Leffapoiminta: Tenet (2020)

Korona sotki ja tyrehdytti kaiken muun lisäksi myös leffateattereiden kassavirran. Pandemian levitessä kaikki ensi-illat lähtivät siirtymään hamaan tulevaisuuteen. Tenetin piti olla heinäkuun alussa ensimmäinen iso ensi-ilta koronan laannuttua, mutta etenkin jenkkien perseillessä sitäkin hivutettiin koko ajan pikkuisen eteenpäin, kunnes jossain kohtaa Warner brothersilla nostettiin kädet ilmaan ja luovutettiin maailmanlaajuisen ensi-illan suhteen. Päätettiin, että elokuva on pukattava ulos siellä missä siihen on mahdollisuus. Sillä kassavirta pitää saada käännettyä takaisin päin edes jossain määrin. Muuten tässä joutuu laittamaan lapun luukulle. Sillä velkarahallahan isot elokuvastudiotkin pyörii. Näimpä Tenetin ensi-illaksi koronatilanteen sallimissa maissa tuli 26.8 ja minä laahustin teatteriin heti silloin. Finnkinon Plazassa Oulussa oli ainakin huomioitu turvavälit eikä saleja edes yritetty myydä täyteen. Pelasin silti umpisafetya ja valitsin vähiten myyneen näytöksen. Sain näin ollen istuskella vielä väljemmin, kun muita katsojia salissa oli vain pari kymmentä.

Kyseessä on siis Christopher Nolanin ohjaama ja kirjoittama scifitoiminta elokuva. Elokuvan tarinaa oli pidetty salassa, mutta jostain minulle oli muodostunut mielikuva, että tämä on sellainen James Bond goes Paluu tulevaisuuteen elokuva, onhan Nolan vanha Bond-fani. Sanotaanko silti näin, ettei vertaus ihan metsään mennyt, muttei kyllä osunut kohdallekaan. Kyllähän tässäkin pelastetaan maailmaa agentin toimesta eikä ajankäsite elokuvassa ole läheskään koko ajan lineaarinen, mutta ei se vertaus osu maaliin. Tenetin tarinaa on hankala selittää lyhyesti ja varsinkaan paljastamatta liikoja. Joten tyydyn sanomaan, että agentti saa tehtävän, jossa panoksena on maailman pelastaminen ja se vaatii muun muassa aikainversion ymmärtämistä. Oikeastaan tähän on hyvä lainata elokuvasta repliikkiä – ”Don’t try to understand it. Feel it”.

Tenet on siis agenttijännäri, mutta selvästi keskivertoa älykkäämpi sellainen. Käsikirjoitus on kimurantti ja huutaa katsojaa keskittymään. Tämän elokuvan kohdalla ei siis kannata jättää aivoja narikkaan, sillä kiharainen tarina pudottaa ajatuksissaan harhailevan katsojan nopeasti kyydistä. Nolan onnistuu pitämään kerronnan jännitteen yllä alusta loppuun. Siellä oli jossain kohtaa pieni suvantovaihe, muttei siinä katsojan kiinnostus ehdi laskea, sillä käänteitä on tarjolla ja loppua kohden Nolan nostaa kierroksia lisää, kunnes onkin aika puristaa penkinnojista ja jännätä kuinka tässä käy. Samalla musiikki soi komeasti, vahvistaen tunnelmaa entisestään. Elokuvan musiikki toi mieleen Hans Zimmerin, mutta muistin kuitenkin Hevoshuutajan kertoneen ettei hän ehtinyt tähän mukaan muilta kiireiltään, vaikka onkin Nolanin hovisäveltäjiä. Jokatapauksessa Christopher Nolan tekee kellosepän tarkkaa työtä ohjaajana, eikä kaksi ja puolituntinen mitta tunnu yhtään liian pitkältä.

En tiedä johtuiko siitä, että näin ensikatselulla tarina vaati, niin paljon huomiota ettei näyttelijäsuoritukset tehneet sen suurempaa vaikutusta. Kaikki kyllä selvisivät kunnialla rooleistaan, mutta kukaan ei varsinaisesti noussut esiin tehden vaikutusta. Olen myös usein sanonut miten Nolan on elokuvantekijänä enemmän insinööri kuin runoilija. Hänen elokuvansa ovat yleensä melkein kaikilta osin virheettömiä, mutta niistä puuttuu lämpö ja suuret tunteet. Tämäkin on kiehtova ja mielenkiintoinen teos, joka sisältää omaperäisiä ratkaisuja ja yltyy loppua kohden varsin intensiiviseksi, rynnäten katsojan päälle, saaden tunnelman tiivistymään ihan tosissaan, mutta jättää silti vähän kylmäksi ja kolkoksi.

4-/5