Viime julkaisusta onkin vierähtänyt vähän aikaa, mutta tässä on välissä ollut euroviisubakkanaalit ja Hampuusin muutto, jotka ovat hidastaneet kirjoitustahtia. Yritetään nyt puristaa loput leffat ulos hieman nopeammin.
Avengers: Infinity War (2018)

Thor: Ragnarokin päätteeksi Asgaard evakuoitiin alukseen ja suunnaksi otettiin maapallo. Thanos on keskeyttänyt matkanteon ja tullut noutamaan Tesseractia, joka sisältää yhden ikuisuuskivistä. Kunhan Thanos saisi haltuunsa kaikki kuusi ikuisuuskiveä, voisi hän poistaa puolet maailman väestä, luoden tilaa paremmalle elämälle. Kaikki eivät kuitenkaan ole innoissaan Thanosin suunnitelmasta. Asgaardilaisten aluksella Thanos kohtaa vastarintaa kun Hulk haastaa miehen kasvoihinlyöntikisaan. Hulk häviää, mutta Heimdall onnistuu lähettämään vihreän karpaasin maapallolle. Seuraavaksi Loki aukoo päätään Thanosille, kunnes pääsee hengestään. Thanos saa ikuisuuskiven haltuunsa ja poistuu paikalta, räjäyttäen aluksen mennessään. Hulk rysähtää maapallolle ja New Yorkiin ja Tohtori Strangen kämpille. Hulk muuttuu Bruce Banneriksi ja varoittaa Strangea, että sieltä kohta ollaan tulossa hakemaan Tohtorin kaulassa roikkuvaa aikakiveä. Miehet hälyttävät apuun Tony Starkin. Ja pian Thanosin apurit saapuvatkin paikalle, ja on aika myllyttää kaupungilla. Hämähäkkimies kuulee meteliä ja löytää myös paikalle. Thanosin apurit kaappaavat Strangen ja lähtevät kohti avaruuksia. Iron Man ja Hämis hyppäävät jäniksinä aluksen kyytiin. Wanda ja Vision ovat laittaneet hynttyynsä ja lusikkansa yhteen ja asustavat kaikessa rauhassa Skotlannissa. Nuori lempi kuitenkin kokee vastoinkäymisen, kun Thanosin jengiä tulee noutamaan Visionin otsassa olevaa ikuisuuskiveä. Onneksi apuun saapuvat Captain America, Black Widow sekä Falcon. Päihitettyään pahikset, porukka suuntaa Avengersien majapaikkaan, jossa Vision toteaa että Wandan on tuhottava kivi hänen päästään jotta Thanos ei saa sitä. Wandaa idea ei hirveästi kiinnostele, kun vasta ostettiin yhdessä se uusi sohvakin. Captain America sanoo, että Wakandassa on muuten semmoset vehkeet ja kaikki helvetit, että eiköhän ne siellä saa sen kiven leikattua pois kuin kissalta kivekset. Toisaalla, jossain päin avaruutta, Guardians of the Galaxyn porukka törmää Asgaardilaisten aluksen jäänteisiin, ja kappas, Thor on vielä hengissä. Thor tokenee ja sanoo, että Thanos oli menossa hakemaan yhtä kiveä Benicio Del Toron galleriasta. Muut lähtevät sinne, kun taas Thor, Rocket ja Groot matkaavat tapaamaan jättiläis-Tyrion Lannisteria, joka voisi tehdä Thorille uuden aseen. Muu porukka saapuu myöhässä mestoille ja Thanos on saanut taas yhden kiven haltuunsa. Ja aivankuin harmeja ei olisi jo tarpeeksi, Thanos sieppaa Gamoran mukaansa. Thanos vie Gamoran Vormir-nimiseen paikkaan, jossa majaa pitää ekasta Captain America-leffasta tuttu Red Skull. Red Skull sanoo että meillä täällä ois yks ikuisuuskivi, mutta sen saadakseen pitää uhrata jokin rakas asia. Thanos ei edes