Thor: Ragnarok (2017)

Age of Ultronin tapahtumien jälkeen Thor on ollut jonkin aikaa etsimässä ikuisuuskiviä. Kiviä ei ole näkynyt, mutta sen sijaan hän on jäänyt tulidemoni Surturin vangiksi. Surtur kertoo että kunhan hän yhdistää kruununsa Asgaardin ikuiseen tuleen, käynnistää se Ragnarökin, Asgaardin tuhon. Thor naureskelee että ei tuu onnistumaan kun Odin on hallitsijana, mutta Surtur paljastaa että Odin ei ole Asgaardissa. Thor vapauttaa itsensä ja laittaa demonin pakettiin, ja ottaa kruunun mukaansa. Palatessaan Asgaardiin Thor tajuaa että Lokihan se vain on esittänyt Odinia. Loki kertoo että näki Odinin viimeksi kun jätti tämän jonnekin Attendon hoivakotiin New Yorkiin. ”Eikai Attendoon sentään?”, Thor kauhistelee, ja lähtee Lokin kanssa etsimään isäukkoa. Tohtori Strange paljastaa New Yorkissa että Odin on Norjassa, ja lähettää Thorin ja Lokin sinne. Odin kertoo että on kuolemaisillaan, ja että hänen kuolemansa vapauttaisi Helan, helvetin pahapäisen tyttärensä, joka on vaiettu hiljaiseksi tämän aiempien hirmutekojen takia. Odin siirtyy ajasta ikuisuuteen ja siinä samassa Hela tulee paikalle. Thor käy taistoon mutta Hela onkin aika kova luu ja hajottaa jopa Thorin vasaran, Mjölnirin. Thor ja Loki pakenevat bitfrost-siltaa pitkin, ja päätyvät randomiin sijaintiin. Hela painelee Asgaardiin, ja pistää koko paikan puolustuksen kylmäksi, kansalaisten paetessa Heimdallin kanssa vuoren sisään piiloon. Hela herättää vanhan superarmeijansa, sekä jättiläiskoiransa, jolle ei ole juuri tapoja opetettu. Heimdall anastaa bitfrostia ohjaavan miekan, jottei Hela pääse sitä pitkin muihin maailmoihin. Thor herää jostain kaatopaikkaplaneetalta ja jää vangiksi. Planeettaa johtaa suurmestari Jeff Goldblum, joka järjestää valtavia kaksintaisteluita työkseen. Loki on ehtinyt planeetalle hieman aiemmin, ja on jo bondannut suurmestarin kanssa. Thor huomaa että hänet vanginnut naikkonen onkin entinen Valkyrie, Valkyriet olivat joskus kovia sotureita kunnes Hela kukisti heidät lähes kaikki. Valkyrieta ei kuitenkaan kiinnosta Thorin kertomus Asgaardin tulevasta tuhosta, hän haluaa vain juoda viinaa ja pitää hauskaa. Vankeudessa Thor tapaa myös Krogin, kivestä tehdyn ison jässikän, joka on ollut vankina planeetalla jo jonkin aikaa. Thor pääsee vihdoin areenalla ottamaan matsia, ja suureksi yllätykseksi vastaan tuleekin vanha kunnon Hulk. Hulk on Sokovian taistelun jälkeen lentänyt planeetalle, ja pysynyt vihreänä koko ajan. Hulk ei Thoria juuri noteeraa ja miehet ottavat yhteen. Taistelu päättyy ilmeisesti jonkinlaiseen tasapeliin, ja Thor pääsee asuttamaan hieman hienompaa selliä Hulkin kanssa. Thor yrittää puhua Hulkia ja Valkyrieta mukaansa, mutta kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Thor pakenee ja löytää aluksen jolla Hulk aikoinaan saapui. Hulk tulee perässä ja näkee Black Widowin aikoinaan lähettämän snapchat-viestin, joka saa miehen