Kolme kokkia-sarja on ollut pitkään tauolla, osa lukijoistamme on jo ollutkin huolissaan sarjan jatkosta. Mutta huoli pois, kokkimme ovat taas aktivoituneet! Sen verran täytyy puolustella kokkejamme että onhan heillä ollut kaikenlaista. Varsinkin kun Hattara oli kuukausia käytännössä ilman keittiötä. Lisäksi kävimme pitkään neuvotteluja Netflixin kanssa sarjan siirtämiseksi suoratoistopalveluun. Neuvottelut olivatkin jo ihan loppusuoralla ja hetken näytti että kohta pääsemme kuvaamaan ensimmäistä tuotantokautta, kunnes selvisi että Neiti Hattara ei voisi esiintyä shortseissa. Täällä markkinointi- ja viestintäosastolla olemme siinä ymmärryksessä että Hattara ei juuri koskaan pidä oikeita housuja. Shortseissa kesät talvet. Tähän ei kuitenkaan Netflixin puolelta suostuttu, joten katsellaan jos myöhemmin yhteistyö onnistuisi jonkin toisen suoratoistopalvelun kanssa. Olemme myös kuopanneet kokkauksiin liittyvän äänestyksen, sillä ohjelmistotoimittajamme veloittaa äänestyssoftasta tuhansia euroja kuussa, vaikka juttuja ei julkaistaisikaan. Ja sitten asiaan, seuraavaksi huippukokkimme valmistavat aterian naudasta ja marjasta.
Hampuusi:
Pitkästä aikaa Kolmea kokkia. Viime kerran jälkeen on aika paljon vettä ehtinyt virrata Kemijoessa. Raaka-aineiksi arvottiin nauta ja marja. Syyskuussa olleen kasvisruokaviikkohaasteen jälkeen en ole ostanut punaista lihaa tai siis olen kyllä käynyt kebabilla ja burgerilla, mutten ole ostanut ja kokannut itse. Nyt sitten ajattelin kun käskystä on tartuttava punaiseen lihaan, niin sikaillaan oikein kunnolla. Tehdään semmonen kunnon pommi, joka saa kaikki ravintoterapeutit putoamaan tuoleiltaan ja haukkomaan happeaan. Näimpä päädyin kokkaamaan pekoni-jauhelihamureketta ja kermaperunoita.
Alati pimenevä ja kylmenevä syksy vetää mieltäni matalaksi ja mustaksi. Näimpä olin jo laittamassa melankolista suomirokkia siivittämään kokkailuani, mutta ihan siinä kalkkiviivoilla vaihdoin Tehosekoittimeen. Meidänhän piti lähteä Hevoshuutajan ja parin Jyväskylän Raikuliakan kanssa katsomaan orkesteria isolle kirkolle jäähalliin tuossa lokakuussa, mutta koronan toinen aalto hautasi nekin haaveet allensa. Bändihän on kuitenkin hyvä pumppu ja valkkasin Kaikki nuoret tyypit -nimisen kokoelman. Näin soi tyyliin kaikki suosikit samalla kertaa. Pitäis varmaan jo palata takaisin itse kokkaamiseen.
Aloitin touhun sekoittamalla naudan jauhelihan ja mausteet kulhossa hyväksi mössöksi. Sitten levitin sen folion päälle ja lisäsin siihen juustot, paprikaviipaleet sekä jalopenot. Seuraavana olikin vuorossa jännittävin vaihe. Nimittäin levitetyn jauhelihan rullaaminen pötköksi täytteineen. Se onnistui yllättänkin helposti folioa apuna käyttäen. Kun jännittävin osuus oli takana, niin taputtelin itseäni selkään ja lauleskelin ’Pakko päästä pois’ biisiä ääneen levyn mukana. Samalla kun asettelin pekoneja vierekkäin toisen folion päälle. Pekonien kääriminen jauhelihapötkön ympärille olikin sitten helppo nakki, kun folion apuna käyttäminen oli tuoreessa muistissa.
