Mun piti alunperin kirjoittaa Raikufesteistä raportti tai jotain sellaista hajatelmat-otsikon alle. Mietin hiljaa mielessäin, mitä Raikufestistä kertoisin, hajatelmissa vastaisin, kertoisinko ihanista ihmisistä, upeasta maatilamiljööstä vai vesisateesta? Kunnes tajusin, etten tiedä mistä aloittaisin. En osannut lähteä purkamaan sitä vyyhtiä mistään suunnasta. Raikufest oli 60 metriä korkea hyökyaalto iloa ja riemua, joka pyyhkäisi pari päivää ylitseni. Ei sitä voi sanoiksi pukea. Se täytyisi kokea itse. Olokin oli sen jälkeen kuin tsunamin jäljiltä. Siinä ei yksi päivä riittänyt kun rakenteli itseään miljoonista pienistä terävistä palasista takaisin kasaan yhdeksi tämmöseksi möykyksi.
Jokatapauksesa meillä oli Raikufesteillä menossa mukana ammattitaitoinen ennustajatar. Joten minäkin heittäydyin avoimin mielin Tarot-korttien armoille. Jälkeenpäin kyllä mietin, että olisi ollut fiksumpaa toimia kuin James Bond Live and let die leffassa ja järjestellä pakkaa omaksi edukseni. Sillä nyt ennustus lupasi vielä vähän onnea ja muuta hyvää tähän kesälle, mutta sitten alkaa synkkeneen ja koko loppuvuosi jotain vitsauksia ja kurjuutta tai ei ainakaan enää ole aihetta ruusuilla tanssimiseen. Toisaalta mitä sitä muutakaan voi odottaa, kun koko vuosi 2020 on ollut koronoineen kaikkineen enemmän tai vähemmän hampaiden kiristelyä. ”Ihan paskaa” kuten eräs hyvä ystäväni sen tiivistäisi. Toki ilon aiheitakin on ollut, mutta ne ovat olleet pääosin salamavalon kaltaisia kirkkaita, mutta lyhyitä välähdyksiä muuten niin pimeässä vuodessa.
Ryhdyin kuitenkin ajatusleikkiin, että mitähän hyvää tälläiselle synkkää yön ritaria, Batmaniä, kaikista kovinpamana supersankarina pitävälle voisikaan olla luvassa? Minkähänlaista onnea tällaiselle Herra Ylppöä, System of a downia, Metallicaa ja muuta rokkia kuuntelevalle onkaan vielä tyrkyllä? Pohdin hymy suupielillä, että olisiko se tällaiselle kieliposkella Facebookin seinälle kaikkea paskaa postaavalle lyhyt kesäromanssi vai raaputtaisinko kenties ässäarvasta couple of touhutonnia? Vai mitä elämällä on tarjoilla vielä tälle kesälle. Jossain vaiheessa ennustajatar tarkensi, että kyse ei ole rahasta. No eihän se raha kyllä teekkään ketään onnelliseksi. Tosin, luo kyllä niin aidon vaikutelman etten yleensä huomaa eroa. Tiedänköhän minä helvetti edes mitä on olla onnellinen? Ehkä tässä kuitenkin haettiin aikaa huoletonta huippuseurassa, nauruja ja hymyjä. Sellaista vilpitöntä mukavaa.
Nyt kun pohdin asiaa tässä naputellessani uudemman kerran, niin olikohan kaikki se ennustettu hyvä siinä, kun sain lumoavalta naiselta pusun poskelle ja hitaan tanssin? Eikä siinä, jos se olikin siinä, niin en ala nurisemaan. Sillä, ei onni löydy siitä, että lisää hamuaa vaan pitää oppia saamastaan nauttimaan, mutta onko se nyt sitten loppuvuosi elämän pulkkamäkeä alaspäin, vailla toivoa paremmasta, jännittäen viekö yksinäisen miehen marraskuu. Siinä sitten elämän sakatessa ja päivien pimentyessä alan kirjoittamaan synkkiä ja lohduttomia runoja, joissa vesi syttyy tuleen, ’usko, toivo ja sakkaus’ -nimimerkillä vai olisiko ’usko, toivo ja kakkaus’ parempi? Samalla kurjuuden keskellä pohdiskelen yksikseni, että olenko lopulta pelkkä lause joka kesken jäi.
Onko nyt siis sama vetäytyä loppuvuodeksi sipsipussin kanssa neljän seinän sisälle ja todeta, että mitä nopeammin luovutan, niin sitä todennäköisemmin en ehdi epäonnistua? Odottelen suosiolla ensivuotta, josko se sitten olisi parempi. Vai olenko oman onneni seppä? Otanko onneni omiin käsiin ja teen asialle jotain. Lataan tinderin ja kirjoitan sinne, että tässä mies, jolla on housuissa muutakin kuin taskut. Enkä sorru sitten lepertelemään mitään, että olet kauniimpi kuin kukka tuomessa, EN. En sentään. En minä siihen Tinderiin ja miks mun pitää aina vitsailla siitä, mutta entä jos onneni on tässä pitäjässä loppuun käytetty, niin onko aika kääntää uusi lehti elämässäni ja vaihtaa maisemaa? Nimittäin jossain kuitenkin aina laulu raikaa, vaikka täällä kaikki sanat olisi sanottu, kaikki laulut laulettu. En tiedä, katsellaan. En aio huolehtia, en anna murheen murtaa. Olen toki aina kysellyt jossain määrin neuvoa muilta, mutta aina lopulta elänyt oman pääni mukaan. Niin hyvässä kuin pahassakin ja niin elän jatkossakin. Katsotaan miten Hampuusin käy ja miten ennustajan ennustus pitää kutinsa.
Hetkinen hetkinen, entä jos kätkenkin sen onnen niin hyvin loppuvuodelle, ettei sitä sen takia näkynyt niistä korteistakaan? Nimittäin se kellä onni on, sen kätkeköön. Annetaan ajan näyttää. Ei tää oo niin vakavaa. Nautitaan vielä tämä viimeinen pätkä kesää ja otetaan sitten pimenevä syksy vastaan iloisena, ennenkuin vaivutaan synkkyyden syleiltäväksi ja aletaan tuijottamaan pimeyttä silmiin. Siihen asti, pidetään mieli kirkkaana ja paita puhtaana. Ollaan kuulolla. Balalaikka!!!
Satunnaistoisto 