Jouluprinssi-kurimuksen jälkeen oli mieli maassa ja joulu kaukana, mutta onneksi löysin vihdoin hyvääkin katseltavaa.
Last Christmas (2019)

Nuori Kate työskentelee Lontoolaisessa joulukaupassa ja haaveilee laulajan urasta. Vapaa-aika kuluu hyvin pitkälti ”radalla”, eikä Katella ole edes omaa asuntoa. Katen elämä on aika sekaisin. Kunnes eräänä työpäivänä hän tapaa Tomin, hieman omituisen miehen joka haluaa viettää aikaa Katen kanssa. Tomppa on kohtalaisen salaperäinen kaveri, joka ilmestyy milloin mistäkin. Pian onkin aistittavissa jonkinlaista romanssintynkää kaksikon välillä. Siinäpä ne tärkeimmät, tällä kertaa en spoilaa koko leffaa.
Last Christmas on tän joululeffaurakan ensimmäinen oikeasti hyvä elokuva. Lohikärmeskhaleesi Emilia Clarke on oikein mainiossa vedossa, tai kuten Hampuusi kuvaili – ”supersuperihana”. Mutta kyllähän Emilia hyvin näytteleekin. Eikä se Tomia näytellyt jamppakaan huono ollut. Tää on varmasti jossain elokuvien luokitteluneuvostossa luokiteltu romanttiseksi komediaksi, mutta meikän mielestä tää oli enemmän semmonen lämminhenkinen draama. Hassuja juttuja oli jonku verran, romantiikkaa myös toki, mutta semmonen kiva kertomus elämästä tää oli enimmäkseen. Hieman haikea paikoin, mutta sai myös hyvälle tuulelle. Joulua tässä oli toki se joulukauppa missä oltiin paljon, mutta nähtiin myös jonkinlainen joulujuhla. Niin ja Whamin Last Christmas soi aika tiheään, mikä ei toisaalta haitannut yhtään, varsinkin kun versioita oli monta erilaista. Kyllä tämän aivan hyvin voi joulun aikaan katsella, aikuisessa seurassa. Viihdyin tämän parissa oikein mainiosti, mutta vaikka en varsinaisesti mitään moitittavaa keksikään, niin ei tämä todennäköisesti kovin kauan tule muistissa säilymään. Hampuusikaan ei muistanut leffasta mitään muuta kuin Emilia Clarken, oli kuulemma viime vuonna katsellut. Normaalisti tää ois semmonen vahva kolmonen, mutta monen huonon joululeffan jälkeen 3½ / 5. Joululeffana varmaan 2½ / 5. Löytyy ainakin Viaplaysta.
Noelle (2019)

Noelle ja Nick ovat joulupukin ainoat lapset, ja kun pukki potkaisee tyhjää, Nick perii työn joulupukkina. Jouluun ei ole enää pitkästi aikaa ja Nickillä on homma vielä pahasti hakusessa. Eikä pääkään oikein tahdo kestää. Noelle suosittelee veljelleen pientä lomaa, johon Nick suostuu ilomielin. Joulu lähestyy lähestymistään eikä Nickiä kuulu takaisin lomilta. Noelle ottaa porot kuskiksi ja lähtee etsimään tulevaa joulupukkia.
Siinä lähtökohdat tälle koko perheen disney-hassuttelulle. Heti alkuun on sanottava että en taida olla ihan tämän elokuvan kohderyhmää, varmasti tämä on tarkoitettu katsottavaksi siten, että paikalla on sekä aikuisia että lapsia. Silleen tämä varmasti toimiikin hyvin. Nyt kun katsoin tämän yksin pimeässä, suupielet luonnollisessa asennossa alaspäin kääntyneenä, niin ei tämä oikein viihdyttänyt. Huumori oli aika lapsellista ja alleviivaavaa, ei tämmöistä aikuisen miehen pitäisi keskenään katsella. Mutta olihan tämä muuten ihan hyvin tehty ja lämminhenkinen elokuva. Tästä ei varmasti voi kenellekään tulla paha mieli. Ja onhan hymyilevä Anna Kendrick kuitenkin sen verran kivaa katseltavaa ettei meikäläinenkään jaksanut enää murjottaa. Millään mittareilla mitattuna tämä ei mikään elokuvataiteen merkkiteos ole, mutta toiminee siinä tarkoituksessa mihin se on tehty. Eli viihdyttämään koko perhettä jouluna sen aikaa kun odotellaan pukkia tai jouluruokailua. Niin ja edistämään ipadien myyntiä. Elokuvan tuotesijoittelu ei ollut mitenkään hillittyä. En kyllä ymmärrä miksi puolet maailman rahoista omistavan Disneyn tarvitsee elokuvissaan mainostaa mitään muuta kuin itseään. Jokatapauksessa Noelle oli tähänastisista leffoista ylivoimaisesti jouluisin, tätä jouluisempaa elokuvaa saa varmasti hetken hakea. Elokuvana 2/5, joululeffana 4/5. Löytyy ainakin Disney plussasta.
Happiest Season (2020)

