Teen nyt jotain mitä en ole tehnyt koskaan aikaisemmin. Astun tuntemattomaan ja työnnän käteni usvaan. Tämä on kuin kompuroisi palavan kynttilän kanssa ruutikellariin. Ei voi yhtään tietää mitä tapahtuu. Voi käydä huonostikin. Räjähtää vaikka toinen kives tai jotain. Aloitan siis nyt viikon mittaisen kasvisruokahaasteen. Kelataampa heti vähän taaksepäin. Neiti Hattara siis haastoi minut ja Hevoshuutajan joskus kesällä kasvisruokaviikkoon. Hän myi ajatuksen jotenkin, niin ettei tarvitse lähteä lihattomaan lokakuuhun, mutta eikö ois hyvä testata viikko? Jotenkin noin se meni. En muista enää. Se oli sekavaa aikaa ja pieni shokki. Olen kyllä aina silloin tällöin, vaikkakin harvakseltaan, testaillut kasvisruokia. Kokkasin esimerkiksi Härkis Tikka masalaa ihastuttavan ystäväni suosituksesta alkuvuoden puolella, mutten ole koskaan aikaisemmin ollut kokonaista viikkoa ilman lihaa. Ainakaan sen jälkeen kun äiti lopetti imettämästä. Lihaa syövä valkoinen heteromies ei siis ole myytti, mutta pureskeltuani ajatusta hetken, tartuin haasteeseen. Kysyyhän Herra Ylppökin eräässä Maj karman biisissä, että -”onko pakko syödä lihaa? Onko pakko vihaa?”. Neiti Hattara lupasi vielä toimia mentorinani ja antaa neuvoja tarvittaessa. Itseasiassa alkushokista ja ihmettelystä selvittyäni olen onnistunut kehräämään pienen innostuksen päälle ja lähden avoimin mielin tähän mukaan. Jännä nähdä kantaako innostus läpi viikon vai hiipuuko se heti alkuun kuin hiillos vesisateessa.
Ajattelin heti kärkeen, etten kyllä jaksa alkaa kuvailemaan mun aamu- ja iltapaloja kun ne on yleensä tyyliin leivän kappale ja pari kuppia kahvia. Tylsää kuin koronakaranteenissa katsoa ruohon kasvamista. Tulinkin siihen tulokseen, että vaikka jätänkin ne metukkasiivut leivän päältä, niin uskotte sen varmaan ilman kuviakin ja lähestyn tätä juttusarjaa omalta osaltani enemmänkin ’Kolme kokkia’-hengessä, mutta yhtenä kokkina. Esittelen joka päivä kokkaamani kasvisruuan ja kerron mietteitä ja ajatuksia safkasta sekä fiiliksiä miten haasteen tiimoilla muutenkin menee. Pyrin joka päivä kysäisemään myös Neiti Hattaralta jotain aiheesta tai aiheen vierestä, yleensä varmaan jotain vinkkiä tai neuvoja, mitä ottaa huomioon tai mitä kannattaa ainakin välttää seuraavan päivän ruokaa kokatessa ja niin edelleen tai jotain. Vaikea sanoa, kun en ole tätä konseptia loppuun asti miettinyt, vaan piirtänyt lähinnä suunta viivoja itselle ja katson mitä tapahtuu. Todennäköisesti mukana on enemmän pikkupoikamaista innokkuutta kuin järkeä. Neiti Hattaran roolikin hahmottuu tässä matkan varrella. Annan hänelle halutessaan mahdollisuuden myös kommentoida, että miten olen suoriutunut tai kuuntelinko yhtään mitä hän neuvoi vai vetelinkö ihan omasta päästä taas. Jotain tälläista on siis luvassa seuraavan viikon ajan. Hevoshuutaja vetää myös omaa vastaavaa kasvisruokajuttuaan tässä rinnalla, mutta kuljemme omia polkujamme. Hypätkää kyytiin ja katsokaa mitä tuleman pitää.
Ensimmäiseksi eli maanantaipäivän kokkaukseksi valikoin takavuosien hittiruuan, Avokadopastan. Jota jo aikaisemmin mainitsemani Härkis Tikka masalaa suositellut ystäväni on kehunut herkulliseksi ruuaksi ja nyt on hyvä sauma testata se. Toki tulen varmaan vähän sooloilemaan ja tuunailemaan sitä omaan suuhuni sopivammaksi, mutta yritän säilyttää sen pääidean siinä. Kysyin viikonloppuna Neiti Hattaralta, että mitä minun olisi hyvä ottaa huomioon Avokadopastaa tehdessä ja mitkä sudenkuopat tulee ainakin välttää? Muistelin myös joskus lukeneeni moitteita ruuan vähäproteiinisuudesta ja kuinka sitä on sen takia hyvä tuunata esimerkiksi lohella. Toki kala on nyt tällä kertaa pois pelistä, mutta onko vähäproteiinisuudessa perää? Pitääkö minun nyt syödä jälkiruuaksi kourallisen pähkinöitä vai onko joku hyvä lihaton tuunausvaihtoehto? Vai onko koko vähäproteiinisuus minunlaisten lihansyöjien kehittämä salaliittoteoria?