Siirsin folion sisässä olevan murekkeen vähäksi aikaa syrjään ja pistin kermaperunat vuokaan. Perunoiden sekaan pilkoin porkkanan ja hämmensin vielä yli jääneet paprikasuikaleet sinne myös. Ei muutakuin vuoka uuniin kymppiminsaksi ja sitten foliopötkö kaveriksi mukaan. Parinkymmenen minuutin päästä riisuin folion pois ja varoin sotkemasta koko keittiötä rasvaan tai yritin ainakin. Kun folio oli saatu pois niin eiku takas uuniin vielä puoleks tunniks. Siinä odotellessa olikin hyvä tehdä vadelma-chilikastike murekkeelle. Sillä ei passaa unohtaa, että marjakin kuului toimeksiantoon. Pistin pieneen kattilaan desin vettä, sokeria huilautin fiiliksen mukaan, ehkä ruokalusikallisen ja kippasin pakastevadelmat perään. Kiehautin keitoksen ja samalla muusailin vadelmia. Lopuksi lisäsin Poppamiehen chihikastiketta ja annoin kiehua vähän aikaa. Pian olikin aika ottaa ruoka uunista ja kaikki oli valmista.
Lopputulos ei ollut ollenkaan huono. Ruoka maistui oikein hyvin. Tulisuuden kanssakaan ei käynyt niin sanottua hupsista saatanaa. Jos kuitenkin jotain naputtamisen aihetta itselle keksin, niin toi vadelma-chilikastike sopii varmasti paremmin kanan kanssa. Jätänkin sitä syrjään ja kokeilen sitä kanan ja riisin kanssa myöhemmin. Tässä tapauksessa mielikuvitus kuitenkin sakkasi, enkä keksinyt muuta marjaisaa ja hyvä se oli tässäkin, muttei paras mahdolinen.
Jälkiruuaksi meille oli ehdotettu kääretorttua. Tämä koko jälkiruokatouhu on ikuinen myllynkivi minun kaulassani tässä konseptissa. Mun on vaikea syttyä tähän. En ole muutenkaan hirveästi makeiden juttujen ystävä. Toki tykkään makeastakin, varsinkin Ben & Jerry’s jäätelöistä, mutta suolainen on enemmän mun heikkous. Sitä paitsi sokeri vaikeuttaa oppimista ja muistamista. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta ja kaikki makeat herkut ovat keskimäärin seitsemän sekuntia suussa, mutta 7 vuotta kyljissä. Sitä paitsi sokeri koukuttaa ja vapauttaa mielihyvää aiheuttavaa dopamiinia, joten se on luokiteltavissa päihteeksi. Minä olen oman päihteeni valinnut, eikä se ole sokeri. Tästä tulikin mieleen, että taannoisissa Raikuliakkojen rapujuhlissa oli kertakaikkiaan loistava jälkiruoka. Nimittäin Baileys-ryyppy. Siitä ei enää jälkiruoka paljoa parane. Jokatapauksessa päädyin tekemään suolaisen kääretortun joulutorttutaikinasta. Täytteeksi laitoin ketsuppia, oreganoa, jalopenoa, metukkaa ja juustoa. Ei muutakuin rullalle, voidella kananmunalla ja pukata uuniin 12 minuutiksi. Voilá oli oikein hyvää.
Hattara: Hampuusin keittiössä on nyt ollut todellinen pyörremyrsky vauhdissa! Raaka-aineet ovat todella innovatiivisia. Eipä ole tullut ennen vastaan vadelman ja pekonin yhdistäminen. Tässä on jokaiselle jotain tässä ruuassa. Kuvastaa siis tekijänsä monipuolisuutta myös keittiössä.
Ja tässä on kääretorttu minun makuuni! Kauniisti paistunut pintakin vielä. Hyvä Hampuusi! Tässä tortussa on vielä se hyvä puoli, että sitä voi tarjota jopa seuraavana päivänä aamupalaksikin.