mieti uhraavansa instagram-tiliään tai lempiboksereitaan, vaan heittää Gamoran rotkoon. ”Ei helvetti mikä jätkä” – tuumii Red Skull, ja luovuttaa Thanosille ikuisuuskiven. Toisaalla Iron Man ja Hämis heittävät pahikset aluksesta jalat edellä pois, jonka jälkeen laskeutuvat vissiin Thanosin kotiplaneetalle, Titanille. Titanilla on kohta yhdessä Iron Man, Tohtori Strange, Hämäkäkkimies, Peter Quill, Mantis, Drax ja Nebula, kun Thanoskin saapuu paikalle noutamaan kiveä Tohtorin kaulasta. Sankarimme saavat Thanosin jo satimeen, kunnes Peter kuulee Gamoran kohtalosta ja homma leviää käsiin. Thanos haavoittaa Tony Starkia pahasti, ja Tohtori luovuttaa aikakiven Tonyn henkeä vastaan. Wakandassa on ollut myllyt käynnissä jo hyvän aikaa, sillä aikaa kun paikallinen terveyskeskus yrittää poistaa ikuisuuskiveä Visionin päästä. Thor, Rocket ja Groot saapuvat myös paikalle. Kiven irrotus on vielä kesken, kun Thanos tulee kutsumatta kylään. Wanda päättää lopulta tuhota kiven Visionin päästä, ja onnistuukin siinä. Traagista. Kertakaikkiaan. Mutta OH NOES, Thanos kääntää aikakiven avulla aikaa taaksepäin, ja repii omin suurin kätösin kiven Visionin päästä. Visionin kannalta lopputulos toki on sama edelleen. Mutta muun ihmiskunnan kannalta lopputulos on hankalampi. Thor haavoittaa Thanosia pahasti, mutta ei riittävän pahasti, ja Thanosin onnistuu napsauttaa sormiaan jolloin puolet maan asukkaista haihtuu ilmaan. Mukana menevät ainakin Winter Soldier, Black Panther, Wanda, Falcon, Mantis, Drax, Peter Quill, Tohtori Strange, Hämähäkkimies ja Nick Fury. Lopuksi näemme kuinka Thanos katselee levollisin mielin auringonlaskua viltin alla, kombuchaa nautiskellen. Lopputekstien jälkeen tulee vielä pätkä jossa Nick Fury käyttää hakulaitetta ennenkuin lakkaa olemasta.

Tätä varten näitä elokuvia siis on tehty niin paljon. Toki olihan siellä jo välissä sellaisia spektaakkeleita kuin Avengers ja Age of Ultron, mutta Infinity War pistää hommat kunnolla isolleen. Paljon tapahtuu ympäri galaksia, ja mukana on lähes kaikki aiemmin esitellyt sankarit. Thanoskin tulee viimein kunnolla esiin, ja on kyllä mainio pahis. Thanos on toki paha, mutta onnistuu kuitenkin perustelemaan motiivinsa jotenkin järjellisesti. Sankareista itselleni ehkä parhaiten jäi mieleen Wanda, joka koki melkoisen kovia. Varmaan sekin vaikuttaa että Wanda on itselleni tutuin näistä, kun tuli se sarja katsottua. On varmaan sanomattakin selvää että Infinity War on todella komeaa katseltavaa ja hellii siltä osin sielua. Infinity War myös loppuu poikkeuksellisesti sankareiden häviöön, ja lopussa olinkin aika hämilläni että mitähän nyt. Halusin katsoa Endgamen heti perään, mutta maltoin kuitenkin mieleni, ja katsoin nopeasti pois seuraavat elokuvat. Winter Soldier on pyörinyt mukana tosi pitkään, mutta ehkä vasta tässä hän oli oikeasti hyvisten puolella taistelemassa, joten lisään hänet nyt sankareiden listaan. Mainio elokuva josta ei oikein keksi mitään valitettavaa 4½/5.
