Hampuusi
”So don’t stop me now, don’t stop me ’cause i’m having a good time, having a good time” näin lauloi Freddie Mercury aikoinaan Queen yhtyeessä ja se tuli jotenkin mieleen kun eilen maistelin ensikertaa avokadopastaan. Ei kuitenkaan mennä vielä asioiden edelle, vaan aloitetaan alusta. Eilen aamulla siinä aamukahvin jälkeen selailin netistä paria kolmea ohjetta. Ei niissä ollut juurikaan eroja, mutta aloin rakentamaan kauppalistaa niiden pohjalta. Lopulta tuijotellessani valmista listaa ajattelin, että kauas on tultu siitä kun penskana kuljin enon mukana mökille ja ostettiin kaupasta pussillinen makaroonia ja jauhelihapaketti. Suola ja pippuri olivat riittävä mauste. Siihen kun sai ruutata ketsuppia päälle, niin se oli pasta-annos parhaasta päästä. Eno kutsui sitä Röllipöminäksi. Se oli silloin se. Nyt piti ostaa vaikka mitä helvettiä.

Noudatin aikapitkälti valmiita ohjeita, joita netti on pullollaan, enkä lähtenyt hirveästi sooloilemaan. Oikeastaan korvasin ainoastaan valkosipulin paprikalla ja chilin jalopenolla sekä piristin sitä hieman inkiväärillä, koska semmonen minä olen. Neiti Hattaran hyväksymän cashew-pähkinän unohdin, vaikka se oli kauppalistalla, mutta mulle tuli siellä kaupassa pari viestiä puhelimeen ja tiedättehän miehet ja kahden asian ajatteleminen yhtäaikaa. Huoh! Toisaalta eipä sitä pähkinää ollut alkuperäisessä reseptissä, joten ehkä näin oli tarkoitettu. Sitä paitsi ruoka piti hyvin nälkää ilmankin. Apropoo olin todella lähellä ostaa rakettispagettia, mutta muistin miten Neiti Hattara kerran motkotti niistä minulle, niin ajattelin säästää itseni yhdeltä ripitykseltä ja tehdä homman kunnolla. Jätin jopa spagetinkin al denteksi, ainakin tavallaan.
Ruoka oli ennakkoon mainostettu helpoksi valmistaa, mutta silti yllätyin miten helppoa se oli. Helppoa kuin lihominen. Eikä yllätykset loppuneet siihen, vaan kun ruoka oli valmis ja pääsin maistamaan, niin sehän perkele oli oikeasti hyvää. Siis yllättävän hyvää. En minä huonoa odottanutkaan, mutta heti kun olin ehtinyt lähettää ruokaa kehuvan viestin ystävälleni, kiittääkseni ruokavinkistä, niin piti rientää santsaamaan. Sen verran hyvää se oli. Lihansyöjä ei kuitenkaan voi itsellensä mitään, samoin kuin ei seeprakaan raidoilleen, vaan väkisinkin mietiskelin maistellessani, että lohella tätä tosiaan voisi olla hyvä tuunata, eikä kanallakaan välttämättä menisi pieleen. Jokatapauksessa oikein hyvää näinkin.

