Hampuusin Hajatelmia osa 37: Oodi Kemille

”Meripuistossa, pakkasasteita, jäätynyt viini, tuut kiinni…”, näin alkaa Hemen Meripuistossa kappale. Kemistä on kirjoitettu useampikin kappale. Ne maalailevat sanoillaan minullekin muistoja Kemistä. Onhan Kemi näytellyt aikoinaan merkittävää osaa elämässäni. Joten kun alkuviikosta sai lukea synkkiä uutisia miten Stora Enso sulkee Veitsiluodon paperitehtaan Kemissä, niin se veti mieleni matalaksi, oloni haikeaksi ja koko ukon sanattomaksi. Kerrannaisvaikutusten myötä se saattaa pahimpien arvioiden mukaan viedä jopa 2000 ihmisen työt. Se on äärimmäisen karmaiseva isku tuon kokoiselle kaupungille. Suru valtasi mieleni. En ole läheskään aina puhunut Kemistä kehuen. Olen kertonut tarinaa miten eräänä kesälauantaina olin kävellyt Oulussa täpötäyden Rotuaarin läpi juna-asemalle ja Kemissä hypättyäni pois olinkin kävellyt aavekaupungin läpi keskellä kirkasta päivää. Ei ristin sielua koko kaupungilla, tallusteltuani juna-asemalta toiselle puolen kaupunkia Puistopaviljonkiin pizzalle, vain westerneistä tuttu pölypallo oli pyörinyt tien yli meripuistokadulla. Olen kertonut miten Kemissä on Suomen ainut kävelykatu jolla ei kävele kukaan. Olen kertonut tarinaa miten Kemissä oli tapana kysyä – Lähetkö juomaan, lähe edes viikoksi. Olen kertonut Kemin olevan kaupunki, jossa vieraillessa hienot juomat vaihtuu kossuvissyyn. Tämä ei kuitenkaan ole semmonen teksti. Ei, nyt ohitan kaiken negatiivisen. Sillä oikeastikin muistelen Kemiä lämmöllä ja myöhemmin tulette huomaamaan, että noikin tarinat ovat omalla tavallaan hyvässä hengessä kerrottuja tarinoita Kemistä.

Kemi, joka tunnetaan myös Suomen Monacona. Kaupunkina, jossa paistaa aina aurinko. Ainakin minun kaveripiirissäni. Toisaalta, joku on sanonut joskus, että Kemi on ainut kaupunki missä tulee ikävä Raahea. Eräs Torniolainen sanoi kerran, että ’Kemiläiset on kyllä outoa sakkia. Ne on ihan oma lukunsa. Kaikki tietää, että Kemi on perseestä ja Kemiläisetkin tietää, että kaikki tietää, niin silti ne on ylpeitä Kemiläisyydestään’. Noh mielipiteet on kuin persereikä, jokaisella on omansa. Kemiä senkummemmin tietämättömille siitä tulee varmaan ekana mieleen lumilinna ja jäämurtaja Sampo tai ehkä Jope Ruonansuu ja Mika Halvari. Miksei Sonata arctica -yhtye. En tiedä mistä suuntaa lähtisin purkamaan omaa kertomustani Kemistä. Lienee paras aloittaa ihan alusta. Olen siis itse kotoisin Keminmaasta, siitä naapurikunnasta. Muistan edelleen miten kävimme vanhempieni kanssa Kemissä San Marinossa pizzalla, kun olin pieni. Tai enhän minä silloin vielä ymmärtänyt pizzan päälle, vaan söin nauravia nakkeja ja ranskalaisia, ketsupilla. San Marino muuten vaihtui jossain vaiheessa San Milanoksi, joka sit on nykyään Puistopaviljonki, mutta jo lapsuudestani asti sieltä on saanut maailman parhaat pizzat ja saa edelleen, vaikka nimi on vaihdellut. Jokatapauksessa muistan siis elävästi miten kävimme aina Kemissä. Muistan miten Kemin kaupungintalo oli kuin valtava monumentti. Se oli pienen pojan silmissä maailman isoin talo. Se sai kaikkien muiden kaupungien kaupungintalot näyttämään vaatimattomilta. Tuo valkoinen pilviä korkutteleva monoliitti teki minuun pienenä suuren vaikutuksen. Siinä oli varhaisimmat muistoni Kemistä, mutta todellinen integroituminen Kemiin alkoi jossain vaiheessa ala-astetta, kun aloitin jalkapalloharrastuksen Karihaaran Visassa. Kemi on aina ollut jalkapallokaupunki ja silloinkin oli useita junioriseuroja valittavana, mutta päädyin Visaan. Joukkueurheilu on hyvä tapa luoda kaveruussuhteita ja tätä kautta aloinkin tutustua pikku hiljaa Kemiläisiin. Jalkapallon kautta tutustuin muun muassa Jokeen, joka on mies herkullisen Jalluomarin takaa. Hän muuten pyörittää Kemissä RockBar & Grill 82:sta, jota suosittelen lämpimästi. Hieno mies. Karihaaran Visa ja jalkapallo jäi ysiluokalla, mutta Kemi lähimpänä kaupunkina oli vain pyöräilymatkan päässä. Olin jo antanut pikkusormen, niin Kemi vei koko käden.

