Yritän aina tässä Hajatelma konseptissa olla puhumatta mitään politiikasta, vaikka sitä seuraankin jonkun verran. Sillä mikään ei oo raskaampaa kuin lukea kun ääripäät huutaa omaa liturgiaansa toistensa päälle. Se tappaa kaiken mielenkiinnon kirjoittaa aiheesta. mutta Amerikassa on melkonen hässäkkä. Jännä nähdä miten se eskaloituu, enkä tarkoita tässä jännää positiivisessa mielessä. Kaikki tämä nykyajan meno saa minut toivomaan, että meteoriitti iskisi maahan. Mitä isompi, niin parempi, mutta ei puhuta siitä. En vittu jaksa. Siitä on jo puhuttu kaikki oleellinen ja enemmänkin. Enkä jaksais puhua siitäkään miten Kulmuni oli maksattanut valtiolla ylihinnoilteltuja esiintymiskoulutuksiaan. En minä näe siinä mitään pahaa, että hankkii tuossa asemassa esiintymiskoulutusta. Hankkisin varmaan itekkin. Toki olisi ollut parempi kilpailuttaa koulutus ja näin hommata sopuhintaan oikea kouluttaja, eikä vaalitukijaa, ja maksattaa se valtion sijaan vaikka puolueella, että olihan se härskiä, mutta näillä mennään. Ei Kulmuni ole ainut uunoilija, valitettavasti, ja tuskin viimeinenkään. Nykymenolla seuraavan vastaavan uutisen näkemiseen tuskin menee kauaa, vaikken haluaisi nähdä sellaista. Kaikista vähiten haluan nähdä lapsien tappamis- ja raiskaamisuutisia, mutta tuntuu, että ne vaan lisääntyvät nykyään, vaikken haluaisi nähdä ainuttakaan sellaista uutista. Osa minusta kuolee niitä nähdessä. Sen sijaan haluaisin nähdä ennemmin vaikka vittusaatanan tatuoituna naisen pakaraan.
Olen myös rättiväsynyt nykymaailman menossa siihen miten ihmiset tahallaan väärinymmärtävät muiden sanomisia. Tämä korostuu varsinkin sosiaalisessamediassa. Esimerkiksi jos joku sanoo, ettei juo maitoa ruuan kanssa, niin kohta on joku ulisemassa, että haluat siis kaikkien maajussien joutuvan työttömäksi. Tai jos joku sanoo, että Pikku-Kalle vitsit on hauskoja, niin eiköhän joku väitä siihen, että sun mielestä mun lasten pitäis siis alkaa vetämään heroiinia ja tekemään natsitervehdyksiä, vaikka sillä ei ole yhtikäs mitään tekemistä asian kanssa. Kaikista eniten ärsyttää lukea, jos joku on sanonut, että Suomessa koulutuksen tulee jatkossakin olla ilmaista. Niin häneltä vaaditaan samalla 800 sanan essee, jossa hän sanoutuu irti kommunismistä ja Stalinin kannattamisesta. Sama pätee yhtälailla toisin päin. Jos erehtyy sanomaan, että veroja pitäisi alentaa, niin siihen lausunnon perään täytyy tehdä Powerpoint esitys jolla sanoutuu irti äärioikeistosta ja todistaa ettei yritä kieltää juutalaisvainojen olemassa oloa. Muuten saa aikaan someraivon ja samalla paskavyöryn niskaansa. Olen myös lopen uupunut näkemään otsikoita kaikista menestyjistä, jotka herää aamulla 5:00 juoksemaan maratooneja ja joogaamaan. Joiden osakesalkut tursuavat ja johtaja pestien lisäksi ovat vielä motivaatiopuhujiakin. Itse olen rehellisesti tavallinen lihaa syövä nolla.
Eikä siinä vielä kaikki. Sillä en myöskään jaksa ymmärtää miksi elämä pitää nykyään yrittää brändätä ja pukea muka nokkelaksi iskulauseeksi? Aivan kuin elämälle löytyisi joku kaikille sopiva universaali mittatilaus määritelmä. Enkä tarkoita tässä nyt sitä, että elokuvassa sanotaan elämän olevan kuin suklaarasia. Ne semmoset toimii siinä kontekstissa, mutta muistan muunmuassa lukeneeni jostain täysin vakavissaan sanottuna, ettei elämä ole pakkopaita vaan pelastusliivi. Tämmöset ja vastaavat mukanokkelat selfhelp-fraasit ärsyttävät minua. Joskus ne jäävät sitten vaivaamaan, ellei jopa vainoamaankin minua pidemmäksikin aikaa. Pakkopaita tai pelastusliivi ja kattia kanssa. Minun mielestä elämän ei tarvitse olla mitään noin dramaattista. Elämä on ennemminkin semmonen ruutupaita tai huppari, jonka taskussa on aurinkolasit, muttei siitä tarvitse murehtia määräänsä enempää.
On tietysti hyvä miettiä ja suunnitella asioita, muttei kuitenkaan stressata liikaa. Ei pidä olla se merimies, joka kuunteli radiosta merisäätä niin tarkkaan ettei koskaan päässyt merille asti, mutta vastavuoroisesti on kyllä tyhmyyttä heittäytyä miettimättä virran vietäväksi ja luottaa siihen, että kyllä elämä kannattelee. Liian monta surullista tarinaa kuullut ja lukenut, miten siinä on käynyt kun on sokeasti uskottu pysähtymättä miettimään. Maailma on nykyään pullollaan vääriä profeettoja elämäntapa- ja itsehoito-oppaineen, jotka yrittää väkisin tunkea elämää johonkin muottiin, mutta mun neuvo on, että pidetään järki päässä, pilke silmäkulmassa ja kohtuus kaikessa, paitsi lauantaisin liikaa. Kunhan muistaa, että on ylämäki, on alamäki, mutta on elämäki. Terveisin Hampuusi, oman elämänsä vuoristoradan kuljettaja ja vuoristoratansa arkkitehti. Apropoo tuli tähän loppuun mieleen yks hyväkin elämänkuvaus. Enkä tarkoita sitä, ’Elämä on kuin Tony Halmeen suoli, exit only, ei kukaan pääse takas’, sillä se ei oo hyvä, mutta on niitä hyviäkin. Lopetankin tämän lainaamalla Leevi and the leavingsin ’Ihanasti sanottu’ kappaletta ja näin tästä jää, kaikesta negatiivisesta valittamisesta huolimatta, kuitenkin hyvä mieli. Onhan nyt kuitenkin kesä ja kaikki. Terassitkin auki, joten nyt siihen lopetukseen. – ”Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista, elämä on elämää varten annettu ja se on ihanasti sanottu”.
Satunnaistoisto 