Tähtien sota tutuksi osa 11: Viimeistä viedään

Tähtien sota tutuksi-sarjassa katselen kaikki Star Wars-elokuvat, aiemmin en ole nähnyt niitä yhtäkään. Myös Jedimestari Hampuusilla on sanansa sanottavana. Linkit sarjan aiempiin osiin löytyvät jutun lopusta.

*sisältää spoilereita*

Episode IX: The Rise of Skywalker (2019)

Alkutekstien mukaan ympäri galaksia on kuulunut viesti, jossa Palpatine kertoo palanneensa kuolleista. Tämän jälkeen nähdään Kylo Ren myllyttämässä jossain metsässä. Metsän siimeksestä hän löytää jännittävän näköisen artefaktin, jonka jälkeen Kylo lentää todella synkälle planeetalle. Ja kappas, sieltähän löytyykin itse vanha vihtahousu, Palpatine. Palpatine alkaa ikänsä ja olemuksensa puolesta olemaan siinä pisteessä, että voinee piakkoin asettua ehdolle Yhdysvaltojen presidenttikisaan. Kylo ihmettelee että mitäs se jäbä täällä hevonpersiissä oikein duunaa, ja Palpatine esittelee valtavan, tuhansista tuhoajista koostuvan avaruuslaivastonsa. Kaikki tämä olisi Kylon käytettävissä, kunhan tämä ensin eliminoisi Reyn. Selviää myös että Palpatine oli luonut edellisten elokuvien pääpahiksen, Snoken. Kapinalliset ovat saaneet vakoojalta viestin joka vahvistaa Palpatinen todella olevan hengissä, ja että superpahis majailee Exegol-planeetalla. Rey lukee jedin käsikirjasta että sinne pääsyyn tarvitaan jokin kampe, jollaista juuri nyt ei ole saatavilla, vaan sitä täytyisi lähteä metsästämään. Luke on onneksi jättänyt kirjaan muistiinpanoja joista löytyy johtolanka. Rey, Poe, Finn, Chewbacca lähtevät robottien kera matkaan jonnekin aavikkoplaneetalle. Perillä he tapaavat vanhan kunnon Lando Calrissianin, joka kertoo että etsitty kampe olisi viimeksi nähty jonku aarteenmetsästäjän hallussa. Toisaalla Kylo Ren on korjannut edellisessä elokuvassa hajoittamansa kypärän punaisella liimalla, jä näyttää varmaan omasta mielestään erittäin edgyltä. Kylo ottaa etäyhteyden Reyhyn, ja saa tietoonsa näiden olinpaikan. Ritarikunnan sotilaiden kanssa taistellaan hetki, kunnes koko porukka vajoaa lentohiekkaan. Hieman ihmettelin miten Rey ei onnistunut jedivoimillaan heitä siitä pelastamaan, edellisessä leffassa kuitenkin nosteltiin paljon raskaampiakin asioita. No mutta onni onnettomuudessa, he vajoavat hiekan läpi tunneliin, josta löytyykin aarteenmetsästäjän jäänteet. Avaruuslotto vetämään tällä viikolla, tuumii Rey. Jäänteiden seassa on jonkinlainen tikari jossa on sith-tekstiä. C-3PO osaa lukea tekstin, mutta ei ohjelmointinsa vuoksi voi kertoa sitä muille. Voi pahus. Ryhmän palattua maanpinnalle, Chewbacca joutuu vangituksi, tikari hallussaan. Kylo saapuu myös viimein paikalle, ja ottaa Reyn kanssa mittelön. Rey yrittää voimallaan estää Chewbaccan vanginnutta alusta lähtemästä, ja Kylo yrittää päästää aluksen menemään. Yhtäkkiä Reyn kädestä lentää salama ja alus räjähtää. Voi ei, tässäkö oli Chewbaccan loppu? No hyvin pian selviää että ei ollut, kuljetusaluksia oli kaksi. Rey, Finn ja Poe lähtevät taas jonnekin, jossa tavataan Poen vanha tyttökaveri, sekä joku joka ohjelmoi C-3PO:n uudestaan. C-3PO kertoo etsityn tiennäyttäjän sijainnin. Jossain uudella planeetalla se on taas. Samassa ritarikunta tulee