Viime kertainen kokeilu pekonin ja papujen kanssa sujui osallistujilta varsin mallikkaasti, olkoonkin että Neiti Hattara teki pekonin tofusta. Kaikille satoi kuitenkin tuhansittain ääniä, mutta ilmeisesti Hevoshuutajan koettelemukset Banoffeen kanssa saivat äänestäjien sympatiat, sillä lopulta Hevoshuutaja kiri ylivoimaiseen voittoon. Yksi lukijoistamme kuvailikin piirakan valmistusta ”via dolorosaksi”. Alla äänestyksen lopullinen tulos.
Tällä kertaa pääraaka-aineena oli kieli. Kieli oli ystävämme ehdotus ensimmäiseen kokkausviikkoon, mutta Hattaran kielitoimituksessa kesti sen verran pitkään että saimme sen käsittelyyn vasta nyt. Toiseksi aineeksi arvottiin maissi, ja jälkkäriksi valittiin lukijan ehdottama kampanisu. Katsellaas mitä keittiöissä on saatu aikaan.
Hevoshuutaja
Kieli. Ei saatana. Googlettelin aihetta ja kovasti joka paikassa kehuttiin sitä hyvän makuiseksi. Mutta itseäni kielen ulkomuoto vähän iljetti. Jotenkin se tuntui siltä että sitä ei haluaisi käsitellä. Mietin että voisinko tehdä tässä Hattarat ja valmistaa vege-kielen? Mielikuvitus ei kuitenkaan siihen riittänyt joten pakko se oli käydä kaupan kielihyllyllä katsomassa mitä sieltä löytyy. Ensimmäisellä kerralla ei oikein löytynytkään. Naudan kieli, jota olin suunnitellut ostavani, oli kokonaan loppu, ja vieressä oli yksi pari possun kieliä. Mutta niiden päiväys oli jo seuraavalle päivälle ja ruuanvalmistus tapahtuisi vasta muutaman päivän päästä. Tässäkö minulle pelastus? Jos kieltä ei vain yksinkertaisesti ole saatavilla niin minkäs minä sille mahdan. Varasuunnitelmana oli leivän päältä tuttu kielileikkele, olisi se edes vähän sinnepäin. Parin päivän päästä kävin kaupassa uudemman kerran, toivoen että kauppias ei ole tilannut lisää kieliä. En ollut uskoa silmiäni kun pääsin hyllyn eteen. Naudan kieli oli ihan hervottoman kokoinen jöllikkä, ja kuulin mielessäni legendaarisen siika-videon huudot: ”OOO OOO, JUMALAUTA MIKÄ MÖTKÖ, TULUKAA KAHTOON”. Pakkaus ilmoitti kielen painoksi peräti 1,5 kiloa. Eihän tuo mahtuisi meikäläisellä mihinkään kattilaan. Kylpyammeen vaatisi. Olin pakotettu ottamaan porsaan kieliä. Ihan hyvä valinta tosin sen puolesta että porsaan kielen keittoaika on maltillinen pari tuntia, kun naudan kieltä pitäisi keitellä tuplasti pidempään.
Kokkauspäivä. Kävin heti aamusta pyöräilemässä reippaan 100km lenkin, ja seksihelle vaati veronsa. Olin ihan loppu. Ruokaa kuitenkin pitäisi valmistaa jotta saisi taas energiavarastot täytettyä. Maissista en keksinyt mitään järkevää. Mitä maissista muka voi tehdä, muutakuin maissia. Popcornia? Mielessä kävi popcorntäytteiset kieliburritot, siinä olisi se hyvä puoli että jos kieli onkin pahaa, niin popparit varmasti peittäisi maun. Päädyin kuitenkin lopulta kielimaissi-pastaan. Sekaan vähän maustettua kermaa.
Projekti alkoi luonnollisesti kielen kypsentämisellä. Ohjeiden mukaan kielet pestiin ja sen jälkeen kattilaan sen verran vettä että kielet juuri peittyvät. Perään reilusti suolaa ja mustapippuria.