Täytettyäni 18 vuotta olin useamman kesän Kemissä Pajusaaren tehtaalla paperiprinssinä. En siis Veitsiluodossa, jota ollaan nyt sulkemassa, mutta joka tapauksessa otin työelämäni ensiaskeleet Kemissä. Se oli hienoa ja huoletonta aikaa. Asuin siihen aikaan vielä vanhempieni luona ja ainoa mistä ite piti huolehtia oli puhelinlasku. En mene paperiprinssi aikoihin sen syvemmin, mutta sieltä tarttui mukaan sekä oppia, että myös kavereita ja tarinoita. Muistelen erityisesti lämmöllä, kun olin kerran iltavuorossa ja eräs vakituinen työntekijä tuli haastamaan, miten hän aina nuorena miehenä hyökkäsi iltavuorosta kapakkiin ja miten siitä ehtii hyvin, kunhan on ripeä liikkeissään. Hän jatkoi yllyttämistä pitkin päivää ja niinhän minä painelin kapakkiin. Seuraavana päivänä sitten puhaltelin kuumassa tehtaassa ja pyyhin hikeä otsaltani, kun samainen työkaveri tuli nyt Kemiläiseen tyyliin naureskelemaan ja naljailemaan, että kävinkö ja onko krapula? Se on Kemiläinen tapa kommunikoida. Tämän vanhemman herrasmiehen kanssa ollaan edelleen hyvissä väleissä ja kavereita. Hänen poikien kanssa myös, joihin tutustunut sitten myöhemmin. Toinen tarina mikä tulee mieleen on kun eräs toinen työkaveri opetti minulle miten Kemiläisen tipattoman tammikuun aikaan saa kuitenkin juoda kossua ja kaljaa. Sillä niitä ei kuulemma lasketa, kun ovat niin tavallisia juomia. Sen sijaan carillo ja jallu ovat juhlavampia, niin niitä ei passaa. Oikeastaan niiltä ajoilta tulisi mieleen enemmänkin tarinoita ja viisauksia, esimerkiksi miten kerran luultiin, että otin juoksutaksin, mutta mennään eteenpäin. Se oli ylivoimainen kesätyöpaikka opiskelijalle. Siinä ehti aina tehdä hyvän tilin mainiossa työporukassa ja mukaan tarttui monenlaista oppia sekä kokemusta.

