Leffapoiminta: Jojo Rabbit (2019)

Minulla ei ollut tarkoitus kiirehtiä tämän elokuvan kanssa vaan katsoa sitten joskus ilmaiseksi Netflixistä tai jostain vastaavasta, mutta kun hyvä ystäväni Hevoshuutaja antoi täällä omassa arviossaan 5/5, niin aloin harkitsemaan asiaa uudelleen, lopulta tarkastin katseluaikataulua ja katselin elokuvan viime viikonloppuna. Otetaan alkuun pikku pohjustus. Elikkäs Taika Waititi on Uusiseelantilainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on maorimiehen ja juutalaisnaisen lapsi. Hänellä on omaperäinen ja tunnistettava vähän hassu tyyli tehdä elokuvia. Hänen tuotantonsa on minulle tuttua jo ennen Hollywoodia sen jälkeen kun vaihtoi tv:n puolelta elokuviin. Varsinkin Hunt for the Wilderpeople (2016) jälkeen oli aistittavissa, että Waititilla on potentiaalia räjäyttää pankki ja luoda tulevaisuudessa jotain poikkeuksellista. Ei silti ollut varmuutta, että saako hän sitä potentiaalia koskaan ulosmitattua. En ainakaan ollut vakuuttunut, että se tapahtuu näin pian ja niin kuitenkin tapahtui Jojo Rabbitin kohdalla. Elokuva huomioitiin kuudella Oscar-ehdokkuudella mm. paras elokuva, naissivuosa ja sovitettu käsikirjoitus, joista voitti ainoastaan viimeksi mainitun. Eiköhän mennä asiaan.

Jojo Rabbit on siis Taika Waititin ohjaama ja kirjoittama draamakomedia vuodelta 2019. Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan lopun melskeisiin ja kertoo 10 vuotiaasta pojasta, Jojo:sta, joka on fanaattinen natsi ja hänellä on mielikuvituskaverinaan itse Adolf Hitler. Hän elää äitinsä kanssa kahdestaan tai näin hän luulee kunnes paljastuu, että äiti piiloittelee juutalaistyttöä heidän talossaan. Tutustuessaan tyttöön Jojo alkaa mielessään kyseenalaistamaan saamiansa natsioppeja ja samalla pojan kasvutarina polkaistaan käyntiin.

Hahmot on kirjoitettu lämmöllä ja näyttelijäsuoritukset ovat suorastaan mainioita. Roman Griffin Davis on varsinainen löytö Jojon rooliin, joka on pohjimmiltaan hyvä poika, vaikka yrittää olla mallinatsi. Thomansin McKenzie on vaikuttava juutalaistytön roolissaan, ollen hienosti yhtäaikaa sekä vahva että hauras. Ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititi on hulvaton lapsen päässä syntyneenä Hitlerinä ja periaatteessa lapsellisempi kuin Jojo itse. Eikä sovi unohtaa Scarlett Johanssonin monisävyistä ja lämpöä hehkuvaa roolia Jojon äitinä. Siihen vielä päälle Sam Rockwell ja Stephen Merchant karikatyyrisinä natsikapteenina ja gestapo-johtajana sivurooleissa niin kasassa on melkoinen läjä herkullisia rooleja.

Elokuva on kauttaaltaan hassu ja ihan hölmö sekä välillä pöljäkin, mutta myös aidosti hauska. Mukana on toki myös vakavampiakin sävyjä. Elokuva pistää esimerkiksi pohtimaan kuinka julma natsiaate oli ja mitä aivopesulla pystyttiin saamaan aikaan, varsinkin kun se aloitetaan tarpeeksi nuorena. Waititi kertoo vihan vastaisen sanomansa ja monikerroksisen tarinansa kekseliäästi mustan huumorin ja satiirin keinoin, mutta mukana on myös sydäntä ja haikeutta. Visuaalisesti elokuva on jotenkin sarjakuvamainen ja värikäs. Se korostaa onnistuneesti lapsen näkökulmaa ja hieno soundtrack viimeistelee elokuvan. Lopputuloksena on vaikeasta aiheestaan huolimatta sympaattinen hyvänmielen elokuva, joka hymyilyttää ja naurattaa, mutta myös koskettaa.

Onhan Hitlerille ja natseille naurettu sekä käsitelty satiirin ja tumman huumorin keinoin aikaisemminkin, kuten Charlie Chaplin jo vuonna 1940 ollessaan ajanhermolla Diktaattori (Great dictator) elokuvallaan ja Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille (The Producers) vuonna 1967. Tällai pari tunnetuinta mainitakseni. Brooksilla oli omat hankaluutensa saada rahoitusta ja löytää tuottajaa elokuvalleen aiheen uskaliaan ja kepeän käsittelytavan vuoksi. Lopulta kun elokuva saatiin kaikkien ongelmien ja riitojen jälkeen valmiiksi, niin sekin palkittiin käsikirjoitus Oscarilla. Elokuvien suhteen pitää aina muistaa, että musta huumori on kuin koirapilli, kaikki eivät sitä kuule. Näimpä on selvää, kun aihe ja sen käsittelytapa on näin rohkea myös Jojo Rabbitissä, niin mielten pahoittamisiltakaan ei ole voitu välttyä, mutta minut tämä kyllä hurmasi täysin. Ei tämä mestariteos ole. Tässä on puutteensa, mutta valloitti minut kyllä huolella. Erittäin mukava positiivinen yllätys.

4½/5