Uusi Tiedon toimittama äänestysjärjestelmä oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Alkuun oli hieman ongelmia, nimittäin äänestysohjelma yritti joillekin myydä junalippuja, ja joillekin se varasi ajan lääkäriin. Eikä junista saanut edes paikkaa itse valita. Lopulta kuitenkin meille vakuuteltiin että nyt se toimii, joten seuraavassa tulokset Kala ja hedelmä-viikolta:
Hampuusin tarinointi selvästi palkittiin, kun taas Hattaran ravintolan terassilta suoritettu jälkiruuan viimeistely kostautui. Hevoshuutajan vaisu esitys ei myöskään ollut minkäänlainen haaste Hampuusin ylivoimalle.
Miten käy tällä kerralla, sillä virallisten valvojien läsnäollessa arvottiin seuraaviksi aineiksi pekoni ja pavut. Jälkiruokaan saatiin vinkki lukijaltamme Peksiltä (nimeä ei muutettu), joka ehdotti Banoffeeta. Hampuusi sekä Hevoshuutaja eivät edes uskoneet että sellaista on olemassa, kun taas Hattara luonnollisesti tiesi mikä on kyseessä.
Neiti Hattara
Arpa osui papuun ja pekoniin. Molempia ainesosia käytän lähes viikottain, joten halusin kokeilla jotain vähän muuta.
Papupihvit on ollu työn alla jo pidempään, joten nyt oli niiden vuoro. Täytyy sanoo, et jatkoon menee. Euron papupurkki härpäkkeineen hakkas kyl monet muut mun maistamat vegepihvit.
Pekonin osalta mä päädyin testaa vegepekonin valmistusta. Oon syönyt rafloissa jos jonkinlaista vastinetta, aivan hyvällä ruokahalulla. Tän mä päädyin tekee kylmäsavu-tofusta. Koska mä hoppuilin, niin rakenteesta ei tullu rapsakka. Maku nyt oli savuinen ja suolainen. Sanoisin, et toimii annoksissa, joissa pekoni ei näyttele pääosaa.
Näistä sit väsäsin hampparin lisukkeineen. Olin aamulla leiponut porkkanasämpylöitä, joten sniiduilin ja käytin niitä.
Jälkkärinä oli banoffee. Ei kuulu mun erityisiin herkkuihin, kun on niin jäätävän makeeta. Päädyin siis tekee tän suoraan lasiin, niin vältyin turhalta tortulta.
Hampuusi: vege-pekoni? Eikö mikään ole enää pyhää? Toisaalta eipä mulla ole jälkkärisooloilujeni takia vara sanoa mitään. Sitäpaitsi tykkään kun innovoidaan, vaikka sitten tabuja rikkomalla. Lähtökohtaisesti toi Hattaran burgeri ei aiheuta minussa riemunkiljahduksia, mutta voisin maistaa. Voisin tuulettaa ennakkoluulojani. Neiti Hattaran Banoffeessa tykkään suuresti suoraviivaisuudesta ja helppoudesta ja, että se on siitä huolimatta näyttävä ja luokseen kutsuva. Arvostan.
Hevoshuutaja: Burgeri on kyllä hyvännäköinen. Mutta moni kakku päältä kaunis, kuten Jaakko Kolmonen sanoi aikoinaan kun rommikäpykakun ensi kertaa näki. En osaa kuvitella nauttivani hampurilaisesta papupihvillä ja vegepekonilla. Siis vegepekoni. Sairasta. Jälkkäri on näyttävästi lasissa, ja varmasti aivan samanmakuinen kuin piirakkaversio, tästä plussaa, kaikkea ei aina tarvitse tehdä niin hankalaksi.