Hampuusi:
10 vuotta aikaisemmin, vuonna 2008, sai ensi-iltansa Iron man, joka oli Marvel cinematic universen ensimmäinen elokuva, kuten juttusarjan lukijat tietävät. Siitä lähti matka, joka huipentuu nyt Avengers: Infinity war:iin. Elokuvan idea lyhyesti on, että koko ajan MCU:n taustalla naruista vedellyt Thanos on mielipuoli, joka haluaa pelastaa universumin, mutta hänen visiossaan se vaatii kansanmurhaa jokaisella planeetalla, jotta saavutetaan tasapaino ja luonnonvaroja riittää kaikille. Tämän toteuttaakseen hän tarvitsee ikuisuuskivet, joita on kuusi kappaletta. MCU:n ystävät tietävät, että niitä on ripoteltu ympäri universumia ja maassakin niitä on kaksi. Eikä tällainen peli vetele vaan on kasattava kaikki sankarit mukaan taisteluun ja heidän on oltava valmiit uhraamaan kaiken, mutta riittääkö sekään?
Elokuva on upean näköinen ja kuuloinen, sekä viihdyttävä. Se on turboahdettu, hengästyttävä ja ennen kaikkea eeppinen supersankariseikkailu. Thanos on mainio pahis. Hän on aidosti uhkaava. Hän on julma, mutta traaginen. Hänen motiivinsa ovat ymmärrettäviä ja häneen saadaan myös syvyyttä. Ehdottomasti MCU:n paras pahis. Elokuvassa on valtava määrä ns. pääosia ja taisteluja käydään usealla rintamalla. Se tekee elokuvasta vähän pirstaleisen, mutta tämä on saatu toimimaan yllättävänkin hyvin. Tosin onhan tätä kaikkea pohjustettu tavallaan 18 elokuvan verran, joten hahmoja eikä kaikkia tapahtumia tarvitse enää pohjustaa. Ilman sitä tällaista kokonaisuutta olisi mahdotonta ahtaa yhteen elokuvaan, edes tällaiseen kaksi ja puolituntiseen.
Nytkin välillä tuntuu, että tämä on liian täyteen ahdettu ja kaipaisi hengähdystaukoa paikoin tai sitten olen vaan jo liian vanha leffanörtti kun kaipaan silloin tällöin myös rauhallisempia hetkiä. Niitä ei kuitenkaan ole luvassa sillä tämä on taukoamatonta tykitystä kierroksia nostattaen alusta loppuun. Eikä tässä kukaan ole turvassa. Se tehdään heti alussa selväksi, sillä Thanos osoittaa heti kärkeen olevansa aivan uudenlainen uhka, jollaista emme ole vielä aikaisemmin nähneet, pistämällä yhden koko Marvelin vahvimmista hahmoista, Hulkin kenttään ja nappaa pillistä kiinni yhtä koko MCU:n rakastetuinta hahmoa, päättäen hänen päivänsä. Tämän luokan sisääntulo pitää katsojan varpaillaan alusta loppuun, luoden aidosti pahaenteisen ja synkän tunnelman elokuvan ylle. Toki ilmapiiriä kevennetään välillä taattuun Marvel-tyyliin.
Tämä on mun kirjoissa paras MCU elokuva ja mainio supersankarispektaakkeli muutenkin, muttei tämä mikään Dark Knightin tasoinen mestariteos ole. Ei suinkaan, eli Batman on edelleen ykkönen. Jokatapauksessa vaikkei tämä ole paras, niin tätä suuremmaksi ei voi enää supersankarirähinä mennä. Niin eeppinen ja massiivinen supersankarileffa tämä on. Eikä tästä kyllä puutu vauhtia vaan hengähdyshetkiä, niin valtavalla energialla tämä rullaa eteenpäin, mutta todella kova pläjäys edelleen, vaikka olen katsellut tämän ainakin kolme kertaa. Niin olen aivan täpinöissäni tästä aina uudestaan. Tosin jos et ole nähnyt aikaisemmin edes niitä MCU leffoja, joita olen juttusarjan varrella kehoittanut katsomaan ennen tätä, niin tästä on varmasti vaikea saada tolkkua, eikä sitä myöten oikein pysty innostumaankaan. Ainakaan samaan malliin minun kanssani.
