Tähtien sota tutuksi osa 2: Myllyjä ja romantiikkaa

Tähtien sota tutuksi-sarjassa katselen kaikki Star Wars-elokuvat, aiemmin en ole nähnyt niitä yhtäkään. Myös Jedimestari Hampuusilla on sanansa sanottavana. Linkit sarjan aiempiin osiin löytyvät jutun lopusta.

Star Wars-urakan seuraava osa, Attack of the Clones ei etukäteen hirveästi kutkutellut, edellinen elokuva olis sen verran kova pettymys. Mutta eikai siitä suunta voi olla kuin ylöspäin.

*sisältää spoilereita*

Episode II: Attack of the Clones (2002)

Edellisen elokuvan tapahtumista on kulunut jonnin verran aikaa ja taas on Tasavalta ongelmissa. Jotkut avaruuseparatistityypit uhkaavat galaktista rauhaa joten Padme saapuu kongressimestoille äänestämään armeijan muodostamisesta Tasavallalle. Kuningatar Padme yritetään myös salamurhata joten avuksi lähetetään jediritariksi ylentynyt Obi-Wan, sekä tämän opissa oleva Anakin Skywalker. Anakin on jo kasvanut isoksi eikä peittele ihastumistaan Padmeen, katseet ja puheet ovat sitä tasoa että maapallolla niistä joutuisi syytteeseen. Tapahtuu uusi salamurhayritys ja jedit selvittävät tilannetta sen verran että on lähdettävä jonnekin kostealle planeetalle jatkoselvityksiä varten. Obi-Wan lähtee matkaan yksin, kun taas Anakin lähtee Padmen turvaksi Naboohon. Obi-Wanille selviää että vesiplaneetalla valmistetaan klooniarmeijaa Tasavallalle, joka saa hänet epäilemään vilunkipeliä sillä kukaan ei myönnä kyseistä armeijaa tilanneensa. Sillä aikaa Naboolla Anakin kokeilee kaikki kikat saadakseen Padmen rakastumaan itseensä. Ja pikkuhiljaa alkaa näyttää että siinä onnistuukin. Toisaalla Obi-Wan seuraa edelleen johtolankoja ja päätyy aavikkoplaneetta Geonosikselle, jossa saa tietää entisen jedimestarin, Dookun järjestäneen Padmen salamurhayrityksen. Dooku on myös kasaamassa valtavaa robottiarmeijaa. Obi-Wan ehtii tekstaamaan asiasta pikaisesti kotiin ennenkuin jää vangiksi. Anakin on puolestaan tällä välin alkanut ikävöimään äitiään. Anakin ottaa Padmen messiin ja lähtee entiselle kotiplaneetalleen etsimään äitiään. Perillä selviää että äitimuorin ovat siepanneet jotku pahat tyypit ja on luultavasti jo kuollut. Anakin ei kuitenkaan luovuta vaan lähtee etsintöihin. Äiti löytyykin, mutta kuolee Anakinin käsivarsille. Anakinin kasetti menee täysin solmuun ja hän pistää koko kylän kylmäksi. Tasavallan kongressissa taas myönnetään lisää valtuuksia kansleri Palpatinelle, joka ensitöikseen päättää muodostaa uuden Tasavallan armeijan suojelemaan demokratiaa. Anakin kuulee Obi-Wanin vangitsemisesta huhuja ja porhaltaa Geonosikselle Padmen kanssa. Kohta ovat vankina sekä Obi-Wan, Anakin, että Padme. Avaruuscolosseumilla heidät ollaan syöttämässä pedoille ja kaikki näyttää vähän helvetin huonolta, kunnes yhtäkkiä jedit saapuvat paikalle! Jedit kuitenkin jäävät alakynteen valtavan droidiarmeijan edessä ja kaikki näyttää jälleen vähän helvetin huonolta. Kunnes Yoda saapuu paikalle klooniarmeijan kanssa! Dookun robotit laitetaan kaikki lunastuskuntoon ja Dooku pakenee. Lopulta Obi-Wan ja Anakin löytävät Dookun ja käyvät taistoon valomiekoin, mutta Dooku onkin ihan helvetin kova miekkaäiä ja Obi-Wan haavoittuu, ja Anakin menettää toisen kätensä. Paikalle pyyhkäisee vielä Yoda, joka varmasti olisi Dookun vääntänyt siltaan, mutta Dookun onnistuu paeta paikalta. Tämän jälkeen näemme kuinka Dooku tapaa mystisen huppumiehen ja yhdessä he myhäilevät kuinka hommat meni niinku käyä piti. Lopuksi Anakin vie Padmen vihille, the end.