Hampuusi
Arvontakoneistomme arvottua raaka-aineiksi pekoni ja papu, niin sain nopeasti mielikuvan villin lännen ajasta ja cowboy:t istumassa nuotion ääressä syömässä papuja purkista. Mielikuva lähti jalostumaan ja pian joku maatilan emäntä tekikin jo näille lehmipaimenille papuja ja pekonia. Sitten inspiraatio iski kuin käsilaukku ohimoon yön tunteina siteerattuani väärää runoilijaa. Nimittäin villin lännen meininki yhdistyy vahvasti italialaisiin spagettiwesterneihin ja näin maailman hatarimman aasinsillan kautta päästiin päätökseeni tehdä pekoni-papu-pastaa. Kolme kovaa P:tä, mutta tällä kertaa se ei tarkoita pistä pullo piiloon.
Lähdetään liikkeelle siitä, että pekonihan on ruoka raaka-aineiden jaloviina. Kaikki on parempaa kun sinne livauttaa pekonia sekaan. Eikä mikään ole parempaa kuin kaurapuuro pekonisattumilla ja jallusilmällä, mutta ei tehdä sitä tällä kertaa, vaan jotain aivan muuta. Raaka-aineet näkyikin jo edellisessä kuvassa. Kokkailumusiikiksi valikoitui Viikate yhtye. Siinä on sellaista sopivaa rautalankametallin ja kivi-iskelmän sekoitusta, josta on aistittavissa myös vähän villin lännen meininkiä, että se sopi tilanteeseen kuin Hampuusi terassille. Tähän kun vielä yhdistää Kaarle Viikatteen Reino Helismaa-tyyppistä sanansäilän käyttöä niin ollaan asian ytimessä.
Kuten kaikki kokkailuni, niin tämäkin on todella helppo tehdä. Jätän monimutkaisemmat keitokset Neiti Hattaralle ja Hevoshuutajalle. Heiltä ne luonnistuu paremmin. Ensin pilkoin paprikat kattilaan ja pekonit pannulle. Kattilaan spagetit ja pannulle pavut perään. Sillä aikaa kun kattilassa on kiehumishommat ajankohtaisia, niin pannulla rätisee ja siihen sitten chilijauhetta päälle, koska miksipäs ei? Samalla on myös hyvä sekoittaa astiassa valmiiksi munakermaseos. Siihen vähän vielä suolaa ja pippuria. Sitten ei muuta kuin valuttaa spagetit ja paprikat siivilän läpi ja hämmentää pekonit ja pavut sekaan. Jonka jälkeen kuumaan ruokaan kaataa munakermaseos ja sekoitella koko systeemi sekaisin kuin Kemiläinen lauantai-iltana. Protip älä tuossa vaiheessa enää keittele tai muna karkaa kokkeliksi.
Lautasella viimeistelin annoksen mustapippurilla ja that’s it. Ruoka oli jälleen hyvää. Tosin pekonin kanssa on vaikea mennä pieleen. Sen verran täytyy tunnustaa, että pavut eivät kyllä hirveästi maistuneet, mutta ehkä parempi niin, sillä nyt muut maut ottivat pistevoiton ja nousivat eturiviin. By the way ruoka-arvostelussa nyrkkisääntönä on hyvä pitää, että älä luota laihaan kokkiin. Jos ruoka on hyvää, niin kyllä se silloin kokillekin maistuu ja yleensä myös näkyy. Näimpä sen jälkeen kun minut 20 vuotta ja kiloa sitten hylättiin liian komeana lääkikseen, niin olen kerännyt uskottavuutta kotikokkina. Nyt siis kenenkään ei pitäisi kyseenalaistaa kokkailujani.
