Prahassa

Erinäisistä hyvistä ja huonoista syistä johtuen raportti elokuun Prahan reissusta näkee päivänvalon vasta nyt

Torstai

Normaalista poiketen, tapasimme veljeni kanssa vasta aamulla lentokentällä, joten perinteiset matkaa edeltävän illan valkovenäläishölmöilyt jäivät tällä kertaa väliin. Ihan hyvä niin, sillä lento lähti jo 9.40. Saavuin kentälle ensin ja otin tutun ja turvallisen lonkeron odotellessani Hämistä. Piakkoin Hämiskin saapui paikalle, oli aloitellut omilla juomilla Oulun kentällä, ja nyt kävi hakemassa tuplabaileysin. Juomien jälkeen poikkesin kirjakauppaan ja ostin lennolle lukemisiksi Esko Valtaojan kolumnikokoelman Maailmanloppu peruttu. Ehdittiin vielä juomaan toiset ryöstöhintaiset janovirvokeet ennen koneen lähtöä. Matka sujui mukavasti Esko Valtaojaa lueskellessa, kirjan kolumnit olivat aika lyhyitä, mutta kuten alkupuheessa Esko itse totesi, kirjan on tarkoitus herätellä ajattelemaan, ja siinä se kyllä onnistui. Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa on muuten yksi parhaista kirjoista mitä olen koskaan lukenut. Lennon aikana otettiin yhdet baileysit mieheen, ja koska edellisilta oli ollut rauhallinen, oksennuspussia ei lennon aikana tarvittu. Prahan lentokentällä käytiin ensimmäisenä hakemassa burger kingistä evästä, asiakaspalvelu oli ihan järkyttävää, ja hampurilainen taskulämmin, mutta nälkä lähti.

Oltiin etukäteen otettu selvää joistain tärkeistä asioista, kuten että paikallista valuuttaa ei kannata missään nimessä käydä nostamassa rahanvaihtopisteistä, ja että takseja ei oikeastaan kannata käyttää koska kaikki kuitenkin kusettavat. Takseille meillä ei ollutkaan reissun aikana käyttöä, mutta käteistä oli saatava. Lentokentällä oli useampi pankkiautomaatti mistä valita, ja valitsin Unibankin automaatin. Rahaa nostaessa selvisi että kyllä tämäkin pankki vie välistä oman osansa, mutta ei mitenkään hirveästi kuitenkaan. Valitsin nostomääräksi 2500 korunaa (noin 100 euroa), ja kone työnsi rahat ulos. Tai osittain, sillä sain vain 1500 korunaa. Harmitus oli huomattava tässä vaiheessa, sillä en ajatellut että täällä pankkiautomaatitkin kusettaisivat. Olihan siinä joku puhelinnumerokin johon soittaa, mutten jaksanut lähteä siihen hommaan koska haluttiin vain päästä kaupungille kaljalle. Onneksi tämä jäi matkan viimeiseksi vastoinkäymiseksi valuutta-asioissa, sillä myöhemmin löysimme kaupungilta Airbankin automaatit, jotka eivät ottaneet välistä. Lisäksi niistä sai valita mitä seteleitä halusi, eikä korttiakaan tarvinut tunkea koneen sisään sillä niissä oli lähimaksuominaisuus.

Kentälle ei ollut raideyhteyttä joten bussi-metro-yhdistelmä oli ainoa keino päästä kaupunkiin julkisilla. Lippuautomaatilta otettiin kertaliput (90min / noin 1€) ja lisäksi otin matkalaukulleni oman lipun kun sellainenkin oli kaupan. Lyhyen bussimatkan jälkeen siirryttiin metroon, jossa pian tulikin viiksekäs kaveri jotain lätkää esitellen puhuttelemaan. Hetki meni ennenkuin tajuttiin kaveri lipuntarkastajaksi, esiteltiin liput ja viiksimies oli että ”perfect”. Lipuntarkastajia ei matkan aikana tämän jälkeen näkynyt vasta kuin paluupäivänä samalla metroasemalla. Varmasti aika paljon saavatkin sakkoja jakaa hölmöille turisteille. Metrossa silmäiltiin asemakarttaa johon oli asemien kohdalle merkitty jotain nähtävyyksiä. Koska hotelliin ei päästy vielä tunteihin niin jäätiin ensimmäiselle asemalle johon oli jokin pytinki merkitty. No eihän siellä oikein mitään jännää nähtävää ollut ja lähdettiinkin kävellen kohti keskustaa. Keskustan liepeillä törmättiin Prahan kansalliseen tekniikkamuseoon, johon pienen arpomisen jälkeen mentiin. Toki ennen sitä otettiin oluet viereisessä pubissa. Kaksi tuoppia maksoi noin 2,5€.

