Klitoriksessa on 8000 hermopäätä, mutta siltikään se ei ole niin herkkä kuin minä nyt. Neljänkympin kriisi räjähtää käsiin minä hetkenä hyvänsä. Riittämättömyyden tunne ja omien elämänvalintojen kyseenalaistaminen nousevat mieleen jatkuvalla syötöllä. Nuoruuden loputon jatkaminen ollut mahdottomuus jo tovin. Hetkinen! Ehkä toi alun vertauskuva oli asiaton, huono, epäsopiva ja turhan dramaattinen, mutta tämmönen minä olen vikoineni kaikkine. Silti kriisi on tosiasia. Ainakin tavallaan tai en minä tiedä, mutta kaikenlaista on pyörinyt mielessä viime aikoina. Tuntuu, että elämä lipuu ohitse. Mietin olenko Vihreä kuula tai Bounty elämän karkkirasiassa? Olenko alle kympin kortit elämän katkossa? Olenko elämän jakojäännös? Olenko lause joka kesken jäi? Vaikka minun pitäisi olla mies parhaassa iässä, jossa nuoruuden villeimmät raikulivuodet ovat jo takana. Samalla iän tuoma rauhallisuus ja seesteisyys ovat korvanneet pahimmat extempore hölmöilyt. Jotain viisauttakin on tarttunut mukaan matkan varrelta, ainakin nimeksi, jos ei muuten. Näimpä sitä ollaan periaatteessa huipulla nyt. Ei muutakuin markkinoille ja mainosteksti vierelle, että tässä mies jolla on housuissa muutakin kuin taskut. Ehkä tota mainostekstiä voi vielä miettiä odotellessa, että tästä kriisistä pääsee yli. Viimeistään sitten viidenkympin villityksessä sille harkitulle sloganille on käyttöä.
Vaikken normaalisti laula tai tanssi kapakeissa. Niin saan lohtua tuijottaessani yksin tuopin pohjaan, kun tiedän että voisin milloin vain halutessani puhjeta laulamaan ja tanssia läpi tieni baaritiskille, kuin musikaaleissa tai Studio Julmahuvin Hetken laulussa konsanaan. Nyt hallitus on viemässä tätä oikeutta minulta tanssi- ja laulukiellon myötä tai aikoi. Sillä lopulta päätyivät julistamaan sulkutilan koko Suomeen. El katastrof! Pandemia jyllää ja varsinkin ravintola- ja tapahtuma-ala on löyhässä hirressä. Kulttuurihan meiltä on viety jo aikoja sitten. Teatterit, leffateatterit ja kaikki ovat säpissä ympäri maan. Kirjastot ovat sentään sen verran auki, että varauksia voi noutaa. Toivottavasti meillä on vielä koronan helpotettuakin tarjolla kulttuuria laajalla rintamalla ja moneen makuun sekä elinvoimainen tapahtuma- ja ravintola-ala. Toivon parasta ja pelkään pahinta. Näistä varsinkin tapahtuma-ala vaikuttaa omaan henkiseen hyvinvointiini positiivisesti. Nousukausi tulee kyllä vielä, mutta tätä menoa kyyti on synkkää ennen sitä ja ehdin mietiskellä syntyjä syviä monet kerrat. Olen viimeisen vuoden aikana kulkenut usein sokkeloisen reitin päänsisällä olevaan porealtaaseeni, jossa ajatukseni kuplivat ja samalla miettinyt kaikenlaista. Varsinkin tässä oudossa ja vieraassa väliaikaisasunnossa on tullut pohdiskeltua monenlaista. Niinkuin esimerkiksi, että maine ansaitaan ja