Perjantain kauppareissulla sattui silmään paikallisessa Citymarketissa uusia Muu-sarjan tuotteita. Yksi niistä oli Kasvibolognese, joka oli pakattu tyylikkäästi koiranmakkarapakettiin. Samassa altaassa oli myös jotain kalapuikonkorvikkeita, sekä chorizonakkeja. Nakit lähtivät myös mukaan. Laitoin tuotteet ostoskoriin ja näin erään työkaverin lähestyvän. Ladoin pikaisesti makkarahyllystä lukemattomia lenkkipaketteja peittääkseni lihattomat ruuat. ”Ruuanlaittohommiin alkamassa?”, kysyi työkaverini. ”Joo, ajattelin tehdä makkarakastiketta, makkarakiusausta ja makkaratäytekakun viikonloppuna”, vastasin. Selvisin säikähdyksellä.

Hintaa pakkauksella 2,65€ / 400g, mikä ei mielestäni ole paljon. Bolognese on valmista sellaisenaan, kunhan sen vain lämmittää. Kaveriksi sille tein spagettia. Ja koska vain paras kelpaa tässä taloudessa, niin ostin tietysti rakettispagettia.

Keitin ensin tuon spagettien kuninkaan, jonka koostumusta esim. Italiassa ei olla vieläkään onnistuttu jäljentämään, rakettiBarillaa odotellessa. Kasvibolognesen pakkauksessa sanotaan että sen voi lämmittää joko mikrossa, tai kattilassa. Mikrossa pari minuuttia jossain astiassa, kattilassa niin kauan että se kiehuu. Itse heitin tavaran pannulle.

Bolognese on kohtalaisen kiinteää kamaa, ja hieman ihmettelin että miten tuon muka saa kiehumaan pannulla. Vähän sama kuin laittaisi kalapuikot pannulle ja odottaisi että ne kiehuvat. Lisäsin vähän vettä sekaan mutta se imeytyi mössöön samantien. Noh, lämmittelin tuotteen lämpimäksi ja totesin että valmista on. Koostumus edelleen kohtuu jäykkä, itse pidän hieman löysemmästä bolognesesta.

Lopputulos on aivan hyvännäköinen, ehkä hieman tummahko normi lihaversioon verrattuna. Mutta maku oli kuitenkin kohdallaan. Todella hyvin maustettu kampe. Koostumus oli myös mukavan kiinteä ja tuntui suussa oivalta. Makutestien jälkeen heitin sekaan vielä vähän ketsuppia ja tilanne parani entisestään. Positiivinen yllätys. Varmaan tämmönen olis mahdollista itsekin vääntää kasvijauhiksesta, mutta kyllähän jonkun muun tekemä ruoka aina maistuu paremmalta. Oli myös hyvin täyttävää ja piti nälän loitolla pitkään. Tätä voisi kokeilla joskus vaikka lasagnentekoon. 4 / 5

Jälkkäriksi herkullinen kermamunkki. Tiesittekö muuten että Neiti Hattara on pitänyt sokeritonta tammikuuta? Käsittääkseni oli alkuun jotenkin tipatonkin mutta se taisi kaatua jo alkuunsa. Yritän saada Hattaran kertomaan täälläkin kokemuksistaan ilman sokeria.