Minun piti alunperin lähteä tällä viikolla Hevoshuutajan kanssa Berliiniin ja tulla huomenna takaisin Suomeen. Olisimme siis kävelleet dönerit tai currywurstit käsissä pitkin katuja joiden nimiä en osaa lausua. Ihasteltu paikallista arkkitehtuuria ja kierrelty museoita. Istuttu hämyisissä rokkibaareissa maistelemassa rieslingiä ja kahden euron oluita tai ehkä Hevoshuutaja olisi skipannut sen rieslingin, mutta minä olisin maistellut mielelläni. Ja mikä tärkeintä niin oltaisiin jälleen yritetty metsästää uudesta eläintarhasta Neiti Hattaralle kuvaa muurahaiskarhusta. Jo 2018 syksyllä yritimme nähdä Munchenin eläintarhassa vilauksen muurahaiskarhusta, jotta Hevoshuutaja saisi Hattaran haluaman kuvan, mutta ei. Hevoshuutaja onkin kiertänyt pitkin eurooppaa muurahaiskarhun kuvan perässä jo vuosia siinä onnistumatta. Onko muurahaiskarhu siis pelkkä myytti? Se jääköön arvoitukseksi, mutta joka tapauksessa Berliinin reissu peruuntui, kun joku söi raa’an lepakon Kiinassa. Siinä on perhosvaikutusta kerrakseen ja sekös painoi mieltäni matalaksi. Olenkin hajoillut itsekseni eristyksissä lukemattomia kertoja ja näimpä Neiti Hattara päättikin piristää mieltäni pyytämällä minua mukaan kumppaninsa isän mökille. Minähän vastasin kutsuun riemun kiljahduksella, sillä olin valmis ottamaan kaiken vaihtelun vastaan ilolla tai muuten kävelisin kohta mereen. Kun saimme vielä mukaamme ihastuttavan ystävämme, jonka huumorintaju on samaa kaliiberia omani kanssa eli yhtä musta kuin taivas kuuttomana yönä sydäntalvella, niin neljän henkilön iskuryhmä mökille oli kasassa.
Neiti Hattara matkasi kumppaninsa kanssa mökille jo aikaisemmin. Pari päivää myöhemmin minäkin pakkasin kilttini ja couple of vaihtoboksereita sekä muuta tarpeellista kassiini ja hyppäsin aamusta Onnibussiin. Linjuriauto on tunnetusti maantien ässä, joten matka sujui rattoisasti lueskellen. Kanssa matkustajat olivat harvassa, mutta heitä oli kuitenkin, kymmenkunta, ehkä tusinan verran. Muutama tunti myöhemmin hyppäsin onnikasta ja vaihdoin ystäväni kyytiin. Olimme valmiit tulemaan toisessa aallossa vahvistamaan mökkikuntaa ja lähdimme siivuttamaan kohti määränpäätä. Pian sain huomata, että turvallisuus oli se tunne joka minulla oli ennenkuin tajusin tilanteen vakavuuden. Ei sentäs. Ystäväni osoittautui varsin kelpo kuljettajaksi, mutta minä kartturin paikalla jätin toivomisen varaa eikä suuntavaistomme ollut välttämättä ylivertaisella tasolla. Etsimme muun muassa tuloksetta Prismaa paikkakunnalta, jossa sitä ei ollut alkuunkaan, mutta Sittari ja Alko sentään löytyi. Lopulta kun päätimme luovuttaa suuntavaistomme navigaattorin käsiin ja syötimme koordinaatit nintendoon, jotta mökki löytyisi, niin teknologia petti pahemman kerran ja se neuvoi meidät suoraan mutasuohon. Itselläni alkoi jo poiju hieman punottaa, mutta onneksi kuljettaja pysyi tyynenä. Erinäisten vaiheiden jälkeen pääsimme kuitenkin perille mökille järvimaisemiin. Paljastetaan vielä, ettei suuntavaistomme kanssa kamppailu jäänyt tuohon, vaan paluumatkalla kurautimme heti ensimmäisestä mutkasta väärään suuntaan, mutta huomasimme erheemme hyvinkin nopeasti. Veikkaankin, että siinä meillä lyhyen hetken ajan järki taisi seisoa kuin kuolleen meren vesi, mutta muuten paluumatka menikin ongelmitta.
