Pitkään blogissamme vierailuja tehnyt Hämis on vihdoin kirjoittanut oman julkaisun. Satunnaistoiston väki toivottaa Hämiksen tervetulleeksi, ja toivoo että kynä pysyy jatkossakin miehellä kädessä. Aiemmin Hämiksen on voinut bongata ainakin seuraavista julkaisuista:
Levyraati Savotan Sannilla
Levyraati Oulangan kansallispuistossa
Levyraati Skypessä
Vapaaottelua Tukholmassa
Prahassa

Youtube on pullollaan erilaisia reaktiovideoita. Porukka reagoi kaikenlaisiin asioihin aina kissavideoista Game of Thronesin kuuluisaan hääjaksoon. Tyypit milloin itkevät ja milloin nauravat, ja välillä on vaikea sanoa, ovatko reaktiot aitoja. Osasta kyllä näkee heti, että nyt mennään överin puolelle. Mikäpä siinä, jos sen osaa tehdä ärsyttämättä liikaa.
Yksi suosituimmista reaktiomuodoista on raskaamman musiikin kappaleiden kuuntelu ja livevideoiden katselu. Maailmassa on ilmeisesti runsaasti aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet Master of Puppetsin tai Paranoidin kaltaisia klassikoita. Erityisesti hopparit ja laulunopettajat tuntuvat tekevän paljon näitä. Hopparit ihmettelevät kappaleiden kitarasooloja sekä asennetta ja laulunopettajat ihailevat laulajien monipuolisuutta.
Ilahduttavasti reaktiovideoille on päätynyt runsaasti suomalaisia kappaleita. Erityisesti Nightwish pomppaa esiin ja sitä kautta itsekin tutustuin reaktiovideoiden ihmeelliseen maailmaan. Bändillä on runsaasti loistavia biisejä, joita kelpaa ihmetellä, mutta yksi video nousee ylitse muiden.
Floor Jansenin mukaantulo oli loistava juttu Nightwishille. Tarja oli hyvä omassa jutussaan, mutta popimpi matsku ei istunut hänen suuhunsa ja Anetten kanssa homma oli toisin päin. Erityisesti livetilanteissa Anette suorastaan tuskaili Tarjalle tehtyjen biisien kanssa, ja lopulta hän ei ilmeisesti edes halunnut esittää osaa niistä. Floor otti molemmat maailmat haltuunsa ja toi mukana oman lisänsä. Lopputulos on ällistyttävä ja koko bändi nousi uudelle tasolle livetilanteissa.
Vuoden 2013 Wackenin keikka kuvattiin ja julkaistiin myöhemmin DVD:llä sekä Blu-raylla. Keikka on taltioitu syystäkin. Bändi soittaa hurmiossa ja homman kruunaa Floorin loistava suorittaminen biisistä toiseen. Huomionarvoista on myös Marcon ja Floorin hieno kemia kohdissa, joissa molemmat laulavat. Floor oli virallisesti tuossa vaiheessa vielä tuuraajana, mutta kulissien takana Flooria ja multi-instrumentalisti Troy Donockleytä oltiin jo kysytty bändin vakituisiksi jäseniksi.
Keikan ehdoton kohokohta on vanhempi kipale Ghost Love Score. Holopaisen nerokas sävellys esittelee bändin monipuolisuutta ja vie kuuntelijan mielenkiintoiselle matkalle. Välillä herkistellään ja välillä vedetään rankemmin ja sitten mennäänkin taas eri suuntaan. Floor on sanonut haastattelussa, että biisi on hänen suosikkinsa, ja sen kyllä huomaa. Varsinainen huippukohta osuu esityksen loppuun, kun Floor laulaa itse kehittelemänsä loppuhuipennuksen. Tästä tulee kommenttiosioista tuttu nimitys ”floorgasm”, kun porukka tuijottaa kohtaa monttu auki ja kokee erilaisia tuntemuksia kropassaan.
Matti Kyllösen sanoja lainatakseni: Katsokaa tätä meteliä. Nightwish ja Ghost Love Score, olkaa hyvä.
Niin, ja tätä ei sitten kuunnella millään kännykän kaiuttimella, vaan kuulokkeilla tai edes kohtuullisilla kaiuttimilla!