Hampuusin hajatelmia osa 26: Onko tämä Hampuusin Joutsenlaulu?

Vuosi 2020 vetelee viimeisiään. Joulukin meni jo. Tätä vuotta ei tule ikävä. Minua on kuitenkin askarruttanut, että vaikka eletään vapaan markkinatalouden aikaa, niin silti ei ole vieläkään ilmestynyt Joulupukille varteenotettavaa kilpailijaa. Meillä on vuodesta toiseen vain tämä sama aikansa elähtänyt ja tylsähkö 'onko kilttiä lapsia?' - pukki. Tämä vieraannuttaa aikuisia joulusta ja tekee siitä lapsille … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 26: Onko tämä Hampuusin Joutsenlaulu?

Joululeffat osa 3

Jouluprinssi-kurimuksen jälkeen oli mieli maassa ja joulu kaukana, mutta onneksi löysin vihdoin hyvääkin katseltavaa. Last Christmas (2019) Nuori Kate työskentelee Lontoolaisessa joulukaupassa ja haaveilee laulajan urasta. Vapaa-aika kuluu hyvin pitkälti "radalla", eikä Katella ole edes omaa asuntoa. Katen elämä on aika sekaisin. Kunnes eräänä työpäivänä hän tapaa Tomin, hieman omituisen miehen joka haluaa viettää aikaa … Jatka lukemista Joululeffat osa 3

Joululeffat osa 2

Edellisellä kerralla katsellut leffat eivät ihan hirveästi vakuuttaneet, mutta eivät olleet kuitenkaan niin huonoja että olisin jättänyt tämän leffasarjan kesken. Jännä nähdä onnistuuko siinä seuraavat elokuvat, seuraavaksi vuorossa nimittäin Netflixin oma Jouluprinssi-trilogia. Jouluprinssi (2017) Amber on nuori toimitusavustaja jossain jenkkien trendilehdessä, ja saa yllättäen työkomennuksen Aldoviaan, eurooppalaiseen kuningaskuntaan, jossa hänen tulisi osallistua tulevan kuninkaan, Prinssi … Jatka lukemista Joululeffat osa 2

Joululeffat osa 1

Star Wars-urakan jälkeen huutelin että voisin seuraavaksi katsella vaikka joululeffoja. Jotenkin nämä ei kuitenkaan ihan niin hirveästi missään vaiheessa innostaneet ja meinasi jo jäädä katsomatta. Mutta sain nyt otettua itseäni niskasta kiinni ja selailin suoratoistopalvelujen tarjontaa. Käytin hakusanaa "christmas", ja katselin mitä löytyy. En valinnut mitään ihan ilmeisimpiä elokuvia kuitenkaan, koska ne on kaikki jo … Jatka lukemista Joululeffat osa 1

Suoratoistosuositus: White wall (2020)

Joskus pari kolme viikkoa sitten törmäsin ohimennen lausahdukseen ”White wall on Ylen uusi helmi”. En muista enää, että luinko sen jostain vai kuulinko. Se ehti jo unohtuakin, kunnes luin vasta artikkelia suomalaisista laatusarjoista, jossa sanottiin jotenkin, että 5/8 parhaista kotimaisista sarjoista tulee Elisa Viihteestä, 3/8 Yleltä ja miten muut toimijat ovat pudonneet tästä kelkasta täysin. … Jatka lukemista Suoratoistosuositus: White wall (2020)

Hampuusin hajatelmia osa 25: Maailmanlopun meininki, eikä se liity mitenkään jouluun.

Vuosi 2020 on vääjäämättä tulossa päätökseensä. Se on ollut sellainen vuosi, että kun teen tässä kuvitteellisia hiekkakakkuja, jotka symboloivat vuotta 2021 ja sanon älä tule paha kakku, tule vaikka ennemmin meteoriitti, niin tarkoitan sitä. Ei toista tämmöistä vuotta eikä helvetti ainakaan pahempaakaan, mutta elämme nyt aikoja jolloin tapahtuu koko ajan kaikkea sekopäistä ja maailmanlopun meininki … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 25: Maailmanlopun meininki, eikä se liity mitenkään jouluun.

Suoratoistosuositus/Leffapoiminta: Mank (2020) ja Toivenostona: Mulan (2020)

Mank on David Fincherin ohjaama draama ja uunituore, 4.12 julkaistu, Netflixin alkuperäiselokuva. Elokuva kertoo alkoholisoituneesta Herman J. ”Mank” Mankiewiczistä sekä hänen tunnetuimman käsikirjoituksensa Citizen Kanen synnystä ja taustoista. Elokuvan keskiössä on nimensä mukaan Mank. Se millainen hän oli ja miten maailman parhaana pidetyn elokuvan, Citizen Kanen, tarina hänen ”kynästään” syntyi, mutta samalla tämä on myös … Jatka lukemista Suoratoistosuositus/Leffapoiminta: Mank (2020) ja Toivenostona: Mulan (2020)