Jälkiruokana meillä oli Banoffee ja olin varma, ettei sellaista ole olemassakaan. Se kuulostaakin ihan joltain vanhan leffan ranskalaiselta vastarintaliikkeen jäseneltä ja ajattelinkin, että jälkiruokaehdotuksen lähettänyt lukijamme pelleilee kanssamme. Päätin kuitenkin huvikseen googlata, josko olisin jälleen kerran vaan tietämätön, sillä minä en ole jälkiruokaihmisiä. Aina kun käydään jätkien kanssa syömässä, niin tarjoilijan kysyessä jälkiruokaa, otamme irish coffeet tai monte criston kahvit tai skippaamme kokonaan yli. Ehkä tässä on myös syy miksi olen krooninen poikamies. Naisethan tykkää jälkiruuista ja siinä vaiheessa kun naisen kanssa syömässä käydessäni pitäisi sanoa creme brulee tai jotain vastaavaa niin sanon – lasku, ja eikö taas yksin kotia kulkematta lähtö- tai minkään muunkaan ruudun kautta.
Mutta banoffee siis yllättäen olikin olemassa ja klikkasin jotain reseptiä. Lueskelin raaka-aineita ja mietin, että tuomonen määrä sokeria ja voita, niin se banoffee on hetken kielellä ja kymmenen vuotta kyljissä. Sitten oli vielä se digestive keksi. Se on kyllä keksien kakkosolut. Semmonen mikä ei maistu eikä tunnu miltään, mitään sanomaton ja melkein parempi olla ilman. Joten päätin, että tämä jälkiruoka ansaitsee tulla päivitetyksi tähän päivään. Eletäänhän kuitenkin jo herran vuotta 2020. Niimpä suunnittelin ja tein banoffee 2.0:n. Tadaa!! Annoksessa on turkkilaista jugurttia, mansikkaa, mustikkaa ja turaus hunajaa sekä murustettuna kolmen suklaan cookie keksejä. Nyt tämäkin jälkkäri on raikkaampi, terveellisempi, helpompi ja ennen kaikkea parempi sekä samalla säästyi sähköä kun ei tarvinnut tolskata uunin kanssa, joten tämä saattaa olla myös vihreä valinta. Itseasiassa tämä taitaa banbestest. Sen verran hyvää se oli. Apropoo sain kyllä jälkiruokaan inspiraation ihastuttavalta ystävältäni kun keskusteltiin yks päivä turkkilaisen jugurtin saloista, että täysin omiin nimiin tätä luomusta ei pysty ottamaan, mutta muusan käyttöä ei ole säännöissä kielletty.
Hevoshuutaja: Jos olisit lukenut reseptin loppuun, niin olisit huomannut että tohon piirakkaan ei uunia tarvitse. Että siinä meni se vihreä valinta. Yllätyin että et taas valmistanut jonkinlaista drinkkiä jälkiruuaksi, sanoisin että edistystä on tapahtunut Hampuusin jälkiruuissa. Uskoisin että oli hyvää. Kuten oli varmasti myös tuo pääruoka, se näyttää oikein maukkaalta. Saitko muuten sponssilautasten mukana käteistä rahaa?
Hattara: Osuin oikeaan, kun veikkasin toisen kilpakumppanini valmistavan pastaa! Mutta mitä mun silmäni näkevätkään? Rakettispagettia!? En tiennyt myös aikuisten ostavan pastan kyseistä olomuotoa. Mössääntyyhän se kivasti, mutta al denteä siitä ei saa kyllä vipuvarrella eikä hyvällä tahdollakaan. Provosoitumisestani huolimatta, pastasoosi näytti herkulliselta.
Jälkiruuaksi Hampuusi on näköjään valmistanut jälleen sorbettiaan. Mutta nyt se on ehtinyt kiinteytyäkin pakastimessa. Veikkaan antipatiaa banoffeeta kohtaan.
Hevoshuutaja: Meikäläinen käyttää kans rakettispagettia. Oikee spagetti on niin hankala syödä. En mä toki mihinkään carbonara-tyyppiseen rakettispagettia käyttäisi.
Hevoshuutaja
Lauantaina olin juuri suorittanut muutaman tunnin mittaisen pyörälenkin, ja koska matkalle ei osunut mitään hyvää kahvilaa missä pistäytyä evästämässä, olin melko nälkäinen. Päätin pikimmiten suihkun jälkeen aloittaa ostoslistan kokoamisen, jotta pääsen kauppaan ja pikaisesti tekemään ruokaa.