kunnia saadaan. Jos vertailee maineen värivaihtoehtoja, niin huono maine on helpompi ja nopeampi hankkia ja se on pysyvämpi vaihtoehto. Hyvä maine on nimittäin katoavaista. En tiedä minkälainen maine minulla tuolla kylillä nykyään on, kun käyntikerrat sinne ovat vähentyneet radikaalisti. Ainakin joskus se maine on ollut hyvä. Itseasiassa tässä on Hampuusin tittelikin kyseenalaistettu jo moneen kertaan. Olenkin nyt alkuvuodesta miettinyt, että pitäisikö se vaihtaa emeritus hampuusiksi ja eläköityä kyseisestä virasta virallisesti? Sillä ystävät ovat tunnetusti elämän suola, mutta keikat ja kaikenlaiset mukavat iltamat ovat elämän tuliset ja eksoottiset mausteet. Ne ovat jääneet nyt vähemmälle jo jonkin aikaa. Enää ei ole pyöränsarvessa mallasta eikä viinileiliä kannossa niin usein. Toki tässä on korona jyllännyt vuoden päivät ympäri maailmaa, että ennenkaikkea sen takia, nyt lyhyellä tähtäimellä on ollut rauhallisempaa, mutta ehdottomasti myös iän myötä kun tarkastelee asiaa laajemmalla spektrillä ja pidemmällä aikahaarukalla. Nyt kyllä tuli ostettua leili punaliejua, vaikka olen kuivan valkkarin ystävä. Sillä työkaveri suositteli ja väitti, että Otuksesta ei tule pää kipeäksi, vaikka se on punkkua. Pitää kurlata se perjantaina kuleksimasta ja testata onko lauantaina pää yhtä kipeä kuin olisi pääkallo halki vai ei?
Eihän tässä vielä vanhuksia olla, mutta kyllä tässä auttamatta tuntee itsensä jo ikämieheksi ja niin nelikymppisenä kuuluukin. Ei tässä nimittäin enää poikasia olla, vaikka mitenkä sitä itselle selittelis ja vääntelis. Nyt kypsän iän korvilla voi muistella, miten sitä joskus nuorempana haaveili kauniista naisista, jylhistä maisemista ja yleellisestä elämästä. Tässä iässä on saanut huomata, että kauniita naisia löytyy kyllä ystäväpiiristä, mutta jylhät maisemat sopivat paremmin Westerneihin ja Taru sormusten herrasta elokuviin, niin ja tietysti postikortteihin. Sitä yleellistä elämää voi halutessaan seurata lehtien sivuilta. Tuli muuten mieleen, että koronan ansiosta on hyvä, kun ei tarvitse kohta puoliin järjestää isoja 40-v juhlia. Toisaalta olisin todennäköisesti väistänyt ne jotenkin muutenkin. Selvisinhän kolmekymppistenkin juhlimisesta kuin vahingossa. En halua enää tässä iässä tehdä itsestäni numeroa, enkä olla huomion keskipisteenä. Se oli nuorena ne hölmöilyt, kun tuli oltua enemmän esillä. Nyt riittää, että on ystäviä jotka tuovat iloa ja lämpöä elämääni. Ja että pääsisi edes silloin tällöin fiilisteleen keikkoja. Niin ja että pystyy aina välillä ostamaan hyvän pizzan tai kebabin. Se riittää vallan mainiosti ja tietysti, että olisi vapaa-aikaa sen verran, että ehtii lukea ja katsella elokuvia, mutta siihenhän pystyy vaikuttamaan itsekin. Ei minun takia tarvitse eikä kannata ampua serpenttiiniä ilmaan.
