Hampuusin hajatelmia osa 25: Maailmanlopun meininki, eikä se liity mitenkään jouluun.

Vuosi 2020 on vääjäämättä tulossa päätökseensä. Se on ollut sellainen vuosi, että kun teen tässä kuvitteellisia hiekkakakkuja, jotka symboloivat vuotta 2021 ja sanon älä tule paha kakku, tule vaikka ennemmin meteoriitti, niin tarkoitan sitä. Ei toista tämmöistä vuotta eikä helvetti ainakaan pahempaakaan, mutta elämme nyt aikoja jolloin tapahtuu koko ajan kaikkea sekopäistä ja maailmanlopun meininki lisääntyy jatkuvalla syötöllä. Normaalisti maailmanluokan krapula on eräänlaista terapiaa. Siinä kun täysin vailla lohtua, pää ihan maitohapoilla, serotoniinit pohjaan palaneena ja samalla kun suussa maistuu koko illan jatkunut paskanjauhanta, niin kysellessä ihmisrauniona itseltään 1986 kertaa, että miksi? Niin yleensä alkaa saamaan vastauksia, ei välttämättä hyviä, mutta vastauksia kuitenkin. Paitsi nykymaailman menon kohdalla kysyttäessä vetää hiljaiseksi, vaikka kuinka yrittäisi etsiä vastausta. Nimittäin aika monesti on joutunut miettimään, että hyvät ajat ovat kaukana edessä tai takana, sillä täällä ne eivät ainakaan ole.

Raamatussa on paljon kaikenlaisia tarinoita. Vanhassa testamentissa teemana tuntuu olevan lyhyt pinnainen ja vihanhallinta ongelmista kärsivä jumala, joka aiheuttaa vedenpaisumukset ja laskettelee Sodoman ja Gomorran päälle taivaalta tulta ja tulikiveä. Uudessa testamentissa on sitten hyväntahtoisempi teema. On anteeksiantavainen jeesus ja rakkauden kaksoiskäsky. Näitä juttuja voi tietysti tulkita monella tapaa. Aloin nyt kuitenkin miettimään, että kun uuden testamentin lopussa on se ilmestyskirja, joka ei oikein istu muuten siihen teemaan. Sillä se kertoo lopun tulemisesta ja kaikenlaisista vitsauksista maan päällä. Ilmestyskirjaa pidetäänkin raamatun vaikeiten tulkittavana osuutena, mutta yleinen käsitys on, että se kertoo maailmanlopusta. Niin voikohan sitä tulkita niin, että tää Sedu Koskisen, Zedu De Luca, olisi yksi näistä ilmestyskirjan ratsumiehistä ja loppu olisi lähestymässä. Näin tämä vuosi 2020 olisi vasta alkusoittoa ja niiden seitsemän sinetin aukaiseminen on alkanut? Sen verran kauhealta tuntui kun yritin katsoa sitä Sedun Minä muistan sinut aina -biisin videoa. Ensimmäinen säkeistö meni ihmetellessä ääneen, että ei vittu onko se tosissaan? Ei vittu se on tosissaan. Kertosäkeen puolivälissä päästin itseni piinasta ja suljin videon. Sillä suuhuni alkoi nousta oksennusta ja korvistani alkoi vuotamaan verta, samalla tuntui kuin joku iskisi pieniä nauloja päähäni ja elämänhaluni kaikkosi kovaa vauhtia. Se tuntui kuin Mamba olisi päivitetty uudelle vuosikymmenelle, entistä huonompana ja turmiollisempana. Tosin osaselitys voi piileä biisin takanakin. Nimittäin tekijätiedoissahan kummittelee taustalla vanha vihtahousu ja sekasarjan nyrkkeilijä Tauski.