muutumaan Bruce Banneriksi. Tätä ennen Hulk ehti hajoittaa aluksen. Suurmestari Jeff Goldblum käskee Valkyrieta ja Lokia etsimään Hulkin ja Thorin, mutta Valkyrie muuttaa mielensä ja ottaa Lokin vangiksi. Porukalla luodaan suunnitelma, jossa Krogin johtamat vangit aiheuttavat mellakan, ja sillä aikaa Thor kavereineen varastaa suurmestarin aluksen. Loki lupaa auttaa, kunnes taas pettää veljensä, mutta tällä kertaa Thor on varautunut ja Loki jää kaatisplaneetalle Krogin ja muiden ex-vankien kanssa. Hulk, Thor ja Valkyrie saapuvat Asgaardiin, jossa Hela on ajanut Heimdallin ja muun väestön kiipeliin. Hulk myllyttää Helan jättiterrierin kanssa, ja Thor haastaa itsensä Helan. Hela sokaisee Thorin toisen silmän, ja taistelu näyttää jo hävityn, kunnes Thor näkee näyn jossa isänsä Odin pitää motivaatiopuheen, jonka seurauksena Thor oppii hallitsemaan ukkosta. Mutta mutta, ei se vaan riitä Helaa vastaan sekään. Onneksi kuitenkin Korg ja Loki saapuvat paikalle isolla aluksella ja alkavat evakuoida kansaa. Thor saa loistoidiksen: laitetaan Surturin kruunu ikuiseen tuleen, joka laukaisee Ragnarökin. Pienenä miinuspuolena toki koko Asgaard tuhoutuu, mutta menee siinä sentään Helakin mukana. Evakuointialuksella Thor kruunataan Asgaardin kuninkaaksi, ja Thor päättää viedä kansansa maapallolle. Lopputeksteissä nähdään kuinka matkan keskeyttää jokin aivan valtava alus.

No mutta nyt! Jumalauta! Vaikka Thor-leffat ovat tähänkin asti olleet meikän suosikkien joukossa, ylitti tämä kaikki ennakko-odotukset. Hirveän määrän olen elokuvia tämän urakan aikana katsonut, ja vaikka lähes kaikki leffat sisältävätkin kevyttä hassuttelua, vei Ragnarok hassuttelut aivan uudelle tasolle. Siis sellaiselle tasolle että ne naurattavat. Tää oli oikeasti tosi hauska elokuva. Kun lopussa näin ohjaajan nimen, Taika Waititi, yllätyin ja en yllättynyt yhtäaikaa. Siis en olisi ikinä uskonut että Taika Waititi ohjaa marvel-leffaa, mutta toisaalta taas huumori oli juuri sellaista mitä mieheltä voi odottaa. Toki ei Taikalla montaa leffaa taida ollakaan, mutta ainakin parinvuoden takainen Jojo Rabbit on yksi hauskimmista elokuvista mitä olen vuosiin nähnyt. Ehkä jopa hauskin. Taika lisäksi antoi äänensä hulvattomalle Korgille. Sen lisäksi tämä oli ihan helvetin komeaa katseltavaa, värikästä ja valoisaa kuvaa joka helli silmiä. Oli hienoa että Asgaardin harmaudessa ei vietetty paljoakaan aikaa, eikä silloinkaan oltu pimeydessä. Muutenkin tämä eteni koko parituntisen oikein hyvällä tahdilla, olisin jaksanut pidempäänkin. Hela oli myös hyvä pahiksena. Kirsikkana kakun päällä, alussa ja lopussa nähtävät Led Zeppelinillä maustetut pari kohtausta, ai että miten tyylikästä. Thor menetti tässä vasaransa, mutta ihan hyvänä vaihtarina oppi iskemään salamoita. Tästä en kyllä keksi mitään pahaa sanottavaa. Ja vaikka keksisinkin, en sanoisi sitä siltikään. 5/5
Hampuusi:
