Killer Inside: The Mind of Aaron Hernandez

Kesällä 2012, New England Patriotsin nuori tight end Aaron Hernandez kirjoitti 40 miljoonan dollarin, viisivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Sopimus oli tuolloin kaikkien aikojen toiseksi suurin tight endille maksettu summa, häviten vain seurakaverilleen Rob Gronkowskille. Vuotta myöhemmin, kesällä 2013, Aaron Hernandez pidätettiin murhasta epäiltynä. Netflixin kolmiosainen dokumenttisarja yrittää löytää syitä sille miksi menestyvä huippu-urheilija ajautuu lain pimeälle puolelle. Itselleni tapahtumat olivat pääpiirteissään tuttuja entuudestaan, uskoisin että monelle suomalaiselle katselijalle eivät. Miehen elämää käydään läpi lapsuudesta saakka, ja mukana on paljon sekä ystävien että muiden pelaajien haastatteluita. Hernandezin oikeudenkäynneistä kertovat viranomaiset, jonka lisäksi niistä on paljon videomateriaalia. Mieheltä itseltään ei muuten juuri puhetta kuulla, paitsi Aaronin vankilasta läheisilleen soittamien puheluiden kautta. Aika erikoista että näitä puheluita voidaan jossain julkaista, tuskin on mahdollista suomessa ainakaan. Ainiin, jos joku miettii mikä on tight end, niin se hyökkäyksen pelipaikka amerikkalaisessa jalkapallossa, suomeksi sisempi laitahyökkääjä. Yleensä isokokoisia, atleettisia karpaaseja jotka ottavat palloa kiinni, sekä tekevät tilaa muille hyökkääjille.

Urheilutähdestä tappajaksi: Matka Aaron Hernandezin mieleen, sarjan suomenkielinen nimi, on aikalailla harhaanjohtava. Kukaan ei voi varmaksi sanoa mitä miehen päässä liikkui, en tiedä onko sitä häneltä koskaan edes kysytty. Sarjassakaan ei ole yhtäainutta haastattelua itse päähenkilöltä. Sen sijaan selitystä haetaan lapsuuden tapahtumista, amerikkalaisen jalkapallon äijäkulttuurista jonka takia Aaron ei voinut olla oma itsensä, sekä CTE:stä. CTE, Chronic traumatic encephalopathy, on aivosairaus jonka aiheuttajana on toistuvat iskut päähän. Oireina mm. masennus, paranoia, aggressiivisuus, dementia ja impulsiivinen käytös. CTE on ollut suurena puheenaiheena amerikkalaisessa jalkapallossa lähes niin kauan kun olen jenkkifutista aktiivisesti seurannut. Killer Inside: The Mind of Aaron Hernandez on siis paljon muutakin kuin vain kertomus yhdestä surkeasta ihmiskohtalosta. Sarjassa käsitellään paljon ongelmallisia asioita joita miljardibisnekseen nimeltä amerikkalainen jalkapallo liittyy. Entiset pelaajat kertovat omista vaikeuksistaan äärimmäisen maskuliinisessa ympäristössä, jossa pienet loukkaantumiset hoidetaan piikillä pyllyyn, ja pelaajien henkilökohtaisia ongelmia peittelemään on palkattu erikseen henkilökuntaa. Itse suurena jenkkifutiksen fanina en ollut asioita ihan näin pitkälle koskaan ajatellut, mutta kyllähän se on selvää että tulosurheilussa tehdään kaikki mahdollinen voittamisen eteen. Kieltämättä jonkin rajan yli ollaan menty, kun vainoharhaiselle urheilijalle hankitaan seuran toimesta uusi asunto, sen sijaan että ongelmaan oikeasti puuttuttaisiin.

Killer Inside: The Mind of Aaron Hernandez on hyvä dokumentti. Se on myös aika erikoinen rikosdokumentti, sillä syítä rikollisen ihmisen käytökseen etsitään kaikkialta paitsi miehestä itsestään. Sävy on paikoin jopa hämmentävän puolusteleva ja ymmärtävä, ja ikäänkuin vakuutellakseen että ei tässä mitään olla puolustelemassa, ruutuun tuodaan aina välillä joku kertomaan että paska jätkä se oli. Pidin siitä että jenkkifutisbisneksen ongelmia tuotiin esiin rohkeasti. Ei se toki saa minua lopettamaan lajin seuraamista, mutta ainakin hetkeksi laittoi ajattelemaan. Se myös herättää ajatuksia, että miten joku voi harrastaa niinkin henkisesti ja fyysisesti raskasta lajia kuin amerikkalainen jalkapallo, ja elää siinä sivussa täysin holtitonta kaksoiselämää. Kun miehellä oli vielä vaimo ja pieni lapsi niin on surullista miten moneen elämään Aaron Hernandezin huonot valinnat vaikuttivat. Jos jotain jäin tästä sarjasta kaipaamaan, niin haastatteluita mieheltä itseltään. Sekä haastatteluita miehen entisiltä joukkutovereilta New England Patriotsista. Sarjassa nähdään pätkä kun jossain tv:n aamuohjelmassa Rob Gronkowskilta kysytään Aaron Hernandezista, Gronk vakavoituu ja toteaa että seuraava kysymys. Haastattelija kysyy naureskellen saman kysymyksen uudelleen, jolloin Gronkowski sanoo poistuvansa paikalta. Ehkä Hernandezin ongelmista oltiin hyvinkin tietoisia seuran sisällä, mutta ne vaiettiin kuoliaaksi joukkueen menestyksen eteen, sillä kentällä ollessaan Aaron Hernandez oli todellinen huippu-urheilija. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa ihmiset kertovat tapahtumista joukkueen sisällä, ehkä silloin vihdoin pääsemme kurkistamaan Aaron Hernandezin mieleen. 4/5

Jätä kommentti