Mank on David Fincherin ohjaama draama ja uunituore, 4.12 julkaistu, Netflixin alkuperäiselokuva. Elokuva kertoo alkoholisoituneesta Herman J. ”Mank” Mankiewiczistä sekä hänen tunnetuimman käsikirjoituksensa Citizen Kanen synnystä ja taustoista. Elokuvan keskiössä on nimensä mukaan Mank. Se millainen hän oli ja miten maailman parhaana pidetyn elokuvan, Citizen Kanen, tarina hänen ”kynästään” syntyi, mutta samalla tämä on myös kuvaus aikansa Hollywoodista ja Kalifornian poliittisesta ilmapiiristä. Gary Oldman on tehnyt uransa aikana useita hienoja roolisuorituksia ja Mankin rooli menee ehdottomasti siihen jatkumoon. Se miten hän herättää taitavan kirjoittajan, mutta alkoholisoituneen ihmisraunion hahmon eloon on taidetta. Oldmanin kysyessä Mankin roolissa vaimoltaan ”Miksi sinä siedät minua?, niin siinä on jotain traagisen inhimillistä.
Olen 90-luvulta lähtien pitänyt David Fincheriä sukupolvensa ykkösohjaajana. Hän on tinkimätön visionääri ja juurikin tinkimättömyytensä takia polttanut siltansa Hollywoodiin, mutta löytänyt sittemmin uuden kodin Netflixistä sarjojen parista. Tämä on hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa Netflixille ja osoittaa edelleen olevansa melkoinen ässä mitä tulee elokuvan tekoon. Nimittäin Fincher on luonut takaumien ja ”nykyhetken” välillä pomppivasta rakenteestaan huolimatta ehjän ja johdonmukaisen elokuvan. Joka etenee huomaamatta, sillä Fincherin kerronnassa on kiehtovaa syvyyttä ja siihen ladattu vahva tunnelma. Vaikka elokuva asettuu selkeästi Mankin puolelle ja tekee hänestä sympaattisen rentun, niin se tuo kuitenkin selvästi esiin hänen heikkoutensa ja vikansa muutenkin kuin jo mainitsemani alkoholismin. Monet hänen ongelmistaan on itseaiheutettuja eikä sitä peitellä.
Sanoin aikoinaan Once upon a time in…Hollywoodin olevan Tarantinon rakkauskirje Hollywoodin kulta-ajalle. Mank on oikeastaan Fincherin rakkauskirje mustavalkoajan Hollywoodille. Näin ollen en osaa sanoa, että nauttiiko tästä yhtä paljon jos sen aikaiset elokuvat eivät ole tuttuja tai Citizen Kane ja sen taustat ainakin. Sillä tässä on selvästi haettu aikakautensa tyyliä kaikkinensa, aina valaistuksesta dialogin käyttöön, mutta minä ainakin nautin. Itseasiassa mustavalkokuvaus ja koko se aikakautensa tapa toteuttaa ei tunnu yhtään teennäiseltä vaan siltä, että näinhän tämä ehdottomasti pitikin tehdä. Elokuvan käsikirjoitushan on David Fincherin isän, Jack Fincherin käsialaa. David yritti kaupitella isänsä käsikirjoitusta Hollywoodiin jo joskus 90-luvulla, mutta siihen ja sen toteutustapaan ei löytynyt kiinnostusta. Nyt Netflixin myötä se viimein näki päivänvalon. Jack-isä ei vaan enää ole näkemässä sitä, sillä hän kuoli jo 2003. Vetääkseni tähän lopuksi lyhyesti yhteen, niin Mank on nostalginen ja tyylikäs elokuva sekä vaikuttava elokuvakokemus, johon Gary Oldmanin rooli tuo sydäntä ja lämpöä. Sillä ne on ne elementit, jotka Fincherin elokuvista tuppaa puuttumaan. Tosin yleensa Fincherin käsittelemät aiheet ovat sellaisia, ettei niitä kaipaakaan.
4+/5
Mulan on Disneyn päivitys ja uusi versio omasta animaatio klassikostaan. Elokuva oli koronan ensimmäisiä uhreja, sillä sen ensi-ilta piti olla jo maaliskuussa, mutta sitä siirreltiin useamman kerran, kunnes lopulta laskettiin syyskuussa jenkeissä Disney+ palveluun erillismaksua vastaan. Meillä Suomessa tämä julkaistiin 4.12 Disney+ palvelusssa ilmaiseksi. Tarina on kaikille tuttu eli Han-dynastian aikaan nuori kiinalainen nainen tekeytyy mieheksi liittyäkseen armeijaan sotimaan vanhan ja vammautuneen isänsä sijasta. Alkuperäinen Mulan (1998) on yksi Disney lemppareistani. Siihen peilatakseni täytyy tunnustaa, että tämä oli jonkinlainen pettymys. Siinä missä alkuperäinen oli mukava ja hauska seikkailuelokuva, niin tämä on aika erilainen elokuva. 2020 vuoden päivityksestä on poistettu suunnilleen kaikki komedialliset elementit. Varsinkin Mushu-lohikäärmeen poissaolo aiheutti järkytyksen, josta en meinannut toipua elokuvan aikana. Kun elokuvan sävy on mikä on, niin osasin arvatakkin ettei lopussa yksikään mies pukeudu naiseksi. Nykypäivänähän se tarkoittaisi myös, että siitä loukkaannuttaisiin.
Komediallisten elementtien tilalle on tuotu mm. mystinen Qi-energia, jota ei oikein avata katsojalle, mutta sitä kanavoimalla Mulan onkin melkoinen supernainen. Näin saadaan hyvä syy ammentaa toimintakohtauksiin vaikutteita painovoimaa uhmaavista wuxia elokuvista. Samalla kun alkuperäisversiota rukataan muutenkin uusiksi, niin Mulanin kasvutarina jää puolitiehen ja kömpelöksi, vaikka siihen on selvästi yritetty hakea modernimpaa otetta. Jos tästä kuitenkin jotain hyvääkin sanoo, niin olihan tämä upean näköinen ja mukaan olisi saatu Aasian a-luokan näyttelijäkaartiakin, kuten Donnie Yen, Gong Li ja jostain syystä lähes tunnistamattomaksi maskeerattu Jet Li. Siis periaatteessahan on hyvä ettei lähdetä tekemään kuva kuvalta kopioa ja toistamaan pelkästään alkuperäisestä, mutta nyt se uusiutuminen ei vaan toiminut. Toki erilaisuutensa takia tämä toimi kuitenkin kertakäyttöviihteenä, kun halusi nähdä mitäs kaikkea erilaista sitä onkaan vielä luvassa. Lopputulos on jokatapauksessa auttamatta pettymys ja seuraavalla katselulla palaankin takaisin alkuperäisen animaation pariin.
2½/5
Satunnaistoisto 