Elokuvassa Thor pyrkii estämään oman sivilisaationsa lopun ja Asgardin tuhon eli viikinkimytologian maailmanlopun, Ragnarokin. Tämä MCU:n Thor on mainio hahmo, mutta hänen aikaisemmat sooloelokuvansa ovat olleet vähän tunkkaisia. Ragnarok on sen sijaan rohkea irtiotto aikaisemmasta. Tässä vedetään kieli poskelle ja meininki onkin aidosti hauskaa ja paikoin hulvatonta. Huumorista huolimatta elokuvaan saadaan ladattua myös jännitystä sitä vaativiin kohtiin. Nimittäin kyllähän tästäkin löytyy vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Muutenkin elokuva on rytmitetty oikein kivasti ja rullaa eteenpäin ilman suvantokohtia. Tästä kiitos kuuluu ohjaaja Taika Waititille, joka oli meikäläiselle jättiyllätys Marvel-elokuvan puikkoihin. Hän on omaperäinen ohjaaja ja monilahjakkuus elokuvan saralla. Erittäin mielenkiintoinen nimi tulevaisuudenkin kannalta ja voin vilpittömästi suositella hänen aikaisemmasta tuotannostaan ainakin Hunt for the wilderpeoplea ja tämän Thor-leffan jälkeistä Jojo rabbitiä.
Siinä missä aikaisemmissa Thor leffoissa Loki on enemmän tai vähemmän varastanut show:n, niin nyt on Thorin vuoro loistaa. Chris Hemsworth on ollut alusta asti mainio Thor. Nyt se viimein kantaa hedelmää myös hänen omassa leffassaan, eikä hän jää kenenkään jalkoihin vaan on elokuvan sydän. Tom Hiddleston tarjoaa hänelle edelleen hyvää tulitukea Lokina. Tessa Thompson on myös hyvässä vireessä Valkyrienä, joka on eräänlainen naispuolinen versio perinteisestä juoposta renttusankarista. Muutenkin elokuvassa on hyvä hahmokaarti, joka on roolitettu onnistuneesti. Marvel-elokuvien helmasynti on tuntunut olevan pahikset. Ne jättävät toivomisen varaa kerta toisensa jälkeen, mutta tälläkin osastolla Ragnarok pärjää keskivertoa paremmin. Cate Blanchettin kuoleman jumalatar, Hela, on herkullinen pahis. Tämän goottihenkisesti sarviinpuetun iso siskon tavoite on se tyypillinen ja iänikuinen kaiken valtaansa alistaminen, mutta siinäkin on sellaista kivaa ilkikurista ylinäyttelemistä, joka sopii tähän.
Matkalla kohti Infinity war -leffaa tämä kannattaa katsoa, jotta tietää missä Hulk on luurannut Age of Ultronin jälkeen. Muuten tällä ei sen pääjuonen kannalta ole juurikaan annettavaa. Paitsi, että Infinity war:han alkaa siitä mihin Ragnarok loppuu ja lopputeksteissä olevassa kohtauksessa Thor ja Loki näkevät jo Thanoksen aluksenkin. Joka tapauksessa itse en jättäisi tätä väliin. Sillä ohjaaja Waititi tuo Marvel konseptiin varsin epätavallisen yhdistelmän kepeyttä, lämmintä ironiaa ja räiskyviä värejä, samalla kärjistäen hahmoja. Itseasiassa Ragnarok nauraa itselleen ja koko MCU konseptille sekä sen kliseille, olematta silti parodia. Näin samalla tarinan heikkoudet peittyy kivasti ja lopputuloksena on erittäin raikas ja viihdyttävä paketti. Kaikessa itseironiassaan ehdottomasti paras Thor elokuva ja Marvelin parempaa osastoa muutenkin. Oikein hupaisaa ja toimivaa supersankari revittelyä.
