The Queen’s Gambit – Musta kuningatar

Musta kuningatar (The Queen’s gambit) on Netflixin tuore 7-osainen minisarja. Sarja kertoo Beth Harmonista, joka jää 1950-luvulla lapsena orvoksi. Orpokodissa hän löytää shakin, kun talonmies opettaa hänelle pelin säännöt ja salat. Aikuiseksi päästyään hän nouseekin sangen nopeasti varsin miehisen shakkimaailman huipulle. Vaikka shakki onkin keskeisessä osassa sarjaa, niin tämä on kuitenkin enemmän tarina sarjan päähenkilöstä Beth Harmonista. Orpotyttö, josta kasvaa omien traumojensa ja ongelmiensa kanssa kamppaileva nuori nainen sekä shakin huippulahjakkuus. Tämä on hänen tarinansa. Fiktiivinen tarina pohjaa Walter Tevisin samannimiseen menestysromaaniin.

Hevoshuutaja: – Noh Hampuusi, päällimmäiset mietteet sarjasta?

Hampuusi: – Lähdetään liikkeelle siitä, että pääosan Anya Taylor-Joy tekee todella hienon roolisuorituksen. Hän onnistuu vähäeleisesti herättämään Beth Harmonin hahmon eloon. Päähahmo on muutenkin mielenkiintoinen ja taitavasti kirjoitettu. Hänessä on useampia puolia ja särmikkyyttä mukavasti. On matemaattinen nero, lääkeriippuvuus, lapsuuden traumojen ja erilaisten ongelmien kanssa kamppailua sekä eteneminen kohti huippua shakin miehisessä maailmassa. Hänen kohtalostaan välittää aidosti ja hänen kasvutarinansa kiinnostaa.

Hevoshuutaja: – Itse kans pidin valtavasti tuosta pääosan esittäjästä, oikein vakuuttava. Ennustan valoisaa tulevaisuutta neidille. Toinen kova rooli oli sillä talonmiehellä, sitä olisin halunnut ehkä nähdä enemmän. Yksi asia minkä tässä pistin merkille, oli se, että vaikka Beth voitti ennakkosuosikkina pidettyjä miehiä, niin kaikki miehet eivät häviön hetkellä kuitenkaan olleet täysiä mulkkuja. Nykypäivänä kun helposti lähdetään hakemaan täysin mustavalkoista asetelmaa.

Hampuusi: – Ennustukseesi on helppo yhtyä ja muistelen, että tää Anya olis kiinnitetty pääosaan Mad Max Spinoff leffaan, jossa näyttelee nuorta Furiosaa. Eli perisi roolin Charlize Theronilta. Jos palataan tähän, niin sarja on taitavasti rakennettu ja se tempaa mukaansa. Sarjan tunnelmassa on mukana mukavasti melankoliaa ja ajankuva on toteutettu tyylikkäästi. Vaikka jaksomääränä seitsemän tuntuukin epäortodoksiselta, niin se on juuri oikea määrä ja kerronta on rytmitetty taitavasti sen mukaan. Mukavammalta kuulostava kahdeksan jaksoa olisi tarkoittanut todennäköisesti heti ylimääräistä täytettä sinne tänne tai pahimmillaan yhden täytejakson. Nyt tyhjäkäyntiä ei ole juurikaan havaittavissa.

Hevoshuutaja: – Samaa mieltä, jaksomäärä oli juuri oikea. Toi Mad Max-roolitus kuulostaa kyllä hyvältä!

Hampuusi: – Sarjan ohjaaja-kirjoittaja Scott Frank on kertonut, että suurin haaste sarjan teossa oli saada shakin peluu näyttämään kiehtovalta ja dramaattiselta, mutta silti myös oikeaoppiselta ja realistiselta. Mukana olikin konsultoimassa muun muassa shakin moninkertainen maailmanmestari Garri Kasparov sekä Usan oma kansallinen shakkimestari Bruce Pandolfini. Shakkiotteluiden kuvaamisessa onkin onnistuttu erittäin hyvin. Niihin on saatu ladattua hyvin jännitettä ja imua. Näin ne ovat varsin mielenkiintoisia mittelöitä.

Hevoshuutaja: – Itsekään en shakista mitään ymmärrä, mutta tässä ottelut oli kyllä kuvattu onnistuneesti. Ehkä välillä vähän näytti helpohkolta ne vastustajien virheet. Tai että niiden olis pitäny aiemmin tajuta että tulevat häviämään. Pistikö sulla muuten silmään että Bethin alkoholiongelma kuvattiin välissä vähän hassusti? Olivat sen yhen nuoren kossin kanssa kapakissa ja ekan kaljan jälkeen jo tämä nuori mies huomautti Bethin juomistahdista? Muutenkaan alkoholi ei tuntunut isolta ongelmalta, ennen sitä yhtä pidempää putkea.

