Amsterdamissa viis kertaa. Se on paljon siihen nähden, etten oo koskaan käynyt Teneriffalla, Mallorcalla tai Sunny Beachilla. Amsterdam on myös siitä erikoinen kaupunki mun matkalistalla, etten oo koskaan ollut siellä yksin. Mähän siis matkustan useimmiten yksin, ja pidän siitä.
Amsterdamissa mä oon juhlinut luultavasti enemmän, kuin yhdessäkään muussa Euroopan kaupungissa. Suomea lukuun ottamatta. Joskus juhlat on lähteneet niin sanotusti lapasesta, mutta suurimmilta karikoilta on silti säästytty. Eli ota kaveri mukaan tälle matkalle, saatat säilyä hengissä.
Amsterdamiin matkaavalle mä suosittelen tutustumista kaupunkiin ehdottomasti ydinkeskustan ulkopuolelta. Ja mikäli aatemaailma antaa periksi, niin eläintarha on hieno ja hyvin hoidettu! Puistot on tosi ihania paikkoja picnicille ja jos aikaa on enemmän kun muutama päivä, niin suuntaa Amelandin saarelle!
Surinamelainen keittiö näkyy vahvasti Amsterdamin katukuvassa. Ai miks? No kun Hollanti vaihtoi aikanaan New Yorkin Surinameen. Noin karkeasti, vedellen mutkia suoriksi. Mä en luultavasti tietäis mitään Surinamesta ilman Amsterdamin lomia. Mä halusin kokata jotain surinamelaista, mut päädyinkin munaleipään.
Mä olin joskus opiskeluaikana Groningenissa tekemässä kouluprojektia, ja päällimmäisenä muistan nää munaleivät. Koulussa lounaalla oli vaihtoehtona lähinnä erilaisia leipiä, joka tuntu hullulta, kun vatsa vaati siihen kellonaikaan jo jotain oikeeta safkaa. Mut munaleivät oli niin hyviä, et ne pelasti. Resepti on hyvin yksinkertainen. Keitettyjä kananmunia, majoneesia ja ruohosipulia mössöks. Toimii.


Hevoshuutaja: Oon kerran käynyt Amsterdamissa, Hämis oli ostanut yllärinä liput Blue Octoberin keikalle, ja käytiin sitten viikonloppureissu. Mukava kaupunki, toki meillä oli aivan liian vähän aikaa tutustua paikkaan kunnolla. Käytiin ainakin eläintarhassa ja vahakabinetissa. Ja kierreltiin vähän baareja tietysti. Blue Octoberin keikka oli hieno kokemus, ja meillä oli vip-liput joilla päästiin käymään soundcheckissä ja tapaamaan bändiä. Eräs jäsenistä kehui päälläni ollutta Solstafir-paitaa. Se oli kyllä hieno paita omasta mielestänikin. Paikalliseen ruokaan ei tietysti juuri tutustuttu, burger king-linjalla mentiin enimmäkseen. Mutta googlettelujeni mukaan ei siellä oikein mitään erikoista ruokakulttuuria edes ole. Paitsi tietysti Stroopwafel. Kaksi ohutta vohvelia joiden välissä karamellitäyte. Aioin ensin tehdä nämä itse, mutta en omista vohvelirautaa, ja pelkäsin että jos lainaan joltain niin se menee pilalle meikäläisen kokkauksissa. Joten ostin kaupasta valmiita vohveleita. Nämä on kyllä tosi hyviä, saisipa näitä Suomessakin joka kaupasta, tuoreena tietenkin.

Heitin kylkeen vielä vähän kermavaahtoa, kyllä tällä setillä kelpaa jalkapalloa katsoa. Laitetaan vielä lopuksi laulu- ja soitinyhtye Blue Octoberin musiikkivideo.
Kisaeväät kuntoon: Bukarest
Kisaeväät kuntoon: Baku
Kisaeväät kuntoon: Munchen
Kisaeväät kuntoon: Glasgow
Kisaeväät kuntoon: Lontoo
Kisaeväät kuntoon: Pietari
Kisaeväät kuntoon: Rooma
Kisaeväät kuntoon: Sevilla
Kisaeväät kuntoon: Kööpenhamina