Jäin silti miettimään, että kun molempien avokadojen sisällä oli kivi, niin onko niissä kaikissa aina sama yllätys? Ja jos on, niin olisiko liikaa vaivaa laittaa osaan avokadoista jokin muu yllätys kuin kivi? Se oli semmoinen pieni loppukevennys tähän. Ensimmäinen päivä kasvisruokahaasteesta oli siis positiivinen yllätys, mutta oli jo aika kääntää katsetta tulevaisuuteen. Näimpä kysyin eilen Neiti Hattaralta, että tiistaina kun minulla on tarkoitus tutustua Muu-tuoteperheeseen, ja Wienerleike on vahvoilla valinnakseni. Niin olenko ymmärtänyt oikein, että suosittelisit itsekin Muu-tuoteperheen tuotteita ja onko sulla sieltä oma suosikki?
Neiti Hattara vastaa: ”Kiitos Hampuusi kysymyksestä! Muut ovat muuten suosikkejani, etenkin se ”jauheliha”, jota Hevoshuutaja olikin päätynyt jo testaamaan. Itse asiassa nyt kun mietin, niin tuotteeseen tutustumisesta lähtien en oo tainnut ostaa liha-jauhelihaa varmaan kuin kerran. Hamppari-pihvit ovat myös hyviä. Nyt on siis ilmestynyt vaikka mitä uutuuksia, joita mä haluun päästä testaa! Heti kun on keittiö.
Mä välillä joudun kiristelemään hampaitani, kun jengi vaahtoaa siitä, miks vege-tuotteiden kuuluu edes muistuttaa lihaa tai miks niitä nimetään niin kuin nimetään. On tosi monia eri syitä, miks ihmiset suosii kasvisruokavaliota, enkä mä oo keksinyt vielä yhtäkään, joka olis jotenkin sekasyöjiltä pois. Vai pitäiskö sit samaa kaavaa noudattaen esim. alkoholiton olut nimetä uudelleen, ettei kukaan vahingossa erehdy tai ettei toinen pahoita mieltään? Olutkin kun perinteisesti on aina sisältänyt alkoholia ja suurin osa ihmisistä juo sitä juuri sen takia.”
Jos minulta asiaa kysytään, niin minusta kaikki keskiolutta laimeampi pitäisi nimetä joksikin muuksi kuin olueksi. Ne on jo liian lähellä vettä omaan makuun ja pirtaan, mutta toisaalta, ei se ole minulta pois vaikka niitä kutsuttais konjakeiksi. Eipä minulla ole tällä kertaa tämän kummenpaa. Jatketaan taas huomenna, silloin luvassa jotain Muu:ta ja toivotaan, että positiivinen vire säilyy. Heippati hei!
Hevoshuutaja
Siellä on taas Hampuusi kokkaillut oikein sydämensä kyllyydestä ja päätynyt vielä runoilemaankin tapauksesta pitkät pätkät. Itse ajattelin keskittyä vain testailemaan lihankorvikkeita, en edes osaa runoilla lailla Hampuusin. Sen verran kuitenkin haluaisin kommentoida että itse olisin tuohon pastaan rohkeasti kokeillut rakettispagettia, on se vaan niin paljon helpompi syödä kuin tollanen pitkä pasta. Itse pidän ruuanlaitossa siitä että ruoka on nopeasti ja tehokkaasti syötävissä. Ja toki onhan se plussaa jos se maistuukin hyvältä. Katsotaan jos ehdin tässä viikon aikana tehdä oman versioni avokadopastasta. Rakettikado.
Pastan sijaan valmistin tässä eräänä päivänä kebabia, ilman lihaa. Paikallisessa marketissa kun pyörähdin niin lihahyllyn päässä oli hyvä valikoima erilaisia itselleni uusia kasvistuotteita. Hampuusin ja Hattaran mainitsema Poutun Muu-tuoteperhe oli tosiaan mielenkiintoinen. Oli makkaraa ja nakkia ja wienerleikettä ja nugetteja ja sitten tietenkin myös Vebablastuja. Kasvijauhis oli ollut jo positiivinen yllätys, joten rohkeasti vebabia ostoskoriin. En oikein tiennyt että minkä kanssa sitä söisi, rullakebua en kuitenkaan kotona osaa valmistaa. Kysyin kauppiaalta mitä hän suosittelisi, ja kun olin saanut hänet ensin vakuutettua että haluan nimenomaan kasviskebabia, totesi hän että ”laita vaikka patongin väliin lol”. Ihan mainio idea hieman pilkallisesta äänensävystä huolimatta. Kiitin kohteliaasti ja kauppias huomautti että ostoskorissani ei ollut lainkaan saunaoluita. Patonki kainaloon ja kori täyteen olutta ja kotiin kokkailemaan.

Ainesosat
Vesi, VEHNÄPROTEIINI, VEHNÄJAUHO, SOIJAKASTIKE (vesi, SOIJAPAPU, VEHNÄ, suola), kikhernejauho, rypsiöljy, oluthiivahiutale, kasvisliemijauhe (maltodekstriini, suola, luontainen aromi, porkkanajauhe, auringonkukkaöljy, kurkuma), suola, leivinjauhe, paprikajauhe.
Siinäpä sitä tavaraa kerrakseen lihaa korvaamaan. Ulkonäöltään ja tuoksultaan vebablastut muistuttavat yllättävän paljon kaupoista löytyviä lihakebablastuja. Halkaisin patongin ja laitoin pohjalle jonkin verran juustoraastetta, vebabit päälle ja uuniin vartiksi. Uunin jälkeen patongin sisään vielä kurkkua, salaattia, paprikaa ja majoneesia.