Nuorena kollina Kemin yöelämä tuli varsin tutuksi. Muistan jopa Outo orava nimisen baarin, jota ei ole enää ollut ikuisuuksiin. Lukioaikana siellä tuli käytyä kympin illoissa. 10 markkaa oli edullinen hinta tuopista. Kemissä on aina ymmärretty livemusiikin ja kulttuurin päälle. Jopa näinä vuosina kun kaupungin talous on ollut veitsenterällä, niin musiikkia ja muutakin kulttuuria on tuettu mahdollisuuksien mukaan. Näimpä siis Oudosta oravasta parhaiten mieliin on jäänyt ilta jolloin asteltiin kaverin kanssa kympin iltaan ja ensimmäistä tuoppia imuroidessani, lavalle ryntää yhtäkkiä yhtye täynnä naiseksi pukeutuneita miehiä. Olen ihan klapilla päähän lyötynä ja mietin, että minkälainen homma? En edes tiennyt, että siellä esiintyy bändi. Ensimmäisen biisin aikana tajuan, että sehän on Sleepy sleepers. En muista yhtään millä kokoonpanolla veivasivat, mutta heittivät räyhäkkään setin. Nuorena miehenä veri toki veti liian usein yökerhoon peilipallon alle, strobovalojen välkkeeseen ja savukoneen suhinaan, tekemään kevätjuhlaliikkeitä. Siihen touhuun alle parikymppisenä Hullupohjola oli ehdoton ykkösmesta ja siellä tutustuin Rock DJ Sändiin, joka oli siellä silloin yleismies. Teki baarimikon ja DJ:n hommia sekä sen lisäksi oli Alkon myyjä. Häneltä sain jäätävimmät Long island icetea:t. Jossain vaiheessa hän myikin minulle sekä alkuillan, että loppuillan juomat, mutta vastuullisesti, tottakai. Se oli aikaa ennenkuin hän pääsi lämppäämään Nightwishiä ja soittelemaan festareille musiikkia. Hieno mies. Omien Hullunpohjola aikojen jälkeen kun K-20 paikka Corner inn avattiin, niin se oli place to be. That’s me in the corner.

Siitäkin huolimatta, että yökerhot vetivät puoleensa, niin olin jo menettänyt sydämeni livemusiikille. Kemin keikkatarjonta ei siihen aikaan tarjonnut ympäri vuoden isoja nimiä, vaan tuli käytyä katsomassa paikallisia bändejä. Kävin varsinkin Joku paikallisen bändin keikoilla. Niistä jätkistä tulikin hyviä kavereitani ja edelleen ollaan tekemisissä. Hienoja miehiä nämäkin, kuten Kemiläiset muusikot niin monesti. Joku paikallinen bändihän periaatteessa aloitti koko bilebändi touhun, joten Hemeä ja kumppaneita on kiittäminen tai kiroaminen, kun nykyään on bilebändejä joka lähtöön ympäri Suomea. Keikoista puheenollen. Kemissä oli vuosituhannen alussa Koodi niminen baari. Se oli semmonen rokkibaari, joka pitäisi olla joka kaupungissa. Siellä sai paikalliset bändit soittaa ja meininki oli hyvä. Harmi, ettei sitä enää ole olemassa. Toki RockBar & Grill 82 jatkaa nykyään samoilla linjoilla, joten Koodin jättämä tyhjiö on periaatteessa täytetty ja samalla ruokitaan vielä kansaa. Mainitsin jotain miten ei ollut tarjolla isoja nimiä ympäri vuoden, mutta kesäisin Hullu Mylly ravintolan kesäterassilla esiintyi kotimaan kärkiartistit. Voi, että miten innoissani niistä keikoista olin. Kävin katsomassa kaikkea laidasta laitaan. Nylon beatiä, Tiktakia, Maija Vilkkumaata, J.Karjalaista, Zen cafea, YUP:ta jne jne. Loistavia keikkoja ja mahtavia iltoja. Sen jälkeen kun 2005 muutin Keminmaasta Ouluun, niin aina Kemissä vieraillessani Olutravintola Kukko on tullut paremmin tutuksi. Se on kiva kohtaamispaikka ja aikoinaan oli mukava mennä yksinkin käymään moikkaamassa tuttua baarimikkoa ja samalla katsella ja naureskella kun hän vittuilee asiakkaille, minulle myös. Jos esimerkiksi satuin vierailemaan Kemissä ja Kukossa toisen tai vaikka kolmannenkin kerran kesässä, niin tervehtimisen sijaan vittuiltiin, että vittuako se sinäkin täällä ramppaat, pysyisit siellä Oulussa. Naurun kera, luonnollisesti.