Pimeät ajat yllämme näyttäytyvät monella tavalla. Nimittäin voihan kyrpäruukku miten sakeaa meininkiä somessa nykyään on. Onko jonku mielestä oikeasti todennäköisempää, että maailman rikkain prosentti, joka omistaa 99% kaikesta kiinnostaa pistää johonkin Pihtiputaan mummoon mikrosiru? Tai onko joku oikeasti sitä mieltä, että Bill Gatesillä kiinnostaa mitä Oululainen hampuusi tekee? Miettiikö se siellä, että silloin kun 2019 suljettiin se BarB ja se oli Hampuusin kantakapakki, niin missähän se lurjes nykyään käy? Empä vittuilessanikaan ainakaan soita ja kysy tai soitan, mutta soitan Elon Muskille, että kehitetäänkö laboratoriossa virus ja päästetään se väestöön? Sen varjolla sitten asennetaan 5g siru siihen Hampuusiin. Pitää olla melko houreinen tai narsistinen, että kuvittelee omalla elämällään olevan noin iso merkitys täysin tuntemattomalle ihmiselle. Se, että tiedemiehet ovat varoitelleet useamman vuoden, miten on olemassa kasvava riski pandemialle, jossa virus tarttuu eläimestä ihmiseen. Niin se ei ole uskottava selitys vaan oikeastaan jo täysin poissuljettu selitys. Sillä kaiken takana on tietysti suuri salaliitto. Hetkinen hetkinen. Oikeastaan liityn sittenkin ite myös mukaan tähän salaliittojuttuun. Onko meille oikea nimitys rokotekriittinen vai kulkutautimyönteinen? Oli kumpi oli, niin teen reklamaation ja vaadin korvauksia, jos en saa rokotteen mukana 5G:tä ja wifiä sekä Spotifya, Netflixiä ja mitä näitä nyt onkaan. Sitä pleikka vitosta en siihen siruun tarvitse, kun en pelaile. En halua lähteä kyseenalaistamaan rokoteneulan läpi mahtuvaa mikrosirua, jossa on sekä tarpeeksi muistia, että prosessoritehoa siirtämään dataa ja tietysti vielä 5g-antenni ja -modeemi. Niin ja tietysti lisäksi virtalähde tai -systeemi pyörittämään näitä. En, sillä se on turhaa saivartelua, koska neulan läpi ruutataan pieniä nanokoneita, joista se mikrosiru rakentuu kehon sisällä itsestään. Boom! Case closed! Se on totuus, joka ei pala tulessakaan. Enkä suinkaan ole tosissani. Tottakai kärjistin tässä ja ajoin suoria mutkiksi, mutta näin sakeaa meininkiä nykyään on ja oma kärsivällisyys asian suhteen alkaa olemaan sillä tasolla, että alan siivoamaan näitä tyyppejä pois omasta some-virrastani. En vaan jaksa enää sitä jokapäiväistä saarnaamista. Sama musta messu raikaa päivästä toiseen. Se on liian raskasta seurattavaa ja jos oon tässä asiassa väärässä, niin en halua kuulla totuutta, vaan valitsen ilolla sen sinisen pillerin ja jatkan Matrixissa. Sitä paitsi luuleeko salaliittoteorioita jakavat henkilöt, ettei meitä seurata jo nyt. Google tietää meistä kaikista enemmän kuin me itse. Ei siihen tarvita pandemiaa sumuverhoksi.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sillä sanottiinhan jo vuoden 1994 Crow -elokuvassa, ettei aina voi sataa. Onhan nytkin vahvoja merkkejä siitä, että muutoksen tuulet puhaltavat, siis omassa elämässäni. Jos kaikki vaan menee hyvin, eikä tähän loppusuoralle tule enää yllättäviä juonenkäänteitä eikä cliffhangereitä. Tosin ei pidä yllättyä jos vuosi 2020 vetää vielä maton jalkojen alta, mutta nyt kun on toivoa paremmasta, niin siteeraan tähän loppuun Californication -sarjaa ”Rock out with your cock out”. Kaiken tämän 2020 vuoden jälkeen haluan nähdä ihmisten hymyilevän ja tarkoittavan sitä. Tahdon nähdä vilpitöntä iloa. Apropoo jos joku pelkää, että jouluna tarttuu pari kiloa kylkiin, kun silloin on tapana syödä kaikenlaista ja useaan otteeseen. Niin protip, kannattaa juoda itsensä kovaan humalaan. Se ei varsinaisesti auta siihen painonnousuun, mutta vie sen pelon pois. Vitsi vitsi. Ei sentäs. En suosittele ainakaan pienten lasten perheissä. Rock, rauha ja rakkaus.

Jätä kommentti