paikalle ja Rey aistii Chewbaccan olevan aluksessa! Porukalla lähdetään pelastushommiin. Finn ja Poe jäävät vangiksi, mutta Kenraali Hux onkin vakooja ja päästää heidät menemään. Pian Hux pääsee hengestään. Rey ottaa etämyllyt Kylon kanssa, ja Kylo paljastaa Palpatinen olevan Reyn isoisä. Melkoista. Seuraavaksi matkataan hakemaan sitä tiennäyttäjää. Selviää että se on jonkin aiemman Kuolemantähden hylyssä. Rey käy sen noutamassa, ja Kylo saapuu taas paikalle, ja pistää tiennäyttäjän paskaksi. Taas miekat esiin ja taisteluun. Prinsessa Leia ottaa jotenki etäyhteyden Kyloon, Kylo menee vähän hämilleen ja Rey lävistää hänet. ”Voi hemmetti mitä tuli taas kiukuspäissään tehtyä”, ajattelee Rey ja parantaa Kylon. Rey lähtee pois mestoilta Kylon lentskarilla. Leia kuolee ja Kylo Ren näkee näyn isästään, Han Solosta. Isällisen puhuttelun kuultuaan Kylo kääntyy hyvisten puolelle. Rey ajattelee että nyt saa tää kaikki säätäminen riittää, ja meinaa erakoitua samalle saarelle jossa Luke asui. No eihän sielläkään saa olla rauhassa, vaan Luken haamu ilmestyy ja sanoo että nyt ei kandee luovuttaa. Haamu nostaa merenpohjasta vanhan aluksensa, jonka kojelaudalla on tiennäyttäjä. Rey lähtee matkaan. Luken aluksessa on gps-jäljitin tai jokin juttu, ja muut kapinalliset saavat sen avulla selville Reyn sijainnin. Rey kohtaa Palpatinen, joka sanoo että jos Rey suutuspäissään tappaa hänet, niin muuttuu itse vihtahousuksi. Tai jotain. Hyvin sekavaa. Kapinallisten romut saapuvat taistelemaan Palpatinen helvetillistä armeijaa vastaa. Not impressed, tuumivat ritarikunnan alukset. Pahalta näyttää. MUTTA SITTEN! Lando ja Chewie ovat hakeneet apuvoimia, ja yhtäkkiä kapinallisten jengissä on helvetisti porukkaa. Pahisten aluksissa tosin on jokaisessa planeetan tuhoamiseen kykenevä aseistus, joten jaot eivät vieläkään ole tasaiset. Onneksi joku kohta hoksaa että avaruusnatsien alukset eivät voi tehdä mitään kunhan tuhotaan ensin yksi antenni, tai jotain. Hyvin sekavaa. Kylo Ben saapuu Reyn avuksi ja Palpatine laittaa molemmat kanveesiin. Ben lentää johonkin kuiluun. Kapinallisten alukset alkavat päästä niskan päälle, mutta Palpatine syöksee käsistään salamoita ja taas näyttää pahalta. Rey virkoaa ja päättää että nyt oikeesti riittää, ottaa taskustaan kaksi valomiekkaa ja kääntää salamat kohti Palpatinea. Palpatinen naama sulaa, ja henki kaikkoaa miehestä. Republikaanien vaalitoimistolla suruliputetaan. Tämän jälkeen koko paikka romahtaa. Rey romahtaa myös. Kylo Ben kuitenkin vielä raahautuu rotkosta ja siirtää elinvoimaansa Reyhyn. Rey on tunteiden vallassa ja suutelee Beniä. Ben kuolee. Kaikenlaista. Kapinalliset saavat tuhottua kaikki kymmenettuhannet avaruusnatsialukset, oisko ollu sen antennin takia tai jotain. Kapinallisten tukikohdassa järjestetään hillittömät kinkerit, ja sitten tapahtuu jotain mitä en odottanut. CHEWBACCA SAA MITALIN. Jumalauta oli se jo aikakin! En ymmärrä miten sitä ei annettu jo New Hopen lopussa. Elokuvan ehdoton kokokohta. Lopuksi nähdään vielä kun Rey hautaa Luken ja Leian valomiekat Tatoiinelle. Joku ohikulkeva randomtyyppi kysyy että ”kenekäs tyttöjä?”, johon Rey vastaa että Skywalkerin tyttöjä. Loppu.

