Niin se on jo vuosi mennyt tämän blogin parissa. Olimme valmistautuneet juhlimaan synttäreitä isosti, oltiin varattu lukijoillemme tilat ja tarjoilut, mukaan olisi päässyt tuhat ensimmäistä ilmottautunutta. Mutta sitten kiinalaiset söi lepakoita ja jouduimme perumaan kaiken. Ehkä sitten ensi vuonna. Hampuusi ja Hevoshuutaja päättivät juhlistaa merkkipäivää katselemalla Cats-elokuvan. Siis sen uuden jota kukaan ei käynyt teattereissa katsomassa ja jonka imdb-arvosana on tällä hetkellä 2.7. Karanteenihengessä katselu suoritettiin 9.toukokuuta lauantai-iltana etänä puheyhteyden kanssa.

Hevoshuutaja: Terve Hampuusi, miten on päivä mennyt?
Hampuusi: Eipä tässä, eipä tässä. Kävin vähän ulkoilemassa, mutta muuten taas neljän seinän sisällä. Kapakkiin jo polttelis. Mites itelläs?
Hevoshuutaja: Kävin aamusta pyöräilemässä, jos ei olis tuullut niin paljon niin olisi mennyt ihan kesästä. Äsken tein makaronilaatikon ja korkkasin sen kanssa oluen. Varmaan korkattava kohta pari lisää kun leffa alkaa. Mitä odotuksia elokuvalta?
Hampuusi: Ite kans imasin tuossa yhden oluen ruuan päälle valmistautuessa elokuvaa varten. Täytyy sanoa, että kauhun sekaisin tuntein odotan elokuvaa. Olen kuullut tästä pelkästään huonoa. Paitsi jossain luki, että huumeiden vaikutuksen alaisena tämä olisi elämys ja jopa kaikkien aikojen pelottavin kauhuelokuva, mutta viimeksi kun tarkastin niin alkoholi oli ainut laillinen päihde meillä Suomessa, joten se siitä.
Hevoshuutaja: Ite tiiän sen verran että tästä ei kukaan oikein ole tykännyt, ja ainoa tapa nauttia tästä on ilmeisesti juurikin huumeiden kanssa. Mutta semmoisia ei meidän blogissa käytetä, joten oluen on nyt riitettävä.
Hampuusi: Laitetaanko leffa pyörimään? Kipaisen vaan ensin lasin viiniä. Ei tästä välttämättä pelkällä oluella selviä.
Hevoshuutaja: Laitetaan vaan. Onko tää muuten musikaali?
Hampuusi: Musikaalina tätä on ainakin markkinoitu.
Hevoshuutaja: Siis miks näillä on ihmisten naamat. Ihan hirveen näkönen toi mieskissa. Miksei nää ei voi näyttää eläimiltä.
Hampuusi: Joo, niissä uusissa disneyleffoissahan eläinten kasvojen animointi näyttää hyvältä ja toimii hyvin, vaikkei oo laitettu mitään ihmisen naamoja. Eiks muuten tää Cats vedetty jo kertaalleen markkinoilta noiden tehosteiden takia kun kissat näytti niin hölmöiltä ja nyt kaiken pitäis olla kunnossa, mutta kyllä toi mun silmään näyttää hölmöltä edelleen.
Hevoshuutaja: Voi vaan kuvitella miltä ne on sitten näyttäneet ennenkuin tehosteet rukattiin uuteen uskoon. Kuka tossa naispääosassa muuten on?
Hampuusi: En kyllä muista yhtään, luulen että sekin toivoo ettei muistaisi olleensa tässä.
Hevoshuutaja: Kato Idris Elba. Pahiskissana.
Hampuusi: Niinpä näyttää. Sitähän on huhuttu, että voisi olla seuraava James Bond. Tän leffan jälkeen voi varmaan unohtaa ne puheet.
Hevoshuutaja: Siis mistä Jellicle-kissoista noi laulaa?
Hampuusi: Ei mitään käryä.
Hevoshuutaja: Internetin mukaan se ei oikein tarkoita mitään, jossain suomalaisessa tuotannossa se on suomennettuna ”Jellikki”.
Hampuusi: Selvä. Aikookohan nää laulaa koko leffan läpi? Siis ilman ainuttakaan normaali repliikkiä?
Hevoshuutaja: Toivottavasti ei. Eikös Neiti Hattaran suosikissa, Cherbourgin sateenvarjoissa laulettu koko leffa?
Hampuusi: Joo, tai ne veti kaikki vuorosanat laulamalla läpi, eivät laulaneet mitään lauluja.
