Tässä on taas ollut hiihdon MM-Kisat. Itseasiassa kisojen viimeistä päivää viedään. Maastohiihto on aina ollut lähellä sydäntäni. Omaa menestystäkin lajista löytyy. Nimittäin 5-vuotiaana pääsin mitaleille Arpelan Osuuspankin järjestämissä Hippohiihdoissa. Eikä hiihtolatujen kiertely ole jäänyt lapsuuteen vaan vielä tänäkin päivänä kiertelen ahkerasti hiihtolatuja. Tosin kiertelen ne helvetin kaukaa, mutta maastohiihdon seuraaminen ja jännittäminen on ollut osa minua aivan alusta asti. En uskalla väittää muistavani Marja-Liisa Kirvesniemen ja Marjo Matikaisen hiihtoja niin elävästi lapsuudestani, mutta muistan että mitaleita tuli kahmalokaupalla. Muistan kuinka olin vielä pilke isän silmäkulmassa ja katselin sieltä, kun Juha Mieto hävisi Lake Placidissa sadasosalla Wassbergille. Olin alle kouluikäinen, mutta muistan kun Marjo Matikainen huusi – Havuja Perkele!! Muistan kuinka oppitunnit keskeytettiin koulussa ja katsottiin hiihtokisoja. Muistan Karpaasien urotyöt. Muistan kuinka Harri Kirvesniemi oli vielä ainut kenossa voittanut, nykyään suomessa joku voittaa Kenossa joka päivä. Muistan kuinka Mika Myllylä treenasi suolla kuin Rocky Balboa. Muistan kuinka Jari Isometsä lauloi Souvareiden kanssa – ”Karpaasi on jätkä raju, menköön sitten vaikka taju”. Muistan Karpaasien häpeäpaalun, Lahden 2001 doping-käryn ja sen loputtoman puimisen, joka lopulta ajoi Myllylän traagiseen loppuunsa. Muistan kuinka Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) ja Aino-Kaisa Saarinen saalistivat mitaleita. Muistan Matti Heikkisen pöljän päivän ja Oslon Kultamitalin. Muistan Sami Jauhojärven ja Iivo Niskasen Olympiakullan Sotsista, kun Musti kolasi saksalaisen nurin. Muistan Iivon kylmiä väreitä ja riemun kiljahduksia aikaan saaneet henkilökohtaiset kultamitalit vuosilta 2017 ja 2018. Muistan miten Kerttu Niskanen hiihti sydämeeni Sotsissa otettuaan hopeaa parisprintissä ja tultuaan upeasti neljänneksi 30km kisassa sekä vilauttaen hiihtomaailman valloittavinta hymyä, samalla kun puhua pulputti haastatteluissa iloisesti säihkyen. Muistan lukemattomia viestimitaleita kaikkien näiden vuosien varrelta. Vaikka Super-Kerttu ei ole näissä kisoissa ollut mukana, niin nämäkin kisat ovat tarjonneet uusia muistoja ja kolmet mitalikahvitkin olen saanut keitellä. Jäljellä on enää kuninkuusmatka, miesten 50km. Kun matka taivalletaan perinteisellä tyylillä ja Iivo on lähtöviivalla lappu rinnassa, niin aivan sama miltä kunto on aikaisemmin vaikuttanut, niin kahvinkeitin kannattaa ladata valmiiksi. Ostin nisuakin valmiiksi mitalikahveja varten. Kävi miten kävi, mutta luottoa Iivoon löytyy. En minä kuitenkaan alkanut kirjoittaan tätä hiihtojen takia. Innostuin vain.
Mun toiminnassa ei ole muutenkaan ollut mitään logiikkaa. Olen nimittäin katsonut tällä viikolla dokumenttisarjan Japanin historiasta 1500-luvulta, Feodalismin ajalta, jolloin siellä oli jatkuva rähinä ja valtataistelu. Sitä tasapainottaakseni luin latinankielisiä sanontaja. Veni, vidi ja niin vissiin on suosikkini, eiku se olikin vici se sanonnan loppu. Oikein kirjoitettuna se ei enää olekaan niin hyvä. Siellä oli paljon ihan paskoja sanontoja, kuten käsi pesee käden. Mitä helvettiä!?! Tottakai käsiä pestessä toinen käsi pesee toisen käden. Toki ymmärrän, että siinä on haettu syvällisempää ja vertauskuvallisempaa merkitystä korruptiolle, mutta kuulostaa pölijältä. Sit oli perinteisiä sanontoja, kuten Nomen est omen, Nimi on enne. Ne sutor supra crepidem, Suutari pysyköön lestissään. Repetitio mater, studiorum est, Kertaus on opintojen äiti. Oli siellä sitten hyviäkin, kuten In vino veritas, Viinissä on totuus ja Nemo saltat sorbius, nisi infanus est, Kukaan ei tanssi selvinpäin, ellei ole hullu. Jossain kohtaa törmäsin sanontaan Pons Asinis, eli Aasinsilta; huono aloitus. Se toi mieleen nämä minun hajatelmat. Olen itsekin rakennellut ties kuinka paskoja aasinsiltoja Hajatelmiini. Semmosia, että se silta sortuisi ja se aasi hukkuisi sinne alle olevaan jokeen. Sitten siellä oli Homo homini lupus, ihminen on ihmiselle susi. Sanonta oli toki ennestään tuttu, mutta pysäytti miettimään. Sen verran hirveitä asioita ihmiset tekevät toisilleen ja sellaiset uutiset tuntuvat vain lisääntymään nykyaikana. Kammottavien mielikuvien lisäksi tuli mieleen miten joku vuosi takaperin mietin, että jos minä tai joku heräisi jostain syystä joskus alasti jostain mihin ei muista nukahtaneensa. Täysin hypoteettinen tilanne siis, niin olisiko todennäköisin selitys tapahtuneelle se, että olenkin ihmissusi, nukahtanut siihen paikkaan ja palautunut ihmismuotoon aamun valjettua autuaan tietämättömänä kaikesta? Yksi Jyväskylän Raikuliakoista pohti, että ihmissusi teorian sijasta olisi hyvä pohtia kovan humalan mahdollisuutta moiseen. Eikä Lieminen jäänyt ainoaksi joka epäili, että tuollaisessa tilanteessa todennäköisemmin olisi viimeiset viisi jallua ollut liikaa. Ihmissusiteoria ei siis ottanut tuulta alleen vaan Hampuusi on aina imagonsa vanki. Silloin jos minulla olisi ollut punk-bändi, niin olisin tehnyt ’am i werewolf or just a drunk? – nimisen biisin. Latinankielisistä sanonnoista tuli mieleen, että onhan meillä hyviä kotimaisiakin sanontaja, kuten ’ Helpompi saada anteeksi kuin lupa’, ’Seuraavan päivän katumus on parempi kuin tämän päivän itsehillintä’ ja ’Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä’. No noi nyt oli tommosia, mutta on niitä oikeasti hyviäkin, kuten vanha Keminmaalainen sananlasku – ’Jos hulmuaa huulessa, niin ei inise korvassa’.