Jonkin verran arvelutti vierailu museossa matkalaukun kanssa, mutta huoli oli turha sillä laukun sai säilytykseen. Museo ei mitenkään ihan hirveän kiinnostava ollut, lukuunottamatta kulkuneuvo-osastoa, jossa oli mm. lentokoneita ja autoja nähtävillä. Viivyttiin museossa ehkä 45min ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Pian nähtiinkin jo Vltava-joki sekä kaupungin keskusta. Ylitettiin joki ja oltiin kaupungin ytimessä, ja poikettiin paikalliseen markettiin hakemaan vähän evästä hotellille ja otettiin samalla hieman olutta ja siideriä sekä joku likööripullo. Alkoholijuomat olivat kaupassa huomattavan edullisia. Hotellille olikin yllättävän pitkä matka ja meinasi jo alkaa ahdistamaan repiä laukkua perässä varsinkin kun oli todella lämmin keli ulkona. Perille kuitenkin päästiin, ja respan ystävällismielinen Roman otti meidät vastaan. Antoi vielä kartankin meille johon merkitsi lähimmät ratikkapysäkit sekä vanhan kaupungin alueen. Hotellihuone oli ihan perus ok-tasoa, kaikki tarvittava löytyi ja sängyt olivat mukavat.

Hetken evästettyämme ja juotuamme suuntasimme takaisin kaupungin sykkeeseen. Ensimmäiselle päivälle ei oltu mitään ihmeempää ohjelmaa suunniteltu, kunhan ihmeteltäisiin kaupungin menoa. Kävely ei kiinnostellut enää joten menimme lähimmälle ratikkapysäkille. Pysäkin lippuautomaatin korttimaksu oli pois käytöstä, joten katsottiin josko kolikoilla selvittäisiin. Noh ei selvitty, yksi lippu maksoi 220 kolikkoa, ja meillä oli ehkä parikymmentä. Ei auttanut kuin kävellä seuraavalle pysäkille jossa onneksi olikin toimiva automaatti. Tässä vaiheessa ei tajuttu ottaa kuin yhden päivän liput, seuraavana päivänä otettiin kolmen päivän liput huolettomaan elämään. Kaupungille kun päästiin niin tempaistiin oluet jostain pienestä torikojusta, ennenkuin lähdimme toden teolla katselemaan pytinkejä. Ja niitähän siellä kyllä riitti. Pytinkiasiat olivat Prahassa niin sanotusti kunnossa.

Aina välillä poikettiin nauttimaan parin euron baileysit tai bisset jonnekin ja jatkettiin sen jälkeen matkaa. Illan jo hämärtyessä törmättiin Gallery of Steel Figures-nimiseen mestaan, jonne päätimme myös poiketa. Ihan hyvä vierailukohde olikin kyseessä, ei voinut kuin ihmetellä miten romumetallista oli saatu aikaan niin hienoja teoksia. Alla pari kuvaa.

Gallerian jälkeen käytiin vielä ihmettelemässä kuuluisaa Kaarlen siltaa, joka oli ihan _helvetin_ täys ihmisiä, vaikka kello oli jo kymmenen illalla. Sillan toisella puolella komeili Prahan linna, jota päätettiin myös käydä varovasti katselemassa. Linnalle kivuttiin loputtoman tuntuisia portaita pitkin, mutta onneksi portaiden varrella oli pieni luukkukioski joka möi juotavaa mukaan. Gin Tonic to go, uusi lempijuomani. Linnan alueelle olisi vielä päässyt sisään mutta päätettiin säästää perusteellinen vierailu seuraavaan päivään.