Hevoshuutaja: Ai että, siellä on Hampuusi kattanut oikein syntisten pöydän. Pekonimureke ja kermaperunat, nauttisin. Vadelmachilikastike tosin pitäisi päästä maistamaan, vaikea edes kuvitella sen makua suuhun. Jälkiruokaosastolla itse suosin makeaa, mutta tällä kertaa söisin mielelläni Hampuusin kääreitäkin. Ja eiköhän noikin jonkin aikaa kyljissä pysy.
Hevoshuutaja
Nauta ja marja. Tuttuja kamppeita molemmat mutta miten ne yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi. Joku puolukka varmaan olis se helpoin vaihtoehto tähän, mutta kun googlettelin mielenkiintoisia nautareseptejä, niin törmäsin tähän. Lakritsikebakot ja mansikka-tzatziki. Hetken mietin asiaa ja muistin että mansikka ei ehkä jostain syystä ole marja ollenkaan vaikka se siltä vaikuttaakin. Wikipediassa kerrotaankin että vaikka mansikkaa yleisesti puhutellaan marjana, se on oikeasti epähedelmä. Jos se näyttää marjalta, maistuu marjalta, ja sitä yleisesti puhutellaan marjana, niin se riittää minulle.
Reseptissä mainittu chili-ponzu oli ennestään tuntematon käsite, ilman googlea en olisikaan varmasti ikinä sitä kaupasta löytänyt. Jonkinlainen chilillä maustettu soijakastike on vissiin kyseessä. Olen ihan varma että Neiti Hattaran kaapista löytyy kyseistä lientä. Resepti oli siinä mielessä palkitseva että kaikki ainekset vaan heitettiin kulhoon ja sekoitettiin. Sen jälkeen muotoillaan vartaat ja heitetään rilliin tai pannulle. Meikäläisen pallogrilli oli kuitenkin unohtunut Klaukkalan elokuvakerholle, jossa ollaan kuvattu ”Helsinki 52” – nimistä elokuvaa. Elokuvasta tulee lähes viisituntinen spektaakkeli joka kertoo Helsingin olympialaisten suomalaisista sankareista. Esitän itse kaikkia urheilijoita, sen lisäksi toimin tuottajana, ohjaajana, käsikirjoittajana sekä säveltäjänä. Pallogrilli toimii olympiatulen sytyttämisen lavasteena.
Vaikka yritin muotoilla sellaisia reseptin mukaisia lättänöitä, niin väkisinkin vartaista tuli hieman pulleita pötköjä. Ajattelin että se ei haittaa. Eikä se varmaan haitannutkaan. Vartaiden pötköttäessä pannulla, aloin tzatzikin valmistukseen.
Tzatzikin valmistus oli myös hyvin suoraviivainen operaatio. Jugurtti, valkosipuli, minttu ja mansikka sekaisin ja ei muutakuin silvuplee. Vartaiden kaveriksi tein uunissa lohkoperunoita. Enkä tietysti mistään valmispussista, vaan kävin naapurin perunamaalta poimimassa isoja köllyköitä joista siivutin lohkoja. Pintaan öljyä ja mausteita ja uuniin.
Aivan mainio ruokahan tästä lopulta tuli. Tikkujen tarkoitus varmasti oli mahdollistaa vartaiden dippailu tzatzikiin, mutta olisihan nämä ihan hyvin voinut tehdä vaikka pihveiksi. Toisaalta jos näin ajattelee, niin olisihan kaikki voinut pyöräyttää blenderissä ja tarjoilla smoothiena. Eli tikut jatkoon. Ruoka oli hyvää, vaikka lakritsijauhe ei välttämättä ollut sekoittunut kunnolla, sen verran reippaita lakritsikohtauksia suussa ilmeni välillä. Tzatziki oli mukavan raikas ja makea, toimi mainiosti lakritsisen ja lihaisan naudan kaverina. Ruokajuomana muuten lakritsinen ja marjaisa olut. On muuten todella hyvä olut.