Apropoo Thanos esiintyi ensimmäisen kerran sarjakuvassa 1973 Iron manin vihulaisena. Vuosien saatossa hänestä kasvoi koko Marvel-universumin ”arkkipahis” ja hän onkin valloittanut universumin vähintään kolme kertaa, mutta aina se on luiskahtanut hänen otteestaan. Infinity war pohjaa vuoden 1991 Ikuisuuden rautahanska sarjakuvaan. Siinäkin päästetään puolet elävistä päiviltä, mutta motiivi on yksinkertaisempi. Nimittäin rakkaus. Thanos meinaan palvoo Kuolemaa, joka Marvel-universumissa personoituu nuoreksi naiseksi ja mitäpä sitä ei tekisi mielitiettynsä eteen? Ainakin sitä on valmis tappamaan puolet universumista. Nykyään on kuitenkin paljon esillä ympäristö asiat, luonnonvarojen ylikulutus ja planeettamme kantokyky, niin se on ajankohtainen teema tälle elokuvalle ja Pentti Linkolan ajatuksia mukaileva ratkaisu istuu tarinaan.
4.5/5
Ant-Man and the Wasp (2018)

Scott Lang eli Ant-Man on ollut pari vuotta kotiarestissa Civil Warin tapahtumien johdosta, ja vapaus on koittamassa ihan näillä näppäimillä, kunhan vain malttaa pysyä muutaman päivän vielä kotona. Scott näkee jonkinlaisen etiäisen, jossa Hank Pymin vaimo Janet-Michelle Pfeiffer ottaa häneen yhteyttä. Janet katosi 30 vuotta sitten kvanttimaailmaan, ja Hank on toiveikas saamaan vaimonsa vielä takaisin. Scott soittaa Hankille ja tämän tyttärelle Hopelle, että ette usko millasen unen näin. Seuraavaksi Scott herääkin Hopen auton kyydistä. Hätääntynyt Scott sanoo, että ei hemmets mun pitäs olla kotona tai joudun vankilaan sadaksi vuodeksi. Hope sanoo, että ei hätää, hommattiin sulle kotiin iso muurahainen tuuraamaan. Hope ja Hank ovat kehittäneet kutistustekniikkaa melkoisesti, ja voivat kutistaa jopa laboratorionsa kannettavaan kokoon. Lisäksi Hopella on ampiaispuku ja hänestäkin on tullut supersankari. Hank ja Hope kertovat Scottille että uskovat Janet-Michellen viestin olevan oikea, ja että nyt tehään kvanttitunneli ja haetaan rouva takaisin maahan. Kvanttitunneliin tarvitaan kuitenkin jokin tietty osa, jota ei Motonetin tiskiltä onnistuttu ostamaan kun kukaan ei tullut palvelemaan. Onneksi kuitenkin Tori.fistä on bongattu hämärämies Sonny Burch, jolla on kyseinen osa. VAIN NOUTO, lukee ilmoituksessa, ja Hope menee paikalle sovitusti mobilepay ojossa. Sonny on kuitenkin saanut vihiä kvanttitunnelista, ja pettää Hopen. Hope vetää trikoot niskaan ja kiroaa kun aina nämä torikaupat on tämmöistä säätöä. Vastoinkäymiset jatkuvat, kun paikalle saapuu kolmas osapuoli, ”Ghost”, joka on kova tappelemaan, ja pystyy lisäksi jotenkin kulkemaan asioiden läpi ja olemaan hetkittäin näkymätön. Vaikka Scott Ant-Man tulee apuun, onnistuu Ghost pakenemaan, laboratorio mukanaan. Kolmikko suuntaa Hankin entisen kaverin, Morpheuksen – tai kuten hänet nykyään paremmin tunnetaan – Billin puheille. Bill ja Hank vittuilevat toisilleen aikansa, mutta Bill antaa kuitenkin pro tipin jonka avulla varastettu laboratorio voisi löytyä. Paikka löytyykin, mutta Ghost vangitsee kolmikon. Ghost kertoo nimensä olevan Ava Starr, ja väittää että ei nimestään huolimatta tee aikuisviihdettä. Avan isä on aikoinaan ollut Hankin