Pakko mainita tähän vielä, että luin tai kuulin aikoinaan jostain miten elokuvassa tuodaan hienosti esiin Lokin turhamaisuus. Tässä on meinaan kohtaus, jossa esitetään näytelmää Lokista ja Thor:sta, mutta narratiivia on muutettu niin, että Loki on sankari. Näytelmässä Thoria näyttelee oikean Thor-näyttelijän tuntemattomampi isoveli, Luke Hemsworth, ja Lokia sen sijaan Matt Damon. Pian paljastuu, että näytelmä on Lokin itsensä junailema, joten tottakai hän on hommannut yhden maailman tunnetuimmista näyttelijöistä näyttelemään itseään ja tehnyt vielä itsestään tarinan sankarin. Minä en tuolloin ollut ensikatselun jäljiltä hoksannut ajatella kohtausta noin syvällisesti, mutta asiasta luettuani tai kuultuani, en kuolemaksenikaan muista tuon oivalluksen lähdettä, mutta totesin itsekseni – Lokin turhamaisuudesta, hah, nerokasta.
Apropoo Sakaar planeetta ja Hulkin osuus elokuvassa mukailee Planet Hulk sarjakuvaa. Mitä tulee sitten leffan pahikseen Helaan, niin Norjalaisen mytologian ja ilmeisesti myös sarjakuvien perusteella Hela ei suinkaan ole Thorin ja Lokin isosisko eikä Odinin esikoinen, vaan Helan isä on Loki. Thorilla on kyllä alkuperäismytologiassa/tarinoissa sisko nimeltä Angela, jonka kanssa on jotain kilvoittelua, mutta tämä on näitä MCU:n ottamia taiteellisia vapauksia tarinoiden suhteen.
4-/5
Black Panther (2018)

Joskus aikojen alussa Afrikkaan iskeytyi meteoriitti joka sisälsi vibraniumia, maailman vahvinta ainetta. Alueen viisi heimoa taistelivat kiivaasti keskenään, kunnes joku söi sieniä ja näki näyssä mustan pantterin, joka johdatti hänet mystisen kukan luokse. Sienilaskuissa kaveri söi kukan, ja sai supervoimat, ja hänestä tuli ensimmäinen Black Panther. Neljä heimoa sopivat hommat keskenään ja perustivat Wakandan. Wakandasta kehittyi vuosisatojen aikana teknologinen ihme, jonka he kuitenkin ovat salanneet muulta maailmalta. Hyppy vuoteen 1992, Wakandan kuningas T’Chaka on vierailulla jenkeissä, jossa hän epäilee veljeään N’Jobua asekaupasta. Veli jää kiinni ja seuraavaksi hypätään nykypäivään. T’Chaka kuoli Captain America: Civil Warissa, ja samaisessa leffassa nähdystä pantteriasuisesta T’Challasta on tulossa uusi kuningas, ja sitä myöten myös uusi Black Panther. Seremoniaan kuuluu ottaa haaste vastaan halukkailta, ja Jabari-heimon päällikkö M’Baku haluaa kokeilla onneaan. T’Challa voittaa tietysti, ja onnistuu vielä puhumaan M’Bakulle järkeä päähän sen verran ettei tämän tarvitse menehtyä taisteluun. Tämä Jabari-heimo oli se jengi joka ei aikojen alussa suostunut sopuun muiden kanssa, vaan vetäytyi vuorille. Lontoossa rikolliset roistot varastavat museosta jonkin artifaktin, josta he ovat sopineet tekevänsä kaupat Busanissa, Koreassa. Ostajaksi paljastuukin CIA, ja paikalle saapuu myös T’Challa, mukanaan Nakia ja Okoye. Näiden kahden titteleitä en osaa sen tarkemmin kuvailla, Okoye on kuitenkin kova myllyttämään. Homma eskaloituu taisteluksi, mutta T’Challan onnistuu napata päärosmo kiinni. Päärosmo Klaue kertoo kuulustelussa CIA-agentti Rossille totuuden