Vittuilusta tulikin mieleen, että ympäri Suomea voi kuulla miten vittuilu on välittämistä, mutta Kemissä se on elämäntapa ja yleensäkin tapa kommunikoida. Ainakin minun kaveripiirissäni. Varsinkin Kemiläisten jalkapalloilijoiden kanssa melkein jokainen lause on kuorrutettu nasevalla kuitilla. Kehuihin ja kohteliaisuuksiinkin on piilotettu jonkinlainen piikki. Näimpä kun ollaan porukalla istumassa, niin se onkin yhtä naurun remakkaa, kun kaikki vitsailee kaikkien kustannuksella. Kemiläisten muusikoiden kanssa pitkälti sama homma, mutta heidän kanssaan tulee juteltua välillä pidempiä pätkiä ilman vittuiluakin. Tähän vittuiluun liittyy myös se miten puhumme Kemistä, aina pilke silmäkulmassa. Vitsaillaan kaikesta, kuten että Kemiläisen tunnistaa ulkopaikkakunnalla siitä, että on kossuvissy molemmissa käsissä. Ja jos nimetään jotain Kemin mukaan, niin se on riisuttu tai yksinkertaisempi versio alkuperäisestä. Esimerkiksi Kemiläinen mojito on kossuvissy sitruuna- tai limeviipaleella. Kemi on antanut ja tarjonnut minulle niin paljon, vaikken ole asunut siellä päivääkään. Aikaa olen kyllä viettänyt siellä paljonkin. Mieleeni tulvii lämpimiä muistoja. Muistan miten ostin ensimmäiset DVD:ni Kemin K&K Videosta. Muistan miten aurinkoisina kesäpäivinä oltiin Sotalapsipatsaalla pussikaljalla, eikä oltu ainoat. Sinne kokoontui aina paljon porukkaa. Muistan pienen ja sympaattisen Alhonkatu rockin, joka kasvoi takapihalta Mansikkanokalle ihan oikeaksi festariksi, ennenkuin lopetti. Muistan edelleen aktiivisen Satama open air festarin monelta kesältä. Siellä on aina voinut nähdä paljon vanhoja tuttuja sekä hyvää livemusiikkia. Se on aina huippumukava tapahtuma. Kemissä on kesäisin muutenkin yllättävän paljon musiikkitapahtumia pieneksi kaupungiksi. Siellä siis tapahtuu muutakin kuin vappumarssi. Uskokaa tai älkää. Esimerkiksi Juicerock on järjestetty monena vuonna ja uskoisin että tulee tänäkin kesänä jos rajoitukset vaan sallivat, mutta monenlaista tapahtumaa on ainakin ollut tarjolla. Suosittelenkin kaikille tekemään viikonloppureissun Kemiin tai vaikka päiväreissun. Kannattaa lähteä keskikesällä. Kemi on kauneimmillaan heinakuun puolessa välissä. Käykää Sotalapsipatsaalla. Lounaalla ehdottomasti Puistopaviljonkiin maailman parhaalle pizzalle. Siitä onkin sitten helppo siirtyä sisäsatamaan istumaan johonkin kuppilaan. Hyvänä päivänä siellä on porukkaa ja siihen Kemi satsaakin. Sen takia se sisäsatama on hienon näköinen kesäisin. Illan tultua onkin hyvä vaihtaa RockBar & Grill 82:seen. Hyvällä tuurilla siellä on joku keikka ja vaikkei olisikaan niin suosittelen tilaamaan jalluomarin, istahtamaan ja testaamaan siinä kaupungin parhaan burgerin. Sillä hyvä se on syödä illastakin.

Vaikka tuskin muutan koskaan Kemiin niin naljailusta huolimatta, muistelen sitä aina lämmöllä. Onhan se Oulun ohella suurinta roolia elämässäni näytellyt kaupunki ja pari veljeänihän asuu siellä parhaillaankin. Niin ja tietty iso kasa vanhoja ystäviä. Vihreiden menninkäisten kanssa ollaan järjestetty Oulussa Kemiläisyyden päivä-bileetkin muutaman kerran, vaikka se kuulostakin tuntemattoman ulkopaikkakuntalaisen korvaan okkultismilta. Muutenkin Kemissä on tullut vietettyä lukemattomia ikimuistoisia iltoja. Joten kyllä Kemillä on aina paikka minun synkässä sydämessäni. Ensikerralla kapakissa tilaan yhden Kemiläisen muusikon kesäjuoman ja jallun Kemin kunniaksi. Voimia kaikille Kemiin. Toivon sydämeni pohjasta ettei tehtaan myötä kaadu koko kaupunki. Apropoo jos joku jäi miettimään, että mitä tulee Kemiläisen muusikon kesäjuomaan, niin pullotettua rakkautta eli Carilloa lasiin, appelsiiniviipale ja kaksi jäätä. Lopuksi drinkki sekoitetaan puolitoista kierrosta vastapäivään ja se on valmis. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole kausituote. Rock, rauha ja rakkaus!