työkaveri, kunnes Hank petti tämän ja sen seurauksena Avan iskä teki omin päin jotain kokeita, jotka aiheuttivat Avan epävakaan tilan. Kuolema koittaisi pian jollei hän saisi apua, ja kuulemma Janetin energian kaappaamalla parantuminen voisi olla mahdollista. Morpheus-Bill ilmestyy ja sanoo että on auttanut Avaa jo vuosikaudet. Kolmikon onnistuu paeta laboratorio mukanaan. Kvanttitunneli saadaan toimimaan, ja Scottin välityksellä he saavat Janetin tarkan sijainnin selville. Aikaa pelastusoperaatiolle on kuitenkin helvetin vähän, vauhtia on pidettävä. Epärehellinen torikauppias Sonny saa selville labran sijainnin, ja ilmoittaa siitä ystävälleen FBI:ssä. Hank ja Hope pidätetään, ja Scott menee kotiinsa, ettei jää kiinni arestin rikkomisesta. Ava varastaa laboratorion jälleen. Scott vapauttaa Hankin ja Hopen putkasta, ja yhdessä he painelevat taas laboratoriolle. Hank matkustaa kvanttimaailmaan ja löytää Janetin. Sonny varastaa kutistetun laboratorion, jonka Scott kuitenkin hankkii viime hetkellä takaisin. Juuri kun Hank on palaamassa Janetin kanssa, Ava yrittää imeä itseensä Janetin energian, mutta Scott ja Hope estävät tämän aikeet. Janet saapuu ja parantaa Avan kvanttienergiallaan. Ja kuten satuhäissä sanotaan: Viimein kaikki on hyvin. Scott palaa kotiinsa ja vapautuu arestista, Ava ja Morpheus lähtevät pakosalle, kun Ava on tehnyt vähän pahoja asioita aiemmin. Lopputekstien aikana Scott, Hank ja Hope ovat tekemässä jotain kvanttijuttuja, ja Scott jää kvanttimaailmaan jumiin kun Hank ja Hope haihtuvat ilmaan.

Ant-Man and the Wasp kärsi valtavasti siitä että olin sitä ennen katsellut Infinity Warin, ja halusin jo palavasti päästä katsomaan Endgamen. Eeppisyys oli tiessään, ja melko pienimuotoista oli tässä meininki maailmanlopun touhujen rinnalla. Kuten ensimmäisessäkin muurahaisleffassa, toimintaa saatiin odotella ihan elokuvan loppupuolelle. Ihan hyvä meininki lopun kaahailussa oli, ja hyvä niin, sillä muuten tämä saisi aika kehnot pisteet. ”Pääpahis” ei ollut tällä kertaa juurikaan uhkaava, ja suurimman vaaran sankareiden puuhiin aiheuttivatkin he itse. Ghost oli tietyllä tavalla tyylikkäästi toteutettu, mutta eihän siitä kovin pahaa saa mitenkään. Wasp on käytännössä samasta puusta veistetty kuin Ant-Man, eikä juurikaan säväyttänyt. Paskoja vitsejä ja kohtalaista toimintaa, siitä on Ant-Man and the Wasp tehty. Olin vähän sitä mieltä että aika turha leffa universumin kannalta, mutta Hampuusi valisti että tällä on tärkeä rooli Endgamea ajatellen. Michelle Pfeifferiä oli mukava nähdä pitkästä aikaa jossain. 2½/5
Hampuusi:
Elokuvassa Scott Lang on koti-arestissa käytyään nahistelemassa Kapteeni Amerikan kanssa Civil war:ssa, mutta ajautuu rikkomaan tuomiotaan ja auttamaan Tohtori Hank Pymiä ja tämän tytärtä Hope Van Dynea, heidän yrityksessään saada Hankin vaimo ja Hopen äiti kvanttitasolta takaisin normaaliin maailmaan. Mukana soppaa on hämmentämässä suht kehno pahis Aave. Paul Rudd on edelleen oikea mies pääosaan. Hän istuu loistavasti tällaisiin hauskoihin jokamies-rooleihin. Myös Evangeline Lilly kerää sympatioita Hopen roolissa.