Keittämisessä huomasin heti alkuun ison ongelman. Vaikka kattilaan laittaisi miten paljon vettä, kielet tahtovat nousta pinnalle ikäänkuin kurkistelemaan. Yritin jumittaa niitä toisiinsa kattilan pohjalle, siinä kuitenkaan onnistumatta. Yritin etsiä netistä apua tilanteeseen, ja lopulta tajusin ettei missään ohjeessa vaadittu että kielet ovat kokoajan veden alla. Lähtötilanteessa niiden ilmeisesti kuitenkin piti peittyä vedellä. Hyväksyin tilanteen ja annoin kielten kurkistella veden pinnalla aivan rauhassa.
Kielten kypsyessä otin käsittelyyn kampanisut. Kampanisuja en luonnollisesti ole koskaan aiemmin tehnyt, mutta resepti vaikutti hyvin yksinkertaiselta. Mietin alkuun että voisiko niitä tuunata jotenkin kun näyttivät vähän tylsiltä kuvissa. Päätin jättää tuunauksen seuraavaan kampanisupäivään, hyvä varmasti ensin maistaa karvalakkimallia.
Reseptissä kauhistutti valtava voin määrä. Puoli pakettia. Siihen vielä puoltoista desiä sokeria kylkeen. Mikään terveysherkku ei ole tosiaan kyseessä. Taikinan valmistus oli helppoa ja mukavaa, ja siinä samalla mietiskelin kuinka Hampuusi tekisi tästäkin jonkin sorbetin tai drinkin. Tässähän joutuu kuitenkin ihan uuniakin käyttämään. Taikina asettui hetken jääkaapissa jonka jälkeen heitin taikinan pöytään ja kaulin levyksi. Kaulin oli kertaalleen aiemmin ollut käytössä, ostin sen ruokavaliot vaihtoon-sarjan bostonkakun näköistä leipää varten. Olisi ehkä pitänyt sijoittaa kaulimeen muutama euro enemmän, sillä se oli aivan jumissa ja kauliminen ei ollut mitään nautintoa. Levyksi sinä kuitenkin olet muuttuman, totesin taikinalle ja levyksihän se muotoutui. Tajusin että meikäläisen seuraava investointi voisi olla semmoinen leivontaleikkuri, tai rulla, mikä se on millä taikinaa leikataan. Nyt jouduin leikkaamaan palat puukolla. Kampaosat viillettyäni yritin nostella taikinapalasia pellille. Vaikka olin laittanut pöydälle reilusti jauhoja, oli kammat tiukasti kiinni pöydässä. Helvetti. Yritin ujutella paistinlastaa taikinan ja pöydän väliin, mutta lopulta jouduin avustamaan palasia tukevasti käsin. Tässä työvaiheessa nisujen estetiikka kärsi hieman. Pari peltiä uunitin ja jätin odottelmaan koristelua.
Sillä välin kielet olivat kypsyneet huomattavasti. Aika inhottava haju niistä lähti. Noin parin tunnin keittelyn jälkeen nostelin kielet vedestä ja odottelin niiden jäähtyvän hieman, internetin mukaan kielistä piti kuitenkin poistaa nahka kun ne ovat vielä lämpimiä. Pohdin whatsappissa että mikähän näissä on se nahkaosa, kun asiasta ei mitään kokemusta ole. Hampuusi kehotti ottamaan varalta sentin joka puolelta. Ihan senttiä en tohtinut ottaa, mutta varmasti roskiin meni paljon hyvää syömäkelpoista kieltäkin.
Tässä vaiheessa maistoin ensimmäistä kertaa kieltä. Ihan hyvältä se maistui, vähän ehkä jopa nötkötiltä. Mutta aikamoinen vaiva sen valmistamisessa kuitenkin on. Ehkä jonain päivänä eläimet on jalostettu siihen pisteeseen että niiden kielet voi kypsentää mikrossa.
Kielten kypsymistä odotellessa olin keitellyt pastat valmiiksi. Nakkasin kielisilpun ja maissit kuumalle pannulle ottamaan hieman väriä.
Kevyen ruskistamisen jälkeen kielimaissiseos pastan joukkoon ja kermat perään. Kiehautus ja ruoka oli valmis. Annoksen päälle ripottelin parmesaania sekä persiljaa.