Joulu lähestyy, ja Harper pyytää joulua vihaavaa tyttöystäväänsä Abbya mukaan vanhempiensa luokse jouluksi. Abby ei ole ikinä tavannut Harperin vanhempia, mutta pienen mietinnän jälkeen suostuu matkaan. Vasta autossa Harper paljastaa että hänen vanhempansa luulevat heitä vain kämppäkavereiksi, ja pyytää että suhde pidetään edelleen salassa joulun yli. Harperin isä on juuri pyrkimässä pormestariksi, ja vaalikampanja voisi mennä pilalle moisen ”paljastuksen” takia. Abby suostuu vastentahtoisesti. Muutaman joulua edeltävän päivän aikana ehtiikin syntyä useita ikäviä tilanteita parin salaillessa suhdettaan. Ongelmia aiheuttaa myös Harperin entinen poikaystävä, sekä sisko perheineen. Pikkuhiljaa kulissi normaalista perheestä alkaa hajoamaan.
Happiest Season oli tämän leffakatsauksen viimeinen katseltu elokuva. Kun tajusin että aikaa ei enää ole kuin yhdelle leffalle, googlettelin vuoden 2020 uutuuksia, jos sieltä löytyisi joku tuleva klassikko. Netflixiin ainakin oli tullut useampia jouluelokuvia, mutta niiden taso on jo ehkä nähty. Tämä löytyi pariltakin top-listalta, joten otin katseluun. Ja täytyy sanoa että kyllä kannatti. Ei yhtään hullumpi elokuva. Happiest Season on romanttinen komedia, joka on periaatteessa nähty moneen kertaan aiemminkin. Mutta silti siinä on jotain joka jaksoi meikäläistä viihdyttää. Huumori oli välillä oikeinkin hauskaa, toisaalta varsinkin loppua kohden mentiin liikaa kohellushuumorin puolelle, joka ei silleen itseäni sytyttänyt. Romantiikkapuolikin jätti siinä mielessä toivomisen varaa, että Harper oli hahmona aika huono. Olisin jopa hyväksynyt tähän lopun joka ei ole onnellinen. Dan Levyn esittämä John oli sivuroolissaan mainio, mutta elokuvan varsinainen tähti on yllättäen Abbya esittävä Kristen Stewart. En muista mitä elokuvia neiti on aiemmin tehnyt, ja varsinkaan sitä ovatko ne hyviä, mutta tässä kyllä tuli napakymppi. Jotenkin tuntui välillä että Kristen näyttelee eri elokuvaa kuin esimerkiksi Harperia esittävä Mackenzie Davis. Elokuvan suurin ongelma onkin siinä että se ei ole kovin tasalaatuinen. Olisin ehkä nauttinut tästä enemmän puhtaana draamana, mutta toisaalta silloin tätä ei voisi varmaan luokitella jouluelokuvaksi mitenkään päin. Kyllä tämä silti aivan posiitiivinen yllätys oli itselleni. Jouluisuutta Happiest Season sisälsi jonkin verran, ja tavallaan semmoinen kiva lomafiilis välittyi kun Harper tapasi vanhoja tuttujaan kylillä. Elokuvana vioistaan huolimatta 3 ½ / 5, joululeffana 2 ½ / 5. Vuokrattavissa ainakin Elisa viihteestä.
Aloin jo vähän pääsemään vauhtiin näiden leffojen kanssa, mutta aika valitettavasti loppui kesken. Ehkä sitten ensi vuonna lisää jouluelokuvia. Loppuun vielä suositukset leffoista mitä kannattaa katsella jouluna.
- Chevy Chasen joululeffa (löytyy ainakin Viaplaysta ja Netflixistä)
- Chevy Chasen joululeffa toiseen kertaan
- Happiest Season
- Last Christmas
Jos paikalla on myös nuoria katsojia niin sitten ehkä:
1. Chevy Chasen joululeffa
2. Noelle
3. Chevy Chasen joululeffa uudestaan
Joululeffat osa 1
Joululeffat osa 2
Joululeffat osa 4
Joululeffat osa 5
Joululeffat osa 6