Katkaisu ei sujunut ihan kuten tv:n kokki-ohjelmissa, mutta onneksi tätä ei tarvinnut kenellekään olla tarjoamassa eli ihan sama miltä ruoka näyttää, makuhan se on tärkein. Ja oli muuten hyvää. Vebablastut on maustettu todella mainiosti ja kyllä se ihan lihaa muistutti. Rakenne ehkä hieman kumimainen, mutta muuten hyvin lähellä lihaa. Tämä menisi kyllä varmasti täydestä kebabina varsinkin näin patongin välissä. Toki patongin välissä oli niin paljon muutakin mäiskettä että välillä vebab jäi hieman pimentoon. Tälle annokselle 4½ / 5, vebabin osalta tutkimuksia olisi vielä jatkettava myöhemmin.
Iltasella saunomisen yhteydessä alkoi taas hieman hiukoa, joten otin testiin toisen ostoskoriin eksyneen tuotteen.

Ainesosat
Vesi, rapsiöljy, Proteiinipohja (auringonkukansiemenjauho,herneproteiini, väri (punajuuri-vinimarja-rautaokdisitiiviste)),Stabilointipohja (tärkkelys, stabilointiainet (metyyliselluloosa,karrageeni, konjakkikumi), mustapippuri, väri (retiisi-porkkanatiiviste), pellavansiemenjauho), Kylmäsavustettu vesi,herneproteiinituote, levä liemi, Fermentoitu sipuli (vesi, sipuli,glukoosisiirappi, hapate), etikka, Mausteet (sipulijauhe, valkosipuli,chili-chili, paprika, cayenne-pippuri, kumina, oregano, mustapippuri),suola
WegMe Chorizomakkaran ainesosaluettelo on vähintäänkin mielenkiintoista luettavaa. Parempi ehkä etten jatkossa lue näitä pakkausselosteita sen kummemmin. Kääräisin pari makkaraa folioon ja asettelin kiukaalle. Tämän jälkeen olut auki ja alalauteelle ottamaan löylyä. Saunamusiikkina toimi tällä kertaa Marilyn Mansonin uusi albumi. Ainakin pari ihan hyvää biisiä siinä oli, semmonen kunnon superhitti jäi puuttumaan.

Saunan jälkeen poltin sormeni kuumaan folioon ja heitin makkarat lautaselle. Olin vielä tässä vaiheessa hyvin epäileväinen kyseistä tuotetta kohtaan. Aukaisin kylmän oluen siltä varalta että makkara on sisältä 500-asteista ja leikkasin pari siivua. Ja kautta likaisten varpaitteni, tämähän on hyvää! Siis todella hyvää. Kevyen tulista ja erittäin maukasta. Koostumus on aivan samanlainen kuin halvassa grillimakkarassa, maku vain on parempi. Olen hämmentynyt siitä miten hyvää voi lihaton makkara olla. Ainoa kohtalaisen isokin miinus tässä tuotteessa on kuitenkin hinta, paketti maksoi melkein 6€. Sillä saisi parikin pakettia hyvää lihaisaa makkaraa, tai kuten Hampuusi totesi: ”Siihen hintaan saa jo huippu lihamakkaran ja Karhun oluen”. Kuitenkin 4½ / 5
Seuraavana aamuna palasin vielä näiden tuotteiden pariin, ja heitin aamupalaksi pannulle loput vebabit sekä pari makkaraa. Kyljessä paistelin myös kananmunan. Kokonaisuuden kruunaa ruokapöytien klassikko, Kavlin dressing.

Oikein mainio aamupala. Kyllähän nämä aivan lihasta menevät. Samalla sain vahvistuksen siihen että vebab toimii myös pienemmillä mäiskeillä. Vebablastulle ansaittu 4½ / 5, tämä ei muuten ollut edes hinnan kiroissa. Pussi lastuja oli jotain reilu pari euroa, kuten lihaversiokin varmaan on.
Ennen tätä kasvishaastetta testailin töissä satunnaisesti jotain kasviseineksiä mitä nyt sattui kaupasta mukaan tarttumaan. Kuten saarioisen kasvislasagne:

Saarioisen kasvislasagnessa jauheliha on korvattu porkkanalla ja kesäkurpitsalla ja ties millä. Karmea kokemus, ja ajattelin että jos kasvisruokien taso on tämä niin pitkä lihaton viikko on tulossa. Mutta viimeistään vebablastut ja chorizomakkarat korjasivat ne syvät haavat makuhermoissani jotka kasvislasagne jätti.
Lihaton viikko 7/7
Lihaton viikko 6/7
Lihaton viikko 5/7
Lihaton viikko 4/7
Lihaton viikko 3/7
Lihaton viikko 2/7
Hampuusin hajatelmia osa 22: Kasvisruokahaaste – Pohjustusta ja pohdiskelua tai jotain papatusta.
Hevoshuutajan avaus Kasvisruokahaasteeseen
8 vastausta artikkeliin “Lihaton viikko 1/7”