Hevoshuutaja: Tässä kyllä näitä lauluja riittää. Tarina ei kyllä etene yhtään, uusia hahmoja tuodaan ruutuun ja jokaiselle on oma esittelylaulu. Onkohan tässä Pilli ja Pulla, tai Monni?
Hampuusi: Tää on niinku teatterilava ja koko se show olis tuotu valkokankaalle sellaisenaan ilman mitään omaa visioa tai näkökulmaa. Tällain nämä ei kyllä toimi koskaan.
Hevoshuutaja: Hiiriäkin mukana. Ja tolla yhellä kissalla vaatteet turkin alla. Jokohan tää kohta alkas olemaan puolessavälissä?
Hampuusi: Ehkä puol tuntia menny, pidetään pieni huoltotauko, käyn hakemassa bissen.
Hevoshuutaja: Sama.
Hevoshuutaja: Mieti kun olisit käynyt katsomassa tämän leffateatterissa.
Hampuusi: Sellasessa parinkympin lux-salissa.
Hevoshuutaja: Siinä ois kyllä kokenut tulleensa ryöstetyksi. Nyt ne kiusaa tuota jotain naista. Eikö näiden pitänyt olla hyviksiä?
Hampuusi: Oisko ne sitten joskus hypännyt Idris Elban kelkkaan. Onko tuo yks muuten James Corden?
Hevoshuutaja: Ai se talkshow-hemmo? Miks se ois tässä.
Hampuusi: Sehän on kai joskus näytellytkin. Muistaakseni oli jossain brittisketsi-sarjassa ainakin.
Hevoshuutaja: Tässä ei kyllä tapahu mitään. Eihän tässä ole edes mitään tarinaa, jatkuvasti vaan tulee uusia hahmoja.
Hampuusi: Ei tässä kyllä ole minkäänlaista tarinan tapaistakaan, mutta taidetaan alkaa ehkä olemaan puolivälin krouvissa. Toivottavasti ainakin. Nimittäin tilanne vaatii pienen breikin. Haetaanko oluet tässä välissä?
Hevoshuutaja: Sopii oikein hyvin. Ei tätä kyllä kuivin suin jaksa. Mitenkähän näillä kissoilla romanssihommat, vois kuvitella että on aika tylsää kun on nähnyt kumppanin kaikki ”paikat” jo ensitapaamisella.
Hampuusi: Ei ole kyllä vielä annettu ainakaan viitteitä romanssista, eikä paljoa mistään muustakaan. Tän on muuten ohjannut Tom Hooper. Se on ohjannut myös sen uusimman Les Misérables, seki on huono, ei kannata katsoa.
Hevoshuutaja: Oliko siinä Hugh Jackman?
Hampuusi: Joo ja Russell Crowe, se ei kyllä osaa laulaa yhtään. Itekki vedän paremmin Pataässässä Jaakko Teppoa.
Hevoshuutaja: Ostin muuten taas tölkin tätä salted licorice raspberry souria, tää alkaa jo maistumaan aika hyvältä. On vaan hinnan kiroissa.
Hampuusi: Ite en oo vieläkään oikeen päässy siihen sisälle tai en löytänyt siitä sitä lakritsan makua. Mulla on perinteinen Karhun nelos olut. Ei tästä katselukokemuksesta pelkällä keskiketterällä selviä.
Hevoshuutaja: Mikähän tässä Catsissa niin vetoaa ihmisiin?
Hampuusi: Eikös se näytelmä oo pyöriny jossain jo ties kuinka pitkään?
Hevoshuutaja: Oisko Lontoossa alotettu jo joskus 500-luvulla?
Hampuusi: Ennen sotia varmasti.
Hevoshuutaja: Missähän tässä kaikki ihmiset on?
Hampuusi: Varmaan nukkumassa, onhan se yö kuitenki, mutta ne kyllä meuhkasi ihmisten sängyssä siinä yhdessä vaiheessa tai jossain sängyssä ainaki. Eikä siinä kukaan nukkunut.
Hevoshuutaja: Nyt on joku tuttu biisi menossa. Toi maitobaari viittais kyllä siihen että ois kissojen maailmassa nämä.
Hampuusi: Itelä tulee maitobaarista mieleen Kellopeliappelsiini, siinä kävivät maitobaarissa.
Hevoshuutaja: Tässä nää laulut on kyllä ihan paskoja. Yleensä musikaaleissa sentään on jotain järkeä biiseissä.
Hampuusi: Joo ja joskus jopa lauluilla viedään tarinaa eteenpäin, sitä jota tässä ei ole. Hei! Kato Gandalfikin tässä.
Hevoshuutaja: Tulispa Karvinen tähän mukaan.
Hampuusi: Saispa Karvinen vuoden Jellikin. Toi yks näyttää vähän siltä yheltä laulajalta.
