Elokuvasyksy on ollut erittäin hiljainen, kun lähes kaikkien ulkomaisten elokuvien ensi-iltoja on siirretty jonnekin kaukaisuuteen. Lähinnä teattereissa pyörii pienemmän budjetin leffoja, sekä kotimaisia elokuvia. Kotimaisista elokuvista etukäteen eniten kiinnostusta itsessäni herätti dokumenttielokuva Karpo, josta eräs kaverinikin viestitti jo kesällä: ”tuo mennään sitten kattomaan”. Ja niinhän me mentiin. Paikkana tennispalatsi ja tietysti aamunäytös.
Menomatkalla hesoihin katseltiin kuinka paljon näytökseen on myyty lippuja. 55 paikkaiseen saliin oli ostettu 6 lippua. Kolme niistä oli meidän seurueen. Saavuttiin paikalle ja huomasin valkokankaalla pyörivän leffapelin. Eikä yhtään osallistujaa, easy money, ajattelin. Äkkiä puhelin käteen ja osallistumaan. Toinen kavereistani osallistui myös ja pian aktivoitui joku kolmas katsoja. Valkokankaalla oli kuusi korttia, joista kahden naamapuoli näytettiin jonka jälkeen nekin käännettiin selkäpuoli katsomoon päin ja kortit alkoivat vaihtamaan paikkoja keskenään. Lopuksi pitäisi löytää alussa näytetyt kortit. Kerran olin tätä kokeillut aiemmin ja silloin meni tosi huonosti. Tällä kertaa kuitenkin seuraaminen oli ihan lastenleikkiä. Seuraavalla kierroksella kortteja piti löytää kolme, ja jälleen löysin kaikki. Ylivoimainen voitto leffapelistä ja 5 markan arvoinen etukuponki kolahti pelisovellukseen.
Ennakkoon olin luonnollisesti jättänyt kaikki arvostelut lukematta, joten avoimin mielin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia lähdettiin Karpon matkaan. Dokumentti koostuu 1) autoa ajavasta Hannu Karposta, joka kertoo urastaan ja ajatuksistaan nykyhetkessä, 2) arkistomateriaalista Karpon uran varrelta, sekä 3) muutamista puhuvista päistä jotka kertovat omia näkemyksiään Karpon merkityksestä Suomen kansalle. Kunnioitettavaan 78-vuoden ikään ehtinyt Hannu on edelleen terävä päästään, joskin ehkä hieman katkera uransa ennenaikaisesta loppumisesta. Dokumentissa ei varsinaisesti avata syitä sille miksi Karpolla on asiaa-ohjelma aikoinaan päätettiin lopettaa, sillä kuitenkin oli vielä paljon katsojia. Eikä mitään vastaavaa ohjelmaa ole sen jälkeen saatu televisioon. Televisio pilalla, pelkkää paskaa tilalla. Elokuvan parasta antia ovat pätkät Karpon televisio-ohjelmista. Kun rekkakuski on kännissä ajanut autonsa talon seinästä sisään, ja Karpon kysyessä mitä tämä tekisi toisin, vastaa rekkakuski että pitäisi olla apukuski ja katsella etukäteen ettei tiellä ole esteitä. Voitte kuvitella Hannun ilmeen tämän kuunnellessa rattijuopon vastausta. Aikaisemmin en ollut tietoinen kuinka päättäväinen ja sinnikäs Hannu Karpo on uransa aikana ollut saadakseen televisioon haluamaansa materiaalia. Kun Karpo kertoo ”äänimies ja kuvaaja pitivät kiinni ja minä vedin turpaan”, nousee mieleen väkisin ajatus että onkohan tarinoissa nyt hieman värikynää. Dokumentissa Karpoa ei varsinaisesti kyseenalaisteta tai kritisoida, paitsi poikansa Sampon toimesta, joka kertoo kuinka isä oli etäinen ja aina jossain reissussa. Ja vaikka dokumentteihin kritiikki sopiikin, niin jotenkin Sampo Karpo ei tähän oikein sopinut. Aivan kuin hänen puheenvuoronsa olisi lisätty sen jälkeen kun leffa on jo kertaalleen editoitu valmiiksi.
Karpo oli hyvä dokumenttielokuva. Sen jaksoi mielenkiinnolla seurata alusta loppuun, ja sen loppuessa jäin kaipaamaan lisää. Ehkä lopetus oli vähän hätäinen. Kuten jo aiemmin mainitsin, syyt Karpon televisiouran loppumiseen jäivät pimentoon. Mies kuitenkin selvästi olisi halunnut vielä jatkaa. Olisin myös kaivannut enemmän paneutumista siihen, mikä motivoi Karpon ajamaan vuosikymmenet ympäri Suomen, samalla perheensä ja terveytensä uhraten. Toki hän halusi palavasti tehdä hyviä televisio-ohjelmia, ja auttaa elämän kaltoin kohtelemia, mutta olisi sen varmasti voinut helpommallakin tehdä? Mutta hyvä näinkin, viihdyin teatterissa mainiosti, ja kun sen jälkeen vielä mentiin syömään sushia niin kyllä kannatti lähteä. 4/5
Satunnaistoisto 