”Ja kun aurinko nousee, se nousee liian myöhään. Ja kun aurinko nousee, se meidät pyyhkii pois”. Näin lauletaan eräässä CMX:n kappaleessa ja se tuntui sopivan hyvin aloitukseksi. Siirrytäänkö asiaan jonkinlaisen aasinsillan tai vastaavan himmelin kautta? Siirrytään siis! Aina joskus, harvakseltaan, mutta silloin tällöin kuitenkin tulee juteltua jonkun ulkomaalaisen kanssa ja aina jossain vaiheessa he ovat kysyneet, saksalaiset varsinkin, että miten te suomalaiset oikein selviätte siitä tai tästä pitkästä pimeydestä. Riippuen missä ja milloin keskustelu käydään. Se on heille suuri ihmetyksen aihe. Eikä ihme. Sillä mietin itsekin joka kerta – ’En vittu tiiä’, mutta vastaan silti aina jotain mustan huumorin sävyttämää alkoholista ja itsemurhatilastoista, josta on helppo vaihtaa perinteisempään huumoriin naurun remakoiden saattelemina. Nyt kun tuota asiaa miettii oikeasti, niin miten me täällä oikein selvitään pimeyden nieleminä. Täällä on pimeää kuin mörön perseessä. Valot ja varjot eivät leiki meillä marraskuussa. Sillä päivän sarastaessa edes hetkeksi eteemme avautuu vuorokaudesta toiseen lonkeron värinen taivas. Marraskuu on kuin joku helvetin kone, joka jauhaa meistä kaiken energian ja ilon. Näin ajelehdimme väsyneinä sateen ja loskan ristiaallokossa ties kuinka pitkään ennenkuin päivänsäde palaa. On täysin ymmärrettävää, että siinä tekee jossain vaiheessa mieli lukita ovet ja ajaa kolera-altaaseen. Siksipä laadinkin tähän kolme melko simppeliä vinkkiä, jotka auttavat ainakin minua selviämään tässä pimeydessä.
Ensimmäiseksi yritä välttää ylimääräistä ja turhaa mielipahaa sekä stressiä. Näin valottomana aikana mieli painuu matalaksi ja mietteet mustuu päivien mukana muutenkin. Jos sinulla esimerkiksi menee tunteisiin kun otsikossa joku vihervasemmiston edustaja julistaa intersektionaalisen feminismin nimissä valkoisen hetero miehen arvostuksessaan samalle tasolle huonekasvin kanssa, niin älä klikkaa sitä juttua. Tai jos sinulla menee kasetti solmuun siitä kun joku äärioikeistoa symppaava persu möläyttää jotain rasistista maahanmuuttajista ja haukkuu suvakiksi, niin älä klikkaa sitä juttua. Sen kyllä yleensä näkee otsikosta, että tuleeko jutusta huonolle tuulelle vai ei. Sama pätee jos on kyllästynyt vaikka hallituksen veivaamiseen maskien kanssa tai siihen miten Kiuru ja kumppanit keksivät järjettömiä ehdotuksia. Kuten se, että on hyvä idea pistää kapakit yhdeltä kiinni ja kotiinlähtemisen sijasta asiakkaat pukattais tunniksi ulos sateeseen ja otettais ne sitten takaisin kahdelta sisään laulamaan karaokea laskuhumassa ja ostamaan tiskiltä limua. Olisi mukava tietää, että oliko tuo Kiurun mielestä oikeasti hyvä idea vai onko sillä vaan erikoinen huumorintaju. Nämä nyt oli vaan tämmöisiä esimerkkejä uutisjuttujen maailmasta, mutta varmaan tuli pointti selväksi. Ei siis kannata aiheuttaa itselleen turhaan ylimääräistä mieliharmia ja ärsytystä. Stressin kanssa on sama homma. Sitä kannattaa välttää. Stressi on kuin keinutuoli. Sillä pääsee kyllä vauhtiin, muttei vie asiaa yhtään eteenpäin. Sen sijaan aiheuttaa monenlaista huolta ja harmia. Minä olen esimerkiksi lopen kyllästynyt painon vahtimiseen, niin ajattelin kokeilla pituuden vahtimista. Olen koko aikuisikäni syönyt ja juonut niin kuin halunnut ja viimeiset parikymmentä vuotta pituus on pysynyt suunnilleen samana. Tämä pituuden tarkkailu on takuulla vähemmän stressaavaa kuin painon tarkkailu. Ei oo niin justiinsa, vaikkei paskalla säällä kiinnostakaan lähteä lenkkeileen tai väsyneenä salille rehkimään. Uskon, että tämä toimii tosi hyvin. Voi herkutellakin kun siltä tuntuu, mutta palataan siihen myöhemmin. Se oli jälleen vaan esimerkki, mutta idea varmaan välittyi.