Nyt kun Suomi huomenna taas sulkeutuu ja kaikki ovet pannaan säppiin. Sen lisäksi on väläytelty ulkonaliikkumiskieltoa, vaikka mitä on katsonut tilastoja tartuntaketjuista ja mistä tartuntoja on saatu, niin pitäisi julistaa sisälläliikkumiskielto. Ehkä tämä ei ollut oikea paikka vitsailulle. Varsinkaan kun on väkisinkin hiipinyt mieleeni, että sitten joskus kun tämä on ohi, niin kansan riveissä kytee mielenterveyspommi. Olemme kaikki joutuneet nyt jo tsemppaamaan hirveästi rajoitusten ja kaikkien muiden koronan vaatimien toimien kanssa, luopuen monista perusoikeuksista. Osa on varmasti nyt jo äärirajoilla, eikä tällä tartuntamäärien kehityksellä ja rokotustahdilla, voi vielä edes nähdä valoa tunnelin päässä. Sellaisia merkkejä on selvästi ilmassa, että sitten joskus kun tulee ulospuhallus niin voi tulla myös romahduksia. Dominopalat lähtee kaatumaan ja ongelmien laajuus voi yllättää. Pari vuotta sitten jo lähes puoli miljoonaa suomalaista söi masennuslääkkeitä. Se on hirveä määrä masennuslääkkeitä tämän kokoiselle kansalle. Masennus onkin ollut uusi kansantauti jo jonkun vuoden ja trendi on muutenkin kasvava. Tästä olisi hyvä puhua. Mielenterveys on tärkeä asia. Onkohan tähän mikään viranomaistaho varautumassa millään tavalla? Jotenkin epäilen että ei ole. Tähänkin asti toiminta on ollut puhtaan reaktiivista ja tuntuu, ettei mihinkään ole valmistauduttu etukäteen. Minä uskon selviäväni kunnialla. Ainakin tällä hetkellä. Sillä ystävistäni muodostuva turvaverkko kantaa, mutta kaikilla ei välttämättä ole samanlaista turvaverkkoa. Minä voin rehellisesti myöntää, ettei tuntunut hirveän hyvältä viime keväänä edellisen sulun aikana. Kyllä se oli raskasta aikaa. Sitä uupuu henkisesti, kun asuu yksin ja siinä on ympärillä vain ne samat seinät eikä tarjolla mitään asunnon ulkopuolisia virikkeitä joiden pariin paeta aina kun tarve vaatii. Eikä ole edes mitään mitä odottaa, kun kaikki on peruttu ja suljettu. Sitä tuntee olevansa yksin niin yksinäinen, kun seinät alkavat kaatumaan päälle. Mistään ei kuulu naurua ja musiikkia, ympärillä on vain loputon tyhjyys. Tämä siitäkin huolimatta, että viihdyn yksikseni, mutta tarvitsen aina välillä sosiaalista kanssakäymistä, hymyä ja naurua sekä kulttuuria ja tapahtumia ympärilleni. Sitten on taas hyvä olla vastapainoksi vähän aikaa yksin ihan rauhassa ja jopa nauttia siitä, muttei sitä jaksa loputtomiin. Näiden välillä täytyy olla tasapaino tai meno käy lyijyn raskaaksi. Aika painaviin ja vakaviin sävyihin lopetellaan tällä kertaa, mutta joskus on hyvä vakavoituakin. Muistakaa aina välillä kysellä mitä kavereille ja ystäville kuuluu. Se voi merkata sille toiselle paljonkin. Tämmöstä tällä kertaa. Nyt aletaan jännäämään miten Iivon käy viidelläkympillä. Cock, kauha ja sakkaus, vai oliko se kakkaus? Ei se noin kyllä menny. Tämän takia minusta ei pidetä hulluna, vaan minua pidetään hulluna. Tempora aspera vīvimus, amīce bone.
Satunnaistoisto 