Perjantai

Suosittu bloggaaja sekä hyvä ystäväni Neiti Hattara, on kovin kiintynyt muurahaiskarhuihin. Olen aiemmin vieraillut Amsterdamin ja Munchenin eläintarhoissa aikeissa kuvata tuo hauskasti nimetty otus, mutta kummallakaan kerralla en ole nähnyt vilaustakaan kyseisestä elukasta. Perjantain alkajaisiksi suuntasimmekin kohti Prahan eläintarhaa. Matka taittui vähän hassusti kun emme suunnitelleet sitä kunnolla etukäteen. Ratikka –> olutterassi –> kävely –> lautta –> kävely yhdistelmään kului jonkin verran aikaa, ja minä pöljä olin ottanut repun mukaan joten selkä oli hiestä märkä koko päivän. Varsinkin lauttakohtaus oli erikoinen kun missään ei lukenut mitään infoa englanniksi, eikä lautturikaan ottanut meihin edes katsekontaktia, joen toiselle puolelle kuitenkin päästiin kun vain astuimme rohkeasti lautan kyytiin. Eläintarhaan lopulta saavuttiin, ja sillä oli kokoa melkoisesti. Lähdettiin kartan kanssa liikkeelle ja muurahaiskarhut olivat vasta reittimme loppupäässä. Prahan eläintarhassa oli valtavasti eläimiä, ja osa meillä jäikin näkemättä koska ei jaksettu kävellä, varsinkin kun korkeuseroja tarhassa oli riittämiin. Olut- sekä hodarikojuja oli niitäkin reippaasti, ja semmoisesta tankattiinkin hodarit ja bisset mieheen, yhteensä n. 5,5€. Oluen sai myös ottaa muovituopissa mukaansa, siltikään paikalla ei vallinnut mikään kaaos, kuten ilmeisesti suomessa kävisi jos olutmukin saisi viedä pois anniskelualueelta. Eläintarhassa koettiin myös koko reissun ainoat kunnolliset sateet. Onneksi nekin olivat vain lyhyitä kuuroja ja kuivana selvittin kun pideltiin sadetta liskoluolassa. Lopulta oltiin muurahaiskarhujen aitauksella. ”Niitähän on oikein kaksin kappalein!” totesin. No ulkoaitauksessa ei minkäänlaista elonmerkkiä, niin tyypillistä muurahaiskarhua, ajattelin. Mutta täälläpä pääsikin kurkkaamaan myös niiden koppiin sisälle, ja siellä ne perkeleet olivatkin! Ja en voi sanoin kuvailla kuinka pettynyt olin nähdessäni että ne molemmat nukkuvat. Kaksi karvaista kasaa joista ei voinut sanoa ovatko ne elossa vai eivät. Pettyneenä jatkoimme matkaa, kunnes oltiin jo melkeen uloskäynnin luona. Ehdotin että käydään vielä vilkaisemassa niitä muurahaiskarhuja kun kerran täällä ollaan. Mentiin takaisin mutta eivät ne olleet liikahtaneet yhtään. Siirryttiin taas kohti exitiä, ja kun hieman satoi niin otimme oluset ja menimme puun alle sateensuojaan. Juotiin oluet rauhassa ja ehdotin että käydään vielä kerran katsomassa olisivatko muurahaiskarhut heränneet. Eihän ne ollu. Joku eläintarhan työntekijä meni samassa aitaukseen sisään, nythän niiden on pakko herätä! Eivät heränneet. Odoteltiin ja ihmeteltiin kunnes oli vain pakko luovuttaa ja todeta että täytettyjä ne on. Liekö koko maailmassa enää ainoatakaan elävää muurahaiskarhua jäljellä kun ei niitä missään näe. Uloskäynnin luona oli vielä houkutteleva tarjous: 2kg ämpäri norsunpaskaa vain 70 korunaa. Lentokentän turvatarkastus norsunpaskaämpärin kanssa kuitenkin arvelutti sen verran että jätin ostamatta. Ehkä tilaan sitten myöhemmin netistä.

Eläintarhan jälkeen lähdettiin kohti Prahan linnaa kuten oli suunniteltu jo edellisenä päivänä. Bussi + ratikkaseikkailun jälkeen päästiinkin aika lähelle, ja lähdettiin taas kipuamaan ylös linnalle. Ennen linnaan pääsyä piti kulkea turvatarkastuksen läpi. Turvatarkastus oli aika löysä, reppua ei katsottu ollenkaan eikä sitä edes viety metallinpaljastimen läpi. Linnan alueella käytiin ensin syömässä jossain kalliihkossa ravintelissa. Tilasin päivän lasagnen, tarjoilija selitti kovasti jotain ja sen verran ymmärsin että kyseessä olisi tänään ilmeisesti kasvislasagne, sanoin että ei se mitään ja Hämis otti samanlaisen. Pinaattilasagne oli yllättävän hyvää, en oikeastaan jäänyt kaipaamaan lihaa ollenkaan. Ruuan jälkeen jatkettiin kohti valtavaa Pyhän Vituksen katedraalia, olihan komea pytinki. Hetki kuvailtiin ympäriinsä ja katseltiin mistä katedraaliin pääsee sisään. No eipä enää päässyt. Vierailuaika oli poikkeuksellisesti päättynyt jo 16.40, myöhästyttiin noin vartti. Ja tämä pelkästään niiden täytettyjen muurahaiskarhujen vuoksi. Ei jääty linnan alueelle sen enempää ihmettelemään, todettiin vain että se on taas huomenna tultava uudestaan.