Pääruuan osalta homma oli selkeä, keitän perunoita jotka sitten paistan pekonin kanssa pannulla, ja lisään perään pavut. Banoffee taas ei ollut mitenkään entuudestaan tuttu, mitä nyt vilkaisin netistä miltä se näyttää kun jälkiruuaksi valittiin. Ei vaikuttanut silloin mitenkään hankalalta, mutta mietin kyllä että mistä Peksi (nimeä ei muutettu) tietää tämmöisiä jälkiruokia. Googletin reseptin, ja muuten kaikki ihan ok, mutta aineslistalla oli ”karamellisoitua maitotiivistettä”. Ajattelin että tuota ei varmasti meidän alepassa ole, joten googletin lisää reseptejä, yleensä sieltä löytyy jotain korvaavia aineksia. Vaan ei löytynyt tällä kertaa. Pian kävi selväksi että tuo karamellisoitu maitotiiviste on vähän niinkuin se juttu koko piirakassa. Laitoin tutulle alepan myyjälle viestiä ja kysyin olisiko tuotetta kuitenkin heillä hyllyssä. ”Ei tää mikään prisma ole, lol” kuului vastaus. Ei helvetti, en varmasti enää lähde isompaan kauppaan tämän takia. Ilmoitin pettymyksestä blogimme whatsapp-ryhmässä, ja kerroin että jälkiruuan teko varmaankin siirtyy toiselle päivälle.
Pian vieraileva kirjoittajamme Hämis laittoi linkin reseptiin jolla kyseistä ainetta voisi tehdä itse. Maitoa, sokeria ja 20-40 minuuttia keittelyä. Eihän tuo paha. Sitten luin ohjeen loppuun. Tuo 20-40 minuuttia tuottaisi vasta kondensoitua maitoa, karamellisoituun versioon pitäisi keitellä 20-40 minuuttia lisää. Ai että, kuulostaapa mukavalta keitellä maitoa puolitoista tuntia lauantaina, varsinkin kun arvioin epäonnistumisen mahdollisuuden kohtalaisen suureksi. Hampuusi kuitenkin kommentoi että itse tekemällä voisi saada lisäpisteitä. No perkele, kai minä sitten. Hampuusi antoi vielä ”hyvän” vinkin: Levy kutoselle niin riittää puolituntia. Kiitos vinkistä.
Kaupassa heittelin ostoskoriin ensin pekonit, perunat ja pavut. Papuja olikin yllättävän paljon erilaisia, mutta koin helpoimmaksi ja varmimmaksi purkkipavut tomaattikastikkeessa. En tiennyt paljonko purkissa tomaattikastiketta olisi, joten otin lisäksi tomaattimurskaa.
Sitten banoffeen ainekset kasaan. Pohjaan digestive-keksejä, täytteeksi banaania ja kermavaahtoa. Huomasin että tuttu myyjä oli työvuorossa, joten kysäisin vielä toiveikkaasti että jospa teillä kuitenkin olisi sitä karamellisoitua maitotiivistettä. Käveltiin pari hyllynväliä, ja löydettiin kondensoitua maitoa. Otin sellaisen koiranpentuilmeen ja kysyin myyjältä että voisikohan tästä saada karamellisoitua versiota jotenkin, toivoen että hänen naiselliset vaistonsa keksisivät jonkin keinon ettei tarvisi koko settiä keitellä alusta asti. En tiedä heräsivätkö vaistot, mutta mitään apua en ainakaan saanut. Jätin purkin hyllyyn ja hain pettyneenä litran täysmaitoa.
Kotona tein ensin pääruuan. Keitin siis perunoita jotka pilkoin ja nakkasin pekonin kanssa pannulle.
Perään pavut ja tomaattimurska.
