Juhlaa ja jallupastaa

Aikuisena olemiseen kuuluu ihmeellisiä sääntöjä. Yksi niistä on, että omasta syntymäpäivästä ei saisi pitää, tai ainakaan tehdä numeroa. Haistatan pitkät tälle, niin kuin monelle muullekin, säännölle.

Toki tänä vuonna eräs virus ikään kuin pilasi minulta juhlat. Mutta pilasi se paljon muutakin. Olin ostanut noin 1,5 vuotta sitten jo sopivat teemapallot juhliini Belgiasta lentokentältä. No, täytänhän minä toivottavasti joskus 53.

Halusin kuitenkin tehdä jotain herkkua ja Hattaran päivään sopivaa ruokaa. Ja sehän on Jallupasta! Ruoka ei selittelyjä kaipaa, kokeilkaa. Alkuperäinen resepti on kulkenut viskipastan nimellä, jota hiukan olen muokannut omiin tarpeisiini sopivaksi.

Jallupasta

Sipuli
3 valkosipulin kynttä
Chili
Voita paistamiseen
2 dl kuohukermaa
Pala voimakasta juustoa
3 rkl Jallua
(Timjamia)
Suolaa & pippuria
Pastaa

Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
Paista pilkotut sipulit ja chili voissa pannulla. Lisää kerma sekä raastettu juusto.
Kun juusto on sulanut, mausta Jallulla, suolalla sekä pippurilla.
Lisää halutessasi timjamia.
Sekoita kastike valmiin pastan joukkoon.

Ja koska kyseessä on minun päiväni, voi huoletta juoda lopun Jallupullosta, mitä kokkaamisen jälkeen on jäänyt jäljelle.
Kippis! Humaltukaa tähteni.

Jätä kommentti