Linnalta jatkettiin kohti lähellä sijaitsevaa Strahovin kaupunginosaa, jossa sijaitsee maailman suurin stadion. Matkalta haettiin janojuomaksi iso pullo Baileysta, ja pian olimmekin jo stadionin luona. Ja olihan se valtava laitos. Kilpailullisessa urheilussa stadion ei toki enää ole käytössä, mutta sen sisään mahtuu 6 täysimittaista jalkapallokenttää. Strahovin stadionin yleisökapasiteetti on muikeat 240 000 joista 56 000 istumapaikkoja.

Stadionin ympäri kierrettyämme alettiin paluumatka kohti vanhaa kaupunkia. Reitille osui tällä kertaa laskeutuminen mäen päältä mutkittelevaa kivipolkua pitkin. Loputtomalta tuntunut laskeutuminen kävi todella jalkojen päälle, ja ihmettelimme miten kukaan voi tulla tänne huvikseen kävelemään, kyseessä kun kuitenkin oli jonkinlainen puisto. Rinne oli niin jyrkkä että sinne ei varmasti ole talvella mitään asiaa. Alas kun päästiin niin istahdettiin puiston penkille ja otettiin kengät hetkeksi pois ja nautittiin lämmintä baileysia pullon suusta.

Oltiin jo aika poikki ja jalkoihin sattui joten loppuilta vain istuskeltiin terasseilla nauttimassa muutamia juomia, sekä testattiin jo pitkään ihmetystä aiheuttaneet Trdelnik-nimiset makeat herkut. Googletin nimen jälkikäteen, sillä niitä myyvien kioskien päällä luki Trdlo, mutta se on kai enemmäkin jokin ketjun nimi. Trdelnik on ikäänkuin korkea donitsi, joka on paistettu avotulella, ja pyöritelty sen jälkeen sokerissa. Sen voi myös ottaa useilla täytteillä ja lisukkeilla. Omaani tuli sulaa suklaata, mansikoita sekä kermavaahtoa. Hämis taisi ottaa pelkästään suklaata. Täytyy sanoa että oli kyllä hyvä ja ruokaisa herkku, joskin ehkä hieman liian makea, ja aika sotkuinen syödä. Myyjätätin antama yksi lautasliina ei riittänyt lähellekkään kasvojen sekä käsien puhdistamiseen. Ilta päätettiin menemällä hyvissä ajoin nukkumaan, ja kokopäivän kävelyn jälkeen uni tulikin nopeasti.

Lauantai

Aikainen herätys ja aamupalan kautta kaupungille. Ratikalla singahdettiin jo lähes paikallisten tapaan, ja kävelymatka Prahan linnalle jäi lyhyeksi. Yhdet tuopit kuitenkin ensin, ja ne juotuamme huomasimme että olimme Suomen suurlähetystön vieressä. Hyödyllinen tieto jos sattuu jotain. Tällä kertaa lähestyimme linnan aluetta eri suunnasta, ja portilla oli menossa vahdinvaihto, joten kun turistit tuijottivat sitä me säntäsimme turvatarkastusjonoon. No kunhan vahdinvaihto oli ohitse niin tuo turistilauma muodosti jonomme viereen jonkinlaisen jonotuspallon, joten ennakointimme meni täysin hukkaan. Onneksi tässä turvatarkastuksessa oli useampi portti joten jaksoimme jäädä jonottamaan. Turvatarkastajien toiminnassa oli pieniä eroja, joillakin portit piippasivat vaikka kuinka mutta jengi sai mennä sisään ilman sen kummempia ihmettelyitä, toiset tarkastivat tarvittaessa pienimmätkin piippaukset. Melkoiselta kulissilta tuo homma kuitenkin vaikutti, esim. lastenvaunuja ei mitenkään katseltu, sellaisen sisällä olisi voinut tuoda vaikka kassillisen aseita.

Turvatarkastusjonosta päästiinkin sitten lippujonoon, mikä veti todella hitaasti. Luulisi että olisi helpompi herran vuonna 2019 myydä mobiililippuja, kuin palvella kielitaidottomia turisteja muutamalta kassalta. No nämäkin lopulta saatiin, ja ensimmäisenä suuntasimme edellispäivänä missattuun katedraaliin. Prahan linnan alue siis koostuu lukemattomista vanhoista rakennuksista, kuten palatseista ja kirkoista ja muista pytingeistä. Alueelle pääsee ilmaiseksi sisään, mutta rakennusten sisään päästäkseen tarvitsee lähes poikkeuksetta lipun. Pyhän Vituksen katedraali oli totisesti näkemisen arvoinen, on ne joskus ennen jaksanut touhuta rakennusten parissa. Kuvia sisällä ei ilmeisesti olisi saanut ottaa, mutta kun ympärillä pyöri satoja aasialaisia selfietikut kädessä kuvaamassa, niin ajattelin että tottahan sitä itsekin voisi muutaman kuvan räpsäistä.