Hampuusi: – Itseasiassa juuri tuossa mainitsemassasi kohtaa se alkoholiongelman kuvaus särähti silmään, mutta olin onnistunut unohtamaan sen. Varmaan katsoin sen sitten sormien lävitse ja mahdollisesti muitakin yksittäisiä juttuja, kun jouduit muistuttamaan. Sellaista sormien läpi katselua ja anteeksiantoa käy joskus parempien teoksien kanssa. Sillä tämä oli varsin tyylikäs ja mielenkiintoinen paketti, mutta myös viihdyttävä. Tykkäsin kovasti ja pakko suitsuttaa ohjaaja-kirjoittaja Scott Frankiä, joka ei ole vakuuttanut elokuvien puolella, paitsi parin käsikirjoituksen suhteen, mutta tämä on jo toinen kovan luokan onnistuminen Netflixin minisarjojen parissa. Sillä hänen aikaisempi Jumalaton (Godless, 2017) on kerrassaan mainio western-sarja. Voinkin suositella Mustaa kuningatarta lämpimästi, vaikkei shakkia ymmärtäisikään. En minäkään hallitse shakin saloja, mutta sarjan tarina vei mukanaan. Jos numeraalista arvosanaa haetaan niin 4+/5

Hevoshuutaja: – Joo kyllä tätä kehtaa suositella. Tiesitkös muuten Hampuusi että tämä on meidän 200 julkaisu tässä blogissa?

Hampuusi: – Ai oikein juhlajulkaisu?

Hevoshuutaja: – Joo. Haluaisitko kommentoida jotenkin omaa uraasi Satunnaistoiston parissa?

Hampuusi: – Nyt kun tässä selailee läpi omia julkaisuja niin on siinä jotain kehitystä tapahtunut. Varsinkin ne omat ekat reseptit on semmosia, etten julkasis niitä nyt ollenkaan, mutta jostain se oli aloitettava. On sinne matkan varrelle sattunut muutama semmonenkin mistä voi sanoa tänäkin päivänä, että joo toi on mun kirjoittama.

Hevoshuutaja: – Itellä kans siellä alkupäässä on semmosia aika helppoja ja lyhkäsiä julkasuja. Toisaalta niitä kirjottaa nopeasti ja en tiedä tarvisko tekstien niin pitkiä joka kerta ollakaan. Jotenki sitä aina vaan lähtee hakemaan pidempiä juttuja. Mitäs jatkossa?

Hampuusi: – Tulevaisuuden näkymiä? Noh juttusarjoista voisin pitää taukoa vähän aikaa. Toi deadlinen kanssa kirjoittelu ei palvele mua, kun tän pitäis olla pääasiassa omaksi huviksi kirjoittelua. David Fincherin uudesta leffasta, joka julkaistaan joulukuun alussa, niin näpyttelen ainakin. Jotain muitakin leffa- tai suoratoistojulkaisuja on varmaan tulossa. Hajatelmia kirjoitan jatkossakin, mutta se on sillai konseptina mun lempilapsi, että sitä kirjoittelen vain inspiraation tullen. Siitä en anna tulla deadlinen kanssa naputeltavaa pakkopullaa. Niitä tulee sitten kun on tullakseen, mutta tulee.

Hevoshuutaja: – Samaa mieltä noista deadlineistä, ne ei sovi tähän meidän juttuun yhtään. Ehkä jos jatkossa tehdään juttusarjoja, niin voitas tehä kaikki osat etukäteen valmiiksi. Ei tulisi sitten sitä kiirettä.

Hampuusi: – Se vois tietenkin olla. Esimerkiksi ton Star wars tutuksi -homman olisi voinut kirjoitella ensin valmiiksi ja julkaista sitten samaa tahtia kuin nyt on tehty, mutta meillä taisi olla vähän sellaista pikkupoikamaista innokkuutta silloin pistää heti ensimmäinen julkaisu ulos ja siinä sitä oltiinkin. Jos palataan vielä mahdollisiin tulevaisuuden näkymiin, niin on mulla pyörinyt mielessä semmonen isompi Herra Ylppö juttu, mutta sen suhteen on niin valtava lähtökitka etten oo saanut edes aloitettua. Voi olla, että se jää mun pään sisään ikuisiksi ajoiksi. Myös runoaihioita on muodostunut mieleni syövereihin, mutta tämä ei varmaan jatkossakaan ole se foorumi missä niitä julkaisen. Tai ainakin pari edellistä olen pukannut suoraan Facebook-seinälle.

Hevoshuutaja: – Mullahan on yks bändijuttu ollut kesken jonku puoltoista vuotta. Kyllä se pitäisi varmaan valmiiksi tässä joskus raapustaa.

Hampuusi: – Pitäis varmaan alkaa pikku hiljaa miettimään seuraavaa osaa Star wars tutuksi julkaisuunkin. En oo vielä ehtinyt vaivata päätäni sillä.

Hevoshuutaja: – Aivan, eikös meiltä vielä kaksi julkaisua tule? Rise of the Skywalker, ja sitten joku loppufiilistely?