Mökillä Neiti Hattara otti meidät vastaan aurinkoisen hymyn sekä heleän naurun kera ja sääkin tuntui suosivan, mutta vain hetken, sillä pääministerimme Sanna Marin oli tavallaan oikeassa, kun sanoi – nyt ei ole hyvä aika lähteä mökille. Sillä ilmasto oli enemmän sekaisin kuin Blade runner 2049 elokuvassa. Vaikka alkuun aurinko paistoikin, niin hyvin pian taivaalta alkoi tulla vuoron perään kaikkea mahdollista, vettä, räntää ja lunta, mutta näiden perinteisten lisäksi jossain vaiheessa myös heinäsirkkoja, mutta lampaita ja silakoita ei tainnut satanut. En ainakaan huomannut, mutta sammakoita ehkä. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä. Vaan taistelimme korona-ahdistusta vastaan vastuullisesti leppoisan ja hauskan yhdessä olon merkeissä viinillä, pelailemalla ja hyvällä ruualla sekä saunomalla. Ensimmäisenä iltana Neiti Hattara loihti meille savustettua lohta, yrttisiä perunoita sekä erinlaisia kasviksia halloumin kera. Aamulla Neiti Hattara toteutti salaisen haaveeni pannukakusta ja toisena iltana olikin sitten fileepihvejä sekä pekoniin käärittyjä herkkusieniä että parsoja. Ja mikä vaanhan on hyvää, jos sen käärii pekoniin ja grillaa. Hampuusille oli varattu oma pieni yksityismökki, joka näytti siltä kuin olisi suoraan Evil dead kauhuelokuvasta. Olen nuorempana ahminut kauhuelokuvia niin paljon, ettei mielikuvitukselle kannattanut antaa valtaa. Minun lisäkseni mökille tullut ystävämme suunnittelikin monenlaista pelottelua varalleni, mutta onneksi hän oli sen verran vilukissa, että hampaiden kalina yön ja aamun taitteessa ikkunan takana olisi paljastanut hänet. Sillä hampaita kalisuttavat demonit eivät viihdy keskellä metsää mökeillä, joten sain nukkua yöni rauhassa. Pelailusta täytyy mainita sen verran, että erästä tietopeliä pelatessamme marssin selkeään voittoon, sillä kysymykset olivat suotuisia ja Bond-faniudestani oli kerrankin ennennäkemätöntä hyötyä, mutta sen jälkeen vaihdettiinkin loppureissun ajaksi papupeliin niin voitot jakautuivatkin jo tasaisemmin. Se oli kyllä kaikin puolin erittäin mukava reissu. Iloa ja naurua sekä hyvää mieltä riitti. Palasin kotiin fyysisesti väsyneenä, mutta henkisesti virkistyneenä. Kannatti käydä.
Kuvittelin aina, että viihdyn itsekseni. Eristäytymiskehoitusten tultua ajattelin olevani saari, jota ei haittaa olla eristyksissa, kunhan sitten jossain vaiheessa pääsee tuulettumaan. Kuinka väärässä olinkaan, sillä hyvin äkkiä sain huomata, että omaehtoinen eristäytyminen arkipäiviksi viikonloppua tai jotain muuta odotellessa ei ole alkuunkaan sama asia kuin oikea eristäytyminen. Sitten kun vielä kaikki suunnitelmat alkoivat peruuntumaan yksi toisensa jälkeen. Tuntui kuin vapauteni olisi riistetty. Tajusin hyvin pian seinien kaatuvan päälleni ja tarvitsevani ystäviäni. Näimpä aitojen ja oikeiden sosiaalisten kontaktien arvon määritteli äkkiä uudestaan. Viikottaiset papupelit ystäväpariskunnan kanssa ja kaikenlaiset whatsapp-keskustelut Westworldin kolmoskauden analysoinneista ja spekuloinneista, ties minkälaisiin lörpöttelyn aiheisiin eri keskusteluikkunoissa ovat pitäneet päätäni kasassa. Skype-viinittelytkin ovat nousseet arvoon arvaamattomaan, vaikka naureskelin koko ajatukselle vielä reilu kuukausi sitten. Tässä on kasetti ollut lujilla ja propelli meinannut alkaa pyörimään väärään suuntaan hatusta. Eikä tälle poikkeustilanteelle näy vielä loppua, vaan nyt jo kesänkin kuviot ovat alkaneet sortumaan. Ensimmäisenä peruuntui Sodankylän elokuvajuhlat ja se tuskin jää viimeiseksi. Yritän pitää mieleni kirkkaana ja paitani puhtaana odotellessa, että rajoituksia aletaan purkamaan ja saan pikkuhiljaa niin sanotusti elämäni takaisin, mutta itellä ainakin alkaa vintillä menemään matot ruttuun, kun koko ajan on vain pelkkää tyhjyyttä yksinäni päivästä toiseen eikä mitään spesiaalia mitä odottaa. Ei kalenterissa mitään, että kun jaksat vielä tuon mäen, niin sitten viimein koittaa SE. Siksi tuollaiset mökkireissut tai muut pienet vapaudenotot eristyksistä ovat kultaakin kalliimpia, vaikka niitä on joillakin vaikea hyväksyä. Ehkä kohta helpottaa jos ilmat lämpenevät ja pääsee käymään vaikka esimerkiksi puistossa vastuullisesti parille pussikaljalla kaverien kanssa. Sitä ja parempia aikoja odotellessa. Toki tiedän etten ole ainoa jolla on vaikeaa, mutta voin puhua vain omasta puolestani. May the force be with you.
Satunnaistoisto 