Käytiin katsomassa muutkin paikat minne lipullamme pääsi, jotka olivat lähinnä museo/näyttelytyyppistä nähtävää, ei läheskään niin päräyttävää kuin katedraali.

Nyt kun tavallaan päivän pakollinen osuus oli takana, suuntasimme takaisin vanhaan kaupunkiin aterioimaan. Ruuan jälkeen pyörähdettiin hotellissa katsomassa Teemu Pukin peli viaplaysta, ja kyllä kannatti sillä Teemuhan paukutti hattutempun! Seuraavaa matsia, Manchester City – Tottenham lähdettiin katselemaan ulos. Ennen ottelun alkua ehdimme vielä poiketa vastaan tullessa legomuseossa. Ihan kiva mesta ja hienoja luomuksia oli kyllä esillä. Jos olisi ollut nuorempaa väkeä mukana niin pois ei olisi varmasti ihan heti päästy.

Ottelun katsomiseen löydettiin Dubliner-niminen irkkubaari. Samanniminen baari löytynee jokaisesta euroopan isosta kaupungista. Paikan olivat vallanneet brittituristit jotka tuttuun tapaan lauloivat ja huusivat televisiolle matsin ajan. Ottelu oli viihdyttävä ja vauhdikas, ja päättyi sopuisasti 2-2. Paikassa olisi vielä myöhemmin luvassa live-musiikkia, mutta siihen oli vielä aikaa joten suuntasimme kaupungille. Jossain fiinissä paikassa nautittiin pitkästä aikaa olutta ja baileysia, jonka jälkeen löydettiin pieni jazzbaari jossa bändi olikin jo soittamassa. Nelihenkinen orkesteri veti jotain itselleni tuntemattomia blues- ja jazzklassikoita, mutta vetivät ne todella hyvin. Kun teimme lähtöä ja oltiin tiskillä maksamassa piikkiä pois, satuttiin juttelemaan erään herrasmiehen kanssa. Hetki kun oltiin turistu niin mies kysyi mistä päin mahdamme olla. ”From finland” – vastattiin yhteen ääneen, jolloin mies totesi olevansa myös Suomesta. Kertoi asuneensa ensin pari vuotta Italiassa, ja nyt neljättä vuotta Prahassa. Oli kuulemma yrittänyt alkuun opetella kielen mutta oli niin vaikeaa että oli luovuttanut muutamassa kuukaudessa. Toivoteltiin herralle hyvät loppuillat ja jatkettiin matkaa. Palasimme hetkeksi Dublineriin kuuntelemaan livemusaa, bändi soitti pääasiassa 90-luvun rockklassikoita. Brittituristit olivat pistäneet uuden vaihteen silmään, ja ilmeisesti jonkinlaiset polttaritkin oli menossa, tunnelma oli melkoisen riehakas. Kun bändi oli saanut ensimmäisen settinsä päätökseen, lähdimme jälleen jatkamaan matkaa. Käytiin vielä yksillä drinkeillä, jonka jälkeen tapasimme sattumalta Prahan kaduilla porukan Keminmaalaisia tuttuja, olivat myöskin jonkinlaisella polttarimatkalla. Saunomaan olivat jonnekin menossa. Hieman ihmettelin myöhäistä saunomisajankohtaa sillä kello oli jo puoli kaksi yöllä. Mutta mukava oli nähdä tuttuja kavereita vuosien takaa. Pian tämän jälkeen suuntasimme nukkumaan. (Ei me oikeasti menty vielä nukkumaan, mutta ihan kaikkea en viitsi blogiinkaan kirjoittaa)