Toiseksi kannattaa muistaa ystävät. Itse valittu yksinolo on monesti siunaus ja ainakin minä viihdyn hyvin yksinäänkin, mutta kyllä ihminen kaipaa myös sosiaalisia kontakteja ja ennen kaikkea ystäviä. Joten pimeyden käydessä päälle kuin pommikonelaivue, niin ei kannata jäädä yksin vaappumaan siihen painostavaan synkkyyteen. Ei kannata jäädä yksin sateen piiskatessa yrittäen raahautua kohti kevättä. Ei kannata jäädä yksin kahlaamaan loskassa aurinkoa odotellessa. Jaettu taakka on henkisenäkin aina kevyempi kantaa. Ystävät ovat pelastavia enkeleitä, jotka auttavat kursimaan kasaan säröjä sielustasi. Etkä ole silloin yksinkään niin yksinäinen. Sen takia minäkin olen jo buukannut vielä tälle kuulle vierailun Neiti Hattaran luo Suomen Kontuun. On ollut myös puhetta ystäväpariskunnan kanssa perinteisistä Ugly christmas sweater illanistujaisista. Eikä välttämättä tarvi konkreettisesti viettää aikaa ystävien kanssa. Ihan vaan viestittelykin riittää. Minullakin Whatsappissa ryhmät laulaa solkenaan, joten sieltä tulee kontaktia, mutta ei viestiryhmät ole niitä parhaita vaihtoehtoja. Kannattaa vaihtaa kuulumisia ja jutella niitä näitä ihan kaksistaankin jonkun kanssa. Minulla on esimerkiksi hyvä ystävä, jonka kanssa jutellaan tyyliin päivittäin kaikenlaista. Aiheet vaihtelee aina Baby-Yodasta ja hyvän tekemisestä, maailman pahuuteen ja ihmiskunnan tuhoamiseen sekä kaikkeen siitä väliltä. Samalla vitsaillaan täysin vapaasti eikä silloin mikään ole liian pyhää. Voin miettimättä sanoa, esimerkiksi kuinka olisi hyvä jos joku keksisi risteyttää joulukuusen ja kannabiksen. Ja miten viimeistään loppiaisena se sitten varistaisi kannabisneulasia, jotka voi sitten hyödyntää haluamalla tavallaan eikä tarvitse heittää roskiin. Näin tässäkin asiassa hävikki vähenisi. Hän ei karsasta huumausaineesiin kohdistuvaa huumoria ja asiaan hetkittäistä kevyesti suhtautumista vaan olisi leikinlaskussa heti mukana. Se, että voi jonkun kanssa jutella, nauraa ja hymyillä, vie ajatukset ainakin hetkeksi pois tästä päättymättömästä pimeydestä. Se on sielun solariumia tai jotain sisäistä valohoitoa. Ystävät auttavat jaksamaan ja kannattelevat läpi synkän aikakauden, kunnes taas valkenee. Itse olen huono pitämään yhteyttä, mutta onneksi ystäväni ovat minua parempia siinä ja yhteys pysyy yllä.
Kolmanneksi anna itsellesi lupa nauttia elämän pienistä ja miksei vähän isommistakin iloista. Tee sitä mistä nautit, vaikka se olisikin vähän syntistä tai paheksuttuakin, kunhan se ei tarkoita, että teet turhaa pahaa ja satuta ketään. Jos tekee mieli vähän pizzaa, kebabia, nakkipiiloja tai vaikka sipsejä. Mitä tahansa tuollaista likaista ja roskaista herkkua niin anna palaa vaan. Sama pätee makeaan tai mistä tykkäättekään, mutta kohtuus kaikessa. Itse olen vaan enemmän perso suolaiselle. Olkaa itsellenne armollisia. Hyvä ruoka, parempi mieli, mutta hyvä herkku, niin vielä parempi mieli. Entä jos tekee mieli hakea pullo viiniä tai ottaa pari olutta, ehkä pistää glögit tulille? Mikä ettei. Entä jos tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja haluais käydä ihmisten ilmoilla, vaikka syömässä ravintolassa? Tai pyörähtämässä parilla janojuomalla kapakissa? Se on tietenkin pahinta mitä voi tehdä, mutta vamos vamos. Mitä olen käväissyt esimerkiksi kavereiden keikoilla tai ravintelissa syömässä, niin aika väljää niissä on. Vähemmän siellä on porukkaa, kuin vaikka kaupoissa. Siellä jos pitää järjen mukana eikä hakeudu varta vasten toisten iholle niin riskit on aika pieniä. Onhan se tieten tuomonen herkuttelu, viinin ja kaikenlaisten sihijuomien kanssa lutraaminen sekä soittoruokaloissa notkuminen syntistä, mutta joskus tekee hyvää nautiskella ja rentoutua. Päästää irti ja viettää aikaa huoletonta, antaa muiden paheksua. Sitä paitsi jos raamattuun on uskomista niin Jeesus kuoli syntiemme tähden ja jos kukaan ei tee syntiä, niin hän kuoli turhaan. Turhat kuolemat on aina niitä ikävimpiä, joten tehkäämme syntiä, kunhan ei tarkoituksella vahingoiteta toisia. Oikeastaan jos kaikki viininjuojat joutuvat helvettiin niin se olisi jo täynnä, eikä edes itse belsebub mahtuisi istumaan. Jono sinne yltäisi tänne maan päälle. Siinä tapauksessa taivaaseen olisi takuulla tarjolla peruutuspaikkoja halvalla. Ei sen takia kannata masentua, joten tervetuloa syntisten pöytään. Siinä oli vain hedonistisia esimerkkejä, mutta sama idea pätee moneen muuhunkin asiaan. Riippuu täysin ihmisestä. Eipä mulla tällä erää ole enää hirveästi muuta. Tähän kun lisää, että sään salliessa on hyvä ulkoilla ja nauttia raittiista ilmasta, vaikka harvemminhan se sää sallii marraskuussa, mutta kuitenkin. Näin alkaa olemaan tämä self help opas paketoitu. Näillä keinoilla minä selätän marraskuuta. Eihän näilläkään vinkeillä vielä vertaudu Sherwoodin metsän iloisiin veikkoihin, mutta auttaa pidättelemään niitä synkimpiä pilviä poissa mieleni yltä. Reijo Mäen dekkarihahmo Jussi Vares sanoo marraskuun olevan musta hauta. Se on minusta hyvin sanottu, mutta ehkä me selvitään tästä taas. Eihän se koskaan helppoa ole, mutta kokeillaan ainakin ja ainahan on toivoa ettei marraskuu kestä yli neljää kuukautta kuten viime kerralla. En kuitenkaan laskisi sen varaan. Tsemppiä!
Satunnaistoisto 