Neiti Hattaran vastaus kuului: ”Avokadopasta. Voisin lähteä valistamaan avokadon epäekologisuudesta, mutta samalla koen sielujen sympatiaa avokadon kanssa. Vaikka minäkin olen hyvin janoinen pieni hedelmä, niin toki toivon, että minutkin poimittaisiin. Joten palatkaamme Hampuusin ongelmaan.
Pohdin, että onkohan Hampuusi koskaan maistanut lämmintä avokadoa? Vaikka itse rakastankin tuota kermaista, kauniin vihreää hedelmää, niin Saatana on tehnyt jekun sen kohdalla. Lämpimänä sen koostumus ja maku muuttuvat täysin. Eivätkä todellakaan hyvään suuntaan. Tämän vuoksi ainoa hyvä avokadopasta, jota olen itse syönyt, tarjoillaan kylmänä. Tosin, ensimmäisellä kerralla epäilen sen olleen vahinko, mutta hyvä sellainen. Joten kehotan jättämään ruokaa hieman sivuun ja maistamaan sitä myös sitten jäähtyneenä!
Mutta proteiineihin, trendikkäästi: protskuihin. Oli kasvissyöjä, luolamies tai mikromakro-dieettiä noudattava, niin uskoisin, että kehomme toimii noin ainakin suunnilleen samoin. Jos siis haluaa pitää nälkää loitolla, parhaiten siihen auttavat proteiinit. Onneksi proteiininlähteitä tästä maailmasta ei puutu. Nehän voi nykyään syödä suoraan purkistakin!
Tietysti juurtunut uskomushan on, että kasvisruoka ei sisällä tarpeeksi proteiineja, mutta näille epäilijöille suosittelen tutustumaan ruoka-aineiden ravintosisältöihin. Eli ei, kyse ei ole salaliittoteoriasta, vaan sulasta tiedonpuutteesta tai siihen uskomisesta. Mut hei, toiset ei usko evoluutioonkaan tai naisen orgasmiin, mutta ovat silti elossa ja jatkavat sukua.
Avokadopasta itsessään ei pidä sisällään liiemmin proteiineja, joten jos pelkäät nälän iskevän heti syötyäsi, niin tuunaa ihmeessä safkaa! Mä lisäisin joukkoon herneitä, jotka ihan varmasti sopii hyvin tohon makumaailmaan. Ja itse asiassa kun mainitsit pähkinät, niin cashewpähkinät on törkeen hyviä tälläsen pastan joukossa! Eli kyytiin vaan! Aion muuten itse kokeilla graavilohta joskus tässä joukossa, kiitti vinkistä!”
Näihin mielikuviin naisen orgasmista ja näihin tunnelmiin jään pureskelemaan Neiti Hattaran vastausta. Palataampa huomenna asiaan, niin näette miten minulle tänään kävi Avokadopastan kanssa ja samalla myös, että miten Hevoshuutaja pärjää oman kasvisruokahaasteensa parissa. Ainekset ruokaan löytyy jo keittiöstä, kunhan vaan suuntaan sinne ja alan hommiin. En muuten ole malttanut pitää turpaani kiinni asian tiimoilta, vaan maininnut ties kuinka monelle, että tämmönen savotta on edessä ja olen saanut paljon kannustusta osakseni ja tämä on otettu ilolla vastaan. Itseasiassa eräs tuntematonkin kannusti, kun viikonloppuna juttelin paikallisessa saluunassa jonkun viimeistä vuotta luokanopettajaksi opiskelavan neitokaisen kanssa. Hän kyllä pohti vielä näin loppukaarteessakin, että vaihtaako ainetta ja tulevaa ammattia. Sitä paitsi kukapa tietäisi mitä haluaa? Vaihtoehtoja on valtavasti. Itsekin haluaisin asua maalla keskellä kaupunkia. Jokatapauksessa hänkin oli mielissään haasteestani ja kertoi itse olevansa vegaani, mutta myös syöneensä sinä päivänä kebabia. Päässäni kyllä heräsi hämmennys, kun oletin näiden poissulkevan toisensa ja mietin, että kumpaa termeistä, vegaania vai kebabia hän ei ollut ymmärtänyt vai puhuiko nyt humala, mutten antanut sen häiritä, enkä takertunut moiseen pikkujuttuun. Onhan kebab jumalten ruokaa, jota mielestäni kaikkien pitäisi saada syödä, tulisella kastikkeella ja ilman sipulia. Oli miten oli, niin kiitos kaikista kannustuksista. Rohkein kannustajani on uskaltanut jopa sanoa, että luottaa minuun ja uskoo minun pärjäävän hienosti sekä intoni kantavan koko viikon alusta loppuun. Olen kyllä vähentänyt punaista lihaa jossain määrin vaihtamalla sitä kanaan ja kalaan, mutta sehän on ihan eriasia. Eli olen silti tuntemattomilla vesillä tässä. Enkä tiedä löytyykö tähän tilanteeseen radiosta merisäätä tai mistään merikarttaa, jonka avulla väistää karikot, mutta noh gatselemma, kuten eräs entinen Kemiläinen futari sanoo. Apropoo kuten kansikuvasta näkyy, niin tankkasin eilen rullallisen kebabia viimeisenä lihaisena ateriana, että pärjään viikon.
Satunnaistoisto 
8 vastausta artikkeliin “Hampuusin hajatelmia osa 22: Kasvisruokahaaste – Pohjustusta ja pohdiskelua tai jotain papatusta.”