Sunnuntai

Heräiltiin jotenkin vahingossa kahdeksan aikaan aamulla ja käytiin aamupalalla. Aamupalan jälkeen suoraan takaisin nukkumaan sillä väsytti aika rajusti. Hämis arvioi että oltiin oltu hotellilla joskus viiden-kuuden välillä aamulla. Puoli kahdelta herättiin uudelleen kun respasta Ramon soitteli ja kyseli epäuskoisena että eikö oikeasti tarvita siivousta tänään. No thanks – Hämis lausui puhelimeen ja Ramon jätti meidät rauhaan. Oli kuitenkin jo aika nousta pysyvästi sängyistä ettei koko päivä mene maatessa. Suihkun kautta suuntasimme keskustaan syömään. Löydettiin joku kiva pizzapaikka ja istuttiin terassille, ulkolämpötila oli lähes 30 astetta joten hikinen päivä oli luvassa. Pizzat ja baileysit ja siiderit naamariin ja kohti metroa. Metroon ajateltiin hypätä päärautatieasemalta, joka oli melkoisen vilkkaan oloinen paikka. Koska oli vielä aikaa reilusti niin istahdettiin johonkin kuppilaan rautatieasemalla. Kyseinen kuppila oli ainoa paikka koko reissulla jossa ei kielimuurin takia saatu tilattua baileysta. Oluenkin kanssa oli vähän tiukkaa, sillä tarjoilija toi ensin vain yhden oluen, kunnes toi toisen noin vartin kuluttua ja pahoitteli tapahtunutta. No olut oli sentään kylmää ja hyvää. Tuoppien jälkeen viimein metroon ja kohti Metallican konserttia. Metro oli jo näin muutamaa tuntia ennen keikkaa todella täynnä, ja hieman jo mietiskeltiin että mitenkähän paluumatkan kanssa käy. Konsertti oli metrolinjan päätepysäkillä, jollain vanhan lentokentän tapaisella alueella. Istuskeltiin porttien ulkopuolella parisen tuntia ja nautittiin helteisestä säästä sekä kylmistä juomista, joita sai ilman kummempia jonottamisia alueen myyntipisteistä. Bisse maksoi alle kolme euroa, drinkit vähän yli kolme euroa. Lämppärinä soittaneet Bokassa sekä Ghost eivät oikein kiinnostaneet joten odotimme niiden lopettavan ennen siirtymistä alueelle. Ennenkuin lähdettiin turvatarkastukseen ostettiin vielä limonadit mukaan. Yllätys yllätys, niiden kanssa ei porteista päässytkään sisään, tai näin ainakin käsitin sillä portilla tarkastaja puhui vain tsekkiä. Myöhemmin arveltiin että pullon olisi varmaan saanut viedä kunhan olisi jättänyt korkin pois. Oltiin ostettu liput A-katsomoon, joka oli seisomakatsomo lähimpänä lavaa, ja oli myös K-18 joten siellä sai nautiskella alkoholituotteita. Lipuntarkastuksen jälkeen selvisi että pääsy A-katsomoon oli järjestetty täysin järjettömästi, sillä jouduimme tunkemaan koko takimmaisen seisomakatsomon läpi jotta päästiin omalle sisäänkäynnillemme. Alla kuvassa reitti sinisellä viivalla meidän katsomoon.

Päästiin paikoillemme melko sopivasti juuri ennen keikan alkua, ja oikeastaan vasta tässä vaiheessa aloin innostumaan kunnolla tulevasta keikasta. Kun Ecstasy Of Gold pärähti soimaan niin olin jo todella fiiliksissä. Keikka olikin tosi hyvä, edellisen kerran olin nähnyt Metallican hartwallin piippuhyllyltä, silloin en oikein missään vaiheessa päässyt tunnelmaan. Settilistan parhaat palat olivat itselleni The Unforgiven, Frantic, sekä suosikkini uudesta tuotannosta, The Day That Never Comes. Välillä käytiin sivummalla ostamassa drinkit sekä hodarit ja palattiin lavan edustalle. Kun pimeys laskeutui Prahaan noin puolessa välissä konserttia, pääsi Metallican valoshow oikeuksiinsa. Mukana oli myös joitain näyttäviä pyroja. Konserttiyleisö oli hyvin aktiivista kokoillan, joskin aika usealla oli mukana 4-6 oluttuoppia ja rööki paloi jokaisella suussa. Siitä huolimatta jotkut olivat katsoneet hyväksi ideaksi tuoda yleisöön lapsia. Järkkäreitä ei yleisön seassa ollut ainuttakaan, mutta onneksi mitään järjestyshäiriöitäkään ei ilmennyt. Ainoa asia mikä todella häiritsi, on tuttu oikeastaan kaikilta keikoilta nykypäivänä, eli monet videokuvaavat esitystä antaumuksella. Ymmärrän hyvin jos keikalta ottaa muutaman kuvan, niin tein itsekin, mutta minuuttitolkulla kuvaaminen on kyllä helvetin typerää. Kuka niitä suttuisia ja äänenlaadultaan paskoja videoita haluaa edes jälkikäteen katsella. Tämän ikävän ilmiön huipentumana todistin kun eräs tyttö istui miehen olkapäillä ja kuvasti kahdella kännykällä yhtäaikaa. Näin myös meidän katsomon sisääntuloportilla järjestyshenkilön katselevan tapahtumia kännykän näytön läpi. Näistä valituksista huolimatta konsertti oli kuitenkin todella hyvä.