Pakko myöntää että ruoka oli maultaan vähän pettymys. Pastaa oli liikaa muihin aineksiin nähden. Semmonen 3/5 ehkä, mutta suussa ruoka sentään tuntui hyvältä ja mukavalta pureskeltavalta. Ruuasta ei mitenkään voinut tajuta että siinä käytetty liha on kieltä, joten tätä voisi helposti syöttää ennakkoluuloisille ihmisille. Itse ainakin tällä kertaa voitin ennakkoluuloni, eikä kielen käsittely enää tuota ongelmia jos sellainen tilanne joskus eteen tulee.
Jälkkäriksi kahvia ja kampanisua. Ripottelin nisujen pinnalle kanelisokeriseosta.
Nisujen evät eivät ihan auenneet sillä tavalla kuin toivoin, mutta ihan ok siihen nähden miten vaikea ne oli nostella pöydältä pellille. Maku ihan ok, mutta kuivahko muuten. Kyllä tähän olisi aivan hyvin voinut jonkin täytteen vaikka laittaa.
Neiti Hattara: Ja Hevoshuutaja on tarttunut kieleen! Hurraa! Siitä on näköjään valmistunut pasta. Toisaalta ihan sama, mitä siitä olisi laittanut, sillä nostan hattua kielen keittelylle.
Kampanisut olivat niin kauniita, että jos eivät ole osto-nisuja, niin pääni syön!
Hevoshuutaja: Ihan itse olen tehnyt nisut
Hampuusi: Pisteet kieleen tarttumisesta ja kampanisut näyttää paremmalta miltä varmaan maistuu. Tarina ja matka kokkailujen takana jälleen priimaa.
Neiti Hattara
Mä olin tosi innoissani tästä kielestä! Lähtökohtaisesti mä en pidä mistään sisäelimistä, paitsi poron sydämestä. Siks mä päädyin poroon myös tässä asiassa.
Poron kieliä ei varsinaisesti myydä kaupoissa tällä leveyspiirillä, mutta suhteilla sain vaihdettua yhden kielen suklaalevyyn. Toivoin, et vaihtokauppa ei olis virhe, koska kyseessä oli kuitenkin Geisha!
Kielen kaveriks tein polentaa, joka on siis periaatteessa maissipuuroa. Jep, ei kuulosta herkulliselta, mut on. Sekaan vaan vähän parmesaania. Hei, ja kerrankin mun safka on äärimmäisen simppeli! Mun mottohan kuuluu: ”Enemmän on enemmän!” (paitsi Jallun tähtiluokituksessa) mutta kai sitä ihminen saa polulta poiketa?
Kaikille tuleville kielenkeittelijöille tiedoksi: tää ei varoitteluista huolimatta haissut yhtään pahalta! Nopee ruoka tää ei oo, mut valtavan helppo. Lopputulos oli syötävä. Eräs Herra jopa sanoi voivansa syödä tätä uudestaan. Epäilisin, mikäli tänään olis aihetta. Mutta kyllä mä olisin ehkä mieluummin sen suklaan syönyt.
Kampanisun kohdalla piti taas miettiä, et mitä sitä tekis. Koska tiesin jo ennakkoon, etten piittaa perinteisistä kampanisuista, päätin tehdä modernin kaupunkilaisnisun. ”Yksinkertaisuus tänään kunniaan!”, huusin, kun kaupassa aineita valitsin. Ainakin mielessäni. Osto-taikinalla ja -marmeladilla mentiin.
Hampuusi: Esteettisesti Hattaran luomukset on ehdottomasti parhaat ja veikkaan, että noi kampanisut on aidosti hyviä kahvin kanssa. Antaisin ääneni tähän.
Hevoshuutaja: Mikä ihme tuo pyllyjuttu kielen kanssa oli? Ei mitään käsitystä mitä on polenta. Enkä osaa edes kuvitella miltä se maistuu. Kai se hyvää on jos Hattara niin sanoo. Neiti Hattaran kampanisut näyttävät niin hyviltä että haluaisin rakastella niiden kanssa.