Wakandasta. Heti tämän jälkeen rosmon kaverit räjäyttävät paikan seinän ja rosmo pakenee. Ross haavoittuu vakavasti, ja T’Challa vie tämän Wakandaan saamaan parasta mahdollista hoitoa. Kotona T’Challa kuulee hirveästi uusia asioita. Kuninkaallinen shamaani tai joku vastaava kertoo totuuden T’Chakasta ja tämän veljestä, jotka näimme alussa. Sielläkin oli hommat eskaloituneet siten että T’Chaka oli joutunut tappamaan N’Jobun itsepuolustukseksi. Wakandaan saapuu uusi tyyppi, mukanaan rosmo Klauen ruumis. Agentti-Ross on ihmeparantunut ja kertoo että tämä uusi tyyppi on entinen supersotilas Erik Killmonger. Killmonger on N’Jobun poika, oikealta nimeltään N’Jadaka, ja hirvittävän katkeroitunut. Killmonger haastaa T’Challan taisteluun kruunusta, ja voittaa taistelun koska omistaa isommat rintalihakset. T’Challa heitetään rotkoon, ja Killmonger syö pantterikasvin, saaden myös pantterivoimat. Killmonger määrää loput kasvit tuhottavaksi, mutta Nakia onnistuu näpistämään yhden. Killmongerin suunnitelmana on myydä Wakandalaiset superaseet ympäri maailman. Ross, Nakia ja pari muuta henkilöä matkaavat M’Bakun luo pyytämään tältä apua hirvittävän tilanteen kanssa. M’Baku sanoo, että ei meikä ehkä jaksais, mutta kattokaapa tonne vierashuoneeseen. T’Challa onkin säilynyt hengissä! Ei voi olla totta! Nakia tunkee pantterisieniä T’Challan suuhun ja tämä paranee. T’Challa palaa kaupungille ja kertoo Killmongerille, että ei oikeasti hävinnyt sitä aiempaa taistelua ja että kruunu olisi edelleen hänen. Naapurin hevosetkin nauravat väitteelle, että T’Challa ei muka hävinnyt, ja niin nauraa myös Killmonger. Pojat kuitenkin ottavat rajusti yhteen. Lähes koko muu armeija on Killmongerin takana, kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta M’Bakun miehet saapuvat apuun. Rauha laskeutuu jälleen maahan kun T’Challa haavoittaa vakavasti Killmongeria. Killmonger kieltäytyy sairaalahoidosta, ja kuolee ennemmin vapaana miehenä. T’Challa päättää perustaa jonkin lähetystön, jossa jaettaisiin tietoutta muuhunkin maailmaan. Lopputekstien aikana näemme kuinka T’Challa käy keulimassa YK:ssa omistamallaan teknologialla. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä Bucky ”Winter Soldier” Barnes, joka on ollut vähän lepäilemässä ja ottamassa potslojoo Wakandassa.

Black Panther ei oikein lähtenyt meikälle. Tää oli enimmäkseen aika tylsä, varsinkin Ragnarokin jälkeen katseltuna. Ehkä tämä eniten kärsiikin siitä että sijoittuu julkaisujärjestyksessä Thorin jälkeen. Black Panther on hirveän vakava, ja sisältää yllättävän vähän toimintaa. Michael B Johnson vetää ihan ok roolin leffan päävastuksena, mutta eihän tästä muuten juuri jää kerrottavaa. Winter Soldier nähtiin taas, ja kai hänetkin on nyt leffasarjan sankareihin laskettava, vaikka en ihan tiedä mitä kykyjä miehellä enää on jäljellä. Black Pantherin pukua uudistettiin ja mies vaikuttaa nyt aika vahvalta. Black Panther on yksi marvel-universumin heikoimpia elokuvia. En muista mitä olen huonoimmillani antanut tähän mennessä, mut tälle vaikka sopuisa 2½/5.
