Kasvisruokahaaste

Joskus kesäkuun loppupuolella Neiti Hattara ehdotti että voitaisiin Hampuusin kanssa viettää lihaton lokakuu. No Hattara kokeneena sekasyöjänä siihen varmasti pystyisi helposti, mutta me Hampuusin kanssa ei ihan niin hurjaan suoritukseen viitsitty lähteä. Sovittiin että kokeillaan viettää lihaton viikko. Ajankohtaa aikaistettiin syyskuuhun, ja itse jopa aioin viettää kaksi lihatonta viikkoa, kunhan saisin sunnuntaisin syödä kebabia. Meikäläisen aloitus oli tänä maanantaina, mutta koska oltiin edellisenä viikonloppuna vähän syysretkellä, niin pääsin aloittamaan viikon vasta keskiviikkona. Rankaisen itseäni myöhäisestä startista sen verran että en syö kebabia edes sunnuntaina. Hampuusi aloittaa oman kasvisviikkonsa tulevana maanantaina, jonka jälkeen raportoimme päivittäin kasviselämästämme. Seuraavassa meikämandoliinin ruokia kuluneelta viikolta.

Vegan Pasanda

Töihin ruokaa etsiessäni totesin, ettei einesosastolla hirveästi kasvisruokaa ole. Pakistanilainen vegan pasanda näytti maukkaalta tarjoiluehdotuksessa, joten tartuin siihen. Vasta töissä luin mitä se sisältää, ja kylmä hiki nousi otsalle, kun huomasin ainesosaluettelossa korianterin. Tuo saippuanmakuinen vihreä paholainen on varma maunpilaaja ruuassa kuin ruuassa. Hattara kuitenkin vakuutteli, ettei se välttämättä sieltä seasta erotu. Ja oikeassahan hän oli, ei se maistunut. Tää oli jotenkin tutun makuinen, lienen syönyt joskus jotain vastaavaa ruokaa, todennäköisesti kuitenkin silloin lihan kanssa. Mutta ihan hyvää tämä oli, eikä lihan puutetta tavallaan huomannut lainkaan. Söisin mieluusti uudestaankin. 3½ / 5

Boltsi kaura-siemenpyörykkä, chili-tomaatti

Perusboltseja olen testannut jo aiemmin, ne eivät silloin kyllä vakuuttaneet yhtään. Ensinnäkään eivät maistuneet kovin hyvältä ja rakenne oli liian poikkeava oikeasta pyörykästä. Nyt kuitenkin chili-tomaatti versioon oli lätkäisty aletarra päälle, joten otin testiin. Kaveriksi paistettua kananmunaa ja rieskaa. Päälle reilusti Kavlin jumalaista dressingiä sekä srirachaa.

Tarjoiluehdotus

Regular-versioon verrattuna nämä oli hieman onnistuneempia. Chili toi vähän potkua ja viimeisenä silauksena sriracha poltteli herkkää suutani siten, että pyöryköiden maku peittyi suurelta osin. Rakenne oli peruspullista tuttu ja huono. Ehkä näille voisi vielä joskus antaa mahdollisuuden jossain lihapullakastikkeessa, mutta näin paljaaltaan eivät kyllä oikein toimi. 2 / 5

Pinaattikeitto ja pinaattilätyt

Pinaattikeitto on ollut herkkuruokaa aina, varsinkin kananmunan kanssa. Tällä kertaa ei kananmunaa ollut koska suoritin ostokset vasta aamulla ennen töihinmenoa. Jotenkin menin kaupassa lukkoon ja päädyin kyseiseen komboon. Pinaattilättyjä en ole syönyt, sitten en edes muista milloin, ja siihen varmaan on syynsä. Ovat nimittäin aika pahoja. Jonkin täytteen vaatisivat, dressingiä en kuitenkaan näihin viitsinyt tuhlata.

Kokeilin dipata lättyjä keittoon, mutta ei sekään oikein lähtenyt. Ei varmaan tulee enää pinaattilättyjä ostettua. Pinaattikeitto 5 / 5, pinaattilätyt 1 / 5

Italianpata kasvisjauhiksesta

Seuraavaksi helppoa kotiruokaa eli italianpataa. Kasvisjauhiksen paketissa luki että käytä kuten normaalia jauhelihaa. Eli lihat pannulle ja ruskistamaan. Paitsi että kasvisjauhis ei ruskistu. Tai ruskistuu se palaessaan kun tarpeeksi kauan paistaa. No jonkin aikaa pyörittelin sitä kunnes se hajosi kuten jauhelihan kuuluukin, ja nakkasin mausteet perään.

Valmis kasvisjauhis-italianpata näytti ihan normaalilta italianpadalta. Mutta ei se ihan siltä kuitenkaan maistunut. Mutta ei ollut pahaa, vain erimakuista. Ja kasvisjauhiksen koostumus oli hyvinkin lihamainen. Jos olisin tarjonnut tätä jollekin joka ei tietäisi sen olevan kasvisversio, hän olisi todennäköisesti vain kuvitellut että onpa vähän erikoisen makuista italianpataa. Voisin testata tätä vielä muihinkin ruokiin, ainakin makaronilaatikkoon.

Näiden lisäksi vedin tuttuun tapaani aamusmoothiet, ja iltapalaksi ehkä pari leipää. Kaupassa oli muuten leivänpäällekin kasvisleikkelettä, maksoi jonku 2,5€ / 5 siivua, en ole tohtinut ostaa.

Jos jollain on jotain hyviä suosituksia mitä seuraavan viikon aikana kannattaa kokeilla, niin laittaakaa ihmeessä viestiä.

Jätä kommentti