Hevoshuutaja: Taylor Swift?
Hampuusi: Just se.
Hevoshuutaja: Kohta ne valitsee Jellikin. Onkohan korkeaki arvonimi.
Hampuusi: Jännä nähä.
Hevoshuutaja: Toi Idris Elba oliki joku taikakissa.
Hampuusi: Ite oisin mielelläni juovuskissa.
Hevoshuutaja: Siellä kävelytetään kissakuningarata lankulta alas ja nää muut vaan laulaa sen sijaan että tekis jotain pelastusliikkeitä.
Hampuusi: Ei helvetti että tuo oli huono toimintakohtaus. En nyt äkkiseltään keksi huonompaa ja oon nähny jonku verran toimintakohtauksia.
Hevoshuutaja: Nyt toi aiemmin hyljeksitty kissarouva laulaa varmaan Idris Elban suohon.
Hampuusi: Jos se tulis paikalle, mihin se Idris oikein hävis? Varmaan masentui meni sinne maitobaariin.
Hevoshuutaja: En käsitä. Noi yhet melkeen pussas, mutta vissiin ne vaan jotenki nuuski toisiaan. Ei tässä taida mitään romantiikkaa olla.
Hampuusi: Pekka Töpöhännässäkin oli romanssi Pekan ja Maija Maitoparran välillä, mutta tässä vaan jotain nuuhkimisia vai oliko kuitenkin eskimosuudelmia.
Hevoshuutaja: Ihan hyvä biisi toi Memory, googlasin niin Barbra Streisand laulanut sen joskus.
Hampuusi: Noniin, nyt tuli tosta yhestä Jellikki. Mitähän se voitti.
Hevoshuutaja: Näköjään laittavat kuumailmapalloon.
Hampuusi: Näköjään, sehän kuolee tuohon.
Hevoshuutaja: Lentää aurinkoon ja palaa Ikaroksen lailla.
Hampuusi: Nyt tää hirveys loppu.
Hevoshuutaja: Onneksi. Oli kyllä huono elokuva. Haluatko antaa jonkinlaisen yhteenvedon?
Hampuusi: Siis tämähän oli erittäin tylsä musikaali, jossa ei oikein ollut ollenkaan juonta. Elokuvassa vaan lauletaan ja tanssitaan kokoajan. Kissat vaan vaihtuu välillä ja sitten loppuun òli joku kissojen talentkisa, johon viitattiin yhdessä repliikissä aikaisemmin. Laulut ja tanssit eivät vie tarinaa eteenpäin, koska tässä ei ole mitään tarinaa. Hahmot ovat epämääräisiä ja ohuita ja jäävätkin sellaisiksi, sillä niitä ei syvennetä juurikaan. Näimpä ainut toive pitkin elokuvaa oli, että se loppuisi ja kyllähän se loppui sitten jossain vaiheessa, mutta olisi saanut loppua jo aikaisemmin, paljon aikaisemmin.
Cats perustuu menestysnäytelmään kuten kaikki varmaan tietävät. Elokuvan suurin ongelma tarinan puuttumisen lisäksi onkin, että tämä on suora kopio teatterinäytelmästä tai ainakin näyttää siltä, että miljöö on elokuvan, mutta kaikki mitä siinä tapahtuu, olisi kuvattu suoraan teatterinlavalta, teatraalisine liikkeineen ja ylinäyttelemisineen kaikkineen. Tämän filmatisoinnin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa irtiotto alkuperäisestä lähdemateriaalista ja tehdä rohkeasti oma tulkinta aiheesta. Nyt tämä on vaan tylsä kopio.
Ei tämä kuitenkaan kaikessa kauheudessaan ole surkein elokuva mitä oon nähnyt, mutta todella huono kuitenkin, jota ei voi suositella oikein kenellekään, ei musikaalin ystäville, eikä kissaihmisille, vihamiehille ehkä. Jos tästä väkisin haluaa jotain hyvää sanoa, niin se yks laulu oli aivan hyvä ja oli siellä jotain tyylikkäitä tanssikoreografioitakin ja alussa Idris Elba vilauttaa karismaansa, mutta siihempä ne plussat jääkin ja se Elbakin perseilee roolinsa ja pahis hahmonsa sitten myöhemmin. Annan arvosanan 1.5/5
Hevoshuutaja: Aika tyhjentävä arvio. Lisäisin vielä että tää ei varmaan ole kovin hyvä elokuva edes lapsille. Ihmisten naamat kissoilla häiritsi ainakin itseäni tosi paljon. Mutta tämmöiseen etäkatseluun tää oli hyvä valinta, tuskin jaksaisi mitään perus kolmen tähden toimintaleffaa katsella etänä.