Suoratoistosuositus: Kaikki Synnit (2019)

Kaikki synnit on Elisa viihteen 6-osainen rikosdraamasarja ja nyt Elisan ja Viaplayn yhdistymisen myötä sarjan löytänee myös sieltä. Nimen perusteella ajattelin, että tämä kertoisi minun viikonlopuistani, mutta tämähän olikin tällainen murhamysteeri. Jossa Oulun kupeessa olevasta fiktiivisestä pikkupaikkakunnasta löytyy kaksi lestadiolaismiestä murhattuna ja uskonnollisen yhteisön rauha rikkoutuu. Sarjan pääosissa on Maria Sid ja Johannes Holopainen, jotka näyttelevät keskusrikospoliisin paikalle lähettämiä rikostutkijoita. Ihana Maria Sid näyttelee räväkkää ja sanavalmista Sannaa, jolla on ongelmansa perheensä kanssa. Kun taas Johannes Holopainen on kotipaikkakunnalle palaava lestadiolaisuudesta eronnut homoseksuaali Lauri, jota menneisyyden haamut piinaavat. Päähahmot ovat sekä hyvin kirjoitettu, että näytelty.

Oululaiskäsikirjoittajakaksikko Mika Ronkainen ja Merja Aakko, joista Mika toimi myös ohjaajana, ovat luoneet mukaansa tempaavan sarjan, joka on yhdistelmä Nordic noiria ja Finnish weirdiä. Se kietoo katsojan mysteerinsä otteeseen heti ensimmäisestä jaksosta lähtien ja jännite kantaa eikä päästä katsojasta irti ennen loppua. Kerronta etenee verkkaisesti, muttei jää junnaamaan paikoilleen missään vaiheessa. Tarina on sopivan rosoinen eikä siinä kaunistella asioita. Sarjan perusvire on synkähkö, mutta kuitenkin elämänmakuinen. Tässä käydään läpi koko ihmisen tunteidenkirjo ja vaikeistakin aiheista huolimatta sarjassa on myös lämpöä ja hieman huumoriakin. Yksi sarjan tärkeistä teemoista on anteeksi antaminen ja voiko kaikkea edes antaa anteeksi. Ohjaaja Ronkainen on kertonut, että hänen ajatuksenaan oli, että visuaalisesti tarina syntyy laajojen luonnonmaisemien ja ahtaiden mielenmaisemien kontrastista. Mukaan onkin saatu paljon upeita peltomaisemia ilta-auringossa. Eihän tämä täydellinen sarja ole, vaan kyllä tästäkin löytyy ne omat lapsuksensa, mutta tykkäsin kyllä. Oikein hyvä kotimainen rikossarja.

Sarjaa varten on tehty laajasti tutkimustyötä perehtymällä paikalliseen kulttuuriin sekä haastattelemalla muun muassa poliiseja ja lestadiolaisia. Mukaan on poimittu tapahtumia paikallisuutisista Oulun seudulta, kuten pizzamafia viittaukset. Näin sen tunnistaa vilpittömästi Pohjois-pohjanmaalaiseksi meiningiksi. Kaikki synnit onkin ollut menestys ja se on myyty yli 30 maahan. Sarja voitti Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa parhaan käsikirjoitus palkinnon ja oli ehdolla parhaaksi kansainväliseksi sarjaksi Zurichin elokuvafestivaaleilla. Toisen kauden kuvaukset saatiin Oulussa päätökseen juuri ennenkuin korona sulki Suomen, joten jatkoa on luvassa pian.

4/5

Jätä kommentti