Anakin ja Padme treffeillä. Anakin on juuri särkenyt jäätä, kertomalla kuinka holokaustia ei koskaan tapahtunut.

Noniin, täähän oli jo parempi leffa. Ei läheskään niin lapsellinen kuin ensimmäinen osa. Jopa Jar Jar Binks oli onneksi jätetty täysin statistiksi, eikä tässä muita ärsyttäviä hahmoja esitelty. Viimein tajusin että Anakinista tulee Luke Skywalkerin isä sekä Darth Vader, sen verran psykolta kaveri hetkittäin vaikutti. Muutenkin Anakin oli tässä aika isossa roolissa, joka muuten ei olisi niinkään haitannut, mutta olihan huono näyttelijä hommaan palkattu. Hayden Christensen, en ole missään muussa elokuvassa nimeen törmännyt, eikä mikään ihme sillä melkoista hobbytasoa tuntui olevan. Onneksi kuitenkin Natalie Portman oli tässä elementissään, oli mukava seurata neidon esiintymistä ruudulla. Eikä Ewan McGregorkaan huono ollut. Tarina eteni tässä enemmän kuin ensimmäisessä osassa, jotain suurta on selvästi tapahtumassa. Ja kaiken takana on oltava Palpatine, johan sen tavallaan näkee naamasta, ja hupun alta on muutenkin tunnistettavissa. Hiukan ihmettelin kun lopussa klooniarmeija saapui myllyihin mukaan, eikä Dooku muka tajunnut mistä kloonit ovat peräisin. Mutta tämä ilmeisesti olikin vain hämäys ja kloonien oli tarkoituskin osallistua. Näin ainakin internetissä selitettiin. Ihan loogista. Elokuvassa vilahti Death Starin piirustukset, en tiedä mitä se tekee, mutta olen toki nähnyt sen ennenkin. Attack of the Clonesin jälkeen huomasin että kiinnostus jatkoa kohtaan oli kasvanut ja odotin jo seuraavan leffan näkemistä. 2¾/5

Hampuusi:

Episodi 2:n suhteen ensikatselusta ei ole jäänyt hirveästi muistoja. Edellinen osa oli valtava hitti, mutta niin kovan luokan pettymys, että tämä sai odotella katseluaan suosiolla kotisohvalle vai oliko se kaverin sohvalle? Jokatapauksessa ei se ainakaan antanut aihetta riemun kiljahduksiin. Toisella katselulla blu-rayltä sentään lämpenin vähän tälle. Sillä onhan meno kuitenkin nousujohteinen ja ainakin joistain virheistä on opittu. Ehkä siitä syystä tällä kertaa käsikirjoitus krediteissä oli toinenkin nimi George Lucasin lisäksi, joka on mahdollisesti vetänyt punakynää sinne tänne ja sanonut, että ei helevetti tämmöstä ainakaan ja rustaillut sivuja uusiksi. Tosin se käsikirjoitus jättää edelleen toivomisen varaa. Niin ja onhan tässä se järkyttävän typerännäköinen tasohyppelypelin näköinen osuus, voi ristus, siinä puolentoista tunnin jälkeen. Joten on tässäkin omat lapsuksensa ja meininki on edelleen liikaa koko perheen viihteeseen kallellaan. Eikä Anakinin ja Padmen romanssissa ole sitä sen kaipaamaa kemiaa ja sähköä, vaan se tuntuu hieman väkinäiseltä. Joten aika kauas jäädään edelleen toivotusta, mutta suunta on sentään oikea.