Elokuvassa ei ole hirveästi mitään vikaa. Meininki on edelleen hauskaa ja se tuo hymyn huulille, mutta se ei vaan oikein tuo mitään uutta Ant-Man konseptiin, vaan tyytyy pääasiassa kierrättämään vanhoja hyviä juttuja ykkösosasta. Niiden juttujen uutuuden viehätys ja raikkaus vähän meni jo. Tämä osoittaa tylysti sen, että nyt kun ohjaaja Peyton Reed ei päässyt valmiiksi katettuun pöytään, kuten ykkösosassa laatuohjaaja Edgar Wrightin, lähdettyä tuotannosta kesken kaiken. Vaan olisi pitänyt itse johtaa projektia alusta asti, niin eväät ei riitäkään. Nimittäin ykkösosan tasosta jäädään kauas, mutta tämä on kuitenkin sellaista kevyttä supersankariviihdettä ja helppoa katsottavaa. Ant-Manin ystävät viihtynevät tämänkin parissa ja kyllähän tässä pohjustetaan Endgamea. Nimittäin kvanttihommille on vielä käyttöä. Samalla myös selitetään miksei Ant-Mania nähty Infinity war:ssa, joten hyvä tämä on katsella muidenkin. Kyllähän tämä tarjoilee sellaisen pienimuotoisemman, kivan ja rennomman hengähdyshetken massiivista Infinity Wars:sia sulatellessa.
Apropoo sarjakuvissa Ant-man ei ole ikinä mitellyt elokuvan pahis Aavetta vastaan. Aave on enemmänkin esiintynyt Iron man sarjakuva tarinoiden sivuilla.
3+/5
Esitellyt sankarit:
Winter Soldier: Captain American paras kamu
+Omisti joskus hurjan käden, mutta minusta näytti että Wakandalaiset olivat pihistelleet uuden käden kanssa
+Kova ampumaan pyssyllä
-Eipä oikein mitään muuta osaakaan
-Ei suojia
-Ei supervoimia tietääkseni
Wasp: Ampiaisnainen
+Osaa kutistua
+Osaa lentää
-Aika heikolta vaikuttaa fyysisesti
-Ei kyllä taida olla hirveästi käyttöä tosipaikan tullen
MCU:
Marvel Cinematic Universe: Captain Marvel/Avengers: Endgame
Marvel Cinematic Universe: Thor: Ragnarok/Black Panther
Marvel Cinematic Universe: Captain America: Civil War/Doctor Strange
Marvel Cinematic Universe: Avengers: Age of Ultron/Ant-Man
Marvel Cinematic Universe: Captain America: The Winter Soldier/Guardians of the Galaxy
Marvel Cinematic Universe: Iron Man 3/Thor: The Dark World
Marvel Cinematic Universe: Captain America: The First Avenger/The Avengers
Marvel Cinematic Universe: Iron Man 2/Thor
Marvel Cinematic Universe: Iron Man/The Incredible Hulk