Neiti Hattara
Nukuin huonosti yön ja oli tosi vaikea päästä sängystä ylös. En juonut edes kahvia vaan lähdin suoraan treeneihin.
Lounaaksi sain lähes tulkoon ”omaa” ruokaa. Hevoshuutaja oli ostanut cocktailhedelmiä ja rahkaa! Pohdin eka, et kaivelisin ne jäätävät kirsikat sieltä suoraan biojätteeseen, mut sit totesin, et silmät kiinnihän näistä ei edes erota, mikä hedelmä on kyseessä.
Otin varman päälle ja survoin tölkin sisällön blenderiin ja sekoitin tuorepuuron joukkoon. Makunsa puolesta ihan toimiva ratkaisu, mutta taidan silti pidättäytyä tuoreissa hedelmissä.

Päivälliseksi tartuin ruokaan, josta kaikki alkoi. Ympyrä sulkeutuu. Vuorossa kermaperunat juustolla kuorrutetuilla nakeilla.
Lopputulos on odotettua parempi! Ostin tähän valkosipuli-kermaperunoita ja ne yllättivät! Voisi jopa olla mahdollista, että ostaisin näitä kesällä mökille. Toisaalta, en syö kermaperunoita koskaan. Nakit ovat nakkeja.
Alan yleisesti syttymään tästä dressingistä, vaikka olinkin Hevoshuutajan mukaan ostanut väärää merkkiä. Soosi on kuitenkin huomattavasti parempaa kuin monet muut valmiit majoneesit/soosit. Tulen varmasti käyttämään purkin loppuun mättöruuan kanssa. En kuitenkaan ymmärrä, miten Hevoshuutaja voi tunkea tätä ruokaan kuin ruokaan.
Hevoshuutaja
Aamu käynnistyi tuttuun tapaan smoothiella ja väyrysellä.

Lounaalla saarioisen härkäruukku ja itse tehtyä pestoleipää. Nää saarioisen ruukut on kyllä einesruokien kärkipäätä, oiskohan noita 5 erilaista ja kaikki ovat oikein maukkaita. Ovat kyllä myös siinä mielessä hinnan kiroissa että yhden hinnalla ostaisi kaksi mikropitsaa ja paketin nakkeja, ja niistä söisi kaksi päivää.

Töistä kotiin ja valtava nälkä. Heitin lihapiirakan väliin pihvin, makkaraa, paistetun munan ja juustosiivun. Syöminen oli vähän hankalaa mutta kyllä maistui. Erikoista muuten että einespihvit myydään nykyään pusseissa. Jotenkin se ei vaan tunnu oikealta.

Nyt kun Hattarallakin alkaa olla kaikki vaadittava valmistettuna ja syötynä, niin jäljellä on enää päätösartikkeli, jossa käymme läpi fiilikset uudesta ruokavaliosta, ja pohdimme mitä opimme. Vai opimmeko mitään.
Seuraava päivä
Muut
Ruokavaliot vaihtoon – Loppu
Viikko 2 – päivä 8
Viikko 2 – päivä 7
Viikko 2 – päivä 6
Viikko 2 – päivä 5
Viikko 2 – päivä 4
Viikko 2 – päivä 3
Viikko 2 – päivä 2
Viikko 2 – päivä 1
Viikko 1 – välipäivä
Viikko 1 – päivä 6
Viikko 1 – päivä 5
Viikko 1 – päivä 4
Viikko 1 – päivä 3
Viikko 1 – päivä 2
Aloitus ja viikko 1 – päivä 1