Ja sitten jälkiruuan pariin. Toisin kuin eräässä Oululaisessa keittiössä, meikäläisen keittiössä kaikki jälkiruokaehdotukset otetaan vastaan ilolla. Kääretorttua ei olekaan hetkeen tullut tehtyä, joten innoissani siirryin jälkiruuan valmistukseen. Päädyin ihan perinteiseen vaaleaan torttuun, jonka sisään vadelmahilloa ja kermavaahtoa.
Jotenkin sitä ajattelee että kääretortun valmistus on aivan lastenleikkiä. Taikina pellille, uuniin, annetaan jäähtyä, täytteet päälle, ja pyöräytetään rullaksi. Teoriassa toki näin, mutta ainahan siinä vähän muuttujia on mukana. Suurimpana haasteena varmasti täytteiden liika määrä. No sain minä sen rullalle, mutta vähän surullismielisen näköinen oli kääretorttu vielä tässä vaiheessa.
Mutta eipä hätää! Meikämandaloriaanin keittiössä enemmän on aina enemmän, eli luonnollisesti kääretorttu vielä kuorrutetaan. Vadelman kanssa luonnollisesti sopii mainiosti valkosuklaakuorrute.
Kokonaisuus viimeistellään nonparelleilla. Tässä muuten sellainen pikku vinkki sinne kotikeittiöhin, että vaikka kuorrute on vielä pehmeähköä, niin nonparellit eivät siihen silti kovin hyvin uppoa. Ehkä joku 75% nonparelleista vain kimposi tai vyöryi pois kääriksen päältä.
Kääretorttu oli maukasta. Ruokajuomana toimi tällä kertaan mojito. Kun kyselin aiemmin viikolla asiantuntijoilta miten tuoretta minttua tulisi säilyttää, minulta kysytiin olenko tekemässä mojitoja. Siitähän se idea sitten syntyi. Täytyy kyllä sanoa että maito tai kahvi toimii paremmin kääretortun kanssa. Hampuusi myös kysyi aionko kenties tehdä Kemiläisiä mojitoja. Tiedustelin kyseisen drinkin tarkempaa koostumusta, ja Hampuusi vastasi: ”Kemiläinen mojito on alunperin kossuvissy sitruunalla, mutta se on muuttunut vähän matkan varrella ja kertojasta riippuen voi olla pelkkä kossuvissy tai kossuvissy vähän käytetyllä sitruunalla, esim. kerran tequilan kanssa imetty sitruuna.”
Mielestäni Kemiläinen mojito onnistui erittäin hyvin, ja oli luonnollisesti todella hyvää.
Hampuusi: Ruoka vaikutti muuten todella hyvältä, mutta jotenkin toi tzatziki ei vakuuttanut minua. Toisaalta kun Hevoshuutaja sanoi sen olevan mukavan raikas, niin ehkä vakuuttuisin maistaessa. Kääretorttu vaikutti hyvältä kuorrutukseen asti. Siinä vaiheessa vaikutti siltä, että se pamahti omaan makuun melko makeaksi, mutta ehkä kahvin kanssa voisi pikku siivun maistella. Sen sijaan kemiläisestä mojitosta ei löydy mitään valittamista. Näyttää yhtä raikkaalta ja konstailemattomalta kuin pitääkin. Ai että 6/5.
Hattara: Kepakot (niin niitä minun lapsuudessa nimitettiin), paluu 80- ja 90-luvun taitteeseen. Jes. Tuo olutkin on nam nam. Olisinpa ollut siellä syömässä. Haluaisin tietää, ovatko kepakot usein herra Huutajan ruokalistalla. Minä en nimittäin edes muistanut tuollaisten olemassaoloa. Hetkinen hetkinen, tsatsiki sisältää mansikkaa! Jopas. Olen sanaton. Veikkaan, että Hevoshuutaja on konsultoinut jotain ystävätärtään tsatsikin kanssa, sillä saanen epäillä hieman herran yrttituntemusta.