Tuli muuten mieleen, että tässähän Jar Jar Binksin rooli on selvästi pienempi kuin edellisessä ja syystäkin. Sillä onhan kyseessä äärimmäisen rasittava hahmo ja George Lucas olikin hukkua viha- ja kritiikkiposti tulvaan koskien Jar Jaria. Silti voi vaan ihmetellä, että miksi helvetissä Jar Jar:sta on tässä tehty tärkeä virkamies senaattiin? Ei voi käsittää, mutta takaisin asiaan niin episodi 1:n jälkeen netissä liikkui teoria, jonka mukaan Jar Jar Binks olisi todellisuudessa Sith Lordi. Ehkä jopa voimakkain Sith ja toimisi yhteistyössä Palpatinen kanssa. Näin ollen ainoastaan teeskentelee helvetin rasittavaa idioottia. Teoria on edelleen katsottavana Youtubessa, useammankin videon toimesta, perusteluiden kanssa. Niissä esitetään argumentteina muun muassa, että kukaan ei ole niin onnekas taisteluissa mitä Jar Jar muka on, vaan todellisuudessa se on kaikki harkittua ja näyttää vain moukan tuurilta. Eikä kukaan iki kuuna kullan valkeana olisi tuollaisen idiootin seurassa, ilman Jedi mindtrickiä, eikä sellainen nousisi ikinä korkeaan virkaan senaatissa ilman Jedi mindtrickiä. Teorian mukaan Jar Jarin voidaan jopa tulkita tekevän elokuvassa Voimaan liitettäviä käsiliikkeitä ja hyppyjä. Eräässä kohtauksessa Jar Jar muka laittaa sanoja Padmen suuhun Jedi mindtrickin avulla. Qui-Gonin hautajaisissa Jar Jar selvästi hymyilee ja hän myös pilkkaa Qui-Gonia tämän selän takana, mutta niin että Anakin näkee ja samalla oppisi epäkunnioittavaksi jedejä kohtaan pienestä pitäen. Sitäpaitsi Jar Jar ja Palpatine ovat kotoisin samalta planeetalta, joten voivat aivan hyvin olla tuttuja aikojen alusta. Teoria siis yrittää väittää, että Jar Jar olisi voiman pimeän puolen vastine Yodalle, mutta koska hahmosta tulikin huippuvihattu episodi 1:n ja sen heikon käsikirjoituksen sekä toteutuksen myötä, niin tämä juonenlanka oli pakko hylätä ja ajaa hahmo kaikessa hiljaisuudessa alas ja kaivaa Dooku hatusta paikkaamaan Jar Jarin sivuun siirtämisen aiheuttamaa tyhjiötä. Tämä teoria heräsi hetkeksi eloon myös, kun uusimman trilogian pahis Snoke esiteltiin, että paljastuuko sen takaa Jar Jar, mutta se siitä. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä teorian suhteen.

Vedetään tämä loppu positiivisuuden kautta. Ewan McGregor on edelleen hyvä Obi-Wan, Christopher Lee on karismaattinen, vaikkei muuten loista Dookuna ja ihastuttava Natalie Portman parantaa suoritustaan edellisestä osasta ja tekee voitavansa nostaakseen elokuvan tasoa. Vanhana fanina innostuin myös kun Boba Fettin tarinaa avattiin. Niin ja kyllähän siellä vilahtaa kuoleman tähden piirustuksetkin. Yllätyin myös positiivisesti, kun Yodasta paljastui kunnon sähikäinen otettuaan valomiekan esiin. Muistan miten edellisellä katselulla teki mieli hommata itsellenikin sellainen jedikaapu, vaikka salettiin kääntyisinkin voiman pimeälle puolelle. Perhana tässähän meinaa vähän jo innostua, mutta pidetään arvosana silti suht maltillisena, sillä isossa kuvassa tämä ei kuitenkaan vielä yllä korkeammalle kuin 3/5

Aiemmin:

Tähtien sota tutuksi osa 1: Matka alkaa

Jätä kommentti