Hampuusi
Tää kieli on mulle raaka-aineena ihan Mad cook tai Pelkokerroin hommia. Yritin ehdotella moneen kertaan, että skipataan se ja arvotaan uus tilalle ja vaikka mitä, mutta ei. Mikään ei auttanut. Ei siitä pystynyt perääntymään. Kattelin kaupassa niitä kieliä ja ne oli kyllä viston näköisiäkin. Muutenkin olen päättänyt, etten syö mitään mikä on ollut jonkun toisen suussa. Tietää itsekin missä kaikkialla oma kieli on käynyt, niin ei helevetti. Oikeasti. Ja joo ennenkuin joku vääräleuka alkaa louskuttaan leukoja, niin kyllä tykkään kananmunista. Se kauhistelusta. En halua takertua siihen enempää, mutta kieli siis vistottaa. That’s me! Joten tarvitsin kokkailua ennen rohkaisuryypyn ja päädyin tekaisemaan Kyllikki Saaren suohaudan. Siihen tulee yksi osa kossua (tai minä käytin vodkaa kun kaapista ei löytynyt kossua), yksi osa jaloviinaa ja yksi osa minttuviinaa. Siinä on sopivasti potkua rohkaisuksi ja samalla raikastaa hengityksen, mutta älä tee sitä virhettä, että laitat juomaan jäitä. Sillä kaikki tietää, että Kyllikki Saari oli hukassa kesän ja löydettiin syksyllä ennen pakkasia.
Raaka-aineina oli siis kieli ja maissi. Tämä aiheutti harmaita hiuksia kun pohdin, että mitä näistä voisi valmistaa ja miten voin kiertää kielen. Mietin kaikenlaista kielikylpyä, äidinkieltä, oikeastaan kaikkea paitsi oikeaa kieltä. Fazerilla oli joskus kissankieli nimistä suklaata, mutta sitä en löytänyt ainakaan paikallisista kaupoista. Mietin jopa vegekielen tekemistä, mutta en oikein tiennyt mistä sen tekisin. Pelkkä salaatinlehti askarreltuna kielennäköiseksi olisi ehkä ollut tragikoominen näky, mutta onneksi olen sellainen kokki, jolla ei mene sormi suuhun, paitsi kastiketta maistaessa. Joten keksin siinä viime hetkillä, että teen kiusauksen. Se on helppoa kuin itselleen valehtelu ja kun siinä ottaa oikoreitin ja soveltaa vähän niin kielileikkelemakkara on minulle tarpeeksi lähellä kieltä. Onhan siinä 49% sitä itteään. Päädyin vielä ottamaan kielelle kaveriksi vähän palvirouhetta ja maissillekkin paprikan kylkeen. Näillä mennään, vaikka sitten ojasta allikkoon.
Pilkoin kielimakkaran ja paprikan suikaleiksi. Sitten kaikki sekaisin vuokaan, päälle kermaa ja uuniin. Nyt oli rompetta niin paljon, ettei kaikki olisi mahtuneet mun lasiseen vuokaan, mutta onneksi olin kaukaa viisas ja läheltä komea, niin olin varautunut isompaan alumiinivuokaan. Kokkaus musiikkina oli tällä kertaa Happoradioa. Siinä bändissä minua viehättää menevän poprock meiningin lisäksi Aki Tykin sanat. Tykki ei ole Juicenlainen jatkuvasti tekstiä ulos tursuava sanoittaja vaan ne pitää pusertaa hänestä ulos ja välillä ihan ajan kanssa, mutta lopputuloksesta monesti tykkään. Esimerkiksi ’Hirsipuu’ on omalla tavallaan nokkela biisi peliriippuvuudesta, vaikkei läheskään paras biisi orkesterilta. Oma suosikkini Happoradiolta on ’Sinä ja hän’ biisi. Siinä on sanoituksissa kanavoitu kohtaan ”join sen punaviinin, Tukholmasta tuodun, turhaan sitä säästettiin, ajatukset lepattavat liian kepeästi, me irti meistä päästettin, vähitellen vajoan siihen kitaan siniseen, mun täytyy matkaani jatkaa, mä en voi matkaani jatkaa”, niin paljon suomalaisen miehen tuskaa, että herkistyn joka kerta. Muutenkin tykkään paljon Happoradion biiseistä ja Tykin Aki on tuottanut mun yhden kaverin musiikkia, niin olen samalla kuullut hänestä pelkkää hyvää myös ihmisenä, mutta se siitä. Homma jatkukoon.
Ruoka oli aikalailla perus meikäläisen kiusaus kamaa. Eli ei aiheuta riemun kiljahduksia, mutta uppoaa kuin kusi hankeen. Kuvan jälkeen lutrasin vielä lautaselle tabascoa viimeistelemään ruuan ja näin se oli helppoa syötävää. Oikeastaan tämä ruoka oli kuin Hampuusi itse. Tästä oli helppo pitää, mutta vaikea rakastaa.