Aivan mainio ruoka tästä kyllä tuli, ja varsin helppo oli valmistaa. Pekoni ja pavut maistuivat molemmat sopivasti. Aion tehdä uudestaankin joskus.
Sitten olikin aika valmistaa Banoffee. Aloittelin maitotiivisteen valmistamisella. Ohjeessa puhuttiin pinnoitetusta kattilasta. Ymmärrän hyvin miksi, maitoa kun keittelee tuntitolkulla niin se helposti palaa pohjaan jossain vaiheessa. Mutta meikäläisellä ei löydy pinnoitettua kattilaa. Ainoastaan sellainen töistä joululahjaksi saatu kaksiosainen haudutuskattila. Olen sillä monet riisipuurot keitellyt onnistuneesti, joten päätin kokeilla tähänkin. Kattilaan puoli litraa maitoa ja pari desiä sokeria. Maitopurkista tuli jotain kokkareita kaataessa, ja epäilin sen olevan pilalla. Sitten luin purkin kyljestä että kyseessä on homogenoimaton maito, joka tarkoittaa sitä että rasva voi olla paakuissa maidon seassa. Tämä olisi pitänyt ilmoittaa isolla purkin joka sivulla, jotta olisin tajunnut ravistaa purkkia. Sillä aikaa kun maito ja sokeri lämpenivät vesihauteessa, valmistin pohjan. Sulatettua voita ja murskattuja digestivejä. Kokeilin ensin murskata keksit blenderissä, tämä ei kuitenkaan jostain syystä onnistunut kovin hyvin. Lopulta murskasin keksit muusinuijalla. Taputtelin seoksen piirakkavuokaan ja laitoin jääkaappiin odottelemaan täytettä.
Puoli tuntia tuijottelin höyryävää maitosokeri-seosta kunnes olin varma ettei se tuossa haudutuskattilassa ala ikinä kiehumaan. Vielä oli yksi oljenkorsi, nimittäin joku sata vuotta vanha kattila, jossa tavallaan oli pinnoite. Pinnoite on jo vuosia sitten irronnut kattilan pohjasta osittain, ja olenkin käyttänyt sitä vain munien keittämiseen. Mutta eipä ollut muuta vaihtoehtoa kun kokeilla. Ei se kattilasta irtoava teflon niin vaarallista voi olla. Jos olisi, niin koirienvihaajat tunkisivat sitä nakkeihin ja heittelisivät tien varteen. Kattilanvaihdon jälkeen sainkin maidon kiehumaan.
Siinä kun odottelin että maito kondensoituisi, tai tiivistyisi, oli aikaa selailla puhelinta. Kun kaikki mahdollinen redditistä tinderiin ja grinderiin oli selattu läpi, päädyin googlettelemaan lisää tuosta ihmeaineesta jota juuri olin valmistamassa. Kävi ilmi että sellaisesta alepastakin löytyvästä maitotiivisteestä saa karamellisoitua kun keittelee sitä purkkia puoltoista tuntia. Jumalauta miksei tuota kukaan aiemmin kertonut. Tajusin että sille tulisi käyttöä, kun aikaa oli kulunut reilu tunti ja maidosta oli haihtunut jo puolet, eikä minkäänlaista tiivistymisen merkkiä ollut havaittavissa. Tiesin jo että kokeiluni tulisi epäonnistumaan, mutta päätin kuitenkin keitellä maidon loppuun. Noin 90min keittämisen jälkeen maito oli muuttunut kellertäväksi, ja hieman paksummaksi. Mittasin että sitä oli jäljellä enää 1,5 desiä, hip-vitun-hurraa. Nakkasin sen kuitenkin pakasterasiassa jääkaappiin. Ajattelin että ehkä se siellä jotenkin härmistyy isommaksi. Mistä näistä tietää. Kävin tämän jälkeen hakemassa kaupasta purkin sitä kondensoitua maitoa (ja lonkeroa), mutta sen keittelyn jätin seuraavaan päivään koska halusin myös nauttia lauantaista jollain tavalla.
