Viime kuukausina on tullut katsottua tosi vähän elokuvia. Enemmän tekisi mieli katsoa, mutta jotenkin tuntuu että ei hyviä elokuvia oikein ole tullut. Päätin sunnuntain ratoksi katsoa leffan vaikka puoliväkisin. Netflixistä löytyi uunituore Will Ferrell-komedia Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga. Joskus olin tästä nähnyt trailerintapaisen enkä silloin ymmärtänyt että tulossa olisi kokopitkä elokuva. … Jatka lukemista Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga
Kuukausi: kesäkuu 2020
Hampuusin hajatelmia osa 19: Kesän kourissa vai syleilyssä?
”Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on, valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää, haukku kuuluu kojootin…”. Oikeastaan näillä keleillä tämä olisi pitänyt aloittaa Dannyn ”Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä...”, mutta se nyt vaan lähti käyntiin tolla Meksikon pikajunalla. Mun piti alun perin kirjoitella hajatelmat juhannusmuisteloista jo viime viikolla. Olisin kertonut perinteisistä Kuolemanpallo turnauksista 2000-luvulta. Olisin … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 19: Kesän kourissa vai syleilyssä?
Kolme Kokkia – Pekoni ja pavut
Uusi Tiedon toimittama äänestysjärjestelmä oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Alkuun oli hieman ongelmia, nimittäin äänestysohjelma yritti joillekin myydä junalippuja, ja joillekin se varasi ajan lääkäriin. Eikä junista saanut edes paikkaa itse valita. Lopulta kuitenkin meille vakuuteltiin että nyt se toimii, joten seuraavassa tulokset Kala ja hedelmä-viikolta: Hampuusin tarinointi selvästi palkittiin, kun taas Hattaran ravintolan terassilta … Jatka lukemista Kolme Kokkia – Pekoni ja pavut
Leffapoiminta: The Lighthouse (2019)
Koronan myötä leffa-arviot ovat olleet vähissä, mutta nyt tuli katseltua viime vuoden lopulla ensi-iltaan tullut The Lighthouse. Se keräsi ilmestyessään suitsutusta osakseen, mutta oli Oulun teattereissa niin vähän aikaa etten ehtinyt sitä katsomaan tuoreeltaan. Kyseessä on Robert Eggersin ohjaama ja veljensä kanssa yhdessä kirjoittama elokuva, jota on vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn lajityyppiin, mutta ehkä psykologinen … Jatka lukemista Leffapoiminta: The Lighthouse (2019)
Kolme kokkia – Kala ja hedelmä
Edellisen kerran äänestystulos on aiheuttanut puhetta ja parranpärinää ympäri internetiä, ja kieltämättä tässä on itse kullakin käynyt mielessä että onko Satunnaistoiston it-osastolla mokattu pahemman kerran. Seuraavan äänestyksen toteutus päädyttiinkin tilaamaan Tiedolta, kallishan se oli, mutta ihmisillä on oikeus rehelliseen äänestykseen. Seuraavassa yleisön äänet edelliseltä kerralta: Onnittelut Hevoshuutajalle Hevoshuutaja Arvontakone arpoi tällä kertaa aineksiksi kalan ja … Jatka lukemista Kolme kokkia – Kala ja hedelmä
Hampuusin Hajatelmia osa 18: Nykymaailma on pilalla, pelkkää paskaa tilalla
Yritän aina tässä Hajatelma konseptissa olla puhumatta mitään politiikasta, vaikka sitä seuraankin jonkun verran. Sillä mikään ei oo raskaampaa kuin lukea kun ääripäät huutaa omaa liturgiaansa toistensa päälle. Se tappaa kaiken mielenkiinnon kirjoittaa aiheesta. mutta Amerikassa on melkonen hässäkkä. Jännä nähdä miten se eskaloituu, enkä tarkoita tässä jännää positiivisessa mielessä. Kaikki tämä nykyajan meno saa … Jatka lukemista Hampuusin Hajatelmia osa 18: Nykymaailma on pilalla, pelkkää paskaa tilalla