Hampuusi:
Captain America: Civil war elokuvassa esitelty hahmo Black panther palaa kotiseudulleen Wakandaan ottamaan kruununperillisenä kuninkaan tittelin haltuunsa, mutta kruunua havittelee myös uhka perheen menneisyydestä. Siinä idea ängettynä hasselpähkinänkuoreen. Elokuvan on ohjannut ja osittain kirjoittanut Ryan Coogler. Hän oli minulle tuttu ennestään Apollo Creedin pojasta kertovasta ja samalla Rockyn tarinaa jatkavasta, Creed elokuvasta, joka oli hänen toinen elokuvansa, eikä yhtään hassumpi teos. Myös hänen debyyttinsä keräsi aikoinaan positiivista palautetta, mutta Black pantherin kohdalla suitsutus oli ihan omalla levelillään. Se sai jopa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden ja siihen vielä kuusi muuta ehdokkuutta päälle.
Minun on kuitenkin vaikea ymmärtää ylistyksen määrää, sillä minä näen tämän varsin keskinkertaisena supersankarileffana. Lähinnä tuntui, että elokuvan päätarkoitus oli esitellä futuristinen Wakanda, joka toimi myöhemmin Avengers: Infinity warin loppunäyttämönä. Joten periaatteessa tämän voi skipata siinäkin mielessä, sillä kyseessä on varsin irrallinen elokuva isoa kuvaa ajatellen. Leffan huumorikin on yllättävän kömpelöä Marvel-leffaksi. Elokuvan parasta antia on pahis. Nimittäin Erik Killmonger on Marvel pahikseksi varsin onnistunut. Hänen motiivinsa ovat ymmärrettäviä ja hahmo omaa traagisia piirteitä eikä hän ole jumalaton cgi-hirviö. Mielenkiintoinen hahmo ja Michael B. Jordan varastaakin show:n pahiksena.
Black pantherista tuli ilmiö ja se rikkoi ennätyksiä lippuluukulla, kun tummaihoiset saivat viimein oman supersankari leffansa. Se pisti silti minut miettimään ovatko kaikki unohtaneet jo Bladen? Ja Spawn oli myös tummaihoinen vai ovatko ne liian anti-sankareita? Jokatapauksessa olisin toivonut, että tämä olisi ollut parempi. Elokuvasta löytyy myös poliittista sävyä ja vahvoja naishahmoja, mutta mielestäni tämä on merkittävämpi ilmiönä kuin elokuvana. By the way Black panther hahmo luotiin kesällä 1966, joitain kuukausia ennen Mustat pantterit järjestön perustamista, joka taisteli tummaihoisten oikeuksien puolesta. Olen ymmärtänyt, että sarjakuvien sivuilla poliittisuuteen viittailtiin varsin varovasti näiden nimien samankaltaisuuden takia.
Apropoo Bladesta tuli mieleen pari juttua. Ensinnäkin, että Wesley Snipes suunnitteli jo 90-luvulla tekevänsä Black panther elokuvan, muttei saanut puskettua sitä tuotantoon asti. Toiseksi Bladestähän on tulossa uusi leffa ja sen kuvaukset olisi tarkoitus alkaa myöhemmin tänä vuonna. MCU:n Bladea näyttelee kaksinkertainen Oscar voittaja Mahershala Ali ja näin ennakkoon hän vaikuttaa jälleen kerran Marvel leirissä onnistuneelta valinnalta. Jään mielenkiinnolla odottelemaan.
2½/5
MCU:
Marvel Cinematic Universe: Captain Marvel/Avengers: Endgame
Marvel Cinematic Universe: Avengers: Infinity War/ Ant-Man and the Wasp
Marvel Cinematic Universe: Captain America: Civil War/Doctor Strange
Marvel Cinematic Universe: Avengers: Age of Ultron/Ant-Man
Marvel Cinematic Universe: Captain America: The Winter Soldier/Guardians of the Galaxy
Marvel Cinematic Universe: Iron Man 3/Thor: The Dark World
Marvel Cinematic Universe: Captain America: The First Avenger/The Avengers
Marvel Cinematic Universe: Iron Man 2/Thor
Marvel Cinematic Universe: Iron Man/The Incredible Hulk