Aamulla heitin purkin kiehuvaan veteen ja eikun odottelemaan lopputulosta. Jostain syystä en tämänkään onnistumiseen täysin uskonut.
Puolitoista tuntia myöhemmin otin purkin kiehuvasta vedestä ja varmuuden vuoksi vielä säikäytin sen kylmän veden alla kuten kananmunat. Vielä tunniksi jääkaappiin jäähtymään ennen avaamista.
Ja mitä vanhat silmäni näkivätkään. Purkissahan oli jonkinlaista toffeeta sisällä. Oli muuten tosi hyvää. Myös oma keitokseni oli jääkaapissa jämähtänyt yön aikana, ja vaikka se ei ihan niin hyvää ollutkaan, niin käytin myös sen piirakkaan. Niistä tulikin jo ihan mukava kerros pohjan päälle. Karamellisoidun maidon päälle pilkoin pari banaania. Banoffeen pintaan suositeltiin pursotettavan jotenkin nätisti kermavaahtoa, mutta meikäläisen pursotin oli just lainassa naapurilla joten levittelin kermavaahdon ihan vain veitsellä.
Pinnalle ripottelin Tesco-merkkistä täyssynteettistä suklaarouhetta purkista, sekä jotain muita koristejuttuja samasta tuoteperheestä. Pieni vinkki sinne kotikeittiöihin, tollasia suklaisia koristeita ei kannata ottaa ensin kämmenelle ja ripotella sitten siitä. Näin kesäaikaan varsinkin tuppaavat sulamaan äkkiä.
Piirakkasiivusta oli vaikeahko saada hienoa kuvaa sillä se oli aika lujasti kiinni meikäläisen piirakkavuoassa. Tämän kuvan sain otettua kun olin ensin syönyt kaiken muun piirakan ympäriltä, jolloin irroitus oli helpompaa. Vaikka normaalisti en banaanista niin perusta leivonnassa, niin tämä oli kyllä hyvää. Karamellisoidusta maitotiivisteestä voisin jatkossakin valmistaa erilaisia asioita, kunhan ensin haen sitä isosta kaupasta valmiiksi keiteltynä.
Hampuusi: Paistetut potut ja pekoni. Se on kyllä loistava yhdistelmä. Oli siinä ne pavutkin tosiaan, mutta tuo paistetut potut ja pekoni on pettämätön kombinaatio. Sitten toi sun banoffee oli kyllä melkoinen vaikeuksien kautta voittoon matka ja lopputulos näyttää kyllä erityisen hyvältä, mutta siis mitä helvettiä. Eikö sitä tarvinnut käyttää uunissa? Mikä piirakka se semmonen on mikä laitetaan uunin sijasta jääkaappiin? Piti tämäkin päivä nähdä. Oppia ikä ja kaikki. Tosin jos olisin lukenut sen oman ohjeeni loppuun asti, niin se olisi saattanut selvitä sieltäkin.
Hattara: Ruuaksi Hevoshuutaja on laittanut näköjään perinteistä ”pataansa”, vai miksi tätä kutsutaan? Yhden padan-tekniikkahan on ainakin käytössä. Hyvä, Hevoshuutaja seuraa ruokamaailman trendejä. Mitään muuta hirvittävän positiivista mulla ei ole tähän, joten silloin kuuluu olla hiljaa.
Mutta banoffee! Mikä taidonnäyte! Ja vielä kinuskikin tehtynä. Tämä kuuluisi lisätä jo omaan Tinderin galleriaan, mikäli sellainen on käytössä.
Tuttuun tapaan lukijamme voivat taas äänestää parasta suoritusta allaolevan kikkareen avulla. Otamme myös mielellään vastaan ehdotuksia hyvistä aineksista sekä jälkiruuista.
Edelliset julkaisut:
Kolme kokkia – Kala ja hedelmä
Kolme kokkia – Äyriäiset ja bataatti
Satunnaistoisto 