Jälkiruuaksi meille oli ehdotettu kampanisua. Tykkään sanasta nisu. Sitä kuulee nykyään liian harvoin ja jos käytän sitä itse, niin minua ymmärretään liian harvoin. Jokatapauksessa muistin, että kampanisu on sodanaikainen semimauton nisu, mutten tiennyt miten se valmistetaan. Niimpä päätin kilauttaa mestarileipurille ja kaupungin tavoitelluimmalle poikamiehelle. Sanotaanko näin että jälkimmäinen ei osannut auttaa yhtään, mutta mestarileipurilla riitti asiasta asiaa. Kuuntelin tarkkaan mitä hänellä oli kerrottavaa kampanisusta. Hyvin pian oli kuitenkin selvää, etten tule tekemään perinteistä kampanisua. En vittu ala helteillä leipomaan, onhan se varma, mutta oli mukava jatkaa monologin kuuntelemista, kun sieltä tuli taikinan viskositeetista lähtien rautaista analyysiä ja monenlaista neuvoa melkoisella pieteetillä.
Puhelun päätyttyä aloinkin miettimään, että miten muuten voisin lähestyä kampanisua. Mitä se edustaa minulle tai mitä mielikuvia se tuo tullessaan. Olin kuin Beatlesin jäsenet etsimässä itseään Intialaisessa retriitissä ennen Magical mystery touria ja I am the walrus biisin tekemistä vai oliko se vasta sen jälkeen? Jokatapauksessa pohdin kampanisun syvintä olemusta. Mielessäni pyöri teroitettu miekka ja odottava lootuksenkukka ja sitten huusin Heureka! Mieleeni tupsahti kuinka eräs naispuolinen kaverini kertoi minulle, joskus kauan aikaa sitten, että pätkisjäätelö on parempaa kuin seksi. Joten mikä olisikaan parempi kampanisu kuin seksiäkin parempi kampanisu. Näimpä tein kampanisuni pätkisjäätelöstä. Se sopii myös hyvin helteille ja siihen vielä vierelle Kemiläisen muusikon kesäjuoma. Johon tulee Carilloa eli pullotettua rakkautta, appelsiiniviipale sekä kaksi jääpalaa ja kun sitä sekoittaa vielä puolitoista kertaa vastapäivään, niin se on valmis. Apropoo drinkin nimestä huolimatta kyseessä ei ole kausituote.
Hattara: Arvasin, että vähintään toinen pojista tarttuu kielileikkeeseen! Minun mielestäni se oli tässä sallittua, teinhän itsekin pekonin tofusta. En tiedä, erosiko ruoka muutoin millään tavalla Hampuusin normaalista kiusauksesta. Ai niin, olihan siellä maissia.
Kampanisun kohdalla hymyilin. Hieno kampainen jäätelöversio nisusta!
Hevoshuutaja: En käy moittimaan kielileikkeleen käyttöä, päädyinhän siihen melkein itsekin. Mutta sen verran korjaisin että tuosta leikkelemakkarasta on siis ylipäätään lihaa 49%. Siitä kielen osuus näyttäisi olevan 30 pinnaa. Eli mitäs siitä tulee, jotain 15 pinnaa kieltä? Muutoin ruoka näyttää siltä että kuin olisin itse tehnyt. Varmasti hyvää. Jälkkäri ei sentään tällä kertaa ollut sorbettia, mutta jotenkin haluaisin nähdä Hampuusilta joskus kunnon panostuksen jälkiruokaan. Milloin Hampuusilta tulossa drinkkiaiheista juttusarjaa?
Satunnaistoiston väellä alkaa kesän riennot painamaan sen verran päälle, että seuraava kokkauskerta saattaa painua elokuulle. Mutta ainekset on jo arvottu, joten ehkä vielä saadaan ensi viikolla julkaisu ulos. Muistathan antaa äänesi parhaalle suoritukselle!
Edelliset julkaisut:
Kolme kokkia – Pekoni ja pavut
Kolme kokkia – Kala ja hedelmä
Kolme kokkia – Äyriäiset ja bataatti
Kolme kokkia – Esittely
Satunnaistoisto 