Tuli tähän loppuun mieleen, että Herra Ylppö laulaa – ”Muista, että elämässä tärkeintä on tehdä lista lempileffoista ja kauneimmista biiseistä, lista Hämähäkkimiehen vihollisista”, mutta miksi tyytyä hämähäkkimiehen vihollisiin, kun voi listata pahiksia laajemminkin, vaikka leffapahiksia? Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen elokuvahistorian ikonisin pahis Darth Vader. Raskas hengitys, ilmeetön kypärä, James Earl Jonesin vaikuttava ääni ja voiman pimeä puoli. Siinä on äärimmäisen toimiva cocktail aidosti uhkaavalle ja karismaattiselle pahikselle. Toisena Batmanin arkkivihollinen, hyvin älykäs ja sadistisella huumorintajulla varustettu superroisto, josta löytyy kaksikin äärimmäisen hienoa tulkintaa. Jack Nicholsonin humoristisempi, mutta julma Jokeri ja Heath Ledgerin salaperäisempi sosiopaatti Jokeri, joka haluaa nähdä maailman palavan. Batman tuo mieleen myös Tom Hardyn Banen. Entäs Hannibal Lecter? Tämä huippuälykäs ja karismaattinen kulinaristi. Pahiksista puhuttaessa on aina pakko mainita Dracula. Gary Oldmanhan toi tähän elokuvahistorian ikonisimpaan hirviöön lämpöä ja pehmeyttä ja teki siitä näin traagisen hahmon eikä pelkkää hirviötä. Mites Ivan Drago? Tuo terästorni, joka oli kuin tuhovoimainen robotti. Uhkaava näky, joka sai aidosti pelkäämään Rockyn puolesta. Sit on tulevaisuudesta lähetetty tuhoajakyborgi, jolla ei ole tunteita ja sen ainoa tehtävä on tappaa ihmiskunnan viimeinen toivo. Tarkoitan tietysti Terminaattoria. Kai tässä voi mainita Biff Tannenin. Tämän stereotyyppisen kiusaajan ja kiusankappaleen vuosikymmenestä tai jopa vuosisadasta toiseen. Pakkohan tässä on nostaa esiin myös kivitalon kokoinen Bond-pahis Rautahammas. Tottakai nostan myös mun lemppari kauhuleffan päähahmon Jack Torrancen, jonka mielenterveys pettää pysäyttävällä tavalla mökkihöperyyden saattelemana. Bill the Butcher oli mainio ja ikimuistoinen pahis, kiitos Daniel Day-Lewisin. Hetkinen Marvelillakin on ollut yks hyvä leffapahis. Nimittäin Thanos, jonka ratkaisu universumin luonnonvarojen hupenemiselle oli suorittaa kansanmurha kaikilla planeetoilla ja tuhota puolet kaikista kansoista.
Sehän lähti lapasesta ihan vahingossa. Ei ollut tarkoitus oikeasti alkaa listaamaan leffapahiksia, mutta nyt kävi näin. Entäs se Herra Ylpön ’Lista Hämähäkkimiehen vihollisista’ biisi? Palataan siihen. Mihinkäs jäin sen kanssa? Ai niin! Vaikka tämä Herra Ylpön pilke silmäkulmassa tehty High fidelity-henkinen kappale kertoo myös päätöksenteon ja valinnan vaikeudesta. Niin ennenkaikkea se kertoo siitä, että pienet jutut merkitsevät eniten. Semmosetkin joita muut eivät välttämättä osaa arvostaa, niin voi olla sulle tärkeitä, kuten vaikka listojen tekeminen. Apropoo tuli mieleen, että High fidelity on mun ihan lemppari kirjoja, mutta se siitä ja pienet jutut on siis tärkeimpiä. Se, että heräät aamulla ja puhelimessa on joku hyvän mielen viesti ystävältä. Tai kerrot raskaan päivän jälkeen ystävälle miten alkoi poiju punottaan, kun joku ääliö ei osannut käyttäytyä ja perseili, niin hän komppaa ja osoittaa olevan puolellasi. Pieni tsemppiviesti ystävälle ennen jännittävää H-hetkeä. Tommoset pikku jutut on tärkeitä. Niillä on suuri merkitys. Näihin sanoihin onkin hyvä lopettaa tämän kertaiset hajatelmat. Hyvää kevättä kaikille. Ehkä tämä lisääntyvä valo ja pakkasten kaikkoaminen tuo parempaa fiilistä meille kaikille, mutta nyt ajat on tämmösiä. Ne koettelee meistä jokaista. Kaikki suunnitelmat kaatuu taas yksi kerrallaan. Korona kurittaa meitä kaikkia. Ei pelkästään minua. It takes a fool to remain sane, kuten joku musiikkitv:llä lauloi vuosituhannen taitteessa. Palataan taas enskerralla ereissä merkeissä. Sitä odotellessa – Rock, rauha ja rakkaus!!
Satunnaistoisto 