Darth Vader ei olisi ikinä sortunut näin noloon maskiin

Olipas siinä taas menoa kerrakseen. Paikasta toiseen painettiin taas ihan helvetillistä kyytiä, aivankuten parissa aiemmassakin. Samalla kaikki on kuitenkin jo nähty ennenkin. Ja vaikka tämä visuaalisesti onkin ihan parasta a-ryhmää, niin jotenkin tässä ei ollut mitään yksittäisiä wow-hetkiä kuten kahdessa edellisessä. Olisiko tehostebudjetista mennyt osa viinaan ja muihin paheisiin? Mene ja tiedä, kuten Suomisen Tapio sanoisi. Näyttelijöistä Rey ja Kylo vakuuttavat, ja Han Solon visiitti oli kans ihan jees. Last Jedissä nähty Finnin taistelupari, Rose, jätettiin tässä aivan statistiksi, ja Finnille löydettiin taas uusi kaveri. Koko Finnin rooli herätti viimeistään tässä leffassa tuntemuksia että miksi se edes on mukana, kun ei tunnu paikkaa löytyvän. Ja olihan tässä aivan älytöntä kun Finn uusine kavereineen tuli lopussa hevosilla avaruustaisteluun. Leia sai mielestäni arvoisensa hautajaiset, kuten tietysti myös näyttelijänsä Carrie Fisher. Rey – Palpatine kuvio tuli vähän puskista, kun edellisessä leffassa todettiin että vanhemmat olivat ihan normaaleja tyyppejä. Ja ekassa tietysti viitattiin vahvasti Lukeen, olisiko ajatus sitten vaihdellut leffojen välissä. Tarina saatiin ihan kivasti päätökseen, jännä nähdä mitä jatkossa tapahtuu. Tai lähinnä jännä nähdä että kuka sen kuolemantähden tällä kertaa rakentaa, ja jatketaanko samoilla näyttelijöillä. Aivan hyvä elokuva, joka selvästi on suunniteltu viihdyttämään ihan kaikkia katsojia, eli tekemään mahdollisimman paljon rahaa. 3 / 5

Todenäköisesti kirjoittelen vielä yhden artikkelin jossa on mietteitä matkan varrelta ja loppufiilistelyt.

Hampuusi:

Star wars saaga on Rise of Skywalkerin myötä ainakin tältä erää viimeiseen osaansa. Eli Skywalkerin perheen moninaisia vaiheita kaukaisella galaksilla läpi käynyt elokuvasarja tuli nyt päätökseensä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Star wars elokuvat tai sarjat loppuisivat tähän. Sillä esimerkiksi Ewan McGregorin tähdittämä Obi-Wan Kenobi -sarja on jo alkutuotannossa ja kuvaukset alkavat ensivuonna. Niin ja Mandalorian – sarjasta ja hellyyttävän Baby-Yodan seikkailuista pyörii jo toinen kausi Disney+ palvelussa. Jokatapauksessa Rise of Skywalkerin tiimoiltakin kerättiin jälleen jätkäkööri kasaan ja käytiin perinteitä kunnioittaen katsomassa leffa porukalla. Tämän tuotannon kanssa oli alkuun jonkulaista hässäkkää. Alunperin vuonna 2015 elokuvan ohjaksiin palkattiin Colin Trevorrow, mutta 2017 hänet nakattiin ulos projektista ja Force Awakensillä vakuuttanut J. J. Abrams napattiin uudelleen puikkoihin viemään trilogia maaliin. Tässä kuitenkin tajuttiin pistää ohjaaja vaihtoon jo ennen kuvauksia, toisin kuin Solossa, mutta oli tässä muutakin epäselvyyksiä. Nimittäin alunperin Last Jedin ohjannut ja kirjoittanut Rian Johnsonin piti olla mukana kirjoittamassa tätäkin, mutta 2017 senkin ilmoitettiin olevan vanhentunutta tietoa. Siinä sitten kirjoittajat ja nimet vaihtuivat useampaankin kertaan, kunnes lopulta Abrams raapi lopullisen käsikirjoituksen kasaan Chris Terrion kanssa. Jokatapauksessa käsikirjoitus jättää hieman toivomisen varaa, eikä ihme sen ympärillä pyörineestä show:sta johtuen, mutta se siitä. Tässä elokuvassa vastarintaliike kasaa joukkojaan kokoon viimeistä taistelua varten. Siinä koko idea tungettuna pistaasipähkinän kuoreen.

Elokuva ottaa lentävän lähdön ja heti alusta lähtien kaahataan hirveää vauhtia eteenpäin eikä missään vaiheessa malteta pysähtyä vetämään happea. Elokuvassa tapahtuu koko ajan, siinä on ihan liikaa kaikkea ja kaikki on niin eeppistä, joten koko touhuun meinaa turtua ennen loppua. Kerronta olisi kaivannut hengähdyshetkiä, jolloin hahmot ja tarina olisi saaneet tilaa kasvaa ja kehittyä. Silloin myös jännite kantaisi paremmin kaiken räimeen ja räiskeen keskellä. Sen lisäksi nyt kaiken kiireen keskellä elokuva tyrii myös sauman antaa katsojan liikuttua. Tarkoitan tietenkin Chewbaccan kuolin kohtausta, jonka myötä pienellä rauhoittumisella katsoja olisi ehtinyt herkistyä, mutta eiku oli niin saatanan kiire jo seuraavaan paikkaan, että piti paljastaa heti ettei se kuollutkaan. Eikä se ollut ainoa paikka, jossa kiireellä pilattiin emotionaalisia tarttumapintoja. Eikä siinä kaikki, vaan luotijunan lailla kiitävä tarina etenee liiankin turvallisilla vesillä riskejä vältellen. Elokuva lainailee surutta alkuperäisestä trilogiasta sekä viittaa siihen aina kun mahdollista. Varsinkin Jedin paluuta ryöstökalastetaan, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan kierrätetä koko juonikuvioa samalla lailla kuin Force awakens kierrätti A New hope:n tarinan. Elokuva jättää fiiliksen, että nyt on haluttu välttää Last jedin saama ristiriitainen vastaanotto ja voimakaskin kritiikki. Niimpä tässä kävi niin, että vanhaa kunnioitetaan vähän liikaakin eikä uskalleta seisoa täysin omilla jaloillaan. Sitten kun vielä elokuva yrittää selittää Last Jedin tiettyjä ongelmallisia kohtauksia, mutta sen sijaan että ne ratkaisisivat asioita, niin saavatkin vain koko tarinan paikoin enemmän solmuun. Entä oliko se Palpatinen takaisin tuominen oikeasti hyvä idea? Tämmösenä pakettina lopputuloksesta jää vähän väljähtynyt ja ikävä maku. Ja kenen helevetin idea se oli, että lähdetään ratsastaan hevosilla tähtiristeilijän kannella? Ehkä tässä olisi vielä lisäksi pari muutakin hölmöä juttua ja vaikka koko touhussa onkin vahva riskien välttämisen ja kompromissin tuoksu, niin kyllä tästä keksii helposti hyvääkin sanottavaa.