Lopussa jouduttiin tekemään vaikea päätös, sillä paikalta ei ollut mitään muuta mahdollisuutta päästä pois kuin sama metro millä tultiin. Totesimme että keikasta jää varmasti paska muisto jos ollaan vasta aamulla kaupungissa, joten lähdettiin ennen encorea kävelemään yleisömassan läpi kohti ulospääsyä. Taisteltiin itsemme vaivoin ulos ja huomattiin että metroaseman vieressä on myös bussipysäkkejä. Paikalla oli infohenkilö joka neuvoi meille oikean bussitolpan sinne mentiin. Porukkaa ei tolpalla ihan liikaa ollut mutta eipä näkynyt bussejakaan. Luulisi että busseja olisi ollut jonossa hakemassa porukkaa pois, mutta kun parin minuutin odottelun jälkeen yhtäkään ei näkynyt, päätettiin kiiruhtaa sittenkin metroasemalle. Pelkäsin että paikalla on jo täysi mayhem, mutta ainakin mahduttiin laiturille odottelemaan. Ensimmäiseen metroon ei ollut asiaa, mutta toiseen oli mentävä, sillä ihmismassa ikäänkuin työnsi meidät vaunuun sisään, ei ollut mitään mahdollisuutta välttää sisäänpääsyä. Ihan hyvä niinkin, selvittiin yllättävän vähällä odottelulla. Rautatieasemalla hypättiin kyydistä, ja vaikka kello oli vasta yksitoista, ei kummallakaan ollut intoa jatkaa iltaa pidemmälle. Oltiin hikoiltu koko päivä helteessä ja voimat oli jo aika loppu. Lisäksi aamulla oli herättävä seuraavaan koitokseen virkeänä.

Maanantai

Hämis oli bongannut pari päivää aiemmin jostain että täällä pääsisi ampumaan aseilla. Tarjolla oli erilaisia paketteja, joista valittiin viiden aseen kokonaisuus. Hintaa tuli yhteensä noin 240€, ja hintaan kuului myös edestakainen kuljetus. Kyyti poimi meidät hotellin edestä sovittuna aikana, joku nuori mies joka soitti skodassaan räppiä koko matkan. Matka oli yllättävän pitkä, sillä ampumarata sijaitsi noin 40km päässä keskustasta. Kun lähestyimme tapahtumapaikkaa ja tiet kävivät jatkuvasti vain pienemmiksi metsäteiksi, aloimme jo hieman miettiä että lähteeköhän tässä henki tai ainakin munuaiset. Ei onneksi lähtenyt, ja ampumaradalle päästyämme meitä odotteli iloinen setä apurinsa kanssa. Käytiin pikaisesti turvallisuusprotokolla läpi, sekä allekirjoitettiin paperit joissa luvattiin ettei olla minkään päihteen vaikutuksen alaisena. Tulokset kaverit merkkaisivat ylös jotta tiedetään kumpi oli kovempi pyssymies.

Ensimmäisenä ammuttiin pumppuhaulikolla, tämä oli helppo rasti ja molemmat saivatkin kaikki laukaukset osumaan tauluun. Seuraavana oli vuorossa Glock-pistooli, joka olikin jo vähän haastavampi, mutta itselläni se kulki ja sain hyvin osumia. Ar-15 oli varustettu punapistetähtäimellä, ja olin yllättynyt kuinka reippaasti ase käsissäni heilui. Osumia sain tälläkin, kuten myös Hämis ja kisa oli vielä tasainen. Sitten saatiin käteen AK-47, ja tähän tasainen kisa sitten ratkesi. En saanut oikein millään hyvää tähtäysasentoa sillä suojalasit taittuivat ak:n kanssa huonoon asentoon jolloin ne vääristivät näkymää ikävästi. Osumia tuli vain pari kun taas Hämis veti hyvän sarjan. Tämän jälkeen meille tarjottiin mahdollisuutta ostaa vielä lisää asekierroksia, tarjolla oli reilusti erilaisia vaihtoehtoja, Magnum-revolverista Mosin-Nagant kivääriin. Hämis halusi kokeilla legendaarista M-16:sta, joten maksettiin 600 korunaa lisää. M-16 oli mielestäni vaikea tähdätä, mutta ilokseni huomasin että osumia oli kuitenkin tullut runsaasti. Jäljellä oli vielä Dragunov tarkkuuskivääri, jolla ampuminen oli helppoa sillä välimatkaa kohteeseen ei ollut hirveän pitkästi. Molemmat saivat tästä täydet pisteet ja peli oli taputeltu. Ammuntojen jälkeen saatiin bisset ja sämpylät ja kuskikin ilmestyi jostain. Eväshetken jälkeen palattiin hotellille. Itse en ollut ampumut sitten armeijan millään aseella, joten kokemus oli oikein mukava, ja voisin joskus mennä uudestaankin.

