Ruokavaliot vaihtoon – Välipäivä

Kuvituskuva

Sunnuntain ruokailut jätettiin tästä juttusarjasta pois että saatiin syötyä viikon jämät pois ja valmistauduttiin tulevaan viikkoon. Seuraavaksi vähän mietteitä tulevasta.

Neiti Hattara

Oma ruokaviikko oli aika tavallinen ja totuudenmukainen. Leipää leivoin kahdesti, yleensä teen vain noin kerran viikossa. Mutta nyt se oli maidon syy.

Ensimmäinen ajatus Hevoshuutajan ruokavaliosta oli hätäännys. Kuinka ihminen voi elää ilman tuoreita hedelmiä, marjoja ja vihanneksia? Selviää hengissä ehkä, mutta ei taatusti saa tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita.

Lihaa on näköjään joka ruualla. Tai lasketaanko makkara lihaksi? Vaikka mä syönkin lihaa, niin kyllä varmaan suurin osa päivistä mennään vegeruualla. Tähän on monia syitä, mutta väitän, että mun kasvisruuat maistuu jopa paatuneimmalle lihansyöjälle. No, ensi viikko eri linjalla.

On myös yllättävää, kuinka paljon Hevoshuutaja syö. Toki hän on mies ja suurempi kuin minä, joten se on luonnollista. Mä joudun ehkä jotain karsimaan, koska muhun ei yksinkertaisesti mahdu määräänsä enempää.

Innolla kuitenkin odotan ensi viikkoa. Mitä mä teen kaikella sillä ajalla, jonka normaalisti käytän kokkaamiseen?

Hevoshuutaja

Itse tein menneellä viikolla enemmän eri ruokia kuin normaalisti, olisi ollut juttusarjan kannalta tylsää jos olisin vetänyt 4 päivää putkeen nötköttiä ja töissä päivittäin mikropitsan nakeilla.

Vähän kauhistuttaa noissa Hattaran ruuissa se, että niihin menee varmaan ihan helvetisti aikaa. Jos mä alan töiden jälkeen vääntämään jotain leipää itselleni niin mähän ehdin menehtyä nälkään ennenkuin on valmista. Joudun varmasti etenemään siten että teen ruuat jo edellisenä päivänä valmiiksi.

Lisäksi ongelmia on luvassa kun en ihan kaikista ruuista tunnistanut kaikkia aineksia. Eikä Hattara kovin tarkkoja reseptejäkään jakanut. Täytyy yrittää googletella ja arvailla että mitä sitä ollaan edes tekemässä. Muutenkin kaupassa on jo tässä valmistautumisvaiheessa mennyt tunteja aikaa kun olen metsästänyt mitä erikoisimpia aineksia seuraavaa viikkoa ajatellen. Hattaran taloudessa on käsittääkseni useampia syöjiä, ja onkin jännä nähdä minne tungen kaikki ylimääräiset ruuat mitä noista tulee väistämättä jäämään. Tai sitten teen paljon pienempiä satseja.

Seuraava päivä

Muut

Ruokavaliot vaihtoon – Loppu
Viikko 2 – päivä 9
Viikko 2 – päivä 8
Viikko 2 – päivä 7
Viikko 2 – päivä 6
Viikko 2 – päivä 5
Viikko 2 – päivä 4
Viikko 2 – päivä 3
Viikko 2 – päivä 2
Viikko 2 – päivä 1
Viikko 1 – päivä 6
Viikko 1 – päivä 5
Viikko 1 – päivä 4
Viikko 1 – päivä 3
Viikko 1 – päivä 2
Aloitus ja viikko 1 – päivä 1

16 vastausta artikkeliin “Ruokavaliot vaihtoon – Välipäivä

Jätä kommentti