Joten jatketaan tästä eteenpäin positiivisuuden kautta. Vaikka elokuva vaikuttaa siltä, että sen suhteen on jouduttu improvisoimaan, niin se pysyy kuitenkin kasassa ja uuden trilogian sekä koko saagan tarina saadaan paketoitua ja juonenlangat nivottua yhteen kelvollisesti. Elokuva on hienon näköinen. Teknisiltä ansioiltaan kyseessä on moitteeton elokuva ja John Williamsin säveltämä musiikki soi tuttuun tapaan komeasti. Joten elokuva on todella vaikuttavan näköinen ja kuuloinen. Ongelmistaan huolimatta tämä on kuitenkin viihdyttävä pläjäys ja aito Star wars tunnelma on läsnä. Daisy Ridley jatkaa hienoja otteita pääosassa. Hän onnistuu tuomaan hyvin esiin Reyn koko tunteiden ja tuntemusten kirjon. Adam Driver on loistava luonnenäyttelijä ja vaikka vielä Force awakensissä mietin, että sopiiko hän tähän maailmaan, niin nyt viimeistään hän osoittaa epäilyni turhiksi ja puhaltaa Kyle Renin hahmon eloon. Lisäksi John Boyega ja Oscar Isaac antaa hyvää tulitukea pääparille. Oli myös mukava nähdä Lando vielä kerran. Star wars on aina ollut hyvän asialla, vaikka voiman pimeäpuoli onkin kiehtonut minua. Eikä tämä tee poikkeusta vaan ystävyyden, toveruuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta liputetaan edelleen ja se on hyvä viesti katsojille. Joten kyllä tässä lopulta päästään kuitenkin plussan puolelle, vaikka parantamisen varaa jäikin roppakaupalla. Sitäpaitsi onhan Star wars huonoimmillaankin yleiseen tasoon verrattuna keskivertoa parempaa scifi-seikkailua. Poislukien Episodi 1: Phantom menace tietenkin. Eli kyllä tämän parissa viihtyy. By the way muistatteko, että Finn on entinen Stormtrooper? Ja Stormtrooperit on helvetin huonoja ampumaan. Ne ei osu veneesta veteenkään, mutta Finn tuntuu osuvan hyvällä prosentilla vihulaisiin. Joten aloin miettimään, että johtuuko se Stormtroopereiden ampumatarkkuus sittenkin niistä helvetin kypäristä? Eikä ne vaan näe kunnolla. Pitäiskö jonkun pahisten leirissä tehdä reklamaatio kypärän valmistajalle? Hellyn viimeisen osan kunniaksi antamaan tällekin arvosanan 3+/5

Aiemmin:

Tähtien sota tutuksi osa 1: Matka alkaa
Tähtien sota tutuksi osa 2: Myllyjä ja romantiikkaa
Tähtien sota tutuksi osa 3: Anakin vaihtaa joukkuetta
Tähtien sota tutuksi osa 4: Han Solon hassuttelut eivät naurata
Tähtien sota tutuksi osa 5: Kuolemantähden piirustuksia metsästämässä
Tähtien sota tutuksi osa 6: Se ensimmäinen elokuva
Tähtien sota tutuksi osa 7: Tunnustuksia avaruudessa
Tähtien sota tutuksi osa 8: Avaruusnallet pelastavat galaksin
Tähtien sota tutuksi osa 9: Lukea etsimässä
Tähtien sota tutuksi osa 10: Kapinallisten rivit harvenevat

Jätä kommentti