Pienen lepohetken jälkeen lähdettiin taas kaupungille kiertämään, vaikka paljon oltiin jo nähty niin kaupungin keskellä sijaitsevassa Ruutitornissa ei oltu vierailtu. Rakennuksen huipulle kiivettiin pienenpieniä portaita pitkin jotka tuntuivat jaloissa huomattavasti. Ihan huipulle päästäkseen piti maksaa pieni maksu joka maksettiin mukisematta. Ja ihan kivat näköalathan sieltä olikin ympäri Prahaa, mutta ei mitenkään erikoinen kohde, varsinkin kun ahtaat portaat oli aika hankala kävellä. Seuraavaksi vähän terassille nautiskelemaan janovirvokkeita, ja miettimään jatkosuunnitelmia. Pitkä reissu alkoi jo tuntumaan molemmilla kropassa joten mitään ihan hirveän ihmeellistä ei jaksettu miettiä. Oltiin nähty aiemmin jonkinlainen vahakabinetti lähettyvillä joten käveltiin seuraavaksi sinne. Kävi ilmi, että samassa rakennuksessa on joku suklaamuseo ja ostamalla sinne lipun pääsisi ilmaiseksi vahakabinettiin. No mikä ettei, sehän meille sopii. ”Ilmaiseksi” todentotta, suklaamuseon lippu maksoi vähintään tuplat siihen nähden mitä kaupungissa yleisesti museolipukkeet maksoivat, tunsimme itsemme vähän huijatuksi. Suklaamuseossa ei mitään kovin mielenkiintoista nähtävää edes ollut, nopeasti oli paikka kierretty. Suklaamuseosta tultiin ulos suoraan vahakabinettiin, jossa ei sielläkään mitenkään mielettömästi ollut nähtävää, mutta vahanuket oli kyllä laadukkaita.

Vahakabinetin jälkeen kierreltiin hetki terasseja kunnes päädyttiin jälleen Dublineriin seuraamaan jalkapallon valioliigaa. Meno oli viikonlopusta hieman rauhoittunut mutta lähes kaikki istumapaikat olivat varattuina ennen Wolverhamptonin ja Manchester Unitedin matsia. Katseltiin peli ja syötiin ja juotiin hyvin siinä ohessa. Oltaisiin varmaankin vielä jääty viettämään iltaa ja katselemaan illan bändiä, mutta jostain syystä tarjoilija kiikutti laskun ennenkuin peli loppui, eikä edes kysellyt otetaanko lisää juomista. Päätettiin että se oli merkki siitä että pistetään ilta pakettiin ja lähdetään nukkumaan.

Tiistai

Paluulento oli lähdössä vasta illalla joten koko päivä pitäisi jotain tekemistä keksiä, ja nyt meillä oli laukutkin mukana. Ihan hirveästi ei myöskään jaksanut enää monen päivän touhuamisen jälkeen mitään erikoista, joten tyydyttiin lähinnä istuskelemaan terasseilla ja nauttimaan lämpimästä säästä. Käytiin kuitenkin vetämässä Vltava-joella laivan kyydissä jonkinlainen kiertoajelu, joka tosin esitteli pitkälti jo aiemmin näkemiämme kohteita. Lopuksi vielä perinteinen kuvaustuokio ja olimme valmiit kotimatkaan.

Kokonaisuutena reissu oli oikein onnistunut. Kelit olivat elokuun lopulla parhaimmillaan, yhtenäkään päivänä ei tarvinnut pitkiä housuja tai takkia. Prahassa oli myös runsaasti nähtävää ja koettavaa, ja vieläkin jäi paljon näkemättä. Kuppiloita oli joka nurkalla ja olut sekä ruoka oli halpaa. Turistien kansoittama keskusta oli myös satunnaiselle matkaajalle turvallista aluetta, poliiseja sekä järjestyksenvalvojia oli jatkuvasti nähtävillä. Loppuajasta iski pieni väsymys, ja ehkä jatkossa usean päivän reissuun olisi hyvä varata yksi päivä jolloin vain lepäilisi hotellilla ja keräisi voimia.

Loppuun vielä satunnaisia kuvia