Jojo Rabbit

Kaveri pyysi leffaan ja totesin että voisihan sitä lähteä. ”Mennäänkö kattoon toi Jojo Rabbit”, hän kysyi sen jälkeen, vastasin että sopiihan se. Olin nähnyt jonkin kuvan jossain ja tiesin että leffassa on ainakin pikkupoika ja Adolf Hitler. Ja että se on ehdolla parhaan elokuvan Oscarin saajaksi. Hampuusi paljasti vielä tämän jälkeen whatsappissa että ”ohjaaja Taika Waitilla on ohjaajana tunnistettava hupsu-tyyli tehdä elokuvia”. Ei helvetti, ajattelin, vihaan kaikkia hupsuja ja veijarimaisia ja vekkuleita leffoja. Avoimin mielin kuitenkin elokuviin lähdin, vaikka odotukset eivät hirveän korkealla olleetkaan. Paikkana tällä kertaan Ison omenan finnkinon sali 4. Keskikokoinen sali ja hyvin jalkatilaa, penkkikin oli oikein mukava. Lisäksi näytöksessä oli sopivan väljää joten sain evääni ja takkini viereiselle penkille.

Jojo Rabbit sijoittuu toisen maailmansodan loppupuolelle, mahdollisesti Saksalaiseen kaupunkiin, jossa 10-vuotias Jojo Betzler haluaisi olla pätevä natsi. Jojo osallistuu lasten natsileirille, jossa sattuu ikävä onnettomuus, jonka seurauksena tulevaisuus rintamalla sotimassa natsiaatteen puolesta on vaakalaudalla. Tämän lisäksi hän tahtomattaan törmää juutalaiseen tyttöön, eikä epävarma Jojo tiedä miten asian kanssa pitäisi toimia. Neuvoja ongelmaan hän saa mielikuvitusystävältään Adolf Hitleriltä. Ei siis ihan mikään loppuun asti kaluttu aihe elokuvalle. Vaisut odotukseni elokuvaa kohtaan tyrmättiin heti ensimmäisessä kohtauksessa kun ruudulle ilmestyi ohjaaja Taika Waititin esittämä Adolf Hitler. Lapsen mielikuvituksessa syntynyt Adolf oli kaikessa lapsellisuudessaan hulvaton hahmo, ja siitä eteenpäin seuraava vajaa parituntinen oli yhtä hymyä meikäläisen osalta. Hitlerin lisäksi Jojo Rabbitissa on muitakin loistavia hahmoja, kuten aina vakuuttavan Sam Rockwellin esittämä Kapteeni K, tai Jojon toiseksi paras kaveri Yorki. Hieman vakavammassa roolissa nähdään Scarlett Johansson Jojon äitinä, joka ei niin välitä natsihommista mutta yrittää kuitenkin ymmärtää poikaansa joka on menettänyt isänsä sodalle. Scarlett sekä juutalaista tyttöä näyttelevä Thomasin McKenzie tuovat välillä pienen rauhoittumishetken kaiken hassuttelun keskelle. Mihinkään ylenpalttiseen masenteluun tai turhanpäiväisiin konflikteihin hahmojen välillä elokuvassa kuitenkaan ei sorruta missään välissä. En edes muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin tätä katsoessa, tai no ennen joulua suoritettu Chevy Chase-maraton nauratti kyllä paikoin paljonkin, mutta elokuvina ne eivät olleet näin laadukkaita. Huumoria oli ns. laidasta laitaan, eli nokkelaa ja hassua sanailua, sekä fyysisempää hassuttelua, jonkalaisen luulin jo kadonneen maailmasta. Hieman tuli paikoittain jopa mieleen Mies ja alaston ase-elokuvat. Jojo Rabbit sai myös silmäkulmat kostumaan pariin otteeseen, mutta näiden asioiden kanssa ei jääty liian pitkäksi aikaa märehtimään, joten positiivinen fiilis säilyi mainiosti elokuvan loppuun saakka.

Ei voi kuin ihmetellä kuinka nuoresta Roman Griffin Davisista on saatu ulosmitattua näin vakuuttava näyttelijäsuoritus. Lapsia sisältävissä leffoissa kun harvemmin ne lapset loistavat rooleissaan. Yorkia näyttelevä Archie Yateskin on nuoresta iästään huolimatta ihan mielettömän hauskaa seurattavaa. Thomasin McKenzie oli hyvä jo aiemmin draamassa Leave No Trace, ja neidolle voikin ennustaa valoisaa tulevaisuutta. Ylipäätään koko leffan casting on onnistunut täydellisesti. Natsien esittäminen hyvän mielen elokuvassa on käsittääkseni aiheuttanut jonkin verran keskustelua, mutta minusta Jojo Rabbit onnistuu tekemään terävästi pilkkaa natsien ajatusmaailmaa ja propagandaa kohtaan. Ja vaikka Hitler tässä hassu hahmo onkin, niin täytyy muistaa että kyse on lapsen mielikuvituskaverista. Hämmentyneenä olen lukenut tänään muutaman arvostelun jossa leffa on lytätty ihan paskaksi, koska jotkin poliittiset syyt ja jossain mainittiin jopa Trump. Itse olisin aivan helvetin näreissään jos elokuvissa tulisi mieleen jotkin poliittiset jutut tai Trump. Elokuvat ja videopelit ovat itselleni niitä hetkiä kun en haluaisi kuulla tai nähdä minkäänlaista sanomaa nykypäivän menosta. Tästä eteenpäin luen vain Hyväntahtoisen Hampuusin arvosteluja meidän blogista. Jokatapauksessa, itse en löytänyt tästä leffasta oikeastaan mitään valittamista. Viihdyin alusta loppuun salissa erittäin hyvin, enkä katsonut kelloa kertaakaan. Olin hyvällä tuulella vielä pitkään elokuvan päättymisen jälkeenkin. Mietin että voinko antaa tälle täydet pisteet, mikä tästä tekee niin hyvän että antaisin täydet pisteet. Mutta koska en yksinkertaisesti keksi mitään valittamista, niin onko minulla vaihtoehtojakaan.

Tämän 5/5 suorituksen jälkeen ajattelin että blogissamme voisi olla sellainen ”suosittelemme”- merkki oikeasti hyville elokuville tai muille asioille. No otin yhteyttä muutamaan mainostoimistoon ja pyysin ehdottamaan meille sopivaa juttua. Muutamia vastauksia saatiinkiin, ja niistä valittiin ylivoimaisesti paras ehdotus. Kalliiksi tuli mutta minkäs teet, jollain on erotuttava miljoonien muiden blogien joukosta. Jokainen kirjoittaja sai sentään samaan hintaan oman suosittelen-merkkinsä. Alla meikäläisen ensimmäistä kertaa käytössä. Odotan mielenkiinnolla milloin Hampuusi ja Hattara pääsevät käyttämään omiaan.