Ja kääretorttu! Tuohan näyttää ihan oikealta tortulta. Olen hieman kateellinen.
Kemiläinen mojito taas näyttää, no, riisutulta. Riisuttu ei tokikaan ole huono asia. Makuuhuoneessa.
Neiti Hattara
Ensimmäinen kokkauspostaus uudesta keittiöstäni! Keittiön tasot asennettu ja sauma-aine kuivunut. Mausteet ovat edelleen kadoksissa, samoin kuin aterimet yhtä haarukkaa lukuun ottamatta. Mutta ei hätää! Kun asuu kahden perheen taktiikalla, voi juosta toisten keittiöön pihistämään pippuria.
Mutta asiaan. Nauta ja marja-yhdistelmä. Tässä taloudessa kokkaillaan enää harvoin lihaa monestakin syystä johtuen. Siks päädyin versioon burgundinpadasta, jossa mun mielestä ei oo kyllä lihan voittanutta. Kokeiluista huolimatta. Joukkoon reippaasti puolukoita.
Ainut ongelma tässä ruuassa on se, että ruoka saa porista uunissa parikin tuntia, joten älä nälkäisenä lähde tähän hommaan. Joku voisi kokea ongelmaksi myös sen, että punkku pitää avata ruokaa varten. Itse ihmettelisin, mikäli jääkaapissa ei olisi jo valmiiksi avattua pulloa.
Ruuan maku ei sinällään yllättänyt, koska on perusvarma safka. Mut lopuks pinnalle ripotellut puolukat oli kiva lisä hapokkuutensa ansiosta!
Sitten se kääretorttu. Voi kun edes tykkäisi kääretortusta. Voinen tunnustaa, että koko tämä postaus on nyt odotellut toista kuukautta mun torttua. Oon vältellyt asiaa, kuin totuutta vanhenemisesta. Siis keksinyt sijaistoimintoja, vältellyt peilejä ja vetänyt kännejä. Mutta ei auta, silti vanhuus ja torttu häämöttivät edessä.
Ja v*tuiksihan se meni, niin kuin odotinkin. Mokkapala kääretortusta tuli mokkakasa.
Mutta mitäpä nonparellit eivät pelastaisi? Kuorrutus päälle ja värirakeet niskaan, niin peittävät totuuden. Toimii niin tortussa kuin minussakin (tai antakaa mun ainakin elää siinä uskossa).
Hampuusi: Mulla on sen verran pahoja psykosomaattisia ongelmia sipulin kanssa, että Neiti Hattaran ruoka ei miellyttänyt hirveästi ja kun vika on minussa, niin jätän tähän. Kääretorttu taas näyttää siltä, että hölmöilisin sen verran paksun siivun, että tulisi paha olo ja katuisin, mutta syntisen hyvän näköistä. Tykkään tuollaisesta peitetystä totuudesta.
Hevoshuutaja: Pääruoka näyttää hyvältä ja varmasti sitä onkin. On kyllä semmoinen ruoka jota ei meikäläisen keittiössä varmasti valmistu ikinä, en osaa. Mutta tuo kääretorttu, aah. Mahtavan suklaisen näköinen, huutosöisin koko tortun kerralla. Hattara on turhan vaativa itseään kohtaan, tuo torttu näytti aivan hyvältä ilman nonparellejakin.
Edelliset julkaisut:
Kolme kokkia – Riista ja juusto
Kolme kokkia – Kieli ja maissi
Kolme kokkia – Pekoni ja pavut
Kolme kokkia – Kala ja hedelmä
Kolme kokkia – Äyriäiset ja bataatti
Kolme kokkia – Esittely
Satunnaistoisto 