Suoratoistosuositus: Pari Netflixin leffapoimintaa – The Trial of the Chicago 7 ja David Attenborough: Elämä planeetallamme.

The Trial of the Chicago 7 on Aaron Sorkinin ohjaama ja kirjoittama oikeussalidraama vuodelta 2020. Elokuva kertoo tositapahtumiin pohjaten miten Chicagossa vuonna 1968 Vietnamin sotaa vastustaneet ja ihmisoikeuksien puolesta puhuneet mielenosoittajat, joutuivat demokraattien puoluekokouksen alla väkivaltaiseen nujakkaan poliisin kanssa. Siitä seurasi useiden kuukausien oikeudenkäynti, jossa oli syytettynä kolmen eri mielenosoittajaporukan johtohahmoja väkivaltaan lietsomisesta. Oikeudenkäynti oli farssi, sillä syytettynä oleva seitsikko oli päätetty tuomita jo etukäteen. Näin lopputulos on oikeusmurha. Elokuva on lastattu täyteen mainioita roolisuorituksia. Eddie Redmayne tekee hienon roolisuorituksen ihmisoikeusaktivistina. Pakko mainita myös Sacha Baron Cohen, joka tekee varmaan uransa parhaan roolisuorituksen hippiliikkeen johtohahmona. Näin pari mainitakseni monen joukosta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Sorkin on luonut moninaisista kuvioista ja monen kuukauden tapahtumista ehjän ja selkeän kokonaisuuden. Henkilöitä, näkökulmia ja tapahtumia on moneen lähtöön, mutta Sorkinilla ei mene sormi suuhun vaan tarina kulkee kirkkaana ja vakaana. Oikeussalidraamojen sudenkuoppa on usein tietty tasapaksuus, mutta tässä se vältetään onnistuneesti mm. takaumin ja näin elokuva on yllättävänkin tapahtumarikas. Sorkinin käsikirjoitus on terävä ja tarina taitavasti rakennettu. Mukana on useampikin hieno kohtaus ja tunnelmaa kevennetään juuri sopivasti huumorilla, muttei yhtään enempää. Elokuvan kerronta pitää katsojan hyvin otteessaan loppuun asti, eikä kelloa tule vilkuiltua. Elokuvan tarina vie meidät 50 vuotta taaksepäin, mutta se on edelleen tänäkin päivänä ajankohtainen. Sillä ihmisoikeudet, syrjintä, mielenosoitukset, mellakat ja poliisiväkivalta puhuttavat edelleen amerikassa. Sorkin ei kuitenkaan saarnaa aiheesta. Lopputuloksena on laadukas ja mielenkiintoinen elokuva ja ehdottomasti vuoden paras Netflixin alkuperäiselokuva tältä vuodelta, ainakin tähän asti. Onhan sieltä nimittäin David Fincherin Mank tulossa vielä joulukuussa.

Knoppina mainittakoon, että projektia yritettiin toteuttaa alunperin jo yli 10 vuotta sitten ja Steven Spielbergin piti olla ohjaksissa. Spielbergin oli tarkoitus neuvotella Heath Ledgerin kanssa roolista elokuvassa, mutta hän kuoli päivää ennen tapaamista. Näin myös projekti nostettiin hyllylle.

4+/5

David Attenborough: Elämä planeetallamme (Life on our planet) on Netflixille tehty dokumentti vuodelta 2020. Dokumentissa luonto-ohjelmista tunnettu tv-persoona Attenborough kertoo miten ihminen on tuhonnut ja pilannut luonnon hänen elämänsä aikana. Hän käyttää omaa elämäänsä ja uraansa viitekehyksenä kuvatessaan ilmastonmuutosta ja luonnontuhoa. Samalla hän maalaa synkkää kuvaa tulevaisuudesta, mutta antaa myös toivoa paremmasta. Eihän tämä mahdottomasti tarjoa uutta tietoa valveutuneelle katsojalle, mutta jotain oppii aina. Sen lisäksi tämä on hyvä ja selkokielinen muistutus globaalista ongelmasta ja tarjoaa myös hieman uutta näkökulmaa asiaan. Attenborough sanoo dokumentin olevan hänen todistajanlausuntonsa, mutta tämän voi tulkita myös hätähuutona, anteeksipyyntönä ja katastrofielokuvana. Sillä hänen silmistään paistaa suru ja häpeä kertoessaan maailman tilasta. Lopputuloksena on varsin